Håkanin suku

Kun olin neljäntoista, Helsingissä oli esillä Edward Steichenin maailmankuulu valokuvanäyttely The Family of Man. Itse näyttelyssä en käynyt, mutta äitini oli tuonut kotiin sen opaskirjan, joka sisälsi käsittääkseni koko Steichenin kuvamateriaalin. Lueskelin sitä varsin heiveröisellä kielitaidollani. Sen alkulauseen on kirjoittanut Carl Sandburg. Prologiin sisältyvä runo on kuulunut pääni sisustukseen - jos niin voi sanoa - kaikki nämä vuosikymmenet. Olen suomentanut sen, vapaamielisesti muuntaen, Pereat munduksen motoksi: "Maailmassa on vain yksi ihminen ja hänen nimensä on kaikki ihmiset."

Vapaamielisyys tarkoittaa sitä, että Sandburgin runon "one man" tarkoittaa miestä eikä ihmistä. Runohan jatkuu: "Maailmassa on vain yksi nainen ja hänen nimensä on kaiki naiset. Maailmassa on vain yksi lapsi ja hänen nimensä on kaikki lapset."

Pereat munduksessa maailman yhden ihmisen nimi on Håkan, kuka ja millainen hän sitten onkin, missä hän asustelee, mitä toimittaa elääkseen ja mitä rakastaa.

Pereat munduksessa yhtyvät varsin pitkältä ajalta monet teemat, ajatuspinttymät ja mielenkiinnon kohteet, joista olen pääsemättömissä.

Pari vuotta sitten osallistuin Torontossa pidettävään kirjallisuustapahtumaan. Tällä matkallani kävin maailman suurimmassa kirjakaupassa. Se on aika ruma parakkimainen rakennus eikä ollenkaan niin viihtyisä kuin Helsingin Akateeminen kirjakauppa. Mutta siellä osui käteeni kanadalaisen filosofin John Leslien teos The End of the World. Lueskelin tätä kirjaa junamatkan aikana Toronton ja Montrealin välillä. Silloin ymmärsin, että haluan kirjoittaa juuri tästä aiheesta, ja aloin jo samalla matkalla suunnitella tulevan kirjani rakennetta. Myös teoksen nimi selvisi silloin kun keskustelin Leslien kirjan teemasta matkatoverini ja elämäntoverini kanssa.

Alun perin Pereat munduksesta oli tarkoitus tehdä novellikokoelma. Vasta joitakin viikkoja ennen dead linea aloin tajuta, että sehän on ilmiselvä romaani.

Lewisin tutkielma on varsin provokatiivinen ja pessimistinen. Hän vetoaa ns. tuomiopäivän argumenttiin, siihen että olemme hyvin nuori laji, ja päätyy siihen tulokseen, että ihmiskunnan loppu on ei ainoastaan mahdollinen vaan myös todennäköinen. Hän käy läpi tavattoman määrän lopun vaihtoehtoja, joita Tohtori Keinolemmen Håkan sitten tarjoilee omalla tavallaan Pereat munduksessa.

Toinen kiinnostava teos on The End of Time, joka on eräänlainen millennialismin historia ja jossa osoitetaan, kuinka jokaisen vuosisadan vaihteessa on esiintynyt erilaisia tuomiopäivän lahkoja ja profeettoja.

Pereat mundus olisi ollut hyvin toisenlainen ilman internetiä, se on sanottava. Vapaaehtoisen sukupuuton seura esiintyy hieman toisella nimellä verkossa. Verkosta olen löytänyt myös ryhmän, joka yrittää herättää oravan henkiin ja sieltä olen hankkinut tietoja kryoprosesseista.

Tohtori Keinolemmen esikuvia löytyy verkosta runsaasti, ja olen hyödyntänyt tässä kirjassani hieman muunneltuina aitoja potilastapauksia. Internetissä toimii jo kymmeniätuhansia sähköpostiterapeutteja. Siellä tarjotaan avioliitto- , avioero- , perhe- ja seksiterapiaa, vaihdevuositerapiaa, paniikkiterapiaa, urheilijoille tarkoitettua terapiaa, hahmoterapiaa, yrttiterapiaa, kristillistä terapiaa, shopping-terapiaa... Tohtori Keinolemmen eräs varhaisempi esikuva on tietenkin Stanley Kubrickin Tohtori Outolempi, elokuva, joka oli minulle varsin tärkeä parikymppisenä. a jonka ala’otsikko kuuluu: "Kuinka lakkasimme olemasta huolissamme ja opimme rakastamaan pommia."

