Verkkotekstien validiteetti

Internetin yleisimmät lajit ovat sähköposti, uutisryhmät ja www-sivut. Voisi väittää, että internet kokonaisuudessaan on hyvin tekstuaalinen, siis tekstipitoinen media. HTML-kuvauskieli, johon www-sivut perustuvat on "sisäiseltä" rakenteeltaan tekstejä. Jokainen, joka tutustuu aiheeseen "visuaaliset taiteet ja internet" huomaa pian, että verkossa on valtavasti - ei niinkään taidetta - vaan enimmäkseen sanallisessa muodossa olevaa informaatiota kuvataiteista. Netissä pärjää se, joka osaa kirjoittaa hyvin ja nopeasti.
Tekstit ja kontekstit
Verkkotekstejä on monenlaisia ja käyttäjän on myös ymmärrettävä ennen kaikkea niiden kontekstien ero. Jos kirjoitan sähköpostikirjeen Väinölle, on kyseessä erilainen yksityisyys kuin jos kirjoitan jotain uutisryhmä sanoma-openiin. Ensimmäistä kutsutaan joskus yksityiseksi kirjeeksi ja tekstin käyttäminen siitä uutisryhmässä ilman alkuperäisen tekstin kirjoittajan lupaa on moraalisesti arveluttavaa.

Otetaanpa esimerkki. Kirjoitan sähköpostikirjeen A:lle ja kerron, että mielestäni B on artikkelissaan xx aivan väärässä ja että muutenkin herra B on esittänyt hyvin kyseenalaisia asioita. Jos A sitten viestissään sanoma-openin lukijoille kertoo, että herra B:n käsitykset ovat herra K:n mielestä omituisia, on kyseessä moraalisesti arveluttava teko. Yksityinen sähköpostiteksti kuuluu kirjesalaisuuden piiriin.

Yksityisyys ja julkisuus saattavat vaatia myös hieman erilaista tyyliä kirjoittajalta. Jos kyselen tuoreita kuulumisia hyvältä kaveriltani, saatan käyttää hyvinkin erilaista kirjoitustyyliä verrattuna uutisryhmään "postaamisessani". Näistä on hyvä olla tietoinen.

Olennaista on kiinnittää huomiota julkaistavan tekstin kontekstiin: onko kirje "yksityinen", kuka on kirjoittaja, kenelle se lähetettiin tai suunnattiin? Verkkotekstien julkisuusaste on suurinpiirtein seuraavanlainen: yksityinen sähköpostikirje - uutisryhmätekstit - www-sivujen tekstit. Julkisin on tietysti julkistettu www-sivu ja yksityisin sähköpostikirje. Joskus on vaikea erottaa, onko kyseessä tarkkaan ottaen sähköpostikirje vai uutisryhmä tai onko viesti intranet (jonkun ryhmän sisäinen internet) vai internet-teksti. Asiaa täytyy usein vähän pohtia.

Lähdekritiikki
Verkkotekstien luotettavuus on osoittautunut kyseenalaiseksi, olipa kysymys mistä tekstityypistä tahansa. Ilmeisesti asia johtuu siitä, että verkkokulttuurin käyttäytymis- ja kirjoittamismallit ovat peräisin sellaisilta tieteenaloilta, joista puuttuu käsitys lähdekritiikistä.

Useimmilla humanistisen koulutuksen saaneilla - varsinkin historian opiskelijoilla - on jonkinlainen idea siitä, mitä on lähdekritiikki. Se on väline, tutkimusmenetelmä (voisi jopa sanoa, eräänlainen suhtautumistapa), jolla arvioidaan tekstin validiteettia eli luotettavuutta. Tämä vanha väline sopii erinomaisesti myös verkkotekstien arviointiin.

Lähdekritiikin menetelmiin perustuu käsittääkseni ainakin osin englantilainen verkkopaikka The Net Detective eli "Verkkosalapoliisi", joka osoitteessa:

http://sosig.ac.uk/desire/internet-detective.html

Validiteetti ja verifiointi
The Net Detective -verkkopaikka kouluttaa käyttäjää arvioimaan juuri tekstien ja viestien validiteettia eli luotettavuutta. Esimerkiksi on tärkeää arvioida, kuka tekstin on kirjoittanut tai lähettänyt. On osattava lukea verkkopaikan osoitteesta, onko kyseessä sivu, joka on vaikkapa jonkin yliopiston "virallinen" sivu tai yliopistossa työskentelevän henkilön oma, "epävirallinen" sivu.

Verkkoviestinnän vahva etu on sen avoimuus, nopeus ja saavutettavuus, mutta samalla siinä on sen suurin heikkous. Kuka tahansa voi kirjoittaa sähköpostikirjeitä nimelläni ja lähettää niitä maailmalle häivyttäen alkuperäisen lähettäjän identiteetin.

