Kirjallisuus ja paratodellisuus
1.
Kun ihminen astuu tietoverkkoon, tapahtuu näkymätön jakaantuminen: hän pysyy omassa huoneessaan ja omassa ruumiissaan ja silti siirtyy niiden rajojen ulkopuolelle. Hänestä on tullut kahden maailman asukas: fyysisen ja digitaalisen.
Jossain määrin tällainen kaksoiskansalaisuus ja kommunikaatio yli maantieteellisten esteiden on ollut mahdollista jo pitkään, mutta vain paljon suppeammassa ja passiivisemmassa mielessä. Kaikki teknologia pyrkii paikan, ajan ja ihmisruumiin rajoituste n v oittamiseen, toimimaan aistiemme ja jäsentemme jatkeena, sekä hyvässä että pahassa. Tietoverkot, jotka ovat myös portti tekotodellisuuteen, sallivat uudella tavalla toimia ja vaikuttaa ilman että joutuisimme jättämään huoneemme ja luopumaan yksityisyydestämme. On hämmästyttävää havaita, mitä kaikkea on mahdollista tehdä digitaalisesti, ei-fyysisellä tasolla.
Mutta ei auta unohtaa, että on perusasioita, jotka eivät koskaan käänny digitaalisiksi ja että emme koskaan voi elää yksinomaan synteettisessä todellisuudessa. Tietoverkkojen tekomaailma tai cyberavaruus ei ole autonominen eikä totaalinen maailmankaikkeus, vaikka kieltämättä näyttääkin siltä kuin se kehittyisi yhä itsenäisemmäksi. Se on meidän fyysisen maailmamme monella tapaa supistettu ja varjomainen vastike, nopeasti versonut paramaailma, joka myös nopeasti kuihtuisi ilman juuriaan. Ja kuitenkin tämä maailma tarjoaa eräitä etuja ja valintamahdollisuuksia, sellaista riippumattomuutta, jota ihmisellä ei fyysisellä tasolla ole. Ajan, paikan ja omien aistimiemme liekaköydet pitenevät ja antavat hieman lisää liikkumatilaa.
Tutustuminen tietoverkkoihin on merkinnyt minulle siirtymää todellisuuskuvassani. Internetin sähköinen okeanos todistaa ihmisen plastisuudesta ja hänen tietoisuutensa suunnattomasta elinvoimasta ja ekspansiivisuudesta.
Kyberavaruutta voi verrata kahteen aivan toisenlaiseen kokemukseen. Tietoverkon matkailija muistuttaa eräässä mielessä astronauttia. Avaruuslennolla painottomassa tilassa ruumis voi kellua olematta kosketuksissa mihinkään materiaaliseen. Tämä, painovoima 0, on monen astronautin mielestä hyvin vaikuttava ja tavoiteltava tila. Se on myös tila, joka nopeasti osoittaa ihmiselle, että eräät niistä käsitteistä, joita hän on pitänyt universaaleina ja kestävinä, voivat kokonaan kadottaa merkityksensä. Ja niin kuin astronautti saa avaruudessa tuta, että sellaiset ilmaukset kuin alhaalla ja ylhäällä menettävät merkityksensä, niin tietoverkoissa matkaajalle, internautille, läheinen ja kaukainen äkkiä lankeavat yhteen.
Sekä kyberavaruuteen että ulkoiseen avaruuteen pääsyyn tarvitaan toki fyysisiä laitteita, toiseen tietokoneita ja teleyhteyksiä, toiseen tietokoneita ja raketteja. Mutta tietoverkkojen ja niiden kautta avautuvan tekotodellisuuden maailma muistuttaa my ös niin kutsuttua astraalitasoa, josta vuosisadan vaihteen okkultistit paljon puhuivat. Tässäkään väitetyssä mentaalisessa tilassa fyysisillä ominaisuuksilla ei ole mitään käyttöä, ainoastaan ajatus dominoi. Tietoverkon käyttäjä lähettää maailmalle ikään kuin elektronisen astraalihahmonsa, oman itsensä projektion,tosin tietysti pitkälle redusoidun, jota hänen tahtonsa liikuttaa tietokoneen ja modeemin kautta.
