Alustavia johtopäätöksiä

Esko Seppänen GUE/NGL-ryhmän perustuslakia käsitelleessä kokouksessa 13.11.2002

Perustuslakikonventissa on valmisteilla supersopimus, jolla mahdollisesti kumotaan kaikki sitä edeltävät EU:n perussopimukset ja perustetaan EU uudelleen.

Perustuslakiluonteinen sopimus eli arkikielellä perustuslaki tekee EU:sta valtion, ja valtioiden kyseessä ollen liittovaltion. Sille tulee oikeushenkilöllisyys ja ns. perusoikeuskirja kirjataan perustuslakiin. Sillä on jo yhteinen liittovaltioraha. Federalistien tavoitteena on luoda EU:sta yksi yhteisöllinen oikeusalue: jäsenvaltioiden lainsäädäntövaltaa kavennetaan lisäämällä puitepäätösten käyttöä asetusten ja direktiivien kustannuksella. EU:n liittovaltioluonnetta lisää myös sen militarisoiminen.

Konventti, joka valmistelee perustuslakia, on epäedustava. Siinä on federalistien yliedustus ja sitä kautta erilainen mielipidejakauma kuin kansallisvaltioissa. Voimansa tunnossa olevat konventin federalistit haluavat, ettei loppuasiakirjaa avata muutoksille hallitusten välisessä konferenssissa. Jäsenmaiden ei pidä sellaista hyväksyä. Ne ovat kansojen laillisia edustajia unionissa. Monet konventin jäsenet eivät edustavat kuin itseään, eikä kaikilla edes ole poliittista ja parlamentaarista vastuuta tekemisistään.

Riippumatta siitä kuka viime kädessä päättää, perustuslain sisällön näkökulmasta on tärkeää, millaisen asiakirjan konventti tuottaa. Jos halutaan vaikuttaa perustuslain sisältöön, on vaikutettava konventtiin. Aikataulu on paljon tiukempi kuin on yleisesti luultu. Perustuslaki tehdään käytännössä seuraavan puolen vuoden aikana, ja sitten voi sanoa enää KYLLÄ tai EI.

Vastakkain ovat kaksi linjaa: yhteisömetodi ja hallitusten välinen metodi.

Yhteisömetodi on yksiviivainen ja selkeä. Päätökset EU:n asioista halutaan tehdä EU:n omissa toimielimissä. Siihen kuuluu komission vahva valta, Euroopan parlamentin ylikansallinen päätösvalta mahdollisimman monissa asioissa sekä yhteisön tuomioistuimen tulkintavalta.

Jäsenmaista yhteisömetodin kannalla on yksiselitteisimmin Saksa, ja sen vahvoja tukijoita ovat olleet Benelux-maat ja Suomi. Euroopan parlamentti on suorastaan äärifundamentalistinen liike yhteisömetodin puolesta.

Yhteisömetodilla tavoitellaan sitä, että EU:sta tulisi nykyistä enemmän liittovaltio, federaatio. Saksalaiset haluavat siitä liittovaltion, joka muistuttaisi mahdollisimman paljon heidän omaansa.

Yhteisömetodin eli ns. Monnet-metodin mukaan on tietty suunta. Se on kohden ylikansallista päätöksentekoa ja liittovaltiota. Edetään sitä kohden, vaikka välillä vähän lyhyemminkin askelin. Yhteisömetodi on enemmistön valtaa ilman vähemmistön veto-oikeutta.

Federalisteja yhdistää se, että he kammoksuvat kansallisten parlamenttien valtaa sekä kansallisvaltioiden veto-oikeutta. Varsinkin europarlamentti on näissä asioissa fundamentalistinen ja haluaa ylikansallisen vallan - eli oman valtansa - lisäämistä. Monet mepit ovat euronationalisteja. Kukaan ei ole europatriootti, eihän Eurooppa tai EU ole kenenkään isänmaa.

Erotukseksi liittovaltion kannattajista olemme me valtioliittolaiset eli itsenäisten valtioiden liiton kannattajat. Meitä nimitellään euroskeptikoiksi. Europarlamentin delegaatiossa meitä on kolme: yksi jäsen ja kaksi varajäsentä. Muut 29 ovat enemmän tai vähemmän federalisteja.

Koko konventissa on 207:n jäsenen ja varajäsenen joukossa euroskeptikoita vain tusinan verran. Meitä yhdistää tavoite puolustaa kansallisten parlamenttien valtaa. Niiden tulee kontrolloida parlamentaristisesti hallituksia, joiden yhteistoimintaa tulee tehdä hallitusten välisellä metodilla.