Keinolemmen velipuoli on Umbran samanniminen tohtori, joka työskentelee Negatiivisen vuorovaikutuksen instituutissa ja tutkii murhaajien ja raiskaajien psyykeä. Keinolempi taas ei halua olla missään tekemisissä aggressiivisten henkilöiden kanssa eikä ylimalkaan tavata potilaitaan kasvoista kasvoihin. Umbra on kehittyneempi ja kypsempi henkilö. Hän uskoi paitsi synnynnäiseen aritmetiikkaan, kielioppiin ja omaantuntoon, myös siihen että moraalinen herkkyys on eräs ihmisen aisteista.

Sekä Keinolempi että Umbra todistavat pitkäaikaisesta kiinnostuksestani terapiaan. Keinolemmen avuttomuus parantajana heijastaa kaiketi omaa epäuskoani tätä hoitomuotoa kohtaan. Aikoinani esittelin Helsingin Sanomissa Jeffrey Massonin kirjan Against Therapy, josta sain paljon yhetydenottoja. Sanomissa siitä olisi alkanut raivokas keskustelu, mutta toimitus lopetti sen vähin äänin.

Pereat munduksen yksi juonne on synteettinen evoluutio, josta olen kirjoittanut jo Tribarissa ja Kynässä ja koneessa.

Synteettinen evoluutio on luonnollisen evoluution suoraa jatkoa, jonka alusta ihminen on vastuussa. Sen kulkua hän ei kuitenkaan kovin kauaa voi enää hallita eikä sen suuntaa määrätä. Kuten geosentrisyys aikoinaan murtui ja me ymmärsimme elävämme vain yhden pienen planeetan pinnalla äärettömässä maailmankaikkeudessa, samoin on luovuttava siitä illuusiosta, että ihmisellä on poikkeusasema ja erityislaatu. Tietoisuus ei ole yksinomaan inhimillinen ominaisuus. Se kuuluu myös monille muille eläinlajeille, vaikkakin sen tiheys, syvyys ja voima vaihtelevat. Kenties se leviää jonkinasteisena kautta koko universumin aineen ja tulee kuulumaan myös tietokoneille ja uusille robottisukupolville.

Tieteiden lokeroiminen ei enää onnistu. Suhteellisuusteoria, kvanttiteoria ja kaaosteoria ovat kukin osaltaan murtaneet klassista ja mekanistista näkemystä kiinteiden ja erillisten objektien, syyn ja seurauksen universumista. Tekoälyn ja tekoelämän tutkimus jatkavat samaa vallankumousta. Alamme ymmärtää, että samat harvat monimutkaisuuden lait pätevät hämmästyttävän varmasti kaikissa systeemeissä: biologisissa, atomaarisissa, ekonomisissa, sosiologisissa...

On tunnustettava, että ihmisellä on paljon yhteistä sekä koneen että muun eläinkunnan kanssa. Kaikki elävät olennot käsittelevät informaatiota, vaikka olisi varomatonta sanoa: kuten tietokone. Aivot toimivat ymmärtämättä itse kuinka. Oman itsensä ymmärtäminen ei kenties lainkaan kuulu niiden alkuperäisiin tehtäviin. Mutta emme voi olla ponnistelematta ymmärtääksemme.

Tässä kirjassa synteettistä evoluutiota edustavat Keino-Håkanit Siirteiden instituutissa ja artilektien suku, etenkin tietty Artie B4, joka luennoi ihaileville naisille kansankorkeakoulussa.

Kimeera viittaa kohti toisentyyppistä kehityslinjaa. Kimeera on myös ihmisen luomus, mutta se ei ole tekoelämän ja tekoälyn vaan geeniteknologian luomus, monen eri lajin risteytymä. Varmaa on, että tekoälyn ja geeniteknologian tuotteet elävät tulevaisuudessa samassa maailmassa.

