Suomalainen Rappiotaiteen Festivaali

on myös Facebookissa!

 

Lue Eino Santasen juhlapuhe!

Suomalainen Rappiotaiteen Festivaali onnistui yli odotusten

 

Viime lauantaina 9.4. Astoria-salissa Helsingissä järjestetty Suomalainen Rappiotaiteen Festivaali onnistui yli odotusten. Nuoren Voiman Liiton järjestämässä kulttuurikarnevaalissa vieraili yhteensä noin kolmetuhatta kulttuurin ystävää. Vieraat tukivat ilmaistapahtumaa vapaaehtoisten pääsymaksujen muodossa lähes tuhannella eurolla.

 

Tapahtumassa oli korvauksetta mukana yli kahdeksankymmentä eri alan taiteilijaa, joille kaikille festivaalin järjestäjät haluavat osoittaa suuret kiitokset! Suuret kiitokset kuuluvat myös tapahtumaa tukeneille yhteistyötahoille sekä mukana olleille vapaaehtoistyöntekijöille. Festivaalin saavuttama suosio osoittaa sekä taiteilijoiden että yleisön pitävän taiteen vapautta ja monimuotoisuutta tärkeinä arvoina. Taiteidenväliselle keskustelulle ja toiminnalle on myös suurta tilausta.

 

Tunnelmapaloja Suomalaiselta Rappiotaiteen Festivaalilta löytyy muun muassa Etelä-Suomen Sanomista. Festivaalivieraiden toivotaan lähettävät myös mahdollisia omia taltiointejaan tilaisuudesta Nuoren Voiman Liittoon. Yleisön ottamia valokuvia julkaistaan liiton internetsivuilla

ja ne talletetaan arkistokäyttöön.

Kuvia voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen:

venla.rossi(at)nuorenvoimanliitto.fi.

 

Koiton laulu. Kuva: Laura Serkosalo.

 

Afrocola. Kuva: Laura Serkosalo.

 

Irma Optimisti. Kuva: Laura Serkosalo.

 

Astoria-salin tunnelmaa. Kuva: Laura Serkosalo.

 

Ohjelmaa Astoria-salin ulkopuolella.

Kuva: valokuvataiteilija Päivä A Repo

 

Performanssitaitelija Heikki Mäntymaa.

Kuva: valokuvataiteilija Päivä A Repo

 

 

 

-----------------------------------------

 

 

Tiedote 31.3.2011

Vapaa julkaistavaksi

 

 

 

Suomalaisen Rappiotaiteen Festivaalin suosio yllättää

 

Agricolan päivänä 9.4. Helsingissä Astoria-salissa järjestettävän Suomalaisen Rappiotaiteen Festivaalin ohjelma on täydentynyt. Tapahtumassa on mukana yli kahdeksankymmentä taiteilijaa: kuvataitelijoita, kirjailijoita, näyttelijöitä, muusikoita, sarjakuvantekijöitä, tanssijoita, performanssitaiteilijoita sekä elokuvantekijöitä.

 

Facebook-galluppien mukaan rappiotaide on yleisön keskuudessa yllättävän suosittua. Tapahtuma onkin paisumassa niin suureksi, että osa siitä joudutaan siirtämään ulos Isolle Roobertinkadulle. Myös monet taiteilijat ovat ottaneet yhteyttä ja tarjonneet esityksiään tai töitään festivaalille. Uusia mukaan lupautuneita taiteilijoita ovat muun muassa Aki Kaurismäki, Katri Ylander, Aleksandra Salmela, Minna Tervamäki ja Kaari Martin, Laura Malmivaara, Ylioppilasteatteri, Jyrki Kiiskinen, Mika Taanila ja Aapo Rapi.

 

Tapahtuman kuvataidenäyttelyssä nähdään muun muassa Mi Dunckerin, Jussi Gomanin, Pirjetta Branderin ja Juha Sääsken töitä.

