Suhtauduin hyvin myönteisesti WSOY:hyn sinne pyrkiessäni, olihan minulla korkea käsitys esimerkiksi Kataran Suomalais-saksalaisesta sanakirjasta, jota olin käyttänyt tehdessäni huvikseni pitkän saksan käännösharjoituksia suomesta saksaksi. Tuote ja sen kustantaja ovat kaksi eri asiaa, kuten sain pian havaita. Silloista pääjohtajaa Keijo Ahtia saan kiittää siitä, että hän avasi silmäni näkemään, millainen yhteistyökumppani WSOY on kirjailijan kannalta. Kustannussopimukseni sisälsi sellaisia pienellä painettuja Suomen Kustannusyhdistyksen vuonna 1937 laatimia ehtoja, joita en innoissani ollut tullut etukäteen tarkastaneeksi ja jotka hermostuttivat minut niihin huolellisemmin tutustuttuani pahemman kerran. Näistä ehdoista seuraa esimerkiksi, että vain kustantajalla on sopimuksen mielivaltainen irtisanomisoikeus. Hämmästyksekseni huomasin heti sopimuksen allekirjoitettuani olevani persona non grata. Vaikutti siltä, että kustantaja ei ollut kovin kiinnostunut, selviäisinkö suuresta urakastani. Asialla ei ollut aluksi suurempaa kiirettä. Pääasia oli ollut saada nimeni paperiin ja minut pois maisemista sotkemasta suurempia ja rahakkaampia kuvioita. Muutaman vuoden päästä ilmestyikin WSOY:n suomi-englanti suursanakirja. Omat kokemukseni WSOY:n toimitiloissa Porvoossa ja lopulta Helsingissä vahvistivat näkemykseni: kustannustalo ei täyttänyt suuria - ja kieltämättä osittain epärealistisia - odotuksiani miltään osin. Se ei missään vaiheessa ollut henkisenä tukenani hanketta toteutettaessa. Itse asiassa alkoi tuntua siltä, että työskentelin vihamielisen kilpailijan enkä sopimus- ja yhteistyökumppanin hyväksi.
Selvittyäni kustantajafiksaatiostani karvaiden kokemusteni ansiosta ja kokeiltuani jonkin aikaa käännösalan yrittämistä päätin ryhtyä itse kustannusalalle. Näin syntyi Lexitec, joka on nyt toiminut pienenä sanakirja-alan kustantamona 12 vuotta. En ole kaivannut takaisin suuren kustantajan kirjailijaksi. Ison kustantajan tallissa olisin ansainnut varmasti enemmän, mikäli sukset eivät olisi menneet ristiin. Mutta minulla oli liian "suuri pää" WSOY:n johdon mielestä.
Koska minulla oli sisäpiirin tietoa nuoruuteni helsinkiläisissä kirjakaupoissa luuhanneena ja WSOY:n käytäviltä tiedonmurusia keränneenä, en edes pyrkinyt kirjakauppoihin ryhdyttyäni itselliseksi kustantajaksi. Tiesin, että WSOY voisi sopia merkittävimpien kirjakauppojen kanssa, miten ja jos ollenkaan kirjojani levitettäisiin. Kirjakaupat sen sijaan kiinnostuivat teoksistani ja niiden marginaaleista ja päättivät auttaa minua pääsemään turhista rahoista. Sinnikkään pyytelyn jälkeen annoinkin kirjoja myös kirjakauppojen kautta levitykseen. Tämä oli 80-luvun lopun noususuhdanteen aikana, jolloin kirjojen hinnat olivat pilvissä ja meno kustannusalalla muutenkin villiä.
