- Lyydia! isä sanoi. - Oletko sinä lukenut tämän?

Isä osoitti artikkelia aamun lehdessä. Se oli etusivulla, siinä missä yleensä nähtiin vain mainoksia.

- Mikä se on? Lyydia kysyi.

- Se on Kansanterveyslaitoksen julkaisema tiedote. Lue se.

Lyydia luki.

Eräiden viimeaikaisten tapausten vuoksi kansalaisia kehotetaan varovaisuuteen liemiä, puuroja ja juomia, etenkin kuumia, käsiteltäessä.
Ei ole suotavaa annosten jäähdyttämiseksi sekoittaa niitä lusikalla liian voimakkaasti, tasaisesti, yksisuuntaisesti ja pitkään. Kaikkein varminta on antaa ruokien jäähtyä itsekseen. Sekoittaminen voi eräissä, tosin harvinaisissa tapauksissa, aikaansaada turbulenssi-ilmiön kautta nk. singulariteetin.
Taikinanvaivaajat ovat myös vaaravyöhykkeessä. Mikäli tuntee imua sekoittamansa annoksen suuntaan, on välittömästi työnnettävä se kauemmas ja suunnattava katseensa toisaalle. Liian tiivis turbulenssin tuijottaminen lisää vaaraa. Pahimmassa tapauksessa tällainen "madonreikä" voi imaista nieluunsa varomattoman sekoittelijan. Tällä hetkellä ei tunneta mitään keinoa singulariteettiin kadonneiden palauttamiseksi.
Kansalaiset! Kehotamme malttiin ja tarkkaavaisuuteen sekä kotikeittiöissä että yleisissä ravitsemusliikkeissä.

- Mitä tämä on tarkoittavinaan? Lyydia kysyi.

- Se on tarpeellinen varoitus. On tapahtunut eräitä onnettomuuksia, isä sanoi. - Ikäviä sattumuksia tosiaan. Niin kuin nyt Kauto-sedän tapaus.

- Mitä Kauto-sedälle tapahtui? Lyydia kysyi.

- Etkö tosiaankaan vielä tiedä sitä? Se tapahtui viime keväänä, kun hän aikoi syödä kaalikeittoa. Hänen rouvansa kauhoi sitä lautaselle vielä kiehuvasta soppakattilasta. Kauto-setä, joka oli hyvin nälkäinen, sekoitteli lusikallaan innokkaasti annostaan jotta sen jäähtyisi nopeammin.

- Niinhän kaikki tekevät, Lyydia sanoi.

- Aivan. Mutta kaikille ei onneksi tapahdu niin kuin Kauto-sedälle.

- Mitä Kauto-sedälle sitten tapahtui? Lyydia kysyi jälleen.

- Rouva kuuli miehensä hämmästyneen äännähdyksen, isä kertoi, ja kääntyi katsomaan. Hän ehti nähdä, että lautaselle oli muodostunut pyörre, hieman samantapainen kuin syntyy pesualtaassa, josta tulppa on vedetty pois. Se ei kadonnut, vaikka Kauto-setä oli jo lakannut sekoittamasta. Päinvastoin keitto laajeni ja kohoili ja pärskyi kuin myrskyävä meri. Hetkessä lautanen peittyi näkyvistä. Yhä keitto paisui. Samanaikaisesti lusikka putosi Kauto-sedän kädestä ja rouva näki hänen kasvojensa painuvan sopan pyörteisiin. Rouva kertoi minulle: "Näytti ihan siltä kuin lautanen olisi imenyt häntä puoleensa. Hän näytti kapenevan ja ohenevan merkillisesti. Ennen kuin ehdin tehdä mitään, hänen päänsä häipyi näkyvistä tuohon suppilomaiseen nieluun. Vastustamaton voima ahmi hänet kitaansa. Se oli todellinen hornankeitto."

- Hirveää! Lyydia sanoi.

- Rouva tarttui miehensä henkseleihin, mutta samalla hän alkoi itsekin tuntea kiihtyvän imun. Tuntui kuulemma ihan siltä kuin keitosta olisi suunnattu heihin jättiläismäinen pölynimuri. Rouva sanoi, että olisi itsekin joutunut samaan kadotukseen, ellei mies olisi potkaissut häntä kauemmaksi. Hän oli varma, että se potku pelasti hänet.

- Paha keitto! Lyydia sanoi. - Mutta miten Kauto-sedän kävi?

- Hän katosi, isä sanoi. - Hän upposi keiton kurimukseen. Pian sen jälkeen tilanne rauhoittui, kuohut alenivat, ja pöydällä oli vain tavallinen keittolautanen, josta kohoili hieman höyryä. Miestä ei ole sen koommin nähty.

- Miten se on mahdollista? Lyydia kysyi.

Lyydian isä sanoi: - Tjaa. Keiton kuuma massa ilmeisesti sai pyöriessään aikaan eräänlaisen turbulenssi-ilmiön juuri niin kuin Kansanterveyslaitoksen tiedotteessa sanottiin. Se on harvinaista, mutta sellaista sattuu. Mikä ei ole mahdotonta, se tapahtuu ennemmin tai myöhemmin. Mutta toisinaan tapahtuu sekin, mikä on mahdotonta.

- En vieläkään oikein ymmärrä, Lyydia sanoi.

- Aika-avaruus alkoi siitä kohtaa kaareutua ja tihetä. Silloin pääsi kehittymään niin kutsuttu singulariteetti. Se puolestaan aiheutti voimakkaan magneettikentän. Ja huomaa tämä: kun pääsemme singulariteettiin asti on kaikki ennustamatonta. Singulariteetissa luonnonlait eivät enää päde. Kun Kauto-setä kumartui lautasensa puoleen, hän sattui ylittämään tietyn tapahtumahorisontin. Sen jälkeen prosessia ei enää voinut pysäyttää. Kukaan ei olisi voinut auttaa Kauto-setää. Innokkaalla sekoittamisellaan hän ymmärtämättömyydessään itse aiheutti onnettomuuden.

- Mutta tuleeko hän takaisin? Lyydia kysyi.

- Onhan se mahdollista. Vaikkakaan en sanoisi, että todennäköistä.

- Onko hän nyt toisessa maailmankaikkeudessa?

- Mahdollisesti, isä arveli taas.

- Mutta varmaan sielläkin täytyy syödä, Lyydia mietti. - Ja jos hän taas sekoittelee lientään, hän synnyttää ehkä uuden singulariteetin. Kunhan hän silloin muistaisi palata takaisin juuri tänne...

- Toivokaamme parasta.

- Mutta, Lyydia sanoi, voisimmeko mekin kadota niinkuin Kauto-setä? Voisiko meillekin tapahtua niin, jos sekoittelemme keittoa tai puuroa tai teekuppia liian innokkaasti?

- Mikä tapahtuu yhdelle, se voi tapahtua kenelle tahansa, isä sanoi. - Sitä paitsi me olemme kaikki tulleet keitosta. Tulimme jättiläismäisen alkuliemen kiehuvasta kaaoksesta ja kerran uppoamme takaisin sinne. Se ei välttämättä tapahdu juuri samoin kuin Kauto-sedälle, mutta kerran se tapahtuu. Meille - koko maailmalle.

- Voi isä, milloin?

- Kuka tietää, huomenna tai sadan miljardin vuoden kuluttua, isä sanoi.

- Ahaa, sanoi Lyydia rauhoittuneena ja joi kaakaonsa loppuun.