Kritisoidessaan Helsingin Sanomissa Pereat mundusta Putte Wilhelmson väitti, että tämä luku on H.G.Wellsin teoksen Tohtori Moreaun saari sentimentaalinen toisinto. Vilkaisin arvostelun luettuani tätä minulle entuudestaan tuntematonta kirjaa. (Sivumennen sanoen löysin sen verkosta.) Totesin, että se teema ja peruspassio olivat jotain aivan muuta kuin minun Kimeera-novellini. Håkan, kimeeran poika, uskoo, että nisäkkäiden eri lajit kerran yhtyvät uudeksi uljaaksi lajiksi, Wellsin teos on sen sijaan pessimistinen dystopia.

Pereat mundusta ei olisi syntynyt ilman kiinteää ja varhaista suhdetta kaunokirjallisuuteen, ilman lukijan kokemuksia. Sitä kirjottaessani lueskelin Montesquieun Persialaisia kirjeitä, joita muuan Håkaneista kertomuksessa Mustiin pukeutunut sydän siteeraa. Mustiin pukeutunut sydän on eräänlainen kunnianosoitus klassiselle kaunokirjallisuudelle.

Minun täytyy viitata myös erääseen jo lapsuuteni kirjalliseen esikuvaan, Edgar Allan Poeen. Hänen Usherin talonsa häämöttää kuin synkeä kulissi Pereat munduksen taustalla. Tohtori Keinolempi astuu eräänlaiseen Usherin taloon, kun hän osallistuu Maailmanlopun juhliin vanhassa teurastamossa.

Mutta minua ovat aina vetäneet puoleensa myös unet ja mystiset kokemukset, ns. "imaginaalinen maailma" - Henry Corbinin sanoin - joka ei suinkaan ole rationaalisen ajattelun vastakohta. Pikemminkin sellainen maailma on rationaalisuutemme edellytys. Olen vakuuttunut siitä, että ilman unennäköä ja ajoittaista kuvitelmiin vajoamista meistä tulisi epätoivoisen irrationaalisia ja vajoaisimme ennen pitkää totaaliseen hulluuteen. Corbin katsoo, että kuvittelun ja reaalitodellisuuden välissä on kolmas alue, joka ei ole riippuvainen aistihavainnoista ja joka myös poikkeaa normaalista valvetilasta. Sen havaitseminen tuntuisi edellyttävän poikkeavaa tajunnantilaa.

Corbin on tutkinut erityisesti mystistä kokemusta ja näkyjä. "(Imaginaalinen) maailma --- on ontologisesti yhtä tosi kuin aistien ja älyn maailma", hän kirjoittaa.

Unilla ja mielikuvilla on paljon yhtenevyyttä. Uneen vaipuessamme hypnagogisessa tilassa näemme ensin irrallisia mielikuvia, stillkuvia, jotka eivät välttämättä vaikuta lainkaan muistikuvia vaan ikäänkuin täysin irrallisia ja tuntemattomia sirusia. Kun vaivumme syvemmälle REM-uneen, kuvien virta alkaa saada hahmoa ja juonta: me joudumme keskelle unikertomusta, draamaa.

Suljetut luomet ja Kirjavin lyhdyin viittaavat Corbinin edustamaan näkemykseen.

Tietysti olen käyttänyt myös runsaasti omia muistojani ja kokemuksiani tätä kirjaa kirjoittaessani. Esim. Totalprossa selostan sinänsä mitätöntä tapausta, joka vaikutti minuun hyvin voimakkaasti ja sai aikaan pitkään kestäneen pelon ja ihmetyksen sekaisen tunnetilan.

Kirjoitamme, kuten Maurice Blanchot sanoisi, katastrofista, onnettomuudesta. Kirjoitus on onnettomuuden luoma, se on tietoa onnettomuudesta, mutta Blanchot ymmärtää myös itse tiedon onnettomuutena.

Tuskin minkään muun kirjoitukseni kohdalla tämä pätee yhtä vastaansanomattomasti kuin juuri Pereat munduksen.