Pääkirjoitus 6/07

Julkaistujen suomennosten perusteella Gilles Deleuze on tällä hetkellä Suomessa suosittu filosofi. Lyhyen ajan sisällä ovat suomeksi ilmestyneet teokset Anti-Oidipus (yhdessä Felix Guattarin kanssa), Kriittisiä ja kliinisiä esseitä, Haastatteluja sekä Nietzsche ja filosofia. Kolme ensimmäistä on kustantanut Tutkijaliitto, jonka panos eurooppalaisen filosofian julkaisijana on maassamme erittäin suuri. Jälkimmäinen teos on niin ikään pienkustantajalta, Summalta.

Tuskin pieni Deleuze-buumi kuitenkaan mikään suomalainen ilmiö on. Päinvastoin voidaan uumoilla, että kaikkialla maailmassa – kaikkialla minne länsimainen yliopisto ja moderni kirjallis-filosofinen kulttuuri ovat levinneet – Deleuze kuuluu luetuimpien nykyfilosofien joukkoon. Deleuze on niitä toisen maailmansodan jälkeisen ranskalaisen filosofian suuria hahmoja, joiden työllä on ollut lähtemätön vaikutus koko niin sanotun ”postmodernin” ajattelun syntyyn ja kehitykseen.

Kuten kaikkiin ”jälkistrukturalistisiin” filosofeihin, Deleuzeen liittyy koko joukko historiallisia paradokseja. Yhtä varmasti kuin hänet kaikkialla angloamerikkalais-globaalin yliopistojärjestelmän peruskursseilla niputetaan yhteen esimerkiksi Derridan, Foucault’n ja Lacanin kanssa, yhtä taatusti kaikki todelliset Deleuzen harrastajat erottavat hänet jyrkästi näistä muista saman sukupolven ranskalaisista. Yhtä selvästi kuin koko niin sanottu ”jälkistrukturalismi” tai ”French Theory” ovat anglo-amerikkalaisen yliopistokoneen tuotteita, yhtä kiistämättömästi ne myös viittaavat aitoon ilmiöön, 60-luvulta alkaneeseen ajattelun ja kulttuurin muutokseen, joka on lyönyt leimansa kokonaisiin kirjallis-taiteellisiin sukupolviin. Siinä missä Deleuzeen viitataan tiuhaan, kovin moni ei ole kunnolla perehtynyt Deleuzen laajaan tuotantoon. Ja niin edelleen.

Vuonna 1972 ilmestynyt Deleuzen ja Guattarin Anti-Oidipus lienee kirja, joka niin hyvässä kuin pahassa kuuluu ”jälkistrukturalismin” tai ”French Theoryn” kaanoniin. Näin ei ole siksi, että teos edustaisi jotakin yhtä ja selvää strukturalismin jälkeistä uutta ranskalaista teoriaa. Mitään sellaista ei ole. Pikemminkin teoksen radikaali ja kokeileva tyyli sekä uudenlainen filosofian tekemisen tapa ovat vaikuttaneet kaikkeen siihen, mihin sanalla ”postmoderni” viime vuosikymmeninä on yritetty viitata. Jos on olemassa niin sanottu ”jälkistrukturalistinen” sukupolvi, French Theorya ja postmodernismia äidinmaitonaan imenyt sukupolvi (ainakin allekirjoittanut kokee kuuluvansa sellaiseen), on Anti-Oidipus yksi tämän sukupolven aapisista. Se on yksi niistä kirjoista, joita ilman tähän sukupolveen kuuluva ei ole voinut oppia lukemaan ja kirjoittamaan comme il faut.    

Tästä syystä Nuori voima halusi huomioida Anti-Oidipuksen suomennoksen ilmestymisen pyytämällä avustajiltaan omakohtaisia puheenvuoroja tästä teoksesta. Näin pyrittiin luomaan jonkinlaista kuvaa suomalaisesta Anti-Oidipus-reseptiosta ja suomalaisten Deleuze-harrastajien lukukokemuksista. Näiden puheenvuorojen lisäksi Deleuze/Anti-Oidipus -numerossa on paitsi muutama Deleuzea yleensä käsittelevä juttu, myös uutta amerikkalaista kaunokirjallisuutta. Deleuzehan tunnetusti oli suuri anglo-amerikkalaisen kirjallisuuden ystävä.  

Olli Sinivaara

Takaisin

6/07 - Deleuze / Anti-Oidipus

6/07 Sisältö

MARTTI-TAPIO KUUSKOSKI: Deleuze opettajana. Pieni opas deleuzelaiseen ajatteluun

ANNA HELLE: ”Jos tekstimme eivät hajoa, ne eivät kestä”. 20 vuotta Jälkisanoista / Sianhoito-oppaasta

Anti-Oidipus-puheenvuoroja:

MARKKU KOIVUSALO: Anti-Oidipus – Pelastaja

JANNE KURKI: Skitsofrenian loistokkuus?

JANNE VANHANEN: Järjestys ja murtuma

EETU VIREN: Kunnon kansalaiset ja poliittiset askeetit

JUUSO PAASO: Hullujen laiva

LIEVEN AMEEL: Salut, Deleuze! Elektroninen musiikki skitsofrenian ja kapitalismin varjossa

RICHARD JACKSOM: Yötaivas

PAULIINA HAASJOKI: Ulkosaari

MARKKU KOIVUSALO: Kuukauden klassikko

KYÖSTI NIEMELÄ: Kolumni

JOHN BARTH: Omaelämäkerta. Itsenauhoitettu tarina

DAVID FOSTER WALLACE: Palovammoja saaneiden lasten ruumiillistumia

TAPANI KILPELÄINEN & JOUNI AVELIN: Lehtikatsaus

JYRKI HEIKKINEN: Sarjakuva

JAAKKO YLI-JUONIKAS: Lukijalta

Arvosteluja

- Antti Nylén: Amerikkalainen ystävä (Edgar Allan Poe, Kootut kertomukset)

- Veli-Matti Huhta: Korkea ja matala sekoittuvat Menocchion myllyssä (Carlo Ginzburg, Juusto ja madot. 1500-luvun myllärin maailmankuva)

- Herman Raivio: Kuten nainen haluaa (2000-luvun Decamerone)

- Herman Raivio: Ärsyttäminen oli se juttu (Mika Saastamoinen, Parasta lapsille)

- Jaakko Yli-Juonikas: Ennala, kansakunnan keskusmuisti (Veikko Ennala: Lasteni isä on veljeni ja muita lehtikirjoituksia)

- Essi Henriksson: Varmalla kädellä perheyhtäläisyydestä (Juha Itkonen: Kohti)

- Essi Henriksson: Suistuma ihmissuhdekartalta (Pirjo Hassinen, Suistola)