Eikä siinä kaikki. Internautti saattaa Emailin avulla jakaa projektiotaan lukemattomille eri tahoille. Hänellä ei välttämättä ole aavistustakaan näiden tahojen laadusta tai edes olemassaolosta. Tämä tuntemattomuuteen kurottuminen ja jakautuminen on yksi tietoverkon suurista houkutuksista.
2.
Myös kirjallisuuden lukija siirtyy uudelle todellisuuden vyöhykkeelle liikahtamatta minnekään tuolistaan. Kun avaan kirjan tapahtuu myös jonkinlainen transformaatio. Eräällä tapaa minä koen tietoverkot ja kirjallisuuden rinnasteisina ja avoimina systeemeinä, paitsi ihmisruumiin laajentumina myös ihmismielen kuvauksina.
Myös siinä mielessä tietoverkot ja kirjallisuus ovat rinnasteisia, että ne ovat aina keskeneräisiä ja ikään kuin päättymättömän evoluution muovattavissa. Yhden kirjailijan tuotanto on vain silmukka maailmankirjallisuuden kudoksessa.
Ja niin kuin tietoverkoisa, niin myös kirjallisuudessa suurin julkisuus vuorottelee äärimmäisen intiimisyyden kanssa.
Kirjallisuus on eräs todellisuuden laji samalla kun se on eräs vuorovaikutuksen muoto. Kirjallisuuskaan ei ole totaalista todellisuutta. Se ei ole täysin itsenäinen maailmankaikkeus, sillä se on lukemattomin verisitein ja -suonin kiinnittynyt sosiaaliseen jaettuun todellisuuteemme. (Tahtoisin tässä yhteydessä sanoa myös sen, että näen yhteisen konsensustodellisuutemmekin vain eräänä todellisuuden alalajina.)
Mutta kirjallisuuskin on eräässä mielessä rajaton, ja jatkuvasti laajentuva mentaalinen kosmos, sillä jokainen yksittäinen teos liittää uuden mikromaailmansa paitsi aikaansa ja ympäristöönsä myös kaikkeen sitä edeltävään kirjallisuuteen. Jokainen kirja on maailma maailmojen ketjussa, jota ei voisi olla olemassa tuon ketjun ulkopuolella. Painettu sana liittä yksityiset fiktiot osaksi julkista kokemusmaailmaa.
Tietoverkkojen tavoin kirjallisuus on aina ollut ei-fyysistä kommunikaatiota, mutta hyvin erilaatuista: välillistä, hitaampaa ja pitkävaikutteisempaa. Kirjallisuuden kohdalla voidaan parhaimmillaan puhua puhua viestinnästä joka kantaa vuosisatojen ja vuosituhansien päähän.
Kirjallisuus on sekin suunnaton vuorovaikutusten verkosto. Se vaikuttaa usein epäsuorasti, välittäjien ja mutkien kautta. Mutta samalla sen vaikutukset saattavat olla hyvin kestäviä, laajoja ja pitkäaikaisia. Ei ole mitään selkeitä tapoja mitata kirja lli suuden, etenkään fiktiivisen kirjallisuuden vaikutusta.
Kirjat ovat maailmaan heitettyjä kirjeitä, ja ne voivat saada vastauksen sukupolvilta, jotka eivät olleet vielä syntyneet silloin kun kirjeenkirjoittaja jo kuoli. Mutta reaaliaikainen telekommunikaatio ja kirjallisuuden hidas mutta kestävä vaikutus ei vät sulje pois toisiaan.
3.
Sekä kirjallisuus että tietoverkot sallivat ihmisen helliä unelmaa tasavertaisesta ihmisarvosta. Jokainen jolla on lukutaito ja pääsymahdollisuus kirjastoon voi rodusta, iästä, varallisuudesta, sukupuolesta ja terveydentilasta riippumatta astua uusiin maa ilmoihin. Mutta myös tietoverkon käyttäjän status, ulkonäkö, vaatetus ja varallisuus jäävät tuntemattomiksi.
Monessa suhteessa digitaalinen kohtaaminen asettaa meidät tasapuoliseen asemaan: se mitä ajattelemme ja miten sen ilmaisemme, merkitsee kaikkea, sen sijaan ulkoiset seikat jäävät merkityksettömiksi. Ja joka Internetiin pääsee, hän pääsee sinne yhtä helposti mistä tahansa.
