Vastine Timo Airaksisen kirjoitukseen "Arvo-objektivismi tappaa keskustelun"

Timo Airaksinen otsikoi puheenvuoronsa 10. 10. Vieraskynä- palstalla: "Arvo-objektivismi tappaa keskustelun".
Niinkin hullusti voi käydä, mutta arvosubjektivismi on vielä väkivaltaisempi: se näet tappaa usein myös ihmisiä.
Keskustelu on toki arvokas tapa viettää aikaa. Mutta sen edelle menevät monet muut arvot. Kuvitteleeko käytännöllisen filosofian professori, että pienellä juttutuokiolla talebansissien kanssa voitaisiin palauttaa Afganistanin naisille koulutuksen ja työnteon oikeus? Tai että parin palaverin jälkeen kansallissosialistit olisivat avanneet anteeksipyydellen keskitysleirien portit? Tai että serbien barbaria olisi voitu sivistyneellä suunpieksennällä pysäyttää? Se, että liian monet uskoivat liian kauan niin, maksoi satojentuhansien hengen. Belgialainen lastenraiskaajakin sai nauttia terapiakeskusteluista kolme vuotta; ei hän siitä toennut kuten tiedetään.
Yksi länsimaisen kulttuurin erityispiirteistä on sokea usko puheen ja verbalisoinnin kaikkivoipaisuuteen. Freud ja psykoanalyysin loputon lavertelu ovat ruokkineet tätä harhaluuloa. On tilanteita, jolloin pakotteiden on tultava ensin, sitten voidaan yrittää keskustella.
Timo Airaksinen kirjoittaa: "Kannattaa myös katsella eri kulttuureita, jolloin huomaa, että käsitykset hyvästä ja pahasta vaihtelevat kovasti, esimerkiksi tyttöjen ympärileikkaus."
Toki kannattaa. Olen katsellut dokumenttia, jossa pikkutytöltä silvotaan sukupuoli, ilman nukutusta, ja olen kuullut hänen huutavan tuskan, raivon ja häpeän hädässä: "Tämä on väärin! Väärin!"
Ja se ON.
Professorin epäilyt tuskin kiusaavat häntä: "Ehkä jotkut asiat ja teot todella ovat oikein tai väärin, vaikka emme osaakaan sanoa kumpaa."
Hän, kuten jokainen uhri, osaa sanoa.
Timo Airaksinen kirjoittaa: "On silti outoa väittää, että joku tietää muita paremmin, mikä on oikein ja väärin, ja on etiikan auktoriteetti."
Tämä lapsi oppi tietämään ja oli epäilemättä omassa asiassaan etiikan auktoriteetti. Eikä vain omassaan. Hänelle tehtiin suurta vääryyttä, ja opiskelematta tuntiakaan käytännöllistä filosofiaa, hän oitis ymmärsi sen.
"Subjektivismi on leikkiä totuudella", Airaksinen sanoo. Enemmänkin: se on leikkiä ihmisten kärsimyksillä.
"Ei tieteenfilosofiassakaan uskota enää tosiasioihin", Airaksinen kirjoittaa. Mutta kärsimys on tosiasia, johon on uskottava.
Se, joka tahtoo pysytellä puolueettomana ja valitsee arvosubjektivismin myös luentosalin ulkopuolella, valitsee kyynisyyden ja poliittisen pysähtyneisyyden.

Kirjailija Leena Krohn


krohn@kaapeli.fi