Nyt viime aikoina olen havainnut, että WSOY:n kustantamat kirjani eivät kelpaa kirjakauppoihin missään muodossa. Sen jälkeen kun WSOY sai valmiiksi Suomi-ranska opiskelusanakirjan, ei Suomi-ranska suursanakirjoja ole ollut saatavana kuin WSOY:n omasta Bulevardin kirjakaupasta - sieltäkin vain kovaan hintaan piippuhyllyltä, mikäli nyt joku tarvitsija sattuisi eksymään sinne niitä kysymään. Sitten teoksen ilmestymisen vuonna 1985 WSOY ei ole osoittanut mitään mielenkiintoa teoksen uusimista kohtaan. Toistuvista kehoituksistani ja WSOY:n kirjallisista lupauksista huolimatta teosta ei pantu alennusmyyntiinkään, koska kustantaja "haluaa pitää niitä näytevarastossa", vaikka kustantajan oman ilmoituksen mukaan kirjakaupat hyljeksivät niitä. Käsitykseni mukaan WSOY "panttaa" tekijänoikeuksiani voidakseen näin estää, että en voisi kehitellä mitään sanakirjoja ranskan kielen alalta. Olen pidättäytynyt kaikista ranskan yleissanakirjahankkeista, jotta en kilpailisi kustannussopimuksen alaisen teoksen kanssa tai käyttäisi vahingossakaan sen materiaalia omissa teoksissani. Sen kanssa on kyllä vaikea kilpailla, koska sitä ei levitetä juuri mitenkään. Kirjoja on kuulemma tarjottu alennusmyynteihin, mutta kirjakaupat eivät ole osoittaneet niitä kohtaan mitään kiinnostusta. Kustantajan edustajan mukaan teoksen käypä markkina-arvo kirjakauppaostajiin päin olisi kymmenen markkaa. WSOY:n kanta on, että "ei me nyt kympillä voida myydä". No kirjakaupathan ovat juridisesti itsenäisiä markkinaosapuolia. Déjà vu! Jotenkin tuntuu kuitenkin siltä, että olen törmännyt tähän ennenkin: koulun pihalla, kun kiusoittelijat veivät lakkini ja jokainen osoitti vuorotellen toista: älä minua katso, tuolla se on! Tämmöisiä ovat siis viimeisimmät kokemukseni WSOY:stä kustantajana ja kotimaisista johtavista kirjakaupoista.
Sopimukseeni kuului teoksen laatimisen lisäksi sen latominen WSOY:n toimitiloissa. En valita vaivojani, opinhan näin kohtalaiseksi konekirjoittajaksi, mutta olin tahtomattani tullut sotketuksi työnantajan ja työntekijäosapuolen välisiin kiistoihin siitä, saako tekijä latoa oman kirjansa. Minua käytettiin välikappaleena taistelussa, jonka ilmeisenä tarkoituksena oli ladontatyöntekijöiden rationalisointi pois kirjanvalmistuksesta. Ei siis ihme, jos latojat olisivat savustaneet minut ulos. Ihme oli yrityksen johdon käyttäytyminen. Kuvailisin kohteluani johdon taholta ajoittaiseksi työpaikkakiusaamiseksi. Havaitsin, että työpaikalla tuntui yleisemminkin vallitsevan auktoritäärinen meno, työntekijöiden etuihin halveksivasti suhtautuminen ja pääkonttorin poikien ylläpitämä pelon ilmapiiri.
WSOY pyrki siis pääsemään rationalisoimalla eroon latojistaan. Oivalsin vähitellen itse, että ajatushan on hyvä, mutta miksi pysäyttää se latojiin, koska teen jo kaikki aivotyöt ja käsivoimia vaativat ladontatyötkin, voisinhan rationalisoida pois suuren kustantajan ja mihin oikeastaan tarvitsisin kirjakauppojakaan, menköön nekin.
Lexitec oli yritys luoda kirjankustantamo, joka markkinoisi ilman välikäsiä suoraan loppukäyttäjille. Ajatuksessa on vielä kehittämistä. Jotta markkinointi sujuisi kunnolla, pitäisi olla mahdollisuus kokosivun ilmoituksiin päivälehdissä, tv-mainoksiin ja valtakunnallisiin suoramyyntipostituksiin. Näitä ei näin pieni mikrokustantaja yksin voi koskaan toteuttaa. Tarvitaan lähes WSOY:n nimikemäärää, jotta samanlaisen julkisuuden kustannukset olisivat verrannollisella tavalla taloudellisesti katettavissa. Tähän tarvitaan Itsenäisten kustantajien verkostoa. Siksi olen perustamassa sitä ja kutsumassa kaikkia pieniä ja mikrokustantajia hakemaan kanssani uuden kirjojen ja muiden kustannustuotteiden suoramyyntiyhteistyön mallia.
