Julkinen keskustelu fuusioitumisen vaikutuksista viestintään on ollut laimeaa. Lähinnä uudesta mediajätistä on puhuttu talousjättinä ja pörssiyhtiönä. Erkon on katsottu nokittaneen viestintäpokerissa kilpailijansa. Samalla itse iso-Erkko on omistajana kuorinut konserniverhoa päälleen.
Helsingin Sanomat linjaa pääkirjoituksessaan (16.5.1998) uuden yhtiön nojaavan "entisiin arvoihin. Se korostaa toiminnassaan kansallisen edistyksen, kansanvaltaisuuden, yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja mielipiteen vapauden sekä henkisen ja taloudellisen hyvinvoinnin merkitystä".
Viestintälinjaus ei puhu mitään globalisoitumisesta saatikka edes eurooppalaisuudesta. Linjaus kääntyy sisäänpäin, kansalliseen. Se voisi olla aivan minkä tahansa kepulaisen maakuntalehden linjaus. Sen sijaan bisnesyrityksenä se pyrkii kansainvälisille markkinoille, ja pääpaino tulevaisuuden laajentumisessa on sähköisissä viestinnässä.
Eräs maakuntalehden pääkirjoittaja väittää toukokuisessa (1998) kirjoituksessaan, ettei koko 90-luvun jatkunut tiedotusvälineiden omistuksen keskittyminen ja ketjuuntuminen ole yhdenmukaistanut sisältöjä. Hän leimaa pelot journalismin yhdenmukaistumisesta turhiksi. Pääkirjoittajan näkemys kuvannee laajempaakin ajattelua, sillä fuusio ei ole herättänyt juuri itään keskustelua sen vaikutuksista sisältöihin. Saa nähdä, herättääkö muutaman kansanedustajan fuusiosta tekemä kirjallinen kysymys hiljaisen median.
Hiljaisuuden voi tulkita myös välinpitämättömyydeksi. Maailma on jo "kaaoksessa" sanomien paljoudesta. Viestien hallinta - saatikka niiden keskinäinen vertailu - on työlästä. Samaan aikaan yhdenmukaistuminen on jo mennyt niin pitkälle, että omaperäinen viestintä tuntuu kuuluvan historiaan, muinaismuistojen joukkoon. Tämä arvio koskee valtamediaa. Eroja ja omaperäistä viestintää löytyy edelleenkin kulttuuri- ja mielipidelehdistä. Niistä taas on kiinnostunut melko valikoitunut joukko lukijoista. Kanavakilpailu on tasapäistänyt television ohjelmatarjontaa entisestään. Valtamedioista ei löydy aitoa vaihtoehtoa - ei edes Helsingin elokuvateattereista!
Median keskittyminen yksiin käsiin ei riitä selitykseksi viestinnän yhdenmukaistamiseen. Syitä pitää hakea keskittymisen ohella myös elävästä elämästä, josta mediakin hakee aiheensa. Koko maa yhdenmukaistuu muutoinkin, ei yksistään tiedotusvälineiden sanoma. Myös kulttuuri ja poliittinen ajattelu on konsensushenkistä, hyvässä ja pahassa.
Kaiken tämän kruunaa media, joka kierrättää samoja viihteen, politiikan, taiteen ja kulttuurin ammattilaisia ja julkkiksia. Esimerkiksi globalisaatio on mediassa esillä säännöllisesti käsitteenä, mutta kiinnostus muuhun maailmaan on yllättävänkin kapeaa mitattuna esimerkiksi televisiosekunteina ja palstamilleinä.
Suomi näyttää olevan liian pieni maa pitämään hengissä aidosti vaihtoehtoisesta merkitysten annosta kamppailevia medioita. Etenkin, kun vaihtoehtoisen median olisi tultava toimeen markkinoiden ehdoilla.