Tapahtuman juontajiksi ovat lupautuneet näyttelijät Krista Kosonen, Riku Nieminen ja Heli Sutela.

 

Festivaaliin voi osallistua myös tuomalla dekadentin sylikoirateoksen mukanaan! Ota mukaan teoksesi, jota voit kantaa sylissä tai mielenosoituskyltin tapaan varren nokassa. Ei ennakkoilmoittautumista tai jurytystä.

Aiemmin mainostettu Kristian Smedsin Sad Songs -näytelmän esitys joudutaan valitettavasti peruuttamaan näyttelijän esteiden vuoksi. Sen sijaan festivaalilla nähdään teatterin alalta esimerkiksi Juha Hurmeen Puupää-monologi.

 

Lisäksi paikan päällä voi törmätä moniin yllättäviin ilmiöihin ja esityksiin, joita ei löydy virallisesta ohjelmasta!

 

 

Lisätietoja:

 

Eino Santanen

Puheenjohtaja

Nuoren Voiman Liitto ry

einosantanen@gmail.com

puh. 040 838 1990

 

Laura Serkosalo

Toiminnanjohtaja

Nuoren Voiman Liitto ry

laura.serkosalo@nuorenvoimanliitto.fi

puh. 044 207 4650

 

 

Tapahtumaa tukevat Suomen Kirjailijaliitto ry, Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti, Kääntäjien ja tulkkien liitto, Nihil Interit, Suomen Kuvanveistäjäliitto, Elokuvakontakti, MUU, Helsingin kaupunginkirjasto, Ars-Häme, Keski-Suomen Kirjailijat, Suomen PEN, Esitystaiteen seura ja Osuuskunta Lilith.

 

 

-----------------------------------------

 

Ohjelma

 

 

YLÄSALI

 

13:00 Tapahtuman avaus,

Verneri Pohjola & Joonas Riippa -duo

 

Runopuolituntinen

13:30 Sinikka Vuola

13:35 Jyrki Kiiskinen

13:40 Riikka Heinonen

 

Proosapuolituntinen

13:50 Riikka Pulkkinen

14:00 Virpi Hämeen-Anttila
14:10 Markku Pääskynen
14:20 Leena Parkkinen

 

14:30 Kohti lähtöruutua. — radiofoninen teos näyttelijöille, laulajille, soittimille ja äänille. Musiikki ja dramaturgia: Riikka Talvitie, teksti: Helena Sinervo.


15:00 Suomen Lausujain Liiton Runokuoro

 

15:30 Lotta Wennäkosken sävellys / Petri Kumela (kitara) 

 

15.45-16.00 Tervamäki & Kaari Martin: On A String (tanssiteos Sibeliuksen viulukonserttoon)

 

16:00 Nuori Voima -lehden Manifesti-numeron julkistus

 

16:10 Alexandra Salmela

 

 

16:30 Outi-Illuusia Parviaisen runoperformanssi

"Sinua, sinua"

 

17:00 Afrocola

 

17:20 duo W: Kalle Vainio, piano ja

Miikka Hakomäki, alttoviulisti

 

17:45 Dxxxa D

 

17:55 Sanna Halme: Maamme-laulu

 

18:00 Mr. Playbackboyn poliittinen puheenvuoro esityksestä "Kansallinen hanke" (Laura Murtomaa)

18:20 Sirkka Turkka

 

18:26 Olli Heikkonen

 

18:32 Saila Susiluoto

 

18:38 Henriikka Tavi

 

18:44 Jarkko Tontti

 

18:50 Teemu Manninen

 

18:56 Kati Neuvonen

 

19:02 Riina Katajavuori

 

19:08 Peter Mickwitz

 

19:30 Koiton laulu

 

19:50 Eino Santasen puhe

 

20:00 Ihalainen & Vály

 

20:20 Irma Optimisti

 

20:30 Kristuksen morsian - kuunnelma

 

20:40  Rosa Liksom, Roni Martin ja Kaari Martin.