Mutta sitä emme voi auttaa, että virtuaalinen yhteisö suosii tietynlaisia taitoja, tiettyjä luonnetyyppejä ja tietynlaista koulutusta.
On ymmärrettävissä, että tietoverkot voidaan nähdä kyseenalaisina, epätasa-arvoa ja epätoivottavaa monimutkaisuutta lisäävinä rakenteina. Demokraattisuus on tietysti jossain määrin illusorista, sillä tietoverkkoon on pääsy vain niillä, joilla on oikeanlaiset välineet ja tarpeeksi tietoa käyttää niitä, siis varallisuutta ja koulutusta.
Silti on muistettava, että sähköpostin piirissä on jo ainakin 127 maata ja vuosi vuodelta yhä useampia. Olisi mieletöntä luopua käyttämästä painettua sanaa siksi, ettei kaikilla ole lukutaitoa. Yhtä vähän on syytä pyrkiä hidastamaan tietoverkkojen kehitystä siksi, ettei niitä vielä kaikkialla kyetä käyttämään.
Kuten kirjat myös tietoverkot hyödyttävät niitäkin, jotka eivät osaa tai voi käyttää niitä.
4.
Mitä tapahtuu, kun kirjallisuuskin siirtyy virtuaaliseen todellisuuteen?
Kirjallisuuden digitalisoituminen merkitsee eräässä toisessakin suhteessa demokratisoitumista: itse kukin voi julkaista tekstejään tietoverkossa ilman mitään julkaisukynnystä. Välittävää kustantajaa ei ole, ei ikäviä eikä mukavia ammattikritiikkejä, mutta ei myöskään välttämättä lukijaa saati maksajaa. Kysymys tekijänoikeuksista on jokseenkin monimutkainen. Mikael Böök on esittänyt kiinnostavan ehdotuksen, jonka mukaan kirjastot maksaisivat suoraan kirjailijalle tietyn prosentin elektronisesta teoksesta. Mitään tällaisia sopimuksia ei Suomessa ole vielä tehty, koska kukaan ei tiettävästi ole julkaissut vielä ensimmäistäkään kokonaista teosta on line.
On mahdollista, että joitakin kustantajien ymmärtämättömyyttään hylkäämiä erinomaisia käsikirjoituksia pääsisi digitaalista tietä päivänvaloon. Mutta sietämätön ylitarjonta olisi ilmeinen seuraus siitä, että kaikki pöytälaatikkotekstit tungettaisiin linjoille. Kyky valita, kyky erottaa oleellinen epäoleellisesta onkin internautille elintärkeä.
On väitetty, että kaunokirjallisuus tulisi olemaan viimeisiä tietoverkkoihin siirtyviä alueita. Siltä ei välttämättä enää näytä, Internetissä on esim. Gutenberg- ja Runeberg-projektit, joissa vanhempaa kirjallisuutta siirretään nopeasti digitaaliseen muotoon. Lisäksi on jo useita kirjailijoita, jotka julkaisevat ensipainoksiaan tietoverkoissa. Olisi myös tutkittava mahdollisuutta julkaista kustantajilta loppuunmyytyjä painoksia on line. Elektronisten tekstien on line-arkistoja on useissa yliopistoissa. Internet tulee ennen pitkää olemaan kuin digitaalinen Noakin arkki, joka kerää ihmiskunnan henkistä perintöä.
Hyvin ilahduttava ilmiö ovat myös yksinomaan kaunokirjallisuutta julkaisevat elektroniset aikakauslehdet, esim. InterText tai Verbiage tai multimediamagazine Vibe. Tosin monet niistä keskittyvät hyvin paljon scifiin. Meille Suomeen todella tarvittaisi in tällainen julkaisumahdollisuus, koska täällä on erityisen vähän kanavia pienoisproosan ja lyriikan julkaisemiseen.
Suurenmoinen asia ovat myös elektronisten kirjakauppojen ja kustantamojen postituslistat, joita voi tilata omaan sähköpostiosoitteeseensa. Tämä on ehdottomasti nopein tapa saada tietää, mitä muualla maailmassa kirjoitetaan olipa kysymys sitten fiktiosta tai tietokirjallisuudesta. Internetin kautta voi tarvitsemansa kirjat myös tilata viikon parin toimitusajalla ja paljon halvemmalla kuin traditionaalisen kirjakaupan kautta.
