Pääkirjoitus 2/2011

Epävirallisuuden puoliintumisaika

Tätä kirjoittaessamme yhä useampi runoilija on kiinnostunut proosasta. Sen mahdollisuuksista herännyt keskustelu on yltänyt nopeasti sellaiseen tarkkuuteen ja näkemysten paljouteen, että voi vain ilahtua.

Edellinen on pelkästään yksi niistä hämmentävän monista asioista, jotka olivat toisin kun aloimme tämän Runous 2010 -numeron toimittamisen. Kuvittelimme esimerkiksi, että kun blogeissa kunnostautuneet tekijät pääsevät hiomaan näkemyksiään ajan kanssa rakennettujen esseitten voimin, tuloksena on yllättäviä ja runoutta jäsentäviä huomioita. Näin tietysti onkin, mutta yksikään kirjoittajista ei pääse varsinaisesti yllättämään. Lehtemme alateeman – epävirallisuuden – edustajista on yksi toisensa jälkeen tullut virallisia (esimerkiksi Aleksis Salusjärvi aloitti Kritiikin Uutisten päätoimittajana ja Tommi Musturi kanonisoitiin Puupäähatulla).

Vaikka tämä epävirallisuuden puoliintumisaika on meille toimittajille pienoinen harmi, se sisältää myös lohdullisia piirteitä. Esimerkiksi sen, etteivät kulttuurin seinämät ole läpäisemättömiä. Vastaavasti myös virallisuutta edustavat runoilijat ovat osallistuneet eri yhteyksissä aktiivisesti keskusteluun, haastaneet yksityiskohtaisempaan argumentointiin. Vaikuttaa siltä, että runokulttuuri on tullut lyhyessä ajassa moniäänisemmäksi, että sen polarisaatiot ovat höltyneet. Toivommekin, että vastaisuudessa runoilijuutta tai lukijuutta ei enää rakenneta vastakkainasettelun vaan laadun ja kiinnostavuuden ehdoin. Parhaassa tapauksessa runouden, todellisuuden ja identiteettien suhde ei enää perustuisi pakoon eikä pakkoon.

Mutta epävirallisuus ja sen dynamiikka tulevat joka tapauksessa säilyttämään joitain ulottuvuuksiaan. Yksi niistä on paljastaa sellaisia asiantiloja, jotka tottumukseen liuenneina huojuvat lähes huomaamattomina ympärillämme. Tällä kertaa tarvittiin oikeamielinen ja olemukseltaan klassista sankaria muistuttava Salusjärvi kysymään: ”Onko 2000-luvun runous enää (tai vieläkään) kirjallisuutta?”

Henriikka Tavi puolestaan geiger-mittailee toista vähälle huomiolle jäänyttä taustasäteilyä, poikarunoutta. Siitä huolimatta, että sen aiheuttamia mutaatioita, aamuseisokkeja, äänenmurrosta ja sädepistoolien ujellusta esiintyy runoudessamme varsin runsaasti, ei ”poikarunous” ole muodostunut ”tyttörunouden” kaltaiseksi kriittisen keskustelun välineeksi. Toivottavasti kyse ei ole siitä, ”ettei se ole kovin runollista”.

Nimittäin runopuhe ja kritiikki ovat toistaiseksi ymmärtäneet epärunollisuuden ja tahallisen huonouden käsitteet miltei vastakkaisilla tavoilla. Maaria Pääjärvi avaa ”huonouden” käsitettä palauttamalla sen klassiseen tyylijakoon ja tutkimalla miten tuon tyylijaon piirteet näyttäytyvät 2000-luvulla.

Eriasteisia epämääräisyyksiä löytyy myös kriittisen ja tarkaksi aiotun runopuheen sisältä. Aiheesta muistuttaa yks Kake, naamioitunut trickster, joka on riekkunut jo parin tuotantokauden ajan runotalkin sisäisille ristiriitaisuuksille ja virheoletuksille.

Veteraanivoimassa nykyrunoilijoiden kotijumaliin lukeutuva Kalevi Seilonen kertoo suhteestaan Tietosanakirjaan, kirjaan jossa sivujen kääntäminen siirsi aikaa ja paikkaa, loi yllättäviä kokemuksellisia ja tekstuaalisia yhteyksiä. Tästä rakentui kirjallisuuskäsitys, jossa havaintoja voidaan tehdä kaikesta siitä mikä kiinnostaa, oli se sitten luettua, nähtyä tai koettua. Seurauksena syntyi muun muassa Tosiasioita minusta ja Metsäroisto, suomalaisen kirjallisuuden hienoimpiin lukeutuva runokokoelma ja proosateos. 30.5.2011 menehtynyt Kalevi Seilonen ei valitettavasti ehtinyt nähdä nyt käsillä olevaa lehteä valmiina, mutta hän ehti ilahtua Juri Joensuun Metsäroistoa käsittelevän esseen syvällisyydestä. Se puolestaan ilahduttaa meitä.