Verkkotekstien validiteetti on suuri ongelma, koska niitä ei voida verifioida eli todentaa. Jos kustantajaa tai muuta auktoriteettia ei kirjoittajan takana ole, kun kaikki toimivat omina kustantajinaan, myös tekijyys (authorship) eli kirjoittajan rooli hämärtyy. Monistus- ja jakelutekniikan ollessa helppoa voidaan tuottaa ei-valideja, hämääviä tekstejä ja näin aiheuttaa harmeja ja sekaannusta.

Tekstin muoto
Verkkotekstin ulkomuodosta voi päätellä yllättävän paljon. Tietty määrä kirjoitusvirheitä on tyypillistä esimerkiksi sähköposti- ja uutisryhmäteksteille. Mutta "julkisemmilla" www-sivuilla olevat kirjoitusvirheet pudottavat uskottavuutta huomattavasti. Jos esimerkiksi verkkopaikan ulkomaankielisessä tekstissä on virheitä, ne ovat erittäin kiusallisia kirjoittajalle, koska juuri ulkomaankielinen lukija huomaa ne hyvin helposti.

Käyttäjä lukee verkkotekstejä tavallisesti erittäin nopeasti. Tekstien visuaalinen laatu - esimerkiksi kirjasintyyppi ja sen koko, sekä tekstin ja sen taustan suhde - ovat myös käyttäjän laitteiston ominaisuuksia ja ne saattavat vaihdella huomattavasti ja useista eri tekijöistä riippuen. Tämä vaatii verkkoviestinnältä huomattavasti suurempaa selkeyttä kuin muut tekstit.

Verkkoviestinnässä ei katsota olevan mahdollisuuksia sellaisten hienovaraisten sävyjen käyttöön kuin ironia, satiiri ja sarkasmi. Ne hajottavat tekstien perillemenoa ja aiheuttavat väärinkäsityksiä. Verkkoon kirjoittajan on opittava poistamaan epäselvät ilmaisunsa.

Tekijyys ja asiantuntevuus
Seuraavassa verkkopaikassa mennään Yhdysvaltain Valkoiseen taloon.

http://www.whitehouse.net/

Paikan ulkoasu on vakuuttava, mutta kyseessä on silti täysin epäaito Valkoinen Talo, huijaus, huolellisesti toteutettu pila. Jos verkkopaikan etusvulla olevat pääkalloliput poistettaisiin, harhautus olisi lähes täydellinen.

Verkkopaikka The Good, The Bad and The Ugly kouluttaa myös käyttäjiään arvioimaan validiteettia. "Hyvät, pahat ja rumat" on osoitteessa:

http://lib.nmsu.edu/staff/susabeck/eval.htm

Paikan kirjoittajan Susan E, Beckin mukaan www-sivujen arviointikriteerejä ovat seuraavat (käännös on itse tekemäni):

I Tarkkuus (Accuracy)
1. Onko informaatio luotettavaa ja virheetöntä?
2. Onko sivuilla joku toimittaja (editori), joka vahvistaa/tarkistaa informaation?

II Asiantuntevuus (Authority)
1. Onko sivuilla tekijää? Onko se allekirjoitettu?
2. Onko tekijä pätevä, ekspertti?
3. Kuka on sivujen sponsori?
4. Onko sivun sponsori maineikas, kuinka maineikas?
5. Onko linkkiä informaatioon tekijästä tai sponsorista?
6. Jos sivulla ei ole allekirjoitusta tai sponsoria, onko muuten mahdollista päätellä sen alkuperää?

III Objektiivisuus (Objectivity)
1. Onko informaatio vähääkään puolueellista?
2. Ovatko sivut suunniteltu mielipiteen muuttamiseksi?
3. Onko sivuilla mainontaa?

IV Voimassaolo (Currency)
1. Onko sivu päivätty?
2. Jos on, milloin oli viimeinen päivitys?
3. Miten ajan tasalla ovat linkit, ovatko jotkut otettu pois
käytöstä tai muutettu muualle?

V Kattavuus (Coverage)
1. Mitä aiheita katetaan?
2. Mitä sellaista tämä sivu tarjoaa, jota ei löydä muualta?
3. Mikä on informaation sisäinen, varsinainen (intrinsic) arvo?
(sisältö)
4. Kuinka syvällistä aineisto on?

Verkkopaikassa The Good, The Bad and The Ugly on runsaasti myös linkitettyjä esimerkkejä.

Lähdekritiikki ja taito arvioida tekstin validiteettia on tietysti asia, jonka pitäisi olla lukijan ja käyttäjän mielessä kaikkialla. Mutta yllä mainituista syistä juuri verkkotekstien kohdalla on syytä pitää mieli ja tarkaavaisuus virkeänä.

Jos verkkoviestinnän evaluaatio kiinnostaa, enemmän tietoa aiheesta on myös verkkopaikassa Web-Critique-Theory, josta voi tilata keskustelulistan verkkoviestinnän arvioinnista, kritiikistä ja teoriasta osoitteessa:

http://www.ironclad.net.au/lists/web-critique-theory/

Heikki Kastemaa

<= kulttuurikeskustelu