Tomi Kontio

Tomi Kontio
TANSSISALITAIVAAN ALLA
Kuljin
Kuljin kahdentuhannen vuoden halki,
saappaissa toista litraa joutomaata,
verkkokalvoilla kuuraa,
joka tuo kaiken liki.
Kuljin niin kuin olisin kulkenut torilla,
puotien, kahviloiden, kalojen
ja kauppiaiden avaruudessa.
Kuljin tuhatvuotisin askelin
jäätyneellä kivellä,
liukastellen kaamoksiin ja revontulien
hyytämiin valpurinöihin,
joissa juotiin jäistä simaa lasten silmäkuopista.
Että ne kaikki ovat tämän uinuvan
ja heräävän torin mukuloissa,
askel siellä toinen täällä,
tuhat keksintöä ja kymmenentuhatta murhaa
toinen toistensa päällä.
Vieläkö puhut siitä mikä oli
- ystäväni, äitini, opettajani -
siitä mikä oli ja on tässä
patsoittuneessa menneisyydessä.
Kuljin kahdentuhannen kuvan päällä,
jäätyneiden kivien ja suomujen päällä,
lepakot kantapäissäni kirkuen.
[På svenska] [In English] [En Español]
Tällä hetkellä
Tätä hetkeä varten
minä koristin siipeni
niillä kolikoilla
joita harakat minulle kantoivat
annoin harakanvärisen päivän
kulkea silmieni lävitse
kaiken kulkea silmieni lävitse
otsani lävitse
sen maailman lävitse
jota pidetään
voimana ja vimmana
että saapuisin lopulta
merellisen elämän
kaarelle taittuneen tuulen
ja leppymättömän keisarin eteen
jonka vallassa on sanoa
tämä hetki yhteen tämän hetken
hetkellisyyden kanssa
puristaa ruohosta se
mikä on puristettavissa
tällä hetkellä.
[En Español]
Hirtetty
Sataa venäläistä ihmesatua
tällaisina homeenkirjomina iltoina,
kun me maistamme toisiamme
kuin kuivaa viiniä.
Ja me luemme, sillä maailma
on valtava ostoslista,
sata tarinaa ja sata
punottua iltaa, ja auringonlasku,
joka roikkuu sateessa kuin lainsuojaton.
Meidän iltamme, meidän
kastunut iltamme ja sinä
riisut horisontin ja panet
sen sukat patterille kuivumaan,
että kuulisimme kuinka sataa
venäläistä ihmesatua
pelloille ja katoille ja kuinka
kuollut irtoaa pisaroista
kun lujasti raaputtaa.
[På svenska] [In English]
Tanssisalitaivaan alla
Juuri tällaisina päivinä,
näinä vankan elämän päivinä,
kun aurinko on valtava sali
johon sinä heität kielellesi
kasaantuneen kuran askelina
ja iskuina joiden tahtiin
sinä olet sylkenyt hampaitasi
ja etikaksi muuttunutta vertasi
tammisen elämäsi nassakasta,
jonka yö on,
teräksellä vannehtinut.
Että voisit valoisaan aikaan
pyörähdellä akselisi ympärillä
ja lyödä rautaisen rytmin
kultaiseen parkettiin,
erehtymättömän meren lepytellessä
sitä ajallisuuden tuskaa,
jota simpukat ja sammiot
hörppivät keuhkoihinsa kuin vahingossa
sellaisina päivinä kuin tämä
jota tässä elät,
tanssisalitaivaan alla.
[På svenska] [In English]
Mater, fons amoris
Me kirjoitimme sen vereen,
me kirjoitimme maan ja kaiken
mitä tuli kieleen,
me kirjoitimme ja joimme verta
niin kuin pelikaanit, luomien päällä
rietas, kavioitu yö, jotain sinun suussasi,
sakeampaa taivasta, alma Mater;
tiedoton, siksi niin lähellä
maan hampaita, kaksisataa puraisua,
yksi kaikkiallinen iho ja liha,
lyyralintuja, mystistä flooraa, sinä
otit virran ja veneen, kuulit
kuinka neste läikkyi tahditta, lujaa.
Taivas astelee pakkasheinikossa,
astuu pakkaskukkaset, hukkaa
tähtivaatteensa lumen alle
ja eläinten uniin.
Naisen kuva on huurteen
silmissä kuin heikotus,
metsä jonka minä nuolin irti
sinun haaroistasi, noustakseni
karvatikapuita, nähdäkseni
limakalvojesi lävitse
kuinka lapset heittävät luita
auringolle, Mater dolorosa,
lempeä, vihreä ja kirkas.
[In English] [En Español]
Venus
Sinä odotit minua seitsemäntuhatta
vuotta, Mater, fons amoris, punaviiniluin,
katinkullatussa vuoteessa, aavistus hikeä
lakanoissa kuin muistona merestä,josta
olet noussut leuat edellä, kiduksissa
kalojen verta ja vaahtoa, vartalosi substraatti.
Minä tulin jousien kanssa, surua
tuntematta kuin lehvästössä haaveileva
tuuli, annoin lehdon sointujen takertua ihooni,
mitään ajattelematta annoin haukan
lentää lävitseni kuin raudasta taotun
nuolen, historian, ajan, kaikki vedet, virtaavat
Poimin hiuksistasi näkinkenkiä, kasvoiltasi
kohoamisesi jäänteet, varpaittesi välistä
vanhat nahat, menneisyyden reliktit, kotelot,
joissa fossiloitunut aika haukkaa tyhjää, ja join
juopuakseni, nostin sinut syliini kuin sellon, yhä
jokin eläin parahti, luomisen melodian, tanssin.
[På svenska] [In English]
Tanssikaamme
Mikäli tanssimme
tanssikaamme lujaa ja ryhdittä,
sillä vaskinen lattia, kupera,
iskujen kolhima ilta,
laskee lyönnit ja ottaa sekunnin,
tunnin, koko yksitoikkoisen rytmin,
elämämme,
sointiaan rikastamaan:
tuuli sotkee askeleet,
kaataa kaarnahuoneet,
kulkee maiseman lävitse kuin nyppisi
kirjaimet lehdistä ja kuvat
mietteliäistä vesistä, punaisen kuun kuvat.
Anna lasikenkiesi särkyä,
lyö sääriesi viisarit
vinosti, umpimähkää
kuparin ytimeen,
kuin levoton, puuskainen tuuli:
ottakaamme kuviot tähdistä,
kengät maailmasta, vaskikengät ja
aurinkosoljet, ja avaruus,
loputon avaruus askeltemme alle.
[På svenska] [In English]
Vie minua
Vie minut peilivesien ylitse;
hetteikössä hopeinen sormus
kuin kastepisara ruovossa
laseeraa hämärän aamuksi.
Tartu kiinni kuin tauti,
sillä minua eivät aamut lohduta
eivätkä vuorolaulut, lintujen motetit,
vain askelet, joilla nostat
kuvani irti ja pisaran vettä;
polvesi kiertää haaroissani kuin planeetta:
vie minut peilivesien ylitse.
[På svenska] [In English]
Syksyn aavistus
Poika nyki isäänsä hihasta. Pelto liikahteli kuin valtava karhunselkä. Se antoi tuulen kulkea kultaisten karvojensa lomassa, enteellisenä, uhmakkaana niin kuin korjuun aika säihkyisi maan tummuuden paljonpuhuvissa kaistaleissa, hiljaisuuksissa. Etäällä, etäällä talon punainen hahmo kohosi kuin pieni veripisara perunamaan mullasta. Sekin muistutti jostain, haavoittumisesta, ehkä, ehkä pelosta, ja taivas oli ankaran sininen ja liikkumaton. Syksy tuntui kaukaiselta, mutta se tuli mieleen, kerran toisensa jälkeen, itsepäisenä kuin kärpäsen surina navetan nahkaisissa sisälmyksissä. Poika nyki isäänsä hihasta. Isä havahtui ja katsoi poikaansa, jonka uteliaat silmät kairasivat reikiä horisonttiin. Isä murahti merkiksi siitä, että hän kuuntelisi. "Mihin asti maa ulottuu?" poika kysyi. "Kukaan ei tiedä tarkalleen", vastasi isä. "Entä hevoset?" "Ne myytiin aikaa sitten." Poika katseli mietteliäänä isäänsä, käänsi sitten katseensa maahan ja potki tennistossuillaan kuivia savikokkareita. Ilta rasvasi taivaan saranoita. Kohta ovet avattaisiin, taivas nielisi pellot, salpaisi maan pimeään navettaansa.
[På svenska] [In English]
Lepertele rakkautta
Lepertele lisää espanjalaista rakkautta
huopatossuäänelläsi,
kulje hiljaa korkkimatolla.
Me puhuimme itsemme esineiksi.
Sinä olet talo jonka katolla varis hyppii
pitkänaamaisina syysiltoina.
Minä olen vanha kakluuni,
nuohoamaton, tukehtunut emalikeuhko,
joka yskii nokea kasvoillesi.
Keinokuitukaupungissa
linnut nokkivat maksaa.
Meillä on kaksituhatta vuotta silmiemme takana.
Kuinka monta uurretta näet kasvoillani.
Minä otan auton ja ajan historian ylitse,
kuoppaisen otsani ylitse.
Sinä tanssit huopatossuflamencoa peilin edessä
ja annat raadellun sydämen kääntää silmäsi.
[På svenska] [In English]
Tähtien airot
Päivä on pienentynyt,
yö soutaa latvameressä.
Auton valot tuolla,
täällä tuulen valot,
hiljaiset, hyväilevät.
Anna minulle katseeni,
tähtien airot, näkyvä liike,
kolikot luomille, kupariset.
Päivä on pienentynyt,
aurinko kävellyt
kulta-askelin tomuni ylitse:
airot takertuvat lehtiveteen,
vihertvvät kolikot.
[På svenska] [In English]
Okkultismia
Onaniaa ja okkultismia,
aaveita, haaveita,
lasi liikkuu huoneessa,
makaan aivot kynttilänvalon pehmentäminä,
kuun taival ruudun takana,
vanhan Sisyfoksen sylistä putoilee
hopeahileitä,
takertuvat ikkunaan.
Tzsche, tzsche,
kutsun suurta Opettajaa, tzsche.
Ulkona kulkee hiljaisuus kuinka tahtoo,
eläinten karvoissa välkkyy hopea.
[På svenska][In English]
LUKINKEHRÄ
Ojakellukka
Ojanvarrella kasvaa mies,
yö on vajonnut hänen silmiinsä,
hänen kadonnut kenkänsä näkee unta
jumalien rakkaudesta, hänen toinen jalkansa
on eksynyt vehkaviidakkoon.
Lehtokerttu varttuu hänen otsassaan ja laulaa.
Hänen suunsa tekee aamua, usvaa tekee.
Vetoketjunaurussa on lukin pyydys ja risti.
Maailma kääntyy valoa kohti.
Hyönteiset puhuvat lintujen yli, juoruavat
Veronika unohtaa, unohtuu.
Mutta kellukka painaa päänsä, kuuntelee,
eikä päästä, ei päästä kadonnutta,
katumukseksi kadonneen muuttaa.
Taivas niin kirkas, niin tarkka,
piennartuolin jälkeen on nostettava pää pystyyn
ja kannettava pähkylät elämänsä liepeessä,
yksi vie takaisin, kolmas kuin
ei ensimmäistä milloinkaan.
ohitse silloin käydään, toisilla suu
korvia kantaa, toisilla ei.
[På svenska]
Pihlaja
Syksyllä sinä seisot tienposkessa
kuin kylmästä värisevä tyttö
ja tuuli, niin varovainen
ettei tohdi kuin yhden viedä
ja vielä toisen.
Mietin miten sinun haikeutesi
on kuva minulle itsestäni -
se kun ovi pantiin kiinni
ja viimeinen ankka vielä komerosta kurkisti.
Ja toinen ovi ja kolmas, se rakkain,
taivaassa sekin taivastuulelle.
Voi sinun sanojasi, kirjavia, happamia.
Ehkä huomenna rastas ottaa taskustaan
sinun äänesi ja laulaa sen.
[På svenska]
Kun sinä
Kun yö kiipeää katolle ja sytyttää savukkeen
kun kuu kulkee haalistuneen taivaan
kun yö katolla kun kuu
kaupungin yllä valojen verkko
kun yö kiipeää katolle sininen tuli sormissaan
kun savuhyttynen takertuu verkkoon
ja valoverkon alla valo
säpsähdys yhtäkkiä ikkunassa kun sinä
[På svenska]
Kiviöitä
Keväällä litteä kivi kukkii pojan.
Käsi piirtää reitin, kivi määrän,
joillekin kolme toisille kolmetoista
-ennen kuin koittaa kiven yö.
Kivi on miehellä vuoteessaan.
Mies katsoo kiveä ja kivi laukkaa
metsään kuin sitkeä yskä
ja siellä se korvesta viidakon köhii
ja punaisen linnun lentämään
yhdestä silmästä toiseen, puutuneeseen,
-ennen kuin koittaa kiven yö.
Minä riisun kiven hilkan,
rautahilkan kiven hiuksista
ja yhä punon yhtä toiseen,
toista elämää yhden päälle,
palmikkoa varjokuulle, hevoskivelle,
kuoleman emiölle, kiviölle
-ennen kuin koittaa kiven yö.
[På svenska]
Valo on nälkäinen pimeys
ja tähdet, niiden valkea raitio,
jota pitkin sinäkin kuljet ja minä
ja vielä kerran valo, sen pimeys
kuin jonkinlainen harhama.
[På svenska]
Sittiäinen
Nostat märän auringon kasvoillesi.
Sinun janosi on pitkä kuin niitty,
jossa vaappuvat röllien ruskeat pyramidit
ja tuulen horjahdus.
Nostat auringon, tuulen nostat,
ja kaleet.
Sittiäinen kiitää kuin lentävä mopedi,
pyhä veljensä Egyptissä pyörittelee päivän illaksi.
Kuu laskee varpaansa Niiliin.
Sinä tulet minun pimeydelle.
[På svenska]
Öljykuoriainen
Kaikki sinun syliisi tulleet ovat kuolleet,
tuuli, valo, valon liike ja viiva, varjo
vihreässä makuukalmistossasi.
Sinä peität rakastajiesi merkit
yksi kerrallaan kuin muistot tuulesta, sen väreistä
ja ahnaista varjoista.
Sinä peität maahan että nousisivat kukkaan,
että joku siivetönkin prinssi saisi Pegasoksella lentää.
[På svenska]

TANSSISALITAIVAAN ALLA

LUKINKEHRÄ

© Tomi Kontio