Rosa Liksomin kuvitettu novelli

Maailmasta, sävellyksiä Pentti Saarikosken runoihin

laulu: Roni Martin, piano: Seppo Kantonen,

trumpetti: Antero Priha, tanssi: Kaari Martin

 

21:00 Leevi Lehto ja Tero Valkonen

 

21:30 Katri Ylander & Matti Salovaara

 

21:50 Jenni Lappalainen esittää pianolla Erik Satien musiikkia

 

22:00 Claes Andersson

 

22:15 Miniät: Laura Malmivaara, Eeva Soivio, Susanna Hietala, Matleena Kuusniemi, Markus Jaatinen

 

22:45 Olavi Uusivirta

 

23:00 Vilunki 3000

 

23:30- 01:00 dj Olenko  

 

 

 

ALASALI

 

13:00 Peter von Bagh: Helsinki, ikuisesti (74 min) DVD

 

14:30 Aki Kaurismäen lyhytelokuvia:

Featuring Leningrad Cowboys

Rocky VI (1986, 8 min.)
Thru The Wire (1987, 6 min.)
Those Were the Days (1991, 5 min.)
These Boots (1992, 5 min.)

 

15:00 Hannes Vartiainen, Pekka Veikkolainen:

Erään Hyönteisen tuho (7 minuuttia)

Mika Taanila: Optinen ääni (6 minuuttia)

 

15.20 Lauri Timonen: Jeanne d’Arc (23 minuuttia)

 

15.45 Peter von Bagh: Kreivi (1971, 92 minuuttia)


17.15 Aki Kaurismäen 2000-luvun lyhyet

Dogs Have No Hell (2002, 10 min.)
Bico (2004, 5 min.)
Valimo (2006, 3 min.)

 

18:00 Juha Hurme: Puupää-monologi (n. 40 minuuttia)

 

19:00 Esa Kirkkopelto & Toisissa tiloissa -ryhmä:

Pieni kevätuhri

 

20:00 Zaida Bergroth: Heavy Metal (30 min)

 

20.30 Tellervo Kalleinen & Oliver Kochta-Kalleinen:

I love my job -videteos (17 min)

 

21:00 Jan Ijäs: Sweet Mov(i)e (5 min)

 

21:10 Elina Talvensaari: Miten marjoja poimitaan (19 min)

 

21:30 Tali-video, eli pätkä Susanna Kuparisen Valtuusto -näytelmästä (11 min)

 

22:30 Animaatioita:

Mark Ståhle: Substanssi (8 minuuttia), Kaisa Penttilä: Munaralli (9 minuuttia), Ami Lindholm: Sinä vuonna leikkasin hiukseni (5 minuuttia), Elli Vuorinen: Kielitiettyni (4 minuuttia), Tatu Pohjavirta: MET (3 minuuttia), Tommi Juutilainen: Ankkuri (8 minuuttia), Katariina Lillqvist: Laulu hirsipuista (9 minuuttia), Niina Suominen: Hyvä meininki (8 minuuttia), Jan Andersson: Kuvitettu kaupunki (4 minuuttia)

 

23:30 Selma Vilhunen: Pietà (60 min)

 

00:30 Videotaidekatselmus, osuuskunta FxC:

Pekka Sassin abstrakti tutkielma Seven, (00:02:11) 2006

Janeiro (00:02:39), Seppo Renvall 2004

´75 Mainstream Catastrophe (00:02:40) Kari Yli-Annala 2004.

Web Safe (video colourscape), (00:07:00),

Juha van Ingen 2010
Porn, (00:02:10), Maria Duncker 2003
In girum imus nocte et consumimur igni, (00:05:51),

2011 Jarkko Räsänen
Vantaa, (00:11:50), Erkka Nissinen 2008

 

 

 

YLÄKERRAN KÄYTÄVÄSSÄ:

 

Mika Taanilan lettristinen elokuva

Tiede ja ihminen (2011, 16mm filmi)

 

Festivaalin kuvataidenäyttelyyn osallistuvat seuraavat taiteilijat: Kalle Turakka Purhonen, Hanna Saarikoski, Mi Duncker, Marikka Kiirikoff, Jyrki Riekki, Jasmin Anoschkin, Jussi Goman, Katriina Koskinen, Juha Sääski, Paavo Halonen ja Emma Helle. Sarjakuvanäyttelyssä Aapo Rapi, Sami Aho & Kutikuti-katselmus sekä Timo Aarnialan teoksia.