Hallitusten väliseen metodiin kuuluu päätöksenteko viime kädessä jäsenmaissa, jäsenmaiden veto-oikeus niille elintärkeissä kysymyksissä ja hallitusten parlamentaarinen vastuu omille kansanedustajilleen.

Yhteisömetodi on konventin tässä vaiheessa jäänyt häviävälle osapuolelle, mutta odotettavissa on saksalaisten, heidän liittolaistensa ja komission vastaisku.

Ennen luultiin, että liittovaltiota tehdään vain yhteisömetodilla. Viime kuukausina on ruvennut näyttämään siltä, että sitä tehdään myös hallitusten välisellä metodilla. Eräät isot maat (Ranska, Iso-Britannia, Italia ja Espanja) haluavat luoda uuden keskusvallan, joka toimisi neuvoston rakenteissa.

Kun yhteisömetodia kannattavat saksalaiset ovat joutuneet puolustusasemiin, heidän on ollut pakko lisätä poliittista voimaa konventtiin. Se toteutettiin nimittämällä liittokanslerin henkilökohtaiseksi edustajaksi ulkoministeri Joschka Fischer.

Ranskan edustus joutui sitä kautta epätasapainoon Saksan kanssa. Ranskaa edustaa entinen ministeri ja kansanedustaja Pierre Moscovici. Chiracin ja Jospinin kesken oli sovittu ennen kevään vaaleja, että oikeisto saa konventin puheenjohtajuuden ja että demarit saavat Ranskan hallituksen edustajan paikan. Fischerin nimityksen jälkeen tämä asetelma on muodostumassa epätasapainoiseksi.

Se, että eräät suuret maat haluavat EU:sta hallitusten välisen metodin perustalle rakennettavan liittovaltion, ei pidä sisällään johdonmukaista poliittista käyttäytymistä vaan asiakohtaisen poliittisen ad hoc-yhteistyön. On vaara, että poliittisilla päätöksillä ylitetään oikeusvaltion rajat. Ranskan koetaan toimivan sillä tavalla, ja ilmassa on yleistä Ranska-vastaista ilmapiiriä.

Hallitusten väliseen metodiin liittyvä isojen maiden vallan kasvu toteutui selkeimmin Nizzan sopimuksessa. Siksi EU:n perustuslaista on tulossa täydellisesti Nizza-yhteensopiva.

Valtataistelun keskipisteeseen ovat nousemassa uudet instituutiot.

Suuret maat haluavat EU:lle presidentin viran, jonka valtioiden päämiehet valitsisivat Eurooppa-neuvostossa. Europresidentille halutaan antaa EU:n ulkopoliittinen johtajuus. Hän olisi EU:n ääni ja sen kasvot. Presidentin valintaa kannattavat muut isot maat paitsi Saksa. Se ei halua europresidenttiä, koska siellä tiedetään, että toinen maailmansota näkyy edelleen Euroopan politiikassa ja että EU:n presidentiksi ei varmaankaan valita tämän suurimman ja vauraimman maan edustajaa. Europresidentiksi on veikkailtu Tony Blairia ja komission seuraavaksi puheenjohtajaksi Espanjan Jose-Maria Aznaria. Uudelleen henkiin herätetty Ranskan ja Saksan yhteistyö sekä Chiracin ja Blairin henkilökohtaisten välien viileneminen saattavat muuttaa tilanteen

. Chirac on ilmoittanut, että Ranskan ja Saksan välisen Elysée-sopimuksen 40-vuotisjuhlassa 22.1 2003 nämä maat julkistavat yhteisen linjauksen EU:n perustuslaiksi. Käynnissä on sen salainen valmistelu konventin ulkopuolella.

Omaa perustuslakiaan kirjoittaa myös konventin puheenjohtajisto, jossa ei ole kaikkien jäsenmaiden edustusta. Senkin valmistelu on salaista, ja tämä politbyroo näyttää olevan aika lailla riippumaton konventin jäsenten mielipiteistä. Sitä osoitti ainakin lokakuun lopussa julkistettu perustuslain ensimmäinen versio, sen luuranko.

Uudenlaista kulttuuria perustuslain valmistelussa edustaa se, että europuolueet ovat julkistaneet omia täydellisiä perustuslain luonnoksiaan. Konservatiivien EPP on hyväksynyt lokakuun puolivälissä Estorilissa asiakirjan, jossa tavoitteeksi asetetaan liittovaltio. Sen ohella heidän konventtiryhmänsä puheenjohtajan Elmar Brok on julkistanut saksalaiseen liittovaltioon ja yhteisömetodiin perustuvan luonnoksen, jota kannattavat monet saksalaiset yli puoluerajojen. Se muokattiin viime viikonloppuna uuteen muotoon yhdistelemällä siihen Estorilin kokouksen asiakirjan artikloita niin että ainakin paavi on luonnokseen tyytyväinen. Luonnos ei kuitenkaan edusta kattavasti kaikkien jäsenmaiden konservatiivien kantaa.

