KOULUTUS, YHTEISTYÖ MUIDEN KIRJASTOJEN KANSSA

Kirjakaapelin ja kaupunginkirjaston henkilökunta

Kaapelisolmun tärkein tehtävä sen jälkeen kun tietoaseman tietoliikenneyhteydet saatiin käynnistettyä oli ja on koulutus. Kirjakaapelin henkilökunta on saanut yhteistä ja yksilöllistä koulutusta ja ohjausta koko puolivuotisen toiminnan ajan. Koulutus on sisältänyt Internetin WWW-sivujen käytön, tiedon julkaisemisen ja sähköpostin. Koulutuksesta on vastannut informaatio-osuuskunta Katto-Meny. Tämä on ollut ehdoton edellytys, sillä Kirjakaapelin henkilökunnan työ koostuu suurelta osin Internet-maailman ja sen mahdollisuuksien esittelystä.

Helsingin kaupunginkirjaston muu henkilökunta on saanut jonkin verran yksilöllistä koulutusta, mutta lähinnä se on tähän asti ollut ryhmätutustumista. Marraskuussa 1994 järjestetään laajempi kaksipäiväinen Internet-kurssi, johon voivat osallistua kaikki halukkaat Helsingin kaupunginkirjastossa työskentelevät. Kurssin ensimmäinen osa on yhteisluentoa Internetistä, jonka jälkeen kurssilaiset jakaantuvat ryhmiin ja kullekin ryhmälle varataan yksi käytännön harjoittelupäivä Kirjakaapelin tiloissa.





Tutustumiskäynnit, yhteistyö muiden kirjastojen kanssa

Kirjakaapelissa on alusta saakka vieraillut ryhmiä eri puolilta Suomea. Ryhmät ovat tulleet erilaisilta kursseilta, oppilaitoksista ja kirjastoista.

Ryhmät ovat tavallisesti etukäteen sopineet tutustumiskäynneistä Erkki Lounasvuoren kanssa. Vierailut ovat ehkä keskimäärin kestäneet kaksi tuntia jolloin Lounasvuori ja/tai muut Kirjakaapelin henkilöstön jäsenet ovat esitelleet kirjastoa, kirjaston Internet-palveluja ja CD-ROM-levyjä. Usein myös Böök tai Kuoppala Katto-Menystä ovat osallistuneet Internet-esittelyihin.

Eri kaupungeista (Helsinkiä lukuunottamatta) ja maista käynneiden kirjastoihmisisten määrästä kertovat oheiset Kirjakaapelin kalenterista poimitut tiedot:


pvm    kaupunki                                 henk

16.02. Kirjastojen aluekouluttajien ryhmä        15 
25.02. Tallinna	 				  4	 	
13.03. Tapiola                                    6
08.04. Eduskunnan kirjasto	                  2
08.04. Järvenpää				  3
14.04. Kuopio					  1
19.04. Åbo Akademi				  1
27.04. Ylen kirjasto				  1 + kurssilaiset
29.04. Espoo					  5
10.05. Vantaa				  	 10
23.05. Jyväskylä				  8
23.05. USA / Virginia    			 30
24.05. Vantaa					  2
24.05. Kirjastojärjestelmät-kurssi               10
27.05. Espoo					  4
31.05. Järvenpää			          1
02.06  Helsinki kaupunginkanslia		  1
02.06. Pohjoismaiset kirjastopalvelut		  8
14.06. Helsingin kaupungin tietokeskus		  2
17.06. Työväenakatemian kirjasto	          2
21.06. Diakonissalaitos			          2
22.06. H:gin Yliopiston kirjasto		  1
30.06. Hämeenlinna			          4

      (Kirjasto suljettu heinäkuussa)

05.08. Mikkeli					  1
10.08. Telematiikka- ja kaukopalvelutyöryhmä	  5
18.08. Islanti					  1 
22.08. Ruotsi					  6
23.08. Puola					  1
24.08. Ruotsi/ Kulturhuset			  4
30.08. Eduskunnan kirjasto 			 20
01.09. Eduskunnan kirjasto 			 15
05.09. Ranska			                  1
06.09. Riihimäki				  5
07.09. Tanska / Århus			          2
08.09. Unkari					  2
08.09. Hämeenlinna				  2
11.09. Heinola				          1
Jatkuvasta, kirjastojen Internet-palveluiden kehittämiseen liittyvästä yhteydenpidosta ja/tai yhteistyöstä on sovittu/neuvotellaan Turun, Järvenpään, Kuopion, Raision ja Uudenkaarlepyyn kirjastojen kanssa.


Kirjasto-kaapeli

Kaapelisolmu-projektiin liittyen on Kaapelisolmuun perustettu kirjastoväen keskustelufoorumi nimeltä "kirjasto-kaapeli". Foorumi on toteutettu postituslistana, jolloin listalle voi liittyä kuka tahansa Internetin sähköpostia tai X.400-sähköpostia käyttävä. Listan aihepiiri on uusi tekniikka ja tietoverkot kirjastoissa. Lista perustettiin toukokuussa 1994, ja sille oli 20.9.1994 mennessä liittynyt 83 jäsentä. Lista esiteltiin Kirjastolehden Kiikari-palstalla lehden numerossa 5/94 ja Hannu Taskisen johdanto palstalle ilmestyi numerossa 6/94.