Säännöt
1 §
Yhdistyksen nimi on Naistoimittajat ry, Kvinnliga Journalister rf.
Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki.
Yhdistys toimii sekä suomen että ruotsin kielellä. Rekisteröintikieli
on suomi.
2§
Yhdistyksen tarkoituksena on
a)
yhdistää toimitustyöstä pääasiallisen toimeentulonsa saavia naisia
b)
edistää heidän ammatillista asemaansa
c)
kehittää heissä vastuuntuntoa ammattiaan ja sen asettamia velvoituksia
kohtaan.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää kokouksia,
keskustelu- ja esitelmätilaisuuksia sekä muita samantapaisia jäsentilaisuuksia
ja jäsenille tarkoitettuja opintotilaisuuksia ja –matkoja sekä muuta vastaavaa
toimintaa.
3§
Yhdistyksen jäseneksi hyväksytään hakemuksesta vähintään vuoden alalla
ollut, alansa toimittajajärjestöön kuuluva tai kahden yhdistyksen jäsenen
suosittelema naistoimittaja. Uudet jäsenet hyväksyy hallitus.
Yhdistyksen kokous voi hallituksen esityksestä kutsua yhdistyksen
kunniajäseneksi henkilön, joka on edistänyt merkittävällä tavalla yhdistyksen
päämäärien toteutumista. Kunniajäsen ei maksa jäsenmaksua.
4§
Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä
kirjallisesti hallitukselle tai puheenjohtajalle tai ilmoittamalla erostaan
yhdistyksen kokouksessa, jolloin asia merkitään pöytäkirjaan.
Hallitus voi erottaa yhdistyksestä jäsenen, jos jäsen on jättänyt
erääntyneen jäsenmaksun maksamatta tai jos hän on muuten jättänyt täyttämättä
jäsenvelvoitteet tai on toiminut yhdistyksen tarkoitusperien vastaisesti.
Erottamisesta voi vedota kuukauden kuluessa siitä, kun asianomainen on
saanut erottamispäätöksestä tiedon, yhdistyksen kokoukselle hallitukselle
osoitetulla kirjallisella valituksella.
5§
Jäseniltä perittävän mahdollisen liittymismaksun ja vuotuisen
jäsenmaksun suuruudesta päättää vuosikokous.
6§
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa
valittava puheenjohtaja ja 6-8 varsinaista ja 1-2 yleisvarajäsentä. Hallitus
valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä valitsee keskuudestaan tai
ulkopuolisesta sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.
Puheenjohtajan ja hallituksen jäsenen toimikausi on kaksi vuotta.
Erovuorossa on vuosittain puolet hallituksen varsinaisista jäsenistä ja
varajäsenistä; erovuoroisuuden ratkaisee ensimmäisellä kerralla arpa.
Puheenjohtajana ja hallituksen varsinaisena jäsenenä tai varajäsenenä voi
toimia peräkkäin kaksi kaksivuotiskautta.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen ollessaan estynyt varapuheenjohtajan
kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta, tai kun vähintään kaksi
hallituksen jäsenestä sitä vaatii.
Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä ja
puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja on läsnä. Äänestykset ratkaistaan
yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee
puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
7§
Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja,
varapuheenjohtaja, sihteeri ja rahastonhoitaja, kaksi yhdessä. Hallitus voi
määrätä sihteerin tai rahastonhoitajan kirjoittamaan yhdistyksen nimen yksin.
8§
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös tarvittavine
asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava tilintarkastajille
viimeistään kolme viikkoa ennen vuosikokousta. Tilintarkastajien tulee antaa
kirjallinen lausuntonsa hallitukselle viimeistään kaksi viikkoa ennen
vuosikokousta.
9§
Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä
päivänä tammi-maaliskuussa. Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen
kokous niin päättää, tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta, tai kun
vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä
hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii.
Kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa siitä, kun
vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle.
Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella jäsenellä yksi ääni.
Yhdistyksen kokouksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin
määrätty, se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista ja
hyväksytyistä äänistä. Tyhjät äänet hylätään. Äänten mennessä tasan ratkaisee
kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
10§
Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään 14
vuorokautta ennen kokousta jäsenille postitetulla kirjeellä.
11§
Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1.
kokouksen avaus
2.
valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan
tarkistajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
3.
todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4.
hyväksytään kokouksen työjärjestys
5.
esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto
6.
päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden
myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
7.
vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio ja jäsenmaksun
sekä mahdollisen liittymismaksun suuruus
8.
valitaan hallituksen puheenjohtaja joka toinen vuosi ja muut jäsenet
erovuoroisten tilalle
9.
valitaan yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat
10.
käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat. Mikäli jäsen haluaa
saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen
ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan
sisällyttää kokouskutsuun.
12§
Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä
yhdistyksen kokouksessa vähintään kolme neljäsosan (3/4) enemmistöllä
annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen
purkamisesta.
Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen
tarkoituksen edistämiseen purkautumisesta päättävän kokouksen määräämällä
tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi sen varat käytetään samaan
tarkoitukseen.