 

Paavo Halonen, Emma Helle ja Hanna Saarikoski maalaavat paikan päällä muotokuvia festivaalin osallistujista kello 14-16.

 

Huom! Kuvataidenäyttely puretaan klo 20.

 

 

 

LISÄKSI ULKONA ASTORIA-SALIN EDUSTALLA:

 

noin 13:00 Ylioppilasteatteri: Jäähyväiset fiktiolle

Orkester Strada

Runonkantajat - Yhtäkkiä Tässä -ryhmä

 

 

-----------------------------------------

 

 

Tiedote 24.3.2011

Vapaa julkaistavaksi

 

 

 

Suomalainen Rappiotaiteen Festivaali Agricolan päivänä 9.4.

 

Suomalaisen taiteen kultakausi ajoittui vuosiin 1880–1910.

Sata vuotta on pitkä aika. Missä nyt mennään?

 

Nuoren Voiman Liitto järjestää Suomalaisen Rappiotaiteen Festivaalin. Monitaiteinen kulttuurikarnevaali pidetään Mikael Agricolan ja suomen kielen päivänä, lauantaina 9. huhtikuuta, Helsingissä Astoria-salissa (Iso Roobertinkatu 14) kello 13–01. Tapahtuma on ikärajaton kello 13–18 ja K-18 kello kuudesta eteenpäin.

 

Mukana tapahtumassa ovat mm. Sirkka Turkka, Esa Kirkkopelto, Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen, Henriikka Tavi, Rosa Liksom, Juha Hurme, Claes Andersson, Olavi Uusivirta, Zaida Bergroth, Riikka Pulkkinen, Maritta Kuula, Virpi Hämeen-Anttila, Koiton Laulu, Leena Parkkinen, Elina Talvensaari, Jarkko Tontti, Irma Optimisti, Jan Ijäs, Verneri Pohjola, Katariina Lillqvist, Pekka Sassi, Heini Junkkaala, Lotta Wennäkoski, Tatu Pohjavirta, Susanna Kuparinen ja moni muu. Esiintyjien ja tukijoiden joukko täydentyy vielä.

 

Festivaalilla nähdään myös Kristian Smedsin kirjoittama ja ohjaama monologinäytelmä Sad Songs from the Heart of Europe. Esityksen alkuperäinen versio nähtiin Helsingin Juhlaviikoilla vuonna 2006, ja uusi versio saa virallisen Suomen ensi-iltansa vasta toukokuussa 2011 Turun New Baltic Drama -tapahtumassa.

 

Suomalainen Rappiotaiteen Festivaali on puoluepoliittisesti sitoutumaton tapahtuma, joka järjestetään talkoovoimin. Se on kaikille avoin ja sinne on vapaaehtoinen pääsymaksu.

 

Populistinen retoriikka vetoaa ihmisten alemmuudentuntoon. Me sanomme KYLLÄ taiteelle joka herättelee omanarvontuntoa ja kriittisyyttä! Taide tarvitsee traditionsa, mutta se kuolee ilman uudistumista. Me sanomme KYLLÄ taiteen vapaudelle ja monimuotoisuudelle!

