Kielletyn hedelmän maku

Pari vuotta sitten lanseerattiin mainoskampanja, jossa Magnum-jäätelötikkuja yritettiin markkinoida seitsemällä kuolemansynnillä. Makuina olivat Tuomas Akvinolaisen vakiinnuttamat mässäily, ahneus, laiskuus, kateus, viha, ylpeys sekä haureus; käärepaperia koristi sarvipäinen piru tulinen hanko kädessään. Jos nyt sivuutetaan sellaiset yksityiskohdat kuten maistuiko viha-jäätelö todellakin sapenkarvaiselta tai miltä haureus-jäätelö ylipäätään maistui (asia on ehkä parempi jättää itse kunkin henkilökohtaisen fantasian varaan), kampanja kuitenkin kertoi omalla kömpelöllä tavallaan nautinnon ja kiellon kaksoissiteestä.

Paavali oli ensimmäisiä kristillisen synti-käsityksen muotoilijoita. Hän kytki psykoanalyysia ennakoivalla tavalla halun kieltoon: ”Mutta vasta lain vaikutuksesta tulin tuntemaan synnin. Himo olisi ollut minulle tuntematon asia, ellei laki olisi sanonut: ’Älä himoitse.’” Toisin sanoen, vasta kielto herättää halun tehdä syntiä. Jäätelötikkujen mainoskampanja perustui juuri tähän oivallukseen. Tuotteen sävyttäminen synnilliseksi lisää sen vetovoimaa: vihjaamalla kiellettyyn nautintoon mainoskampanja pyrki luomaan illuusion, että jäätelön syöminen todella tyydyttäisi halumme.

Entä sittten laiskuus, joka oltuaan uudemmalla ajalla syntiä kapitalistista (tai miksei myös sosialistisen suunnitelmatalouden) työetiikkaa vastaan on sekin yhä enemmän terveydellinen kysymys: laiskuus on kieltätymistä kunnon ja siten työkyvyn ylläpitämisestä. Muuttaako terveys- ja kansantalouspuheen asettama kielto sinänsä tyhjän ei-minkään tekemisen hekumalliseksi joutilaisuudeksi? Tai kääntäen: tehokkuusajattelun kritiikeissä toistuu usein ajatus jonkinasteisesta laiskuudesta luovuuden edellytyksenä, mutta päätyykö laiskuuden kohottaminen taidetta tuottavaksi resurssiksi toistamaan tehokkuusajattelun logiikkaa?

Tuomas Akvinolaiselle laiskuus oli eräänlaista surua, joka syntyi ihmisen paetessa omia hengellisiä mahdollisuuksiaan. Pakeneminen kuitenkin kiinnittää pakenevan siihen päämäärään, jonka toteuttamista hän pakenee. Vaikka laiskuus olikin syntiä ja kuolettavaa epätoivoa, kirkkoisien mielestä suurin synti oli olla koskaan potematta sitä. Modernin laiskuuden tunnuskuvalla, sohvaperunalla, ei enää ole pelipanoksenaan kuolemattoman sielun ikuinen autuus. Tästä huolimatta asioiden väistämätön dialektisuus tuntuu kohottavan häntä kohti jonkinlaista pelastusta. Kuten Dante kirjoitti Jumalaisessa näytelmässään, laiskuus on rakkautta, joka ”päin pyrkii hyvää, mutta nurinkurin”.

Markku Lehtinen

Eino Santanen

PS: Nuoren Voiman liiton pitkäaikainen taloudenhoitaja Satu Maakanen on suunnannut kohti toisenlaisia haasteita. Toimitus kiittää järjen äänen kuuluttamisesta yleisen haahuilun keskellä sekä toivottaa läjäpäin onnea ja menestystä uudella uralla. Liiton talousasioista vastaa täst’edes Kirsi Kaarela.

Takaisin

5/2005 - Synti

Sisältö 5/05

MARKKU LEHTINEN JA EINO SANTANEN: Kielletyn hedelmän maku (Pääkirjoitus)

THOMAS PYNCHON: Laiskuus

JAKKE HOLVAS: Poliittisen taloustaiteen kritiikkiä

LAURA RUOHONEN: Synti, laiskuus ja joutilaisuus

ADALSTEINN ÁSBERG SIGURDSSON: Runoja

THOR SORHEIM: Runoja

ANNA-MARI VÄNSKÄ: Ruumis, ruoka, seksi – oikoteitä kulttuurin psyykeen

SAMI SANTANEN: Pahan metafysiikkaa Kadotetussa paratiisissa

TUOMAS TIMONEN: Ohjeita runoilijalle

TIMO HÄNNIKÄINEN: Antisankari vapahtajana. Uskonto ja synti Abel Ferraran Pahassa poliisissa

TUOMAS TIMONEN: Misantroopin rakkausromaani

JYRKI HEIKKINEN: Sarjakuva

ANTTI NYLÉN: Détruire, dit-elle

IIDA RIEKKO: Vapauden kaiho

JARKKO TONTTI: Runoja

OLLI SINIVAARA: Miten kuva tulee vastaan ja sana

RON PADGETT: Fantasiablokki

Arvostelua:

KYÖSTI SALOKORPI: Alakuloisen ironian mestari (Zbigniew Herbert: Kyynelten teknologiasta)

MIIA TOIVIO: Lajien risteyskohdassa runo (Saila Susiluoto: Auringonkierto)

TEEMU MANNINEN: Nautinnollinen aarre (William Shakespeare: Nautintojen ajan aarre)

MIKKO VILJANEN: “Miten kauniisti lunta satoikaan” (Orhan Pamuk: Lumi)

TAINA LATVALA: Radanvarren Romeo ja Julia (Maria Peura: Valon reunalla)

HERMAN RAIVIO: Vanha etsii kapinallista nuorta (Tommi Hoikkala, Sofia Laine ja Jyrki Laine (toim.): Mitä on tehtävä?)

MIKKO JAKONEN: Muutama aukeama muutokseen (Michael Hardt & Antonio Negri: Imperiumi)

VELI-MATTI HUHTA: “Järjestelmän rakenne on muutettava” (Paulo Freire: Sorrettujen pedagogiikka)

HERMAN RAIVIO: Lusmuilun taidetta (Corinne Maier: Tervetuloa laiskuus)