Hannu Tarmio osoittaa tuoreessa kirjassaan ´Hurmio tai turmio" ihmetystä sen vuoksi, ettei WSOY:n Kirjallisuussäätiö jättäytynyt säätiöliittoutuman ulkopuolelle fuusiosasiassa. Hän kirjoittaa: "Ymmärtääkseni tämä säätiö sentään perustettiin tukemaan kirjailijoita ja WSOY:n etua eikä Kordelinin säätiötä ja Suomen Kulttuurirahastoa niiden pyrinnöissä. En voi ymmärtää säätiön puheenjohtajan ja WSOY:n hallintoneuvoston jäsenen kirjailija Tuomas Anhavan toimintaa ja roolia nyt tapahtuneessa fuusiossa."(1998, s. 325)
Minustakin tuntuisi aika luontevalta, että poleemikkona etevä professori Anhava käyttäisi nyt vapauttavan puheenvuoron ja kertoisi niistä tekijöistä, jotka saivat hänet vakuuttuneiksi ratkaisun viisaudesta. Aina Anhava ei ole ollut Sanomien puolella, vaan pikemminkin vastaan. Hän on joskus kirjoittanut Sanomista hyvin kriittisen runon. Siitä on tosin kulunut jonkin aikaa, hiukan yli 40 vuotta.
Sattumoisin osui silmiini Anhavan runo vuodelta 1958. Hän on julkaissut sen Ylioppilaslehdessä 10.10.1958 eli Aleksis Kiven päivänä. Se on hyvin hauska ja etevästi rakennettu. Sen on kokonaan siteerannut Tero Liukkonen teoksessaan ´Kuultu hiljaisuus´ (SKS 1993, ss. 185-186).
Anhava oli närkästynyt tuolloin Paavo Haavikon puolesta. Taustana oli Haavikon ´Lehdet lehtiä´ -kokoelmaan liittynyt jupakka. Paula Talaskivi oli siteerannut Haavikon näytelmää väärin, jonka johdosta Haavikko oli nostanut oikeusjutun Talaskiveä vastaan. Eljas Erkko kielsi Haavikon runokokoelman arvostelemisen, ja jonkin aikaa Haavikon nimenkin mainitseminen oli kiellettyä Helsingin Sanomien kulttuuriosastossa.
Tämän tarinan selostaa tarkasti teoksessaan Tero Liukkonen, joka itse on nyt Helsingin Sanomien kirjallisuusarvostelija.
Anhava selosti Ylioppilaslehden runossaan "Tässä maassa", miten maassa on lehti, jonka kustantaja käskee päätoimittajaa kieltämään toimittajaa arvostelemasta saati nimeltä mainitsemaan kirjailijaa. Näin tapahtui. "Maassa on lehti," runon johdanto päättyy pilkallisesti.
Runo jatkuu vielä pitkään, ja siinä tapahtuman eri osapuolet saavat ikioman muistokirjoituksensa samaan tapaan kuin Edgar Lee Mastersin Spoon Riverin pikkukaupungin asukkaat.
Lehdenkustantaja toteaa epitafissaan, että hänellä oli maassa tavallista isompi liike. Vastaavasti hänellä on maassa tavallista isompi kuoppa.
Tähän tapaan, hirtehisenä, runo jatkuu, se leikkii maa-sanalla, sillä miten maassa onkaan lehti. Tero Liukkonen tulkitsee runoa: "Kysymyksessä on siis maan suurin päivälehti ja toisaalta puusta pudonnut syksyn lehti. Runon jälkipuoella Anhava virittää ilmauksen ´tässä maassa´ niin ikään kaksimieliseksi ja vihjaa, että Suomessa on sananvapaus pantu hengiltä ja multiin."
Kovin niukkaa on ollut kirjailijain kirjoittelu kustannusalan fuusiosta. Mahtaneeko se johtua pelkästään siitä, että pörssiasiat ovat kirjailijoille peräti etäisiä. Muut kirjat kuin pankkikirjat ovat heille innoittavampia.
Itse olen toisen kustantajan kirjailija; oma kustantajani on Tammi. Olen jo niin vanhakin, että uskon pääosan tuotantoani olevan jo takana. Tarkastelen asiaa siis melko etäisesti. Olen yhä kuitenkin kiinnostunut siitä, mitä ympäristössä tapahtuu.