PS. 12.1.1999 Kysymys viestinnän keskittymisestä on entistä ajankohtaisempi. Tämä keskustelu on ollut yllättävän vaisua Sanoma-WSOY:n fuusiopäätöksen jälkeen. Keskustelu on ollut yllättävän vaisua myös neloskanavan luvan myöntämisen yhteydessä. Tulossa ovat vielä tämän hallituksen aikana päätökseen digitaaliset tv-/radiokanavat sekä mahdollisesti yksi analoginen kanava. Siinä käydään taas vääntö lupien saajista. Tästä kannattaisi varmaankin viritellä keskustelua jo ennen päätöstä - päätöksen jälkeen ei paljon jää tilaa vaikuttamiselle.
Viestinnän keskittyminen merkitsee myös "puheareenojen" vähenemistä. Jo nyt on ongelmallista käydä keskustelua, mitä paikkaamaan Sanoma-Openkin on perustettu. Mielestäni se näkyy myös poliittisessa keskustelussa. Tämäkin olisi mielenkiintoinen keskusteluaihe. Mielestäni medialla on politiikassa liikaa sananvaltaa: media ottaa, media antaa, kiitetty olkoon media! Puhemies Uosukainenkin oli - uutisten mukaan - sanonut, että poliitikot tarvitsevat mediaa, media ei poliitikkoja. Näinhän yksinkertainen asia ei ole.
____
Tämän päivän eduskunnassa tapahtuvan Sonera-keskustelun innoittamana vielä kommentti Helsingin Sanomien Sonera- kirjoitteluun liittyen artikkelikirjoittaja Uimosen "jalostuneesta moraalista":
Helsingin Sanomat on valtava lehti: siellä ei tieto näytä kulkevan taloussivujen ja pääkirjoitussivujen välillä.
Viides tammikuuta kolumnisti Risto Uimonen uskoi kolumnissaan, että Aura jää historiaan ensimmäisenä ministerinä, joka ymmärsi pyytää nopeasti eroa tajuttuaan ajaneensa poliittiseen miinaan. Edelleen Uimonen uskoo, että "kokoomuksen vahvuus on ollut poliittinen tahrattomuus. Siltä ei ole löytynyt omia luurankoja kaapista ennen Vennamoa". Ja edelleen Uimonen vuodattaa: "Poliittinen viesti on selkeä: moraali ei ole kokoomukselle suhteellinen käsite, kuten muille puolueille. Kohu yritetään vaientaa ennen kuin poliittinen julkisuusmyllys on ehtinyt edes pyörähtää täysille kierroksille."
Voi pyhä yksinkertaisuus! Uimosen käsitys politiikasta on vähintäinkin kapea, medianäkökulman läpimädättämä. Median näkökulmasta politiikan puhtautta voidaan mitata ministerin pikaeroamisella. Tämä ei kuitenkaan vielä todista yhtään mitään kokoomuksen "poliittisesta tahrattomuudesta" eikä poliittisen moraalin jalostuneisuudesta. Se on oiva todistus kokoomuksen hyvästä pelisilmästä - etenkin suhteessa mediaan. Uimonen lusikoi omassa kolumnissaan Sonera-soppaa juuri kokoomuksen piirustusten mukaisesti huudattamalla Auraa kansalliseksi sankariksi. Uimosen olisi kannattanut lukea oman lehtensä taloussivujen uutisen "rivien välejä". Auran johdolla määrättiin Soneran osakkeiden hintahaarukka lokakuun 9. päivä, joka - Helsingin Sanomien - mukaan oli "yksi syksyn synkimmistä pörssipäivistä". Ja edelleen "Sitä edelsi kurssien, myös teknologiayhtiöiden ja jopa Nokian, pitkä alamäki." Mitä teki puhdasta poliittista moraalia edustava sankarimme tuolloin? Sen sijaan, että hän olisi painanut jarruja, hän ajoi markkinatalouden toimintalogiikan vastaisesti Soneran osakeantia, valtion ja veronmaksajien tappioksi. Onko tämä jalostunutta poliittista moraalia? Uimosen mielestä näyttää olevan.
Sirpa Puhakka
sirpa.puhakka@eduskunta.fi