Isä ja Lyydia matkustivat talvilomalla Egyptiin. He ratsastivat kameleilla ja näkivät Gizan sfinksin. Aurinko laski juuri, ja sfinksi vartioi kuninkaiden hautoja mustana ankarana varjokuvana. Se oli valvonut niitä jo 4500 vuotta, opas sanoi.

- Toiset väittävät, että sfinksi on vielä paljon vanhempi, isä sanoi. - Että se tehtiin siihen aikaan kun jumalten sanottiin hallitsevan maata, silloin kun aurinko nousi leijonan tähtikuviossa.

Mutta Lyydia oli uuvuksissa ja janoinen ja hikinen ja väsynyt ja ärtyinen. Hän ei jaksanut katsella sfinksiä. He menivät hotelliin nukkumaan, mutta Lyydia ei saanut unta, vaikka hän oli niin väsynyt.

- Tiedätkö, missä on Cydonia? isä kysyi silloin Lyydialta.

- Cydonia? Kummallinen nimi. Onko se maa vai kaupunki?

- Paikkakunta.

- En ole koskaan kuullutkaan. Onko se täällä Egyptissä?

- Ei ole Egyptissä.

- Olisikohan se Amerikassa?

- Ei ole Amerikassa.

- Jossain Aasiassa?

- Ei ole Aasiassa.

- Euroopassa?

- Ei Euroopassakaan.

- No Afrikassa sitten?

- Eipä taida olla Afrikassakaan.

- Eihän se sitten ole missään, Lyydia sanoi kyllästyneenä. - Se on pelkkä satupaikka, jonka sinä olet itse keksinyt. Tämä on tyhmä leikki. En minä rupea enää arvuuttelemaan.

Hotellin ikkunan takana oli kuuma ja vieras yö. Lyydialla oli ikävä kotiin.

- Ei Cydonia ole leikkiä, ei sinne päinkään. Kyllä se on ihan olemassaoleva paikka, isä väitti.

- Sano edes, mikä kaupunki on lähinnä Cydoniaa?

- Kaikki kaupungit ovat kaukana Cydoniasta. Mutta tietysti niiden etäisyys vaihtelee jonkin verran.

- Mitä ihmettä!

- Joskus lähempänä on Kairo, joskus Ulan Bator, joskus Shanghai tai Helsinki tai Puerto Rico tai Uumaja. Mutta oikeastaan kaikki sinun tuntemasi kaupungit ovat suurin piirtein yhtä pitkän matkan päässä Cydoniasta.

- Kuinka se olisi mahdollista?

- Niin kuinka, sano sinä.

- Ei mitenkään!

- Kyllä vain on. Siten, että Cydonia on hyvin, hyvin kaukana täältä, isä sanoi. - Se ei ole maassa ollenkaan.

- Missä se sitten on?

- Se on seutu Marsissa. Hyvin merkillinen paikka.

- Millä lailla merkillinen?

- Väitetään, että Marsin Cydoniassa on sfinksi. Ja pyramideja.

- Sfinksi asuu täällä Egyptissä, Lyydia sanoi. - Tiedäthän sinä sen.

- Eräs sfinksi, mutta se ei ole ainoa sfinksi, isä sanoi. - Sfinksejä on ollut monella seudulla.

- Mutta kukaan ei ole käynyt Marsissa. Eihän siellä ole edes marsilaisia. Kuinka sitten tiedetään, että siellä on sfinksi?

- Avaruusluotaimen kuvista, isä sanoi. - Siellä on kallio, joka on kuin kuvapatsas. Kuin suunnattomat ihmiskasvot, monta sataa metriä korkeat ja yli kilometrin leveät. Ne katsovat taivasta ja tähtiä.

Lyydian silmiin nousi vieras tähti ja kiviset totiset kasvot. Hän nosti käden korvalleen. Jostain kaukaa kantautui hidasta ja juhlallista musiikkia. Ehkä hän nukahti hetkeksi.

- Sitä on ruvettu kutsumaan sfinksiksi, koska sillä näyttää olevan egyptiläinen kampaus, isä sanoi.

- Kuka on tehnyt ne kivikasvot? Ihmisetkö?

- Toiset sanovat, että aika ja tuuli ja pöly ja vesi. Joskus Marsissakin on satanut, mutta siitä on kauan. Ehkä aika ja tuuli ja pöly ja vesi ovat muovanneet yhden vuoren sellaiseksi, että se sattumoisin muistuttaa ihmiskasvoja ja toisia vuoria sellaisiksi, että ne sattumoisin muistuttavat pyramideja.

- Voiko sellaista sattumaa olla?

- Se kuulostaa mahdottomalta. Yhtä mahdottomalta kuin jos taivaalla leijuisi pyramidin muotoinen pilvi. Sellaista kukaan ei ole koskaan nähnyt eikä tule näkemäänkään. Mutta vähemmän mahdotonta ei ole sekään, että Marsiin olisi varta vasten rakennettu pyramideja ja sfinksi. Täytyy siis valita mahdottomuuksien kesken. Usein täytyy, sille ei mahda mitään.

- Miten vanha on Cydonian sfinksi? Onko se yhtä vanha kuin Egyptin sfinksi?

