Netropolis ja hyvä tahto

1.

Kuuluu humahdus, kun sadat siivet iskevät ilmaa. Kyyhkysparvi on lehahtanut lentoon talon räystäältä. Taas minua ihastuttaa se täydellinen ajoituksen ja liikkeen sopusointu, joka säätelee parven nousua, kaartelua ja laskeutumista torin kiveykselle. Tuskin edes voidaan puhua mistään viestistä, joka kulki yksilöltä toiselle. Mitään viestiä ei luultavasti ollutkaan, sitä ei tarvittu. Ja miksi ei tarvittu: siksi että nuo linnut eivät ole erillisiä yksilöitä samassa mielessä kuin ihmiset. Parvessa ne ovat yksi ja sama olento, satasiipinen. Sen aie toteutui yhtenä tekona, liikkeen kauneudessa.

Mikä yksilöllisyydessä voitetaan - korkeampi vapauden aste - , se hävitään ymmärretyksi tulemisessa. Yksilöllisyys maksetaan ponnisteluilla ja työllä, joita inhimillinen vuorovaikutus vaatii. Ihmiset ovat toisistaan pitkälle eriytyneitä olioita, mutta yksinäisyydessä heistä ei koskaan tule ihmisiä. Minuuden rajojen murtamiseksi on löydettävä kanssakäymisen keinot, jotta informaatio välittyisi yksilöltä toiselle. Ihmisten on pakko oppia ilmaisemaan tarpeitaan ja ymmärtämään toistensa viestejä. Se ei ole ainoastaan moraalinen velvoite tai emotionaalinen tarve, vaan elämän ja kuoleman kysymys. Samalla kommunikaation esteellisyys on kehityksen ja muutoksen tärkeimpiä yllykkeitä. Me olemme paljon plastisempia olentoja kuin kyyhkyt, paljon alttiimpia muuttumaan. Kieli on ihmislajin keino avata eristyneisyyttä, mutta kieli yksin ei riitä. Tarvitaan muutakin: tahtoa, tietoa ja teknologiaa.

Kun puhutaan edistyksen vuosisadasta, jokainen tietää, että ainakin teknologia on edistynyt. Oi että se onkin edistynyt! Eikä tiedostakaan, ainakaan määrällisesti, ole pulaa: joka päivä uutta tietoa julkaistaan niin paljon, että yhden ihmisen pitäisi käyttää sen lukemiseen satakunta vuotta, sekä yöt että päivät. Yhtä yksimielisiä ei olla siitä, että ihmiskunnan henkisessä tai moraalisessa tilassa, sanokaamme yksinkertaisesti: hyvässä tahdossa, olisi havaittavissa mitattavia muutoksia.

Teknologian pysyvimpiä tavoitteita on aina ollut luoda ihmisen aistipiireille laajennuksia, nopeutuksia ja sovelluksia. Paitsi paikan ja ajan myös oman ruumiimme asettamat luonnolliset esteet pyritään ohittamaan. Mutta samalla kun teknologia lahjoittaa aisteille kaukovaikutuksen taianomaisia kykyjä, se syrjäyttää ihmisen alkuperäisiä fyysisisiä ominaisuuksia. Välimatkat voitetaan niin helposti, että meillä on ei ainoastaan seitsemän vaan seitsemäntuhannen peninkulman teknosaappaat. Teknosilmät näkevät ja teknokorvat kuulevat maapallon toiselle puolelle. Teknokäsin ohjataan avaruusluotaimia aurinkokunnan tuolle puolen. Paljon on saatu, mutta välitön kontakti, kosketus ympäristöön, menetetään.

Kysymys siitä, onko vapautuminen fyysisistä ja synnynnäisistä rajoituksista todellista edistystä vai ei, on mielenkiinnoton. Varmaa on, että se on teknologian historian keskeisimpiä kehityslinjoja. Ruumiillisudesta irrottautumalla on, paradoksaalista kyllä, kautta aikojen pyritty yhteyksien luomiseen, nopeuttamiseen ja monistamiseen ja niiden kautta: hengissäsäilymiseen. Yhteydet voivat olla fyysisiä tai digitaalisia, teitä, kulkuvälineitä tai optisia laitteita kuten mikroskoopit ja kaukoputket. Mutta vuorovaikutusjärjestelmistä laajin on vasta rakenteilla; se on Internet.

