Tohtori Keinolempi

Tohtori Keinolempi myi praktiikkansa ohella suuvettä, jonka nimi oli Keinokaste. Se auttoi pahanhajuiseen hengitykseen, kuivaan kieleen tai suussa tuntuvaan metalliseen, kitkerään tai happameen makuun. Tohtori Keinolemmeksi häntä oli ruvettu kutsumaan ensin kollegojen keskuudessa, sittemmin myös tuttavapiirissä. Ei hänellä ollut itsellään mitään sitä vastaan.

Nimi johtui paitsi suuvedestä myös siitä, että hän oli siirtänyt vastaanottonsa melkein kokonaan verkkoon. Hän ylläpiti verkossa terapiapalvelua, joka oli erikoistunut fobioiden lisäksi seksuaalineuvontaan. Toki Keinolempi jakoi neuvoja myös syömisongelmien kanssa kamppaileville, pakkoneurootikoille ja nikotinisteille.

Keinolempi oli teräväkielinen ja paljon lukenut mies. Hänellä oli sana hallussaan kuten tavataan sanoa. Tilanteeseen kuin tilanteeseen häneltä liikeni sukkela kommentti. Joskus ne olivat hänen omiaan, mutta useammin hän sieppasi niitä mistä milloinkin: lehdistä, elokuvista, verkosta, luottamuksellisista keskusteluista.

Kun mainittiin tuttava, joka harrasteli orgonomiaa ja kryptozoologiaa ja jotain, mitä hän kutsui "luonnolliseksi magiaksi", Keinolempi sanoi: "Onhan se hyvä, että ihmisellä on avoin mieli, mutta ei sentään niin avoin, että aivot pääsevät putoamaan."

Kun puhuttiin fysiikasta, hän huomautti: "Mutta ei maailmaa ole atomeista tehty vaan kertomuksista". Jos puhe siirtyi uuteen teknologiaan, Keinolempi väitti: "Tulevaisuuden koneet ovat organismeja."

Terroristeista hän sanoi: "Sellaisiksi kutsutaan miehiä, joilla on pommi mutta ei pommikoneita."

Jos puhe kääntyi uskontoon, hän huomautti: "Ruumiillisuus on aikamme uskonto" tai "Jos löydät Jumalan ja kukaan ei tule perimään häntä 30 päivän kuluessa, voit pitää hänet" tai "Yhteiskunta ilman uskontoa on kuin psykopaatti ilman asetta" jne. jne.

Kuinka luonnehtia sellaista miestä? Kerran eräs Keinolemmen kollega oli - selän takana tietenkin - kuvannut häntä tylyin sanoin: - Paljon ideoita, ei lainkaan egoa.

Se oli tietysti pahoin sanottu sielunelämän ammattilaisesta. Mutta kukaan ei voinut kieltää, etteikö Keinolempi olisi menestynyt ammatissaan. Terapeuttina hän oli yksitotisempi ja vakavampi.

Eräs hänen lempitermeistään oli totaalikäyttäytyminen. Hän tähdensi potilailleen, että voimme kontrolloida vain omaa käytöstämme, että kaikki tekomme ovat käyttäytymistä ja että kaikki käyttäytymisemme on totaalikäyttäytymistä.

Keinolempi yhdisteli joustavasti erilaisia terapiatekniikoita, mutta hoidon pohjana oli hänen jo varhain suosimansa empaattinen terapia, hieman muunneltuna ja päivitettynä.

Yksityispraktiikassa Keinolemmellä oli enää vain muutamia asiakkaita, mutta verkossa sen sijaan satoja. Potilaiksi hän ei koskaan erehtynyt heitä kutsumaan. Asiakkaat vaihtuivat nopeasti, sillä neuvonta tapahtui ainoastaan sähköpostitse ja Keinolempi pyrki siihen, että pisimmätkin hoitosuhteet kestäisivät vain kymmenen viestin verran.

Ammatillisesta empatiastaan huolimatta hän ei välittänyt ylläpitää kiinteitä eikä pitkäaikaisia hoitosuhteita. Hän oli nähnyt parhaaksi harventaa tapaamisiaan asiakkaiden tai heidän omaistensa kanssa. Etäisyydellä oli etunsa. Hän ei halunnut nähdä maanikkoja, joita hän kutsui bipolaareiksi, sen enempää kuin frotteuristeja, jotka halusivat nöyryyttää kumppaneitaan. Hän ei halunnut kohdata gamofobikkoja, jotka välttelivät kaikkia sopimuksia ja sitoumuksia, ei ekshibitionisteja, narsisteja eikä suuruudenhulluja. Hän ei missään nimessä halunnut nähdä transvestiitteja, pakkoneurootikkoja, voyeristeja tai fetisistejä eikä miestä, joka osasi rakastella vain ylipainoisten kanssa.