Jotta kokematon kirjantekijä ei olisi yksin kustantajien armoilla ja jotta kukaan ei joutuisi kokemaan sitä - kaiketi subjektiivista - tuskaa, mitä itse olen kokenut WSOY:n kynsissä, olen myös perustamassa kotimaista kulttuuria edistävää mentoritoimintaa tulevien kauno- ja tietokirjailijoiden tueksi. Tarkoitus ei ole kasvattaa kustannettavia kirjailijoita kenenkään talliin rahastettaviksi, kuten isojen poikien "pyyteettömästi kirjallisuutta edistävissä" hankkeissa, vaan itsenäisiä emansipoituneita kulttuurintekijöitä - omat kirjansa tarvittaessa kustantamaan pystyviä kustannusalan (osa-aika)yrittäjiä, itsenäisiä kustantajia siis. Huomattakoon kuitenkin, että vain hyvin harvat kirjailijat pystyvät perustamaan kannattavan kustannusliikkeen. Nimekkäillä ja hyvin myyvillä kirjailijoilla on mahdollisuus emansipoitua kustantajansa orjuudesta. Heillä on kuitenkin siihen yleensä vähiten syytä, tuleehan rahaa mukavasti eikä markkinoinnistakaan tarvitse huolehtia. Tavallisella rivikirjailijalla ei ole samaa mahdollisuutta. Hänen on turvattava selustansa taloudellisesti. Se voi tapahtua joko tekemällä töitä isolle kustannustalolle tai sitten tekemällä jotain muuta työtä leipäpuunaan ja harrastamalla kustannustoimintaa sivutoimisesti. Miksi mennä lakki kourassa anelemaan suosionosoituksia ison kustantajan odotushuoneisiin, pilkattavaksi rahanahneiden typerysten keskelle? Tämän asian omakohtaisesti kokeneena sanon, että ei siinä ole mitään järkeä. Mikrokustantamisen taloudelliset puitteet eivät ole mahtavat, mutta ne voittavat kirjallisen orjan kohtalon. Charbonnier est maître chez soi. Miilunpolttajakin määrää omista asioistaan.
Kustantamisen perustaviin pelisääntöihin tarvittaisiin omien kokemuksieni valossa muutoksia. Kirjailijoiden perusoikeudet olisi turvattava, kuitenkin niin että kustantajien oikeutetut edut otettaisiin huomioon. Kustannussopimuksen tulisi aina sisältää molemminpuolinen irtisanomisoikeus. Jotta kustantajaa ei alistettaisi kirjailijan oikuille, voitaisiin kustannussopimukset laatia ajallisesti tai määrällisesti rajattuina ja vieläpä siten, että mikäli tietty vuosittainen minimilevitysmäärä alitettaisiin, voisi tekijä irtisanoa sopimuksen sillä perusteella, että kustantaja ei täysimittaisesti hyödynnä materiaalia. Tämä on tärkeää niissä tapauksissa, joissa kustantaja teettää itse kilpailevan teoksen ja jättää tekijänoikeudet "varastoon" estääkseen kilpailun. Nykysäännöillä tekijän täytyisi näyttää oikeudessa kustantajan tekijänoikeuslain tai sopimuksen vastainen vakava rikkomus, jotta sopimus voitaisiin purkaa. Riittävän näytön saaminen sellaista kustantajaa vastaan, joka voi marssittaa omasta leiristään sympaattisia yliopistollisia asiantuntijatodistajia sekä joka voi palkita erilaisin palkinnoin ja kunnianosoituksin niitä janoavia houkkia, vaatii ainakin samanlaisia juristisia resursseja kuin O.J. Simpsonin oikeudenkäynnistä tuttu "Dream Team". Oikeuttakin voi ostaa, jos siihen on varaa. Tekijällä tai pienellä kustantajalla ei ole siihen mitään taloudellisia mahdollisuuksia.