Minulla on hyviä ystäviä ja tuttavia niin Söderströmin kuin Sanomienkin piirissä, enkä henkilökohtaisesti usko, että kovin paljon muuttuu ainakaan heti heidän työssään fuusion myötä.
Arvelen, että fuusio on on osa Aatos Erkon laajanpuoleista operaatiota, jonka hän on halunnut toteuttaa ennen sivuun vetäytymistään. Myös uuden lehtitalon näen tämmöisenä valmisteluna, ikään kuin viimeisenä voiman osoituksena. Hän ei henkilökohtaisesti edusta minulle sananvapauden uhkaa. Pikemminkin hän on muistuttanut puheissaan ja haastatteluissaan toimittajia siitä, että heidän pitäisi kyetä erottamaan oikea ja väärä.
Oikeastaan asia on niin päin, että Erkko ja hänen sukunsa olisivat voinut tulouttaa enemmän konsernistaan yksityiselämän loistoon sen sijaan, että kaiken aikaa on sijoitettu lehtikonserniin ja sen vahvistamiseen. Tämä on täysin henkilökohtainen vaikutelmani. Olen myös vakuuttunut siitä, että Erkko henkilökohtaisesti haluaisi nähdä siivollista käytöstä lehdissään. Se tarkoittaa valistunutta, melko vapaata asennetta. Ministerien seksielämää ei tirkistellä, ruumiinkappaleita ei levitetä Helsingin Sanomien etusivulle. Se pidetään erillään iltalehtien tyylistä.
Nyt, kun Söderström ja Sanoma menevät pörssiyhtiöksi, niiden omistuksesta ovat vapaita kilpailemaan semmoisetkin tahot, joille ensi sijalla on sijoitetun pääoman nopea tuotto. Jos niin käy, niin silloin on mahdollista, että hakeudutaan sensationalismiin.
Se merkitsisi arvatenkin uudenlaista ilmapiiriä niin kustannustalossa kuin Sanoman lehtien toimituksissakin.
Joka tapauksessa uusien vapaiden pikku tuottajien sähäkkä kilpailu pienissä tuotantoyhtiöissä voi muuttaa hiukan perinteistä kilpailuympäristöä.
Se, että suurten yhtiöiden omistuksesta käydään jatkuvasti kamppailua, ei ole uutta. Yhtä lailla kiinnostavaa kuin Sanomien tuleva omistus on myös muiden lehtien tuleva kohtalo.
Internetistä on luettavissa aika monesta osoitteesta tietoja esimerkiksi Mariebergista ja sen uusista hankinnoista Suomessa. On pieniä maakuntalehtiä, jotka tuottavat ilmoituksillaan aika mukavasti. Kannattaa poimia marjakin maasta. Oma kustantajani Tammi päätyi muutama vuosi sitten Bonniersin omistukseen.
En ole kokenut Bonniersin omistuksen muuttaneen olennaisesti omia työedellytyksiäni. Uskon, että Bonniers on suuresti kunnioittanut ostamiensa lehtien ja kustannustalojen perinteitä. Uskon, että se on erityisen herkästi koettanut pitää huolta siitä, ettei sitä voitaisi syyttää sananvapauden kaventamisesta.
En ole erityisen ihastunut suuresta yritystoiminnan keskittymisestä millään tuotannon alalla. Jos eletään markkinataloudessa, niin vapaan kilpailun säilyminen todellisena olisi kuluttajien etu.
Markkinataloudessa on omia sääntöjään, joita ei välttämättä ole painettu lakikirjaan. Tuon käytöskoodin oppiminen tuottaa vaikeuksia, kuten äsken Pekka Vennamon tapauksessa todettiin. Rohmuamisessa pitäisi säilyttää joku järki. Jos etuja on tarjottu henkilökohtaisesti, niitä ei voi myydä eteenpäin. Lahja pidetään. Sisäsiistiksi opetteluahan tämä kaikki on.
Itse asiassa vasta tulevaisuus näyttää, miten pohjoismaiden toiseksi suurin viestintäkonserni suuria mahdollisuuksiaan käyttää. Hedelmistään puu tunnetaan, niin sanotaan. Epäilemättä uuden konsernin toimintaa ja varsinkin WSOY:n tuotantosuuntaa seurataan kirjailijapiireissä lähivuosina erityisen tarkkaavaisesti.
Väinö Kirstinä
vaino.kirstina@pp.inet.fi