Seilosen tavoin myös Teemu Manninen käsittelee mahdollisuutta tehdä havaintoja kirjallisten hierarkioiden ulkopuolella. Hän pohtii erityisesti banaalin ja viihteen käsitteitä, sekä esittelee ns. ”symbolisen lauseen”. Toivomme, että se vakiintuisi jäsentämään eri lähteistä koottujen puhuntojen mahdollisuuksia koneellisten hylkimisreaktioiden sijaan. Manninen ehdottaa myös keinoja, joilla runous voi traditionsa avulla ymmärtää ja toteuttaa mahdollisuuksiaan paremmin. Olemme sijoittaneet Mannisen artikkelin kritiikkien läheisyyteen, jotta hänen esimerkkinsä resonoisivat vuonna 2010 ilmestyneistä teoksista tehtyjen huomioiden kanssa, lehden takakannen yli, tulevaan.

Kristian Blomberg & Ville Luoma-aho
vierailevat päätoimittajat

P. S. Nuorta Voimaa on koskettanut hiljan myös toinen suru-uutinen: lehden pitkäaikainen avustaja ja muutenkin viisas ihminen, filosofi Jari Kauppinen kuoli 4.6.2011. Palaamme legendaariseen filosofihahmoon tulevassa Kritiikki-lehdessä.

Martti-Tapio Kuuskoski
vastaava päätoimittaja

Takaisin

2/2011 - Runous 2010

2/2011 Sisältö

Kristian Blomberg & Ville luoma-aho: Huomioita debytanteista

Maaria Pääjärvi: Seitsemän vastahankaa. Tapaustutkielmia matalasta tyylistä

Emilia Anniina Pennanen: Runoja

Reetta Pekkanen: Runoja

Aleksis Salusjärvi: Onko 2000-luvun runous kirjallisuutta?

Riikka Heinonen: Runoja

TEEMA KUVASSA | Tommi Musturi: Epävirallinen

Kai Kajander: Runoja

Henriikka Tavi: Runopojista hämähäkkimiehiä

Sam Pink: Runoja

Yks Kake: Äiti, toi sano mua k0k33ll16!

Juri Joensuu: Eloonjäämispakkaus – Kalevi Seilosen Metsäroisto

VETERAANIVOIMA | Kalevi Seilonen: Kirjojeni lyhyt historia

LEHTIÄ MAAILMALTA

NUORI VOIMA 101 VUOTTA SITTEN: 1910 | Halleyn pyrstötähti (numero A2/1910)

Teemu Manninen: Entä nyt? Haasteita 2010-luvun runoudelle

Kirja-arvostelut:

- Mikko Jakonen: Amerikka vanhalla kaavalla (Vladimir Majakovski: Runoja Amerikasta & Minun löytämäni Amerikka)

- Vesa Rantama: Raadollinen, kehollinen kieli (Jonimatti Joutsijärvi: Ei mikään itsessään)

- Tero Tähtinen: Syntaktinen dinosaurus (Harry Salmenniemi: Texas, sakset)

- Taneli Viljanen: Spektaakkelin sabotaasia (Eino Santanen: Punainen seinä)

- Raisa Marjamäki: Tasapainottelevien patsaitten laakso (Sirpa Kyyrönen: Naispatsaita)

- Aleksis Salusjärvi: Hajonnut keho pelkistyy kipuun ja lihanhimoon (Sanni Purhonen: Naara)

- Maaria Pääjärvi: Mikä rouvalle talo, mikä linnulle (Katariina Vuorinen: Rouvien ja lintujen talo)

- Vesa Haapala: Hengitysharjoituksia (Mikko viljanen: Kesken hengityksen kaiken)

- Venla Rossi: Houdinin uni ja muita illuusioita (Pekka Jäntti: Houdinin uni)

- Roo Ketvel: Juokseva hankikulta (Jukka Vieno: Stockan kulma)

- Juhana Vähänen: Heikkomielisyyden kuvaus (Mark Mallon: Aregemia)

- Juri Joensuu: Rune acts (Mikael Brygger: Valikoima asteroideja)

- Pauliina Haasjoki: ”Oi kitkan jumalat, mikään ei pysy!” (Janne Nummela: Medusareaktorit. Avaruusdityrambi)

- Juha-Pekka Kilpiö: Kuinka kehystää napalmia? (Matti Kilponen: kehorasa, autochrist)

- Antti Salminen: Rakenteilla aapinen (Henriikka Tavi: Sanakirja)

- Anna Saari: Soivan kielen ja läsnäolon jäljillä (Marjo Heiskanen: Äänes)

- Antti Nylén: ”Kaikenlaista sekalaista puhetta” (Teemu Manninen: Säkeitä)

- Juha-Pekka Kilpiö: Tukea loisin (Karri Kokko: Toisaalta)

- Vesa Haapala: Runoilijan syntysanat (Irina Javne: Olen syntynyt, sanotaan)

- Maaria Pääjärvi: Aivan kuin harharetki (Raisa Marjamäki: Katoamisilmoitus)

NVL-MUISTONI | Eino Santanen: Tosiasioita minusta (Kalevi Seilosen muistoksi)

TAKASIVU | Sam Pink: ”Kaikki vuokraisännät ovat epäinhimillisiä kusipäitä”