Elektroniset kirjat näihin saakka ovat olleet erillisiä, eri tietokoneissa, eri verkoissa ja CD-romeilla. Mikä yhdistää nämä erilliset digitaaliset sana-arkut? Laura Fillmore, on line-kustantaja ilmaisee asian ytimekkäästi: "Se on täällä. Se on nyt. Se on Internet."
Internet on perin pohjin uudenlainen tapa julkaista. Koko tuotantoprosessi muuttuu ja julkaisun nopeutuminen on tietysti ensimmäinen huomattava ero. Jo fyysisen kirjan tuottaminen on tietokoneiden ja desktop publishing-ohjelmien on lyhentänyt tuotanto pro sessin yhdeksästä kuukaudesta muutamaan viikkoon. Tarvitaan vähemmän henkilöitä, vähemmän koneita, vähemmän tilaa ja ennen kaikkea vähemmän aikaa.
On line-julkaisemisen yleistyessä muutokset tulevat olemaan vielä merkittävämmät. Nyt saamme nähdä myös todellisia pikakirjoja, jotka aineistonsa tuoreudessa alkavat kilpailla sanomalehtien kanssa.Saamme lukea omien tarpeidemme mukaan räätälöityjä ja päivitettäviä kirjoja. Äänikirjat ja multimediakirjat tulevat ennen pitkää olemaan myös tietoverkkojen tarjottavissa, ja ne luovat aivan uusia lukutapoja. Hyvin suuri muutos avautuu siinä, että elektronisen kirjan alaviitteet ovat ovia toisiin kirjoihin.
Mutta on totta, että päivitettävyydestä tai räätälöitävyydestä on ilmeisemmät edut tieto- kuin kaunokirjallisuudelle. Loppujen lopuksi moni kaunokirjallinen teos on kokonaisuus, jota ei voi jakaa osiin eikä vallankaan uudistaa viikko viikolta. Tekijälle uhkana onkin teosten fragmentoituminen ja ennen kaikkea tekijänoikeudet ja tekijänpalkkiot.
Tällä hetkellä Internetissä on julkaisijoita, jotka tarjoavat ilmaiseksi osia teoksista, ikään kuin näytteinä. Teosten täydelliset downloadit voidaan helposti estää. Saadakseen käyttöönsä koko teoksen lukijan on maksettava. On myös toisia tapoja: William Gibsonin Agrippa tuhoutuu kun se on luettu kertaalleen lävitse.
Mutta on ilmeistä, että pelko tekijänoikeuksien loukkaamisesta on jossain määrin liioiteltu. Aniharvat haluavat käyttää kallista kovalevytilaa yksityisiin ASCII-kirjastoihin ja yhä edelleen kirjasta halutaan fyysinen kappale.
On todennäköistä, ettei kirjallisuus vielä vuosikymmeniin eikä ehkä milloinkaan siirry tietoverkkoihin yhtä totaalisesti kuin vaikkapa postilaitos. (Luultavaa on, että fyysiset kirjeet ja elävät posteljoonit tulevat olemaan pian nostalgiaa herättäviä mui naismuistoja.)
Sillä traditionaalinen kirja on esine, jolla on useita ylivertaisia ominaisuuksia. Sen päivät ole suinkaan vielä ole luetut.
5.
Tietoverkoissa on alkanut ja jatkuu kiihtyvällä nopeudella prosessi, jota voidaan kutsua kirjallisuuden immaterialisoitumiseksi.
Olemme tottuneet yhdistämään kirjallisuuden tietynlaisiin kulmikkaisiin esineisiin, joita voidaan avata, lehteillä ja sulkea. Paperin rapinaan, kääntyviin sivuihin.
Nyt kun kirjallisuus tosin vielä hitaanpuoleisesti on alkanut siirtyä digitaaliseen muotoon, tietoverkot omalla tavallaan osoittavat käyttäjilleen erään tosiasian. Sen pitäisi olla muutenkin ilmeinen, mutta se ei vain ole. Se on tämä: kirjallisuus ei ole kirjoja. (Eivätkä kaikki kirjat ole kirjallisuutta.) Kirjallisuuden sisin ei ole painetussa sanassa eikä kirjan kansien sisällä. Se on ajatusta. Se on tahtoa. Se on tietoisuutta. Ja tietysti se on kieltä.