Internet havainnollistaa meille, kuinka ihmisruumis ignoroidaan niin täydellisesti kuin se vielä maailmassa eläen on mahdollista. Ja monet pelkäävät, että tämä kehityssuunta merkitsee epäinhimillistymisen kasvua. Toisinkin voidaan ajatella.

Tekeekö vuorovaikutuksen digitaalisuus siitä vähemmän inhimillisen? Minusta ei. Se mikä ihmisessä on inhimillisintä ei ole hänen ruumiinsa, joka ei ratkaisevasti eroa muiden nisäkkäiden ruumiista, vaan se on ihmismieli ja ennen kaikkea: ihmismielien vuorovaikutus. Ei ole niin tärkeää, mitkä väylät se valitsee, tärkeintä on, ettei se tyrehdy.

Globaali tietoverkko merkitsee kulturaalisen ja syvästi inhimillisen, vaikkakin ei-fyysisen vuorovaikutuksen dramaattista laajentumista.

2.

Vuorovaikutus luo tietoisuuden. Vuorovaikutus on tietoisuutta. Ja tämä tietoisuus muovaa myös todellisuutta. En epäilekään, etteikö maailmanlaajuinen tietoverkko muuttaisi paitsi todellisuuskuvaa myös itse sosiaalista todellisuutta. Mihin suuntaan ja kuinka merkittävästi, sitä on vielä vaikea arvioida.

Sillä Internetillä ei ole historiassa mitään vertailukohtaa. Internet ei ole rinnastettavissa esim. puhelinliikenteeseen tai radioviestintään. Se että kymmenillä miljoonilla on potentiaaliset mahdollisuudet käydä samaa keskustelua riippumatta maantieteellisestä sijainnistaan, on jotain radikaalisti uutta. Kuten on huomautettu, juuri vuorovaikutusmahdollisuuksien massiiviset mittasuhteet (tällä hetkellä keskusteluryhmiä on ainakin 10000) muuttavat ratkaisevasti koko kommunikaation laatua. Yhteyksien prosessointi on paralleelista. Viesti voi välittyä lähes samanaikaisesti lukemattomiin kohteisiin, ja sitä paitsi tavattoman halvalla. Se voi tavoittaa maailman eri puolilla jopa satojatuhansia ihmisiä, jotka voivat myös reagoida siihen samassa mediassa ja melkein välittömästi. Ilman suunnattomia kustannuksia tällainen yhteydenpito ei ole koskaan ennen ollut mahdollista.

Mutta kansainvälinen tietoverkko ei ole ainoastaan uusi vuorovaikutuksen muoto. Se on uusi todellisuuden ilmentymä. Voimme ajatella Internetiä rinnakkaisena todellisuutena tai metamaailmana, fyysisen ja sosiaalisen todellisuuden sähköisenä vastineena.

Vaikka on itsestäänselvää, että Internetillä ei voi olla riippumatonta olemassaoloa, Internet on muutakin kuin pelkkä varjomaailma. Sillä näet on myös sellaisia ominaisuuksia, joita fyysisellä maailmalla ei ole. On perspektiivejä, joiden suunnassa Internet etenee pitemmälle kuin mikään aikaisemmin tunnettu media tai instituutio. Siksi voidaan hyvällä syyllä puhua emergenssistä, uusien ja ennestään tuntemattomien ominaisuuksien ilmaantumisesta. Sillä Internet edustaa sellaista yhteisöä ja organisaatiotasoa, jonka kaltaista ei ole ennen ollut.

Voidaan jopa leikitellä ajatuksella, että Internetistä voisi kehittyä ihmiskunnan eräänlainen ei-aineellinen keskushermosto, jossa tietoverkon käyttäjillä on samantapainen rooli kuin hermosoluilla. Mutta kuinka väkeväksi ja laajaksi voimatekijäksi Internet kasvaisikin, tiedämme, että se on noussut yhteiskuntaruumiista ja että se sitä ilman pian kuihtuisi aivan niin kuin ihmisruumiista erotetut aivot eivät enää ole aivot.