Demareilla on oma perustuslakikantansa, joka julkistettiin lokakuun alussa. Siinä erottuu uusfederalistisia äänenpainoja.

Meillä vasemmistolaisilla ei ole yhteistä kantaa. Meillä on konventissa vain yksi varsinainen edustaja ja neljä varaedustajaa. Niillä voimavaroilla ei tuoteta vaihtoehtoa, emmekä me edes ole - johtuen maidemme erilaisesta koosta - samalla linjalla kuin rauhan ja EU:n sosiaalisen ulottuvuuden puolustamisessa. Kaikki haluamme rauhaa ja leipää kaikille.

Jos konventti jostakin syystä epäonnistuu eikä perustuslakia tule, on mahdollista, että unionin sisälle muodostuu isojen maiden avantgarde-ryhmä. Se saattaa alkaa kehittää yhteisiä toimielimiä EU:n sisään yhteisen puolustusulottuvuuden vahvistamiseksi. Se on helppoa. Pitää vain ulottaa joustavuus-käsite puolustusta koskevaan päätöksentekoon. Petersbergin tehtävien mukaan puolustus voi olla myös hyökkäystä niin että euroarmeijan toiminta-alueena on koko maapallo ja ilman että sillä on YK:n mandaatti.

Konventin puolustustyöryhmässä on käynyt ilmi, että tulevan perustuslain halutaan pitävän sisällään EU:n militarisoimisen. Varustelumenojen kasvun turvaamiseksi ehdotetaan asetettavaksi jäsenmaille pakollisia konvergenssikriteerejä, joilla turvataan uusien aseiden hankinnan rahoitus, ja jotkut puhuvat jopa EU:n jäseniä velvoittavien kollektiivisten turvatakuiden käyttöönotosta.

Niillä suurilla mailla, jotka tänään ovat voittajien hegemonistisella puolella, on europarlamentin ohella vastustajanaan toinenkin federalismin linnake: komissio.

Komissio ei halua tyytyä olemaan pelkkä virkamiehistö. Se haluaa EU:n hallitukseksi. Se haluaa yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan sekä kriisinhallinnon komission johtoon. Siihen liittyen se näkee ongelman, joka syntyy EU:n laajenemisesta ja siitä että jokaiselle jäsenmaalle on luvattu oma komissaari.

Välttääkseen sen, että neuvoston rakenteisiin perustetaan uudeksi eksekutiiviksi jäsenmaiden pysyvä Eurooppa-ministereiden kokous tai joku muu elin, jossa äänestetään määräenemmistöllä, komissio ehdottaa komissaarien jakamista kahteen kategoriaan: isojen maiden superkomissaareihin ja tavallisiin komissaareihin. Komission kanta on opportunistinen, sillä se on valmis hyväksymään jopa EU:n presidentin viran, jos se voisi kuka kuinkin säilyttää oman asemansa. Gerhard Schröder on muuten ottanut samantapaisen kannan: presidentin virka voidaan perustaa, jos turvataan yhteisömetodin ensisijaisuus.

Komissio, joka joutuu toimimaan puolustusasemista, julkistaa omat uudet linjauksensa ensi viikolla (18.11.2002). Perustuslakiluonnosta ei kuitenkaan päätä komissio eikä konventti vaan jäsenmaat.

On ehdotettu kansanäänestystä, jolla viime kädessä ratkaistaisiin perustuslain hyväksyminen.

Jos on yksi kansanäänestys kaikille, silloin isojen maiden edustajat saavat äänestää perustuslain pienempien maiden edustajille. Jos on erillinen kansanäänestys jokaisessa jäsenmaassa, perustuslaki tulee, vaikka kaikki maat eivät sitä hyväksykään. Maa, joka äänestää vastaan, uhataan erottaa yhteisöstä.

Se on kiristystä. Yhteismarkkinoista ja yhteisestä rahasta on melkein mahdoton erota ilman pysyviä vaurioita eroavan maan kansantalouteen. Sellainen kansanäänestys ei ole demokratiaa, jossa on vain yksi vaihtoehto.

On mahdollista, että konventin loppuvaiheessa ne 66 jäsentä, joilla on lopulliseen luonnokseen äänioikeus, tuottavat vain yhden vaihtoehdon.

Sen he haluavat tulevan hyväksytyksi perustuslaiksi sellaisenaan.

[ Etusivulle | seppanen@kaapeli.fi ]