Keinolemmen asiakkaat kärsivät kaikkien kuviteltavissa olevien seksuaalihäiriöiden lisäksi araknofobiasta, homofobiasta, agora- ja klaustrofobiasta, paniikkihäiriöstä, koirafobiasta, bakteerifobiasta tai yleisestä ihmisfobiasta. Vain raiskaajia, sadisteja ja muita väkivaltaisia tyyppejä hän vältti. Heidät hän ohjasi Kielteisen vuorovaikutuksen instituuttiin. Hänelle kirjoittivat ihmiset, jotka pelkäsivät sarjamurhaajia tai rokotuksia, lasinsiruja tai lentämistä, Alzheimeria, alumiinikattiloita tai puutiaisia. Vaikeimmissa tapauksissa niitä kaikkia. Eräs hänen potilaistaan leikkasi aina uusien nilkkasukkiensa suihin palkeenkielet, ettei saisi veritulppaa liian kireistä sukista.

Palvelukset eivät tietenkään olleet ilmaisia, mutta Keinolemmellä oli lähes viikoittaisia alennustarjouksia erikoisryhmille: yhdeksännellätoista kalenteriviikolla ne, joilla oli alituinen tarve napsutella sormia, saivat viisitoista prosenttia alennusta. Viikolla kolmekymmentäkaksi olivat tarjoukseen oikeutettuja kaikki ne, jotka arvelivat omaavansa Asperger-syndrooman jne.

Keinolempi ei vaatinut saada tietää potilaidensa oikeita nimiä eikä osoitteita, kunhan vain maksuliikenne toimi. Monet kyselyistä tulivat ongelmatapausten omaisilta ja partnereilta, joista suhde teki myös nopeasti tapauksia. Näihin lukeutui myös nimimerkki Tosirakkaus, joka kirjoitti miesystävästään:

- Hän pettää minua jopa kahdesti viikossa, mutta tiedän, että hän silti rakastaa yksinomaan minua. Pulma on vain siinä, että hän ei itse ymmärrä olevansa rakastunut minuun. Kuinka saisin hänet oppimaan sen?

Kultaseni, pane hänet koirakouluun, Keinolempi ajatteli. Eivät he opi, eivät koskaan.

Ja se olisi ollut aivan riittävä vastaus Tosirakkaudelle, mutta Keinolemmen oli kirjoitettava hieman toisin käydäkseen terapeutista.

Nimimerkiltä Epätoivoinen morsian Keinolempi sai hälyttävän viestin: - Kihlattuni sai äskettäin raivokohtauksen ja särki kokonaisen Churchill-astiaston. Hääpäivämme on jo sovittu, mutta hänestä tuntuu, että hän tukehtuu ja hän pelkää avioliittoa kun ruttoa. Tahdon vain, että hän olisi terve ja onnellinen. Minkä tyyppistä terapiaa suosittelette?

- Miten suhtautuisin oikealla tavalla mieheeni? tiedusteli nimimerkki Epätietoinen. - En haluaisi erota hänestä, mutta hän pukeutuu nykyään harva se päivä Barbieksi, lainailee meikkejäni ja on ryhtynyt ottamaan estrogeenia.

Maanantaiaamun ensimmäinen asiakas oli nimimerkki Joko nyt? Hän kirjoitti: - Olen vasta viidentoista, mutta pelkään, että olen jo tulossa impotentiksi. Penikseni ei ole enää yhtä kova kuin aikoinaan.

Tiistaina tuli pitkä viesti nimimerkiltä Elämäni virhe?

- Naapurissani asuu mies, kirjoitti Elämäni virhe?, joka on ruma kuin synti. Hänellä on harva, ruokkoamaton poskiparta eikä lainkaan leukaa. Hän haisee hielle. Hän juo kuin sieni. Hän on ylipainoinen ja syö vain roskaruokaa. Nyt kun olen jo oppinut tuntemaan häntä hieman paremmin, tiedän myös, että hän on tavattoman epäkypsä, ellei suorastaan infantiili. Hän kertoo rasistisia ja sovinistisia vitsejä. Muulla tavoin hän ei osaa kommunikoida eikä hän lainkaan ymmärrä, kuinka käyttäytyä naisten seurassa. Heti ensi tapaamisellamme hän kävi kiinni rintoihini! Hän on työtön eikä edes hae töitä, häneen ei voi luottaa, hän on oppimaton ja ennakkoluuloinen. Jo kaksi kertaa olen lainannut hänelle viikkorahani, enkä usko, että maksaa niitä koskaan takaisin. Ja kuitenkin hän vetää minua puoleensa enkä lainkaan tiedä, miksi. Olen vain seitsemäntoista ja käyn vielä koulua. Hän on yli neljänkymmenen. Ajattelen häntä yötä päivää. Suunnittelen karkaavani kotoa sen ääliön, sen haisevan idiootin, uuden naapurini kanssa. Mitä ehdottaisitte tämän elämäntilanteeni ratkaisuksi?