HS:sta voi lukea, mitä Nelosella näkyy ja mitä WSOY kustantaa. Ison kustantajan kustantama kokosivun puffi löytyy esimerkiksi 14.2.99 HS:n "kulttuurisivuilta". Kuinka hyvä kirjailija Jari Tervo on: "Tervo osaa kirjoittaa". En epäile sitä ollenkaan, osaanhan itse jopa lukea. "Tervo myy hyvin". Voilà! Eettisesti ajatellen tulisi alalaitaan lisätä maininta Sanoma-WSOY:n omistusjärjestelyistä, vaikka hyvin pienellä painettuna. Jonkinlaista kuluttajavalistusta kaivattaisiin meille omilla rahoillamme äänestäville. Teosluettelosta kyllä käy kiitettävästi ilmi kustantaja. Amerikkalainen McGrawHillkin jaksaa muistuttaa esimerkiksi BusinessWeekissä - lukemisto, johon olen vaihtanut nuoruuteni runokirjat - taloudellisista sidoksistaan arvosteltaviin teoksiin ja palveluihin.
Jollet kuulu ennalta hyväksyttyjen kehuttavien kirjailijoiden piiriin, on järjetöntä hakea sympaattista kritiikkiä esimerkiksi HS:n kirjallisuussivuilta. Esikoiskirjailijat ovat vapaata riistaa, joskus tuntuu jopa siltä, että kustantaja kannattaa esikoiskirjailijan halstraamista, jotta tämä pysyisi nöyränä. "Jotkut haluavat näyttää suurilta katkaisemalla toisten kaulan" (Sri Yukteswar). Paremman arvion teoksestaan voisi saada vapaaehtoisten asiantuntijoiden ja kriittisten mentorien verkostolta, jolla ei olisi taloudellista intressiä pitää kirjailijaa alistetussa asemassa tai tarvetta esiintyä julkisuudessa pandiittina eli "viisaana" kirjailijan kustannuksella. Jotta uusilla tieto- ja kaunokirjailijoilla olisi mahdollisuus puolueettomaan arvioon ja jotta pienillä aloittelevilla kustantajilla olisi kunnolliset kustannustoimittajien palvelut, haluan luoda Itsenäisten kustantajien verkoston yhteyteen kirjailijoiden mentorien vapaaehtoisverkoston.
Kirjailijan asema on sellainen, että kirjoista kiinnostuneen on viisainta pysyä vain kirjojen ostajana. Jos haluaa kirja-alalle, kannattaa hankkiutua työnantajaan nähden palkkasuhteeseen, vaikka kustannustoimittajaksi. Näin saa palkka-, eläke-, sosiaaliturva- ja työttömyysturvaedut. Vapaaksi kirjailijaksi tai kääntäjäksi ei kannata ryhtyä. Kannattaa mennä vaikka ruumiilliseen työhön ja ryhtyä sen ohella itsenäiseksi kustantajaksi. Kustantaminen ei ole enää vain suurten talojen yksinoikeus. Tavallinen PC ja laserkirjoitin riittävät kirjan originaalien tekemiseen, tilauskirjapainotkin kilpailevat töistäsi. Vastaanotto kirjapainoissa on aivan toista kuin esikois- tai varttuneemmankin kirjailijan vastaanotto kustannusliikkeissä, mikäli setelitukku pullottaa tulijan taskusta. Jos kustantaa itse, on kirjapainon asiakas, ei tarvitse odotella ja pyydellä, voi tehdä mitä haluaa. Lain ja muiden sitoumustensa puitteissa tietenkin. Tekijänoikeuslakiin ja copyright-asioihin kannattaa huolellisesti tutustua. Älä myy esikoisoikeuttasi hernerokasta. Älä ryhdy ison kustantajan pelleksi tai orjaksi.
Todellinen vaihtoehto on tieto- ja kaunokirjailijoiden emansipaatio ja itsenäinen kustantaminen. Itsenäiset kustantajat -verkkopalvelu julkistettiin Kalevalan päivänä 28.2.1999 jatkamaan itsenäistä kansan parista kumpuavaa suomalaista kulttuurityötä ja juhlistamaan sanakirjantekijänäkin tunnetun Lönnrotin perintöä käytännöllisellä tavalla.
Itsenäiset kustantajat -verkkopalvelu on osoitteessa: http://www.lexitec.fi/ipublish.html
Kari Eveli