|
Pääkirjoitus 1/2011
Kouriintuntuvan itseilmaisun maailmassa
DADA siegt!
– Richard Huelsenbeck, 1920
Kun ryhdyin suunnittelemaan käsillä olevan lehden teemaa, pohdin, mahtaako manifestointi näinä jälkimodernistisina aikoina olla enää ollenkaan mahdollista. Nyt lehden ilmestyessä olemme Nuoren Voiman Liitossa järjestämässä manifestia, taidetapahtumaa, joka on saanut nimekseen Suomalainen Rappiotaiteen Festivaali.
Paljo puhe suomalaisen kultakauden ajan taiteesta herättää kysymään, mitä täällä sittemmin on taiteessa tapahtunut. Looginen johtopäätös ainakin on, että väistämättä pelkkää rappiota – suhteessa "kultakausiin". Meidän suomalaisten onneksi kuitenkin myös Albert Edelfelt, Jean Sibelius ja Akseli Gallen-Kallela pääsivät aikanaan harrastamaan taiteellista rappiota Pariisissa, Berliinissä, Lontoossa, ties missä.
Perussuomalaisen puolueen kulttuuripoliittista ohjelmaa on syytetty totalitaristiseksi taiteen sanelupolitiikaksi. Kaikki postmodernit ”epämääräisyyden ja sekavuuden ilmaisut ovat kiellettyjä”, sillä ”epämääräisyys synnyttää hirviömäisyyttä, vahvistaa monimerkityksisyyttä ja sietämätöntä ainutlaatuisuuden vaadetta”.
Sanat ovat Vladislav Todorovin, jota Päivi Mehtonen siteeraa numeromme avausesseessä. Ja Todorov todellakin puhuu Neuvostoliiton sosialistisesta realismista. Reaalipopulismi toimii samalla tavalla, vaikka teoriassa populismi määriteltäisiin kuinka ylevästi tahansa.
***
Jos katsotaan esimerkiksi tämän lehden avustajien sukupuolijakaumaa, näyttää siltä, että manifesti on varsin miehinen lajityyppi. Manifesti ei keskustele vaan sanelee, se määrittää maailman omista lähtökohdistaan ja palauttaa maailman itseensä. Se on sananmukaisesti kouriintuntuvaa itseilmaisua.
Yksi arkkityyppisimmistä manifestimiehistä on italialainen Filippo Tommaso Marinetti, jota on suomennettu tähän mennessä luvattoman vähän, ja sekin vähä osittaisina käännöksinä. Kuten Distruzione della sintassi..., jonka tässä numerossa julkaisemme koko pituudessaan. Annamme Marinettille myös tilaa selittää, millaista on futurismin synteettinen teatteri.
Kuten suomalaisen taiteen kultakaudesta, myös Marinettin tehtailemista lukuisista futuristisista manifesteista on kulunut jo vuosisata. Tästä huolimatta Marinettin esittämät huomiot runoudesta – erityisesti hänen vapaan mitan vastainen poetiikkansa – ovat kerrassaan kuranttia tavaraa suomalaisessa nykyrunouskeskustelussa.
***
Nuori Voima on ulkomaankontaktinsa avulla saanut käsiinsä Kansainvälisen nekronauttiseuran (International Necronautical Society INS) hiljattain Shanghaissa julkistaman virallisen dokumentin, joka on otsikoitu nimellä Epäautenttisuuden julistus. Toimitus sai lopulta yhteyden seuran johtoon, jonka jälkeen I-komitean auktorisoimaa julistusta ei ollut enää mahdollista olla julkaisematta suomeksi. Seuran perustaja ja pääsihteeri Tom McCarthy, sen johtava filosofi Simon Critchley sekä sen propagandapäällikkö ja arkisto- ja epistemologisen kritiikin vastaava Anthony Auerbach vakuuttivat, että juuri näin on syytä toimia. Siksi julkaisemme Shanghaissa 24.10.2010 annetun nekronauttien yhteisjulistuksen tässä lehdessä.
