|
|||||||||||
|
Lihan muodonmuutoksia
Jokin outo suomen kielen merkityksensiirtymä yhdistää nahan alle peittyvän elävän kudoksen ja ihmisen fyysisen, ruumiillisen, raamatullisen käsityksen mukaan syntisen puolen. Taiteen katsotaan usein liittyvän ihmisen ruumiillisuuteen: sanotaan että taide yhdistää ruumiin ja sielun, lihan ja hengen. Lihaa voidaan kuitenkin jalostaa taiteeksi monella tavalla – tästä kertovat omalla tavallaan Georges Perecin, Gertrude Steinin ja numeromme muiden runoilijoiden reseptit.
Mikko Rimmisen mukaan kirjailijaa ja lihansyöjää yhdistää epämääräinen materiaalin alkuperään liittyvä syyllisyydentunto. Lihansyöjän on syytäkin tuntea itsensä syylliseksi, mikäli uskomme Antti Nyléniä, jonka mukaan lihansyönti on systemaattista, tarkoituksetonta väkivaltaa ja kyvyttömyys nähdä lihansyönnissä jokin eettinen ongelma on sitä ”henkistä vajavaisuutta ja järkkymätöntä typeryyttä, joka on kulttuurimme peruskallio”. Lihansyönti on lisäksi sukupuolisesti määrittynyttä: Nylénin tarkastelemissa ”lihan teksteissä” liha edustaa naista ja nainen on lihaa; molemmat pitää paloitella, jotta ne kelpaisivat nautittaviksi.
Toisen näkökulman kulttuurimme perustaan avaavat Hubert Damischin pohdinnat kauneuden sukupuolisesta määrittymisestä. Damischin lähtökohta on freudilainen käsitys taiteesta ja esteettisestä tunteesta sublimointina, sukupuolivietin kanavoimisena kohti korkeampia päämääriä. Freudin mukaan koko kulttuurimme alkuperä ja perusta on ihmisen pystyasennon mahdollistama näkökontakti sukuelimiin, ja sen myötä syntyvät uteliaisuuden ja häpeän tunteet; ei ihme, että olemme edelleenkin pakkomielteisen kiinnostuneita sukupuolielinten kuvallisista esityksistä. Seksuaalisuuden ohella myös kauneus ja taide saattavat olla edelleenkin kulttuurimme heikkoja kohtia.
Kaikkea taidetta ei kuitenkaan voi pitää sublimointina. 1960-luvulla osa Freudin kotikaupungin taiteiljoista meni suoraan asiaan. Markku Pääskynen esittelee Wienin aktionismiksi kutsutta taidesuuntausta, jossa näytteille asetettiin liha, ihmisen lihallinen ruumis sellaisenaan. Myös eläinten ruumiita käytettiin, kokonaisina ja paloiteltuina.
Tämän hetken avantgardistisin lihanjalostus operoi geeneillä. Biotekniikka on purkanut elävän lihan koodeiksi, geneettiseksi informaatioksi. Biotekniikkaa töissään hyödyntävä brasilialainen taiteilija Eduardo Kac on luonut täysin uusia, ”transgeneettisiä” eläinlajeja sekoittamalla meduusan geenejä jänikseen, hiiriin, kultakaloihin. Myös ajatus sanan tulemisesta lihaksi saa Kacin ”biorunoudessa” modernin ja kirjaimellisen merkityksen hänen sekoittaessaan täysin keinotekoisesti luotuja geenejä ja niiden sisältämää informaatiota osaksi elollisten olioiden perimää. Kacin taide on omalta osaltaan synnyttänyt keskustelua geenitekniikkaan liittyvistä eettisistä kysymyksistä, joista ongelmallisimpia on tulevaisuudessa avautuva mahdollisuus ihmisrodun jalostamiseen.
Lihan todelliset muodonmuutokset ovat vielä kokematta.
|
4-5/04 - Liha
Sisältö 4-5/04MARKKU PÄÄSKYNEN: Suoraa taidetta
|
|||||||||