Kirjallisuus on siitä poikkeava taidelaji, ettei sen vastaanottaminen ole sidottu tiettyyn aistipiiriin. Tämä johtuu kielen ominaislaadusta, symbolien luonteesta. Kirjallisuus kääntyy paitsi kieleltä toiselle myös aistipiiriltä toiselle. Tietysti näissä siirtymissä myös menetetään informaatiota.
Kirja voi olla pelkästään auditiivinen. Kirja voi olla liikettä tilassa, pantomiimia, sillä se voidaan tulkita viittomakielellä. Kuurosokea voi vastaanottaa kirjan vain kosketuksen välityksellä.
Se muutos, että elektroninen kirja aukaisee vapaasti kuljettavia väyliä toisiin kirjoihin, ilmaisee minusta uudella tavalla kirjallisuuden pysyvää olemusta. Mikään kirja ei ole nyt eikä ole koskaan ollut saari. Kaikki maailman kirjat ovat yhteydessä toi siinsa ja muodostavat avointa jatkuvasti rakentuvaa arkkitehtuuria. Meidän ei välttämättä edes tarvitse lukea kirjaa, joka syvästi vaikuttaa meihin emmekä välttämättä tule edes koskaan tietämään sen nimeä. Kirjat, joita emme itse ole lukeneet, voivat muuttaa ratkaisujamme ja maailmankuvaamme toisien kirjojen kautta tai lukijoidensa kautta.
On myös ajateltavissa, että Internetin ja yleistyvän sähköpostin kautta kirjoittamisen ja ylimalkaan kirjakielen, jopa oikeinkirjoituksen ja oikeakielisyyden merkitys alkaa taas kohota. Tämä on minusta erityisen merkittävä näkökohta. On tavattoman uuvuttavaa raivata tietään läpi huonosti kirjoitettujen, väärin tavattujen ja sisällöltään köyhien viestien tuhotulvan. Kaikki kielellinen konstailu ja erikoisuudentavoittelu kostautuu - Internertissä nopeasti, kirjallisuudessa hitaammin. Niitä tullaan lukemaan, jotka kirjoittavat lyhyesti, selkeästi ja rikkaasti.
Tuleeko elektroninen julkaisutoiminta muuttamaan itse kirjoitusprosessia? Varmaankin tulee esiintymään kirjailijoita, jotka tekevät työnsä yksinomaan multimedialle ja silloin tarvitaan myös tuotantoryhmiä. Kirjan tekeminen voi muistuttaa enemmän elokuvakäsikirjoituksen tekemistä. Mutta on vaikeaa kuvitella, että esim. lyriikkaa kirjoitettaisiin ryhmätyönä. Tilaa on kaikille tavoille kirjoittaa ja julkaista.
"Minä uskon, että seuraavien 15 vuoden aikana monet kirjailijat ymmärtävät, että he voivat kertoa tarinansa tämän median kautta.", sanoi Jim Ludtke, 3D-taiteilija ja animaattori, joka aikoo julkaista graafisia novelleja. Hän antaa esimerkin: "lukija" astuu huoneeseen, jossa on lukuisia ihmisiä vaikkapa coctail-kutsuilla. Hän voi valita, keneksi heistä hän muuttuu, nähdä mitä he näkevät ja ajatella heidän ajatuksiaan.
Mutta kirjallisuus on aina ollut juuri tätä: toiseksi tulemista, irtautumista oman persoonan rajoista. Kun kirjallisuus alkaa muistuttaa yhä enemmän interaktiivista peliä tai elokuvaa, se niin tehdessään paitsi voittaa myös häviää jotakin. Pelkkä teks ti ei tyrannisoi mielikuvia, se antaa enemmän väljyyttä ja liikkumistilaa kuin kuvien ja äänten kuormittama teksti. Itse asiassa multimedia voi viedä tekstiltä sen ydinavaruutta. Ylitsetulviva datavuo saattaa olla myös ajatuksen ja oivalluksen este tai hidastin.