- Paljon vanhempi. Sen täytyy olla kymmenien miljoonien vuosien ikäinen.

- Se sfinksi on nähnyt paljon. Sen täytyy olla hyvin viisas.

- Luuletko? isä kysyi. - Väitetään, että Gizan sfinksin sisällä on salainen kammio ja että kammiossa on kaikki muinainen tieto kvartsiin sulkettuna. Mutta vaikka se olisi totta, ei Egyptin sfinksikään tietäisi mitään. Vain ihminen tietää. Ja hänkin aika vähän.

Aamulla he palasivat Gizan sfinksin luo.

Aika ja tuuli ja pöly ja vesi olivat muovanneet myös Gizan sfinksiä. Mutta ennen niitä ihmisten kädet. Nenää sfinksillä oli enää tuskin nimeksikään, se oli vähä vähältä murentunut pois hiekkamyrskyihin. Silti se oli nenättömänäkin kaunis.

- Sfinksillä oli ennen partakin, isä sanoi. - Mutta se putosi vuosisatoja sitten. Nyt osa siitä on tallessa museossa.

Lyydia ajatteli yksinäistä partaa museon lasilaatikossa. Kaipasiko sfinksi sitä takaisin? Sfinksin lähelle oli pystytetty kauppakojuja ja turistien laumat vaelsivat sen käpälien ulottuvilla. Huudot raikuivat. Kamerat napsahtelivat. Sfinksi katsoi kaiken hälinän yli tyhjin ja rauhallisin silmäkuopin.

Se oli sekä eläin että ihminen, vieläpä kuningas. Kukaan ei ollut niin vanha kuin Gizan sfinksi paitsi Cydonian sfinksi.

- Voisimmeko me mennä etsimään sitä kammiota, josta sinä kerroit?Sitä jossa on kaikki muinainen tieto? Lyydia kysyi.

- Emme, isä sanoi. - Siihen tarvitaan erityislupa. Emmekä me ole arkeologeja. Mutta jos kammio on olemassa, kerran arkeologit varmaan löytävät sen.

- Ja sitten me saamme tietää, mitä me emme nyt tiedä, Lyydia arveli. - Ehkä me saamme tietää senkin, miten kuolleet saa heräämään.

- Ei, sitä tietoa sielläkään ei ole, isä sanoi ja silitti hänen päätään. - Oletko kuullut sfinksin kysymyksen? Ei tämän sfinksin vaan erään toisen. Mikä se on, joka kulkee aamulla neljällä jalalla, päivällä kahdella ja illalla kolmella?

- Mikä se sitten on? Lyydia kysyi. - En minä vain arvaa. Onko se joku eläin? Tai robotti?

Mutta ennen kuin isä ehti vastata, Lyydia näki jotain kummallista: pitkin hiekka-aavikkoa kulki metallinhohtoinen olento suristen itsekseen. Se luovi hälisevien turistilaumojen keskellä, bussien ja myyntikojujen ohi

- Isä, mikä tuo oikein on? Lyydia kysyi.

He menivät lähemmäksi. Se oli kone, joka muisutti hieman pientä kauhakuormaajaa. Se kulki eteenpäin kuudella paksukumisella pyörällä. Mutta kukaan ei kuljettanut sitä.

- Kas, siinä on sinun robottisi, isä sanoi.

Robotti kulki vakaasti mutta ei suoraviivaisesti. Se osasi kiertää esteet. Aina välillä se pysähtyi ja kuopaisi kauhallaan kuivaa hiekkaa.

- Mitä se oikein tekee? Lyydia kysyi. - Ja kuinka se osaa kiertää esteet?

- Luulen, että se etsii hiekasta turistien kadottamia tavaroita, kelloja, rahoja, kameroita, isä selitti. - Siinä on tuntoanturit ja kamera. Se on varmaan eräänlainen metallinpaljastin. Se poimii löytämänsä esineet säiliöön ja palaa iltaisin hotelliin.

Robotti kulki nyt sfinksin varjossa. Pian se ohitti sfinksin, ja katosi pölypilveen.

- Se näyttää ihan siltä kuin se ymmärtäisi, mitä tekee, Lyydia sanoi mietteissään.

- Se vain näyttää, isä sanoi. - Emmekä mekään ymmärrä mitä teemme. Robotti on tämän vuosituhannen sfinksi. Ihminen on itse tehnyt sfinksin ja robotin. Ja nyt me katsomme niitä ihmetellen. Toinen on meille liian vanha ja toinen liian nuori.

- Minä pidän enemmän sfinksistä, Lyydia sanoi. Kun he nousivat bussiin, joka vei turisteja takaisin hotelliin, Lyydia katsoi vielä kerran olkansa yli sfinksiä. Sen yläpuolella, korkealla taivaan sinessä kellui ihmeellinen pilvimuodostelma.

- Katso, isä, Lyydia sanoi. - Sinä väitit, ettei kukaan ole koskaan nähnyt pyramidin muotoista pilveä.

Mutta kun Lyydia vilkaisi pilviä uudestaan, ne olivat jo ehtineet muuttua niin että he näkivät vain kallistelevia pilvitorneja ja nopeasti hajoavia linnoja.