Törmäys julkisuuden kivimuuriin
2.11.2001
Jos olisin eduskunnassa, en suostuisi äänestämään Nizzan
sopimuksen puolesta. Se lisää suurten maiden ylivaltaa meihin.
Vaikka niin on, eduskunta hyväksyy sopimuksen lähes yksimielisesti.
Puolesta äänestävät myös entiset EU-änkyrät. Halu valtaan
samanlaistaa käyttäytymisen.
Jotta poliitikko olisi olemassa, naaman pitää silloin tällöin
näkyä televisiossa ja mielipiteen on hyvä tulla joskus monistetuksi
Helsingin Sanomiin. Tässä merkityksessä tunnen, etten ole
poliittisesti olemassa. Mediassa ei ajatella toisin vaan samoin.
Amerikan suuret uutiskanavat ovat tehneet valtion kanssa
sopimuksen: sodasta vaietaan USA:lle epäedulliset asiat. Kun
on sota, on sotasensuuri. Suomalainen media toimii ikään kuin
meilläkin olisi sotasensuuri EU:n liittovaltioimisen ja militarisoimisen
puolesta.
Ennen kuului asiaan, että porvarilehdet vaikenivat vasemmistopolitiikan
- ja -poliitikot. Se ei ollut kuolemanvakava asia. Joukkoa
piti koossa poliittinen liima: omat organisaatiot, vahva yhteisöllisyys
ja työväenaate (mitä se sitten olikin). Silloin omille tytöille
ja pojille riitti se julkisuus, jonka omat lehdet antoivat.
Enää ei ole vahvoja organisaatiota, ei entistä yhteisöllisyyttä
eikä Puoluetta, vaan vasemmistopoliitikot ovat riippuvaisia
ns. porvarillisesta julkisuudesta. Se monistaa kyllä vasemmistomielipiteitäkin,
mutta vain, jos ne ovat yhteensopivia oikeistomielipiteiden
kanssa.
Kun Helsingin Sanomissa toimittajat toimittavat nykyisin
kaiken itse, lukijoille suodatetaan toimittajien käsitys keskimääräisestä
maailmamenosta. Sen mannekiiniksi Hesari on valinnut pääministeri
Paavo Lipposen. Hän hoitaa EU:ssa Helsingin Sanomien puolesta
liittovaltioitumisen ja militarisoimisen asiat ja Suomessa
oman maan natottamisen. Helsingin Sanomat on hukannut muut
subjektit ja puhuvat päät kuin omansa.
Pahimpia ovat Max Jakobson ja Olli Kivinen, jotka vääntävät
rautalangasta asiat sopimaan natolaiseen maailmankuvaan. Yksityiskohdat
pannaan palvelemaan omaa totuutta, ja kyytiä saavat tarvittaessa
faktat. Myöskään Unto Hämäläisen ei tarvitse hävetä tässä
seurassa Nato-intoa ja vallan perässä hiihtoa. Nämä herrat
ovat Naton täsmäaseita Suomen politiikassa. Toki toimittajilla
ja muilla EU:n toimitsijoilla saa olla mielipiteet, ja heidän
työnsä on kirjoittaa ne julki. Toki lehdellä pitää olla oma
linja, jota se mainostuloillaan voi propagoida vapaasti. En
aseta kyseenalaiseksi Helsingin Sanomien subjektien oikeutta
sanoa, mutta vapaata tiedonvälitystä olisi myös muiden tila
saada sanoa. EU-asioissa Suomessa on päällä sensuuri, itsesensuuri,
eikä Suomi ole siinä merkityksessä demokraattinen maa.
Olin pitkään toimittajana Yleisradiossa, 17 vuotta. Siitä
puolet oli ns. Kekkosen aikaa. Ajalle oli ominaista se, että
silloin keskusteltiin. Pohdittiin, miten ajaa ja edistää Suomen
asiaa. Nyt - Lipposen yksinvallan aikaan - ovat asiat huonommin
kuin silloin. Monilta toimittajilta, eikä vain Yleisradiossa,
puuttuu ammatillista aloitteellisuutta, rohkeutta ja uteliaisuutta.
Ollaan itse hyväosaisia.
Helsingin Sanomien lähiviikkojen kirjoitukset on helppo
ennustaa. Se on - kuten koko poliittinen eliitti - Nizzan
sopimuksen hyväksymisen puolella ja sillä tavalla Suomen itsenäisen
päätöksenteon säilyttämistä vastaan. Se hyväksyy suomalaisten
lisäjoukkojen luovuttamisen euroarmeijan käyttöön. Laekenin
huippukokouksessa lehti haluaa EU:lle kirjoitettavaksi oman
- liittovaltion - perustuslain, ja se haluaa sen tehtäväksi
konventtimetodilla, joka on vastoin ainakin entistä yleistä
käsitystä demokratiasta ja parlamentarismista.
Näissä asioissa lehteä edustaa Laekenissa Paavo Lipponen.
Huippukokouksen jälkeen hän voi taas vähätellä kansan oikeutta
tietää puhumalla" pienen maan pienistä lehdistötilaisuuksista",
joihin hän on hieman liian iso johtaja. Viimeksi Nizzasta
kotiin tullessaan Lipponen ei tiennyt, mitä oli päättänyt.
Kun Hesarista ei muuten löydy palstatilaa Lipposen arvostelulle
ja Suomen itsenäisyyden puolustamiselle, olen ostanut huomiseen
lehteen 40 000 markalla tilaa puheenvuorolleni. Kalliiksihan
se tulee, että ajattelee toisin, eikä siihen liene varaa kuin
euroedustajilla, mutta ilman ostotilaa edessä on julkisuuden
kivimuuri.
Suostutteluun kyllästyneiden ihmisten kannattanee pitää ainakin
Laekeniin asti (joulukuun puoliväliin) ulottuvat "Älä usko
Virallista Lehteä eli Helsingin Sanomia-viikot".
| 