 

 

Lisätietoja:

 

Eino Santanen

Puheenjohtaja

Nuoren Voiman Liitto ry

einosantanen@gmail.com

puh. 040 838 1990

 

Laura Serkosalo

Toiminnanjohtaja

Nuoren Voiman Liitto ry

laura.serkosalo@nuorenvoimanliitto.fi

puh. 044 207 4650

 

 

www.nuorenvoimanliitto.fi/rappiotaide.html

Suomalainen Rappiotaiteen Festivaali -tapahtuma löytyy myös Facebookista

 

 

 

Tapahtumaa tukevat Suomen Kirjailijaliitto ry, Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti, Kääntäjien ja tulkkien liitto, Nihil Interit, Suomen Kuvanveistäjäliitto, Elokuvakontakti, MUU, Helsingin kaupunginkirjasto, Ars-Häme, Keski-Suomen Kirjailijat, Suomen PEN, Esitystaiteen seura ja Osuuskunta Lilith.

 

 

-----------------------------------------

 

 

Esiintyjät

 

Juontajat: Krista Kosonen, Riku Nieminen, Heli Sutela ja Laura Lindstedt

 

Kirjallisuus:

Sirkka Turkka, Claes Andersson, J.K. Ihalainen, Riikka Pulkkinen, Virpi Hämeen-Anttila, Teemu Manninen, Henriikka Tavi, Rosa Liksom, Leena Parkkinen, Olli Heikkonen, Markku Pääskynen, Jyrki Kiiskinen, Riikka Heinonen, Kati Neuvonen, Saila Susiluoto, Sinikka Vuola, Peter Mickwitz, Alexandra Salmela, Riina Katajavuori, Leevi Lehto

 

Musiikki:

Verneri Pohjola, Lotta Wennäkoski, Riikka Talvitie, Olavi Uusivirta, Dxxxa D, Koiton Laulu, Maritta Kuula, duo W,

Sanna Halme, dj olenko, Katri Ylander, Vilunki 3000, Laura Malmivaara & Eeva Soivio, Petri Kumela

 

Teatteri:

Susanna Kuparinen, Kristian Smeds, Esa Kirkkopelto ja Toisissa Tiloissa -ryhmä, Heidi Räsänen, Juha Hurme, Heini Junkkaala, Ylioppilasteatteri, Orkestar Strada

 

Elokuva:

Zaida Bergroth, Selma Vilhunen, Katariina Lillqvist, Tatu Pohjavirta, Tommi Juutilainen, Niina Suominen, Jan Andersson, Jan Ijäs, Elina Talvensaari, Peter von Bagh, Aki Kaurismäki, Lauri Timonen, Mika Taanila

 

Videotaide:

Tellervo Kalleinen & Oliver Kochta-Kalleinen, Pekka Sassi, Seppo Renvall, Kari Yli-Annala, Juha van Ingen, Maria Duncker, Jarkko Räsänen, Erkka Nissinen, Sándor Vály

 

Kuvataide:

Paavo Halosen ja Emma Helteen kuratoima kuvataidenäyttely

 

Sarjakuvanäyttelyssä:

Aapo Rapi, Sami Aho & Kutikuti-katselmus, Timo Aarnialan teoksia

 

Tanssi:

Liisa Pentti, Minna Tervamäki, Kaari Martin

 

Performanssi:

Irma Optimisti, Outi-Illuusia Parviainen

 

 

Lataa tapahtuman juliste!

 

 

Huom! Ohjelmamuutokset mahdollisia. Lisää ohjelmaa festivaaliin ei enää myöskään valitettavasti mahdu.

 

Nuoren Voiman Liitto ei sitoudu

esitysten mahdollisiin poliittisiin sisältöihin, vaan kaikki taiteilijat

edustavat paikalla ainoastaan itseään. Myös festivaalin vieraita pyydetään muistamaan, että kyseessä

ei ole puoluepoliittisesti sitoutunut tapahtuma ja tämän takia

esimerkiksi vaalipuheet tai

vaalimateriaalin jako

tapahtumassa ei ole sallittua.

 

Tungos tulee luultavasti olemaan kova. Pyydämme yleisöltä kärsivällisyyttä ja festivaalihenkeä!

 

Kuvataidenäyttely puretaan klo 20.