From Mirkka Rekola :Kuka lukee kanssasi [Who is Reading With You], translated and read by Sari Hantula
Meri nostaa sinut pystyyn	The sea raises you to your feet
Vaikka voisin huutaa sinua minä	Even though I could call out after you I
Pidä huolta ihmisistä, eläimet liikkuvat	Please look after human beings, animals move around
Kun näin Johannes Kastajan kasvot vedessä	When I saw the face of John the Baptist in the water
Kun maailma on täynnä muistini agentteja	When the world is full of the agents of my memory
Myös tämä tehtävä on annettu	This one, too, is an
Meri nostaa sinut pystyyn. Ja ihan tyyni. Valonsäieköysi pitää kädestä. Nyt olet lähtenyt tältä rannalta. Nyt olet näkymättömän purjeen tuulessa.	The sea raises you to your feet. And dead calm. Strands of light hold your hand. Now you have left this shore. Now you are in the wind of an invisible sail.
Vaikka voisin huutaa sinua minä laulan suu kiinni, ja talo vapisee vedessä, kaiku, poissaolon suuri ruumis.	Even though I could call out after you I sing with my mouth shut, and the house is trembling in the water, the echo, the great body of absence.
Pidä huoli ihmisistä, eläimet liikkuvat heissä, minne ne muuten menisivät, kyllä sinä tiedät, karhu voi ottaa sinut päänaluseksi, ja niin onkin parempi.	Please look after human beings, animals move around in them, where else would they go, you know how it is, a bear may start using you as a pillow, and it's better that way.
Kun näin Johannes Kastajan kasvot vedessä näin ne vähän vedenpinnan alapuolella tyyninä, tummina, mistä ne sitten tulivat, ei siellä ollut poisheitettyä ikonia, hukkunutta, kenen pää se voisi olla, kenen heijastus ellei sitten muistuttanut minua, sen tähden etten tuntenut. Sen tähden mitä oli tapahtunut.	When I saw the face of John the Baptist in the water, I saw it slightly under the surface calm, dark, where did it come from, there was not any icon thrown away, drowned, whose head could it be, whose reflection unless it resembled me, because I could not identify it. Because of what happened.
Kun maailma on täynnä muistini agentteja, olen jo sanonut, että se on maailma, totta kai, se on toistava viestintäjärjestelmä, ja sinä menet ja kiistät osani etkä ole ollenkaan varma, olenko jossain muualla, tarkemmin rekisteröity kuin sinä tiedät, mitä sinä nyt taas haluat. mihin kaikkeen minua tarvitaan, miten vähään minusta on, ja toisin päin, ole hyvä, sinä haluat olla näkyvä harha, mene jo, minä olen väsynyt puhumaan kanssasi, agentti, lurjus, ryöväri.	When the world is full of agents of my memory, I have already said that it is the world, of course, it is a repetitious communication system, and you go and deny my part in it and you are not sure at all, if I am somewhere else, registered in more detail than you know, what do you want this time, what am I needed for, how little am I good for, and vice versa, go ahead, you want to be a visible illusion, go now, I am tired of talking to you, agent, scoundrel, bandit.
Myös tämä tehtävä on annettu, palveluksessa siihen ei hevin suostuta, ja vaikka ajatteluni on pitempi, on pitempi kuin vuosisata, ei se riitä, ajattelun umpikuja on maailman umpikuja, eikä sen profeetta voi olla muuta kuin pyöveli, kiusana ne, jotka eivät ole ajatelleet sen vertaa, eivät tehneet tätäkään johtopäätöstä. Tämä joka erkanee umpikujan maailmasta, suhteutuu siihen toiselta tasolta, miten se on mahdollista, elämä joka ei koskaan tule kokonaan esiin, ei niin, että sillä olisi ajatteluni alku ja loppu. Ei mikään hengitä niin kuin ennen, eivät linnut, joiden keuhkona on ilma, niiden siivet väsyvät, ja minä joka seison tämän puun alla viimeiset lehdet silmillä, hyvä on sanoa, etten näe, olen ja en ole, Hamlet, joka pitää pääkalloa kämmenellä, hänen se on, vaikka on isänsä, elämä, joka ei koskaan tule kokonaan esiin, se on kahden ajatukseni välissä.	This one, too, is an assigned task, in service, nobody undertakes it readily, and although my thinking is longer, is longer than a century, it is not enough, the dead end of thinking is the dead end of the world, and the only possible prophet is a headsman, bothered by those, who have not even been thinking that much, have not even drawn this conclusion. The one who separates from the dead end world, relates to it from another level, how is it possible, the life that never comes out completely, it is not that it has the beginning and end of my thinking. Nothing breathes the way it used to, not the birds, with air as their lungs, their wings getting tired, and I am standing under this tree with the last leaves covering my eyes, it is easy to say that I cannot see, I am and I am not, Hamlet, who holds a skull in his palm, it is his, although it is his father's, the life that never comes out completely, it is between two of my thoughts.