Traditionaalinen kirja tulee väistymään vasta sitten, kun lukija saa käteensä yhden ja ainoan Kirjojen kirjan. Tämä kirja toimii valolla tai vain sormenliike saa sen aktivoitumaan. Sen jälkeen perheessä ei tarvita kuin yksi kirja jokaista perheenjäsentä kohden. Tässä kirjassa on vain yksi sivu, mutta tälle sivulle voi kutsua langattomasti minkä tahansa painetun teoksen, lehden, artikkelin tai käsikirjoituksen mistä tahansa maailman kirjastosta tietoverkon kautta. Sokean kirja on hieman toisenlainen: se on kasetti, jossa tietokone muuttaa puheeksi minkä tahansa tekstin. Ehkä kuurosokeatkin tulevat kerran saamaan oman haptisen kirjansa.
Tällainen tulevaisuuden kirja on samalla kannettava universaalikirjasto, pokkarikirjasto. Se, tuleeko se hävittämään myös nykyisenmuotoisen kirjastolaitoksen, jää nähtäväksi.
6.
Internet muuttuu ja haarautuu lakkaamatta ja lukemattomista kohdista samanaikaisesti. Sitä mitä Internet oli eilen, se ei ole enää tänään. Kukaan ei voi tajuta Internetin kokonaisuutta tai luoda siitä kattavaa karttaa. Itse asiassa alkaa olla kyseenalaista sanoa yhtään mitään Internetistä kokonaisuutena yhtä vähän kuin voidaan sanoa mitään kirjallisuudesta kokonaisuutena.
Samoin kuin maailmankirjallisuus on yksi ja ainoa, samoin Internet on yksi ja ainoa. Erkki Kurenniemi on luonnehtinut Internetiä kiinnostavasti "globaaliksi soluautomaatiksi".
Ja jos kerran voimme ajatella tietokoneviirusta elollisena olentona, ehkä ensimmäisenä ihmisen itse aikaansaamana eliönä, voimme nähdä myös Internetin sitä paljon monimutkaisempana olentona, hermostona tai suunnattomana alati kehittyvänä verkko-organismina, uutta lajia ainoana edustavana yksilönä tällä planeetalla etenevässä evoluutiossa. Kiinnostavaa kyllä, Erkki Kurenniemi näkee myös Internetissä puikkelehtivat, postia ja uutisia hakevat ohjelmat eräänlaisina lähes omaehtoisesti toimivina eliöinä.
Hallinnolliset, militaristiset ja tieteelliset intressit, jotka alun perin dominoivat Internetiä, ovat saaneet antaa tilaa myös taiteelle, viihteelle ja kaupalle. Samalla tietoverkkoihin levinneen multimedian kautta avautuu käytännön sovelluksia ja ennen näkemättömiä opetusmahdollisuuksia. Itse asiassa juuri ne sovellukset, jotka ensin palvelivat vain viihdettä ja tietokonepelejä, on nyt otettu vakavaan käyttöön. Kaivostyöntekijät voivat ohjata koneitaan maan pinnalta käsin, turvallisesti. Lääketieteen opiskelijat voivat harjoitella virtuaalisissa sairaaloissa tai tehdä ruumiinavauksia virtuaalisille vainajille. Mahdollisuudet ovat rajattomat.
Mutta myös lukemattomat vaihtoehtoiset elämäntavat ja mitä moninaisimmat marginaaliryhmät kärpässienireseptejä etsivistä koulupojista uusnatseihin ja saatananpalvojiin ovat löytäneet tai löytämässä omat kanavansa Internetissä. Biodiversiteetti tässä valtameressä rehottaa ja rikastuu yhä.
Internet on vailla keskusta ja johtoa, yhtä kontrolloimaton, yhtä vähän määrättävissä ja määriteltävissä kuin kirjallisuus. Mikään inhimillinen tai epäinhimillinen ei enää ole siellä vierasta. Se ei todellakaan ole mikään puhtaan järjen paratiisi, vaan siellä temmeltävät jo kaikki inhimilliset intohimot.