Herra Jumala, Iisan ikäinen, Keinolempi ajatteli. Hän tunsi kipeän piston ajatellessaan tytärtään, joka asui hänen ensimmäisen ex-vaimonsa luona. Milloin Iisa oli viimeksi käynyt hänen luonaan? Ainakin kaksi kertaa hän oli viime tingassa peruuttanut sovitun tapaamisen eikä Keinolempi halunnut painostaa häntä.

Mutta ennen kuin Keinolempi ryhtyi jakamaan isällisiä neuvojaan, hän luki vielä, mitä Onneton Outokummusta, 62 kirjoitti. Tämä oli vastikään tilannut morsiamen kaukoidästä postiennakolla. Hän halusi Keinolemmeltä yksityiskohtaisia neuvoja, sillä hänellä ei ollut entuudestaan kokemuksia sukupuolielämästä.

Torstaina kirjoitti Neljäkymmentäneljävuotias neitsyt. Hän moitti tohtori Keinolempeä liiasta vapaamielisyydestä ja potilaiden yllyttämisestä mahdollisesti epäonnistuviin seksisuhteisiin.

- Suhtaudun hyvin vakavasti seksiin, enkä halua intiimiä suhdetta sellaisen miehen kanssa, joka ei myös ota seksuaalisuutta vakavasti.

Nuhtelujen jälkeen viestin sävy muuttui lempeämmäksi ja intiimimmäksi: - Olen saanut sen käsityksen, että te sisimmässänne kaikesta huolimatta suhtaudutte näihin kysymyksiin vakavasti. Olen valmis tapaamaan teidät tosimielessä. Tulkaa 16. päivä Café Noirin terassille. Tunnette minut pinkistä topista ja leopardikuvioisista hipsterseistä.

Keinolempi epäröi sekunnin ja hävitti sitten viestin. Houkuttelevampiakin kutsuja oli tarjolla.

Kaikessa erilaisuudessaan Keinolemmen opastusta hakevilla oli silti jotain yhteistä: he olivat kaikki onnettomia ja he kuvittelivat, että tohtori Keinolemmellä olisi keinoja poimia pois heidän elämänsä onnettomuus kuten rikkaruoho nyhtäistään perennapenkistä.

Keinolemmellä itsellään oli vähän harhaluuloja omien mahdollisuuksiensa suhteen. Jo nuorena hän oli kysynyt opettajaltaan, vanhalta professorilta, oliko tämä koskaan parantanut ketään.

- Voi hyvä ystävä, professori sanoi, - moiset megalomaaniset kuvitelmat sinun on syytä jättää heti alkuunsa.

Tämä vastaus oli painunut syvälle Keinolemmen mieleen. Mitä kauemmin hän harjoitti praktiikkaansa, sitä vakuuttuneemmaksi hän tuli sen totuudenmukaisuudesta.

Mutta jos joku kysyi, mitä seksi oikeastaan oli, tohtori Keinolempi vaikeni, nöyränä, kerrankin sanattomana. Hän tiesi siitä yhtä vähän ja yhtä paljon kuin potilaansa.

Yhden asian Keinolemmen ammatti oli kuitenkin opettanut hänelle epätavallisen perusteellisesti: miten musertavan raskas risti, miten piinaava vaiva oli sukuvietti. Se oli kuin kosto jostakin. Miten paljon onnettomuutta se tuotti lyhyiden nautinnon hetkien rangaistukseksi. Miten monenkirjavina pahan kukkina se versoi ja lemusi, ja miten kauan, miten tuhansin tavoin se valvotti, vanhensi, sairastutti ja kidutti ihmisiä.

Mutta maailma ilman sitä? Se oli paljas ja kylmä, se jäi vaille auraa ja hohdetta, vaille väriä jota ei löytynyt mistään paletista, vain ihmissydämestä.