Nytpä ilmaantui tilaisuus hyvittää laiminlyönti, kun aiheesta on keskusteltu sanoma-open -keskustelulistalla.
Lähetän tästä meilistä kopion myös Suomen Kirjailijaliitolle, joka saa tehdä sille mitä tahtoo, vaikka julkaista Kirjailijassa.
Kirjailija-sana viittaa etymologisesti katsoen semmoiseen työhön, joka on esteettisesti suuntautunutta. Se ei viittaa niinkään arkiseen ja koruttomaan käyttöön. Tällä tarkoitan, että kirjailijaksi ei oikeastaan pitäisi itseään nimittää tietokirjailijain, vaan heidän pitäisi aina muistaa sanoa itseään tietokirjailijoiksi.
Kaunokirjailijain ei tarvitse sanoa itseään kaunokirjailijoiksi sen takia, että he jo sanan etymologian vuoksi tekevät esteettisesti painottunutta työtä.
Miten tämän todistan? Seuraavasti: Karjalan kielessä esiintyvät verbit kirjoittoa ´koristella, kirjailla´. Tämän on sanan alkuperäinen merkitys. Se esiintyy vielä Raamatussa 1642. Myös nykymerkitys on jo Agricolalla. Nämä tietoni olen kaivanut esiin opuksesta nimeltä Suomen sanojen alkuperä, osa 1 A-K, jonka alaotsikko kuuluu: Etymologinen sanakirja. Sen on julkaissut Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1992. Osan päätoimittaja oli edesmennyt etevä kielimies Terho Itkonen, joka oli myös minun entinen opettajani.
Itkosen työryhmän mukaan yleiskielemme sanalla kirjoittaa on alkumerkitys ´piirtää, ommella t. leikata kuvioita, koristeita´.
Näin esimerkiksi teoksen nimi Kirjokansi tarkoittaa kantta, jossa ei ole kirjoja eikä kirjoitusta, vaan kirjontaa, koristeita. Se vertautuu tähtitaivaaseen kansanrunoissa.
Karjalassa kirjouttoa tarkoittaa ´kirjoittaa; koristella, kirjoa, virkata, somistaa koruompeleilla´. Kirjoa voidaan esimerkiksi puukolla jokin käyttöesine. Voisi suomea käyttäen sanoa, että puukolla kirjoitetaan.
Virossa näkyy kirjutada merkitsevän samaa, lisäksi ´kirjata, ommella kuvioita´. Samantapaista on samankantaisten sanojen käyttö myös liivissä ja norjanlapissa.
Sanakirjantekijät huomauttavat vielä, että sana on johdettu substantiivista kirja, joka tarkoittaa karjalassa niin kirjaa, kirjettä, kirjoitusta, kirjailua, koristetta, raitaa, juovaa kuin täplääkin. Niinpä kirjava lehmä tarkoittaa karjalassa kirjavaa lehmää, aivan kuin nykysuomessakin. Sillä on myös nimi kirjikki.
Sanakirjantekijät huomauttavat: "Monissa kielissä on havaittavissa samankaltaista kuvakielisyyteen pohjautuvaa semanttista kehitystä kuin sm (=suomen) sanueissa kirjoittaa ja kirja, eikä liene mahdotonta, että ims (= itämerensuomalaisten) kielten yhdenmukainen vanha merkityksenkehitys voisi pohjautua esim. mven (= muinaisvenä- läiseen) semanttiseen esikuvaan."
M.o.t. eli kirjailija tekee taiteellista, esteettisesti suuntautunutta työtä. Sen tajuaa jo sanasta itsestään.
Väinö Kirstinä
vaino.kirstina@pp.inet.fi
Artikkeli ilmestyi 11.1.99 postituslistalla sanoma-open@kaapeli.fi otsikolla "Etymologinen pienoisluento", kts. http://www.kaapeli.fi/hypermail/sanoma-open/0035.html