Internetin kontrolloimattomuus ja sen vuorovaikutteisuuden nopeus voivat olla siunauksellisia mutta myös todellisia riskitekijöitä. Toivomme hurskaasti, että Internetin ansiosta kansalaisten vaikutusmahdollisuudet ympäristöönsä ja suoraan poliittiseen päätöksentekoon voisivat vahvistua ja nopeutua. Mutta on muistettava, että tietoverkot ja sähköposti jakavat siunauksellisuuttaan kaikille tahoille, niin hyville kuin pahoille, myös huumediilereille, mafiosoille ja terroristeille. Puhelimia voidaan kuunnella, mutta yksityishenkilöiden posti on salasanalla suojattu. Julkaisutoimintaa voi harjoittaa jokainen, jolla on pääsy Internetiin. Kontrolloimattomuuden hintana on kriminaalien yhteyksien tihentyminen ja voimistuminen. Ja se on kieltämättä korkea hinta.
Viime viikolla törmäsin psykopaatin on line-julkaisijan tekstiin, jossa jaettiin seikkaperäisiä ohjeita massamurhaa suunnitteleville. Tällä nilkillä oli myös oma projektinsa, jonka hän aikoo toteuttaa 90-luvulla, mutta paikasta ja ajankohdasta ei esitetty seikkaperäisempiä tietoja.
Luin myös Eutanasian kirkko-nimisen järjestön ensimmäisen elektronisen lehden numeron. Tämä järjestö haluaa vähentää väkilukua itsemurhien, aborttien, kannibalismin ja sodomian kautta. Lehden esikoisnumerossa annettiin neuvoja itsemurhayrityksissään epä onnistuneille nuorille ja esitettiin toive, että MacDonald´sit siirtyisivät eläinten lihan käytöstä liikenneonnettomuuksissa menehtyneiden ihmisten lihaan.
Internetillä ei ole etiikkaa. Vain sen käyttäjillä on - jos on.
7.
Liikumme ilman ruumistamme, pian, satelliittiyhteyksien valmistuessa, lähes valon nopeudella. Maantieteelliset etäisyydet ja valtioiden rajat käyvät merkityksettömiksi. Kieli sen sijaan yhä merkitsee. Internet vetää puoleensa kuin mesi valinnan mahdollisuuksien, vapauden ja rajattomuuden, yhteisen maailmankylän ja jopa anarkian unelman vuoksi.
Mutta jotta tietoverkkoja voitaisiin käyttää, tarvitaan vaurautta ja rauhallisia oloja, korkeaa koulutusta ja ongelmatonta energiantuotantoa. Jotta valtioiden rajat voidaan unohtaa, täytyy olla valtioita, pitkälle kehittyneitä ja vakaita valtioita. Sillä siellä, missä järjestyneet valtiot luhistuvat, katkeavat myös tietoyhteydet.
Uskon että jatkuvasti muuttuva, tavattoman plastinen Internet on kaikessa pilvimäisyydessään samalla hyvin pysyvä ja sitkeä ilmiö. Sen kehittymisessä on luonnonlain kaltaista väistämättömyyttä. Internetin solmukohdat ovat ratkaisevia kasvupisteitä, joista haarautuminen tapahtuu. Tietokoneiden yhteydet alkavat muistuttaa hermosolujen orgaanisia yhteyksiä.
Internet tulee olemaan täällä meidän kanssamme hyvin kauan. Mutta vain tietyin edellytyksin.
Jos emme hoida ensisijaisia asioita ensiksi, jos emme huolehdi asioista off-line - ekonomiasta, ekologiasta, eettisistä valinnoista - on turha luulotella, että voisimme huoleti seikkailla ja laajentaa tietoisuuttamme on line. Sillä tämä tiedon ja kommunikaation valtameri voi rikkaudestaan ja rannattomuudestaan huolimatta kuivua ja kuolla.
Tietoisuuden olemus on selektiivistä valintaa, ja ihminen valitsee pitkälle myös oman todellisuutensa, tai ainakin sen tulkinnan. Vasta inhimillinen valinta ja vuorovaikutus - ja sitä tapahtuu yhtä hyvin tietoverkoissa, kirjallisuudessa kuin jokapäiväisessä kanssakäymisessä - jalostavat datan ja informaation merkityksiksi, joita ilman emme elä.
Copyright Leena Krohn 1994