On vihdoin syytä alkaa keskittyä siihen, mikä Internetissä on oleellisinta. Siihen että Internet ei ole niinkään tiedon kuin tietoisuuksien verkko.

3.

Internet on tila, joka ei ole paikka, ei-fyysinen avaruus. Tässä on sen ilmeinen yhtymäkohta meille tutuimman muuntuneen tietoisuudentilan, unen, kanssa. Sekä unessa että cyberavaruudessa liikumme ilman fyysistä ruumistamme. Mutta unitila on yksityinen kun taas cybertodellisuus joudutaan jakamaan miljoonien muiden kanssa.

Muistan Augustinuksen kysymyksen: Voimmeko olla epämoraalisia unessa? Siihen voidaan vastata: Emme, ensiksikin siksi, että unessa emme tee tietoisia valintoja, mutta ennen kaikkea siksi, että unen tila ei ole julkinen vaan yksityinen ja yksinäinen. Missä on vain yksi, siellä ei tarvita moraalia.

Mutta Internetissä kukaan ei ole yksin. Me pysymme ihmisinä myös digitaalisessa tilassa, ja sekin on jaettua todellisuutta. Siksi ei ole mahdollista paeta eettisiä ongelmia edes tietoverkkojen labyrintteihin. Ne ovat takertuneet myös elektronisiin projektioihimme, jotka lähetämme seikkailemaan cyberavaruuteen.

Niin kauan kuin ihmisellä on tietoisuus, jonka kautta hän voi valita, ja ruumis tai sitä vastaava digitaalinen viestin, joka panee nuo valinnat toimeen yhteisessä todellisuudessa, hän saa vastata ratkaisuistaan.

Nyt kun kansakunnat, ammattikunnat ja ikäpolvet toisensa jälkeen pääsevät osallisiksi tietoverkon siunauksista, myös sinne vyöryy inhimillisen loiselämän koko kirjavuus. Sen ei pitäisi olla yllätys. Miksi ei vyöryisi? Internet on maailmankaupunki, Netropolis, jossa jo nyt on ainakin 60 miljoonaa asukasta, eikä mikään järjen temppeli. Myös inhimillisen toiminnan raadolliset puolet saavat tietoverkossa omat erityispiirteensä. Rikoksia ei suinkaan ole mahdotonta tehdä eikä etenkään valmistella digitaalisesti. Verkossa harjoitetaan teollisuusvakoilua, elektronista vandalismia, huumebisnestä, pornografian levitystä ja seksipalvelujen myyntiä, valuutan laittomia siirtoja, uusnatsistista propagandaa, piraattikopioiden kauppaa ja pian varmaan myös palkkamurhaajien värväämistä. Miksi jatkaa listaa? Se on melkein yhtä pitkä kuin "todellisessa" elämässä.

Internet on itsestään organisoituva ja hyvin dynaaminen rakenne, jonka liikkeitä on ulkoisin säädöksin erittäin vaikea ohjailla. Sen kasvussa ja haarautumisessa on luonnonlain kaltaista itsestäänselvyyttä. Mutta nyt on alettu miettiä, onko Internetin sallittava kehittyä kuten markkinatalouden omilla ehdoillaan vai onko sittenkin pyrittävä edes jonkinlaiseen sisäiseen säätelyyn?

Internetin käyttäytymissäännöstö, "netiquetti" ei tunnu kaikille enää riittävän, sillä kysymys ei ole pelkästään sivistyneistä pöytätavoista tai kehnosta oikeinkirjoituksesta. Pekka Himanen kirjoittaa Internetissä (sfnet.tietoliikenne-uutisryhmässä) vastikään avatussa "Suuressa informaatioyhteiskuntakeskustelussa", että nyt on alettava puhua netiikasta tai netetiikasta.

Mutta tarvitsevatko tietoverkoissa liikkