Jyrki Kiiskinen
Kadotettu maa

Mielipuoli lukija, kaltaiseni
kuumeinen veljeni,
silmäsi kiiltävät kuin tumma lasi.
Oletko pudonnut kärryiltä,
näetkö tähtiä,
kun muut näkevät
vain likaista jäätä?
Olen syönyt hyvän ja pahan
tiedon, paljon
pieniä kiviä, en erota enää
vatsaani käärmeenpesästä.
Puhe ei kuulu tänne.

Yhdessä katsomme suoraan
Mysteerion kiduksiin, mutta
mitään ei näy. Yhdessä
jatkamme matkaa
kohti ensimmäistä piiriä,
sen ohi
hämäriin käytäviin.
Johdatatko minut takaisin
maan pinnalle?
Kunpa näkisimme vielä
kerran autuaat,
sinertävät kuvaruudut.
[En français]
Putoan ylös

Vain yksi harha-askel heinikkoon, ja sinä
putoat hiuksiesi läpi, kuten minä putosin
vain yksi väärä sana, ja sinä putoat
mustasta aukosta jonka sana teki
sanojen väliin.
Se iski kielen hajalle, partikkeleiksi
et voi enää osoittaa mitään, sormellasi
et nahdä tai kuulla.

Olet suu joka syö sanansa, sana joka syö
suunsa, nälkäinen suu
joka syö omaa poskeaan.

Vain yksi väärä katse, ja sinä putoat
vieraaseen maahan, vieras putoaa
sinun lävitsesi, kuten minä
putosin maailman reunalta ja putoan yhä.

Näen näkyjä, surullisia kasvoja
mustuvia lampaita ja kivettyviä lehtipuita
tiilirakennuksia jotka peittyvät
kitkerään savuun. Ihmiset muuttavat
kuormineen pois ja vievät kuolleet mukanaan
sairaat vievät elävät mukanaan,
elävät vievät mukanaan paratiisin.

Muistot valehtelevat, siksi minä putoan
äidin kasvojen välissä,
putoan hymyä kohti,
mutta hymy pakenee loppuun asti.
[På svenska] [In English] [En français]
Riisuutumisen vapaudesta

Vaahtera pudottaa lehtensä ja paljastaa
luunsa ja nainen pudottaa
hansikkaan kadulle, jossakin vaate
valuu kylmälle lattialle.
Liike seisahtuu.
Hän istuu maassa ja riipii
lehden luut paljaiksi, sitten hän riisuu
hitaasti hansikkaan ja pudottaa sen
taas kerran kuin sairas ihminen katselisi
sormiaan kuin varas.
Riisuutuessa et uskalla katsoa
itseäsi peilistä, näet selvästi.
Ihmiset seuraavat toisiaan.
Seisot vaatteiden keskellä. Sinun on
kahlattava syvään
syvään on sinun kahlattava
kunnes tunnet itsesi kevyeksi, se
mitä tunnet jaloissasi
on omaa
[På svenska][In English][Auf Deutsch]
Yön tunnit

Kaikki mikä saatiin valmiiksi
katosi muistista, vene
joka eilen veistettiin
oli tänä aamuna metsä, miehet
jotka eilen tapettiin
olivat tänä aamulla työssään
ja lapset jotka eilen syntyivät
olivat taas sanojen, eron tuolla
puolen. Menneisyys palaa
ja polttaa minua. Taas minun on
kuoltava kerran ja juostava
hämärien kuvien maan halki
siihen kohtaan
jossa aurinko ylittää rajan.
[På svenska][In English]
Joku muu

On vaikeaa olla se josta ei pidetä.
Istua maassa
vatsa paljaana ja raajat levällään
avattuna kuin simpukka. He eivät
sanoneet mitään, enkä minäkään
puolustellut.

On vaikeaa olla se josta pidetään.
Maata ruumis
peitettynä ja raajat ristissä. Jos
aurinko on liian kirkas
ja silmä on tottunut pimeään, jos ei
itsekään tiedä
omaa nimeään, on vaikeaa puhua
ja opettaa.
[På svenska][In English][Auf Deutsch]
Kun tuuli puhaltaa hyönteiset
hajalleen
näen millainen on minun tahtoni
Puut kukkivat ja olen sokea.
Siksi laulan
Ihminen on kuin ruoho, hän soi
tuulessa
[En français]
Kertomus

Synnyin maahan, jossa tuulet vinkuvat,
halusin tuulien rakkautta.

Vastaukset kaikuvat tuulessa, kun meri
nousee harjakorkeuteen.

Kuin huutaisi metsään, odottaisi, kuulisi
puiden puhuvan omin sanoin, verettömästi.

Metsässä pojat tappoivat hänet huvikseen,
nähdäkseen lihan syyt.
[En français]
Ero

Omena on pöydällä, jätä se
siihen, iltaan asti.
Kuuntele tarkkaan esineitä
ne ovat painavia,
niissä on lopullinen totuus.
Kuuntele kätesi puhetta,
ota omena ja koeta onneasi,
jätä se siihen iltaan asti,
siihen asti kun ovi käy.
Sano jotakin, älä jotain
sanoaksesi vaan kuunnellaksesi:
se on mielen ja sielun ero.
Jätä se siihen, souda
toiseen rantaan ja puhu jotain
sanoaksesi. Odotus on ohi.
[En français]
Toivomus

Hän ripustaa pieniä kelloja
oven ripaan
ja odottaa tuulenvirettä.

Ketään ei tule.

Kun tuuli lopulta nousee,
soivat hautajaiskellot,

mahtavasti.
[På svenska] [In English] [En français] [En Español]
Puhe

Hän kuulee pääskysten kirkuvan
kasvojensa yllä, irti repäistynä
hän pitää kädessään jotakin
ja tuntee muurahaisten liikkuvan
hiuksiensa alla

syviä kokemuksia tai ajatuksia
ei ole, ei ehjiä pintoja tai syviä
tunteita vaan syviä pintoja

sen ymmärtää kun katsoo
haavan sisälle
tai kohottaa katseensa syvyydestä
kohti veden pintaa
ja yrittää sanoa jotakin
[En français]
Sen jälkeen

Mitä minusta on jäljellä?
Mitä sinusta.
Vesi on valunut pois hiekalta
ja hiekkaan on jäänyt
eläimen jälkiä.

Painanne kerää vettä
ja siemeniä.
Mitä sinusta on jäljellä?
Maahan kirjoitettu merkki?
Mitä minusta.

Odotan lintujen tuloa.
Ne lensivät ulos lihastani
joka nyt sykkii laverilla
täynnä odotusta ja kauhua.

Liha hajoaa säikeiksi. Olen
pelkkänä silmänä
vasten pimeyttä
ja näen että se on kirkasta.
[En français]
Verijäljet

Päässäni veri kirjoittaa
muistosäkeitä sinulle
joka olet poissa, sinulle
joka olet aina ollut
ja tulet aina olemaan
poissa, tämän lauseen
ulottumattomissa. Sinulla
tarkoitan ketä tahansa.
Kuin näkisi tunnelit
joissa äänesi kuuluu
vereni tavoittamattomissa,
vereni joka kirjoittaa
vastakkaisessa syvyydessä.
[En français]
Etääntyminen

Etsin lausetta
joka oli täynnä lintuja

lausetta joka oli vanha,
ja äänetön puutarha

nyt höyry nousee
seisovista lammikoista

pisarat ropisevat

vain me kaksi
te
he
se
[På svenska][In English][En français]
Metodi

Hänet ripustettiin omenapuuhun jaloistaan
ja ammuttiin. Vastavaloon.

Hän ei ollut täällä yksin.

Omenapuun alla. Me kaksi. Vailla metodia
ja gurua.

Täällä ei ole patsaita. Ei viisautta
eikä opettajia.

Ryöppyävä vesi. Sinne tänne. Vesi muuttuu
puheeksi.

Hypähtelemme. Sattumanvaraisia äänteitä.
Kaunismuotoisia sanoja.

Täällä on raskaita omenoita. Painajaisia
mustilla oksilla.

Liian selvää.
Myrsky heitti ne eilen rinnettä alas.

Ilma kirkastui sanattomaksi. Sanattomuus
ilmaisi liian paljon.
[På svenska][In English]
Guru

Tuuli huojuttaa peltoa, viljaa
ja päitä.
Opettaja on haljennut. Patsas.

Lintuja. Ennen.
Heinäsirkkoja. Tulevat käärmeet.

Ennen oli toisin.

Ei metodia. Käärmeet vain huojuvat
hänen ympärillään.

Ennen lintuja. Tulevat heinäsirkat.
[En français]
Puheen jälkeen

Hänen nimensä on Hullu Koira,
mutta hän ei tunne
omaa nimeään. Hän on ruskea joki.
Hän on Kaikki Paikat.
Kun hän hengittää vastaantulijaa
kohti, varjo palaa kiveen.

Säkeet syntyivät silmän räpäyksessä,
mutta lukijaa ei enää ole,
vain torakka,
pöly ja kiveen palaneet
varjot jotka eivät ole metaforia
eivät runoilijan näkyjä,
ne ovat totta, kielen jälkeen:

kaikki paikat ovat utopioita,
ja keisari on Itse Torakka, hän ei
tiedä sitä. Tappajat eivät osaa
puhua, he eivät ymmärrä puhetta.
[En français]
Radio

Kolmetoista kieltä soi päässäni.
Korkeajännitejohdot viuhuvat
tuulessa, pellot
pimeydessä huojuvat keltaisina.

Ajatus. Lasi. Särkyy. Sanat
villiintyvät puremaan toisiaan.
Olen kuulllut sen.
Äänet taistelevat elintilasta
ja puheet jatkuvat yölläkin.
Mutta onko nyt yö?
Vai onko tämä pimeys
jokin aikakausi?

Keltaiset linnut syövät pimeyttä.
Ne räpiköivät ilmassa
ja ahnehtivat kaiken kuoleman.
Ne tulevat kylläisiksi.
On niin hiljaista ja hyvää.

Suuret kukat aukeavat sydämessä
kielien räminään.
Radiossa matala ääni. Toivottaa
paukahdellen hyvää uutta vuotta.
On keskiaika.
On taikayö. Lumi narskuu
ja tähdet vinkuvat kimeämmin
kuin auki jäänyt radio.
[På svenska] [In English][Auf Deutsch]
Enemmän tai vähemmän

Yhä vähemmän merkitseviä sanoja
yhä enemmän virtaavia esineitä

ihmisiä jotka puhuvat

Yhä vähemmän vakuuttavia miehiä
yhä enemmän katkeilevia ajatuksia

puita jotka vautuivat
[En Español]
Huimaus

Murheet lentävät tiehensä
kirjoitan niin
koska näin lintujen lentävän
sanan murheet kohdalla
on aukko koska näin aukon
sanan murheen kohdalla
[En Español]
l
Kun maa on autio ja meri on kirkas
näet itsesi tarkemmin kuin koskaan
ll
Näet itsesi kalana kun katsot ulos
näet sisään
kun katsot ylös
näet alas
lll
Olen verkko joka vetää perässään kiviä
ja kirkkautta
lV
On turha vihata heitä jotka tulivat
ja rakensivat rantakivistä uuden taivaan
V
nyt on aika katsella varjojen uintia
pohjaa pitkin ja odottaa
kuinka pohja ui sinunkin lävitsesi
[En français]
Ei kukaan

Niin vihreä ettei kukaan, ei kukaan
voi sitä sanoa
niin vihreä ettei ruoho, ei männikkö
ei lepikko
voi sitä peittää
ei kuvata
kukaan ei voi sitä kuvata
niin keltainen ettei voikukka, ettei
aurinko, niin kirkas
ettei vesi
ettei valo
voi sitä murtaa
niin syvä niin lämmin, niin hiljainen
se on

ettei kukaan voi sitä ymmärtää
niin hyinen, niin mykkä, niin syvä
se on
[På svenska] [In English] [Auf Deutsch] [En Español]
Laulu

Ilman sanoja puhun, ilman suuta
suutelen, arpista suuta
ilman lauluja laulan kun tuuli
nousee vatsanpohjaani
olemme kaikki
sinun lapsiasi, ilman lapsia
[På svenska][In English]
Maa on saarrettu.
Luin sen lehdestä.
Joka puolella
villihärät
tuijottavat turpa värähtämättä
oksiston läpi.
Ne tuhoavat taimikoita.
Se on parantumaton
tauti.

Kuuntele.
Meressä on hiljaista.
Hylkeet rantautuvat.
Niillä on
outo ilme.
Silakan ilme.
Ne ovat vanhoja
ja vihaisia.
Ne ovat esi-isiä
jotka tulevat
perimään velkojaan.
Sellaista oli elämä
ennen vanhaan.
Ne ovat vastasyntyneitä
joiden silmät rähmivät
kuin kultakaivokset.
Mutta sopimukset
eivät ole enää voimassa.

Kysy neuvoa.
Sienet kertovat.
Et voi mitään.
Et pääse mukaan
tanssiaisiin.
Et pääse linnan
juhliin. Toivo on
nyt kyllä menetetty
auringonkukkien
äänettömässä
piirityksessä.
Ne kallistavat korvansa
ja kuuntelevat salaa
lentokenttien elämää.

Sen verran voin kertoa,
että puhe oli
optimistinen. Se oli
juhlallista.
Oli kristallikruunuja.
Presidentti oli pitkä
ja komea.
Se tietää hyvää vuotta.
[På svenska][In English]
vielä kerran nakutan nimeni
viikatemiehen rosoiseen kalloon,

sitten tulen säyseästi,
yhtä hitaasti ja hiljaa kuin karpalo
litistyy
harkitsevan kantapään alla,

vielä kerran nakutan nimeni
maapallon kylmään kanteen

ja vielä kerran
[På svenska][In English]

© Jyrki Kiiskinen