Martti-Tapio Kuuskoski
P.S. Nuoren Voiman Liiton 90-vuotisjuhlien kunniaksi lehdessä ilmestyy tänä vuonna palsta nimeltä ”NVL-muistoni”. Sen aloittaa M. A. Numminen. Vuoden teemaesseistinä puolestaan aloittaa Janne Kortteinen.
***
manifestaatio ilmestyminen, ilmenemys, vars. abstraktisen ilmeneminen konkreettisessa, äärettömän äärellisessä; ajatusten, aikeiden ilmaiseminen, mielipiteenilmaisu, mielenilmaus.
manifesti julistus(kirja), julkinen (hallituksen, puolueen tms.) tiedoksianto.
manifestoi|da, -nti antaa ilmaus jllek, ilmentää, ilmoittaa, julistaa.
(Nykysuomen sanakirja)

Dada voittaa!
Takaisin
|
1/2011 - Manifesti

1/2011 Sisältö
Päivi Mehtonen: Julkista huudahtelua
Donald Barthelme: Kapitalismin nousu
Veikko Eranti: Ronaldin kyyneleet
Kansainvälinen nekronauttiseura INS (Simon Critchley & Tom McCarthy): Epäautenttisuuden julistus
Tanja Tiekso: Kuuntelemisen manifestit
Taina Riikonen & Antti Sakari Saario: ÄÄNEN KOSKETUS: kybervärähtelevä manifesti
F. T. Marinetti: Lauseopin tuhoaminen – Langaton mielikuvitus – Vapaat sanat
Marinetti, Settimelli, Corra: Futurismin synteettinen teatteri
Jarkko Tontti: ”Manifesti”
Riina Katajavuori: ”Konseptionalismi”
Markku Eskelinen: 50 katkelmaa kokeellisesta proosasta
PROSAK | Jouni Tossavainen: Sivullisia: Avustaja & Kriitikko
Tapani Kärkkäinen: Ei pidä suostua tynnyrin päälle – kapinajohtaja Marek Edelman
Marek Edelman: Rakkautta getossa
TEEMA KUVASSA | NVL: Suomalainen Rappiotaiteen Festivaali (juliste: Janne Kuisma)
Janne Kortteinen: Paratiisi
Aki Petteri Lehtinen: Objektiivisen journalismin manifesti
LEHTIÄ MAAILMALTA
Kirja-arvostelut:
- Antti Arnkil: Todellisuuden noutopöytä (David Shields: Reality Hunger: A Manifesto)
- Vesa Kyllönen: Radikaalin uuslukutaidottomuuden manifesti (Anne Elizabeth Moore: The Manifesti of Radical Literature)
- Timo Hännikäinen: Mieskysymyksen lopullinen ratkaisu (Valerie Solanas: Scum-manifesti)
- Jaakko Yli-Juonikas: HELLYYDEN EHDOILLA – 1980-luvun miesasialiikkeen hirviömäinen keulakuva (Hellä Timo Suomela: Seksihirviö)
- Anna Ovaska: Prinsessan rakkauden manifesti (Prinsessan kirjeet)
- Olli-Pekka Tennilä: Janne Kortteisen puhekanava (Janne Kortteinen: Paljain jaloin palavassa viinimarjapensaassa)
- Herman Raivio: Vuoden suosituin tukihenkilö (Elias Koskimies: Korusähkeitä)
- Maaria Pääjärvi: Onnen julistus (Marilyn Chin: Revenge of the Mooncake Vixen. A Manifesto in 41 Tales)
- Martti-Tapio Kuuskoski: ”Linnut hallitsevat alueita laululla, jonka moottoritien meteli peittää alleen” (Rasmus Fleischer: Postdigitaalinen manifesti)
KESKUSTELUA: Jukka Mallinen, Janne Nummela
NVL-MUISTONI | M.A.N.: Fest & Nuori Voima 3/1969 – undergroundmusiikkiantologia
NUORI VOIMA 101 VUOTTA SITTEN:
1910 | KUINKA TULEE LUKEA. Seitsemän lukemisohjetta. (numero A1/1910)
TAKASIVU | Tuomas Timonen & Super Släpstik: Smileismin III manifesti
Bonuksena:
Tuomas Timonen & Super Släpstik: Smileismin kolme manifestia
|