Eräänä vähemmän kauniina päivänä, jollaisia siinä kaupungissa oli useammin kuin harvoin, Lyydian isä sanoi tyttärelleen: - Nyt sinä olet jo niin iso tyttö, että minun on kerrottava sinulle eräitä elämän tosiasioita.

Lyydia kiusaantui isänsä puolesta, sillä hän arveli tienneensä elämän tosiasiat jo monenmonta vuotta.

- Ei tarvitse, hän mutisi.

Mutta hänen isänsä jatkoi: - Sinä tiedät, että minä olin nuoruudessani Mr. Cyrus Teedin oppilas. Mutta sinä et ole kuullut, mitä Mr. Cyrus Teed kertoi minulle. Salaisuuden, vallankumouksellisen tiedon. Hän oli päässyt perille asiasta, jota nykyinen tiede ei ole vieläkään ymmärtänyt.

- Mikä se on? Lyydia kysyi hajamielisenä.

- Että maa on ontto, isä sanoi.

Tämä ei vielä tehnyt Lyydiaan vähintäkään vaikutusta. Mutta sitten isä alensi ääntään kuin ei olisi tahtonut kenenkään toisen kuulevan, vaikka he olivat kotona kahden, kuten tavallista.

- Maa on ontto pallo, ja kaikki mitä on, on pallon sisäpuolella, hän sanoi ja jäi katsomaan Lyydiaa odottavasti.

- Sisäpuolellako? Ei kai, Lyydia sanoi nyt todella hämmästyneenä. - Ei voi olla! Sitä ei lue missään.

- Ei vielä! isä sanoi. - Ei vielä! Mutta Cyrus Teed uskoi, että ennen pitkää se tulee kaikkiin oppikirjoihin. Koko tiedeinstituutio tulee mullistumaan!

- Olemmeko mekin muka pallon sisäpuolella? Lyydia kysyi epäillen.

- Taatusti, isä sanoi. - Siellä olemme me, kaikki planeetat asujaimistoineen, auringot ja kiintotähdet, pöly ja näkymätön aine. Koko universum!

- Kuinka se olisi mahdollista? Mitä sitten on pallon ulkopuolella? Lyydia kysyi.

- Sielläkö? isä sanoi. - Ei siellä mitään ole. Miksi pitäisi? Muut tiedemiehet ovat ymmärtäneet kaiken aivan nurinkurisesti. He kuvittelevat, että me seisomme pallon kuperalla ulkopinnalla. Hah! Mutta me seisommekin sen koveralla sisäpinnalla. Cyrus Teed oivalsi sen ensimmäisenä. Nerokas mies!

- Mutta tarkoittaako se, että esimerkiksi Kiina...

- Juuri niin, isä sanoi. Kiina ei ole meidän jalkojemme alla vaan päämme päällä. Tuolla!

Ja isä viittasi korkealla kiitäviä pilviä kohden.

- Oh! sanoi Lyydia ihmeissään. Koulussa tosiaan opetettiin jotain aivan muuta.

- Jos saisimme tarpeeksi voimakkaan teleskoopin, isä sanoi, tiedätkö mitä me näkisimme, Lyydia?

- Esimerkiksi Kiinan muurin, Lyydia arveli.

- Niin se on! hänen isänsä sanoi ja läimäytti häntä harteille.

- Entä painovoima? kysyi Lyydia, joka oli älykäs tyttö.

- Sinäpä sen sanoit, sanoi hänen isänsä innostuneena. - Siinäkin on tehty perustava virhe. Emme me pysy maan pinnalla gravitaation takia vaan keskipakoisvoiman. Kun me käännämme avaruuden geometrian, samalla me käännämme myös luonnonlait.

- Mitä sitten on pallon keskellä? Lyydia kysyi.

- Siellä on äärettömyys, hänen isänsä vastasi.

- Sielläkö? Lyydia kysyi. - Kuinka ihmeessä se mahtuu sinne?

- Äärettömyys mahtuu minne vain, isä sanoi. - Kun kuljemme kohti keskusta, kaikki kutistuu ja hidastuu, äärettömiin. Äärettömyys on kaiken ydin. Mikään ei ole niin pieni kuin äärettömyys.

- Onko Mr. Teedin teoria todistettu oikeaksi? Lyydia kysyi.

- Sitä ei ole todistettu vääräksi, hänen isänsä sanoi. - Eikä koskaan tulla todistamaankaan.


© Leena Krohn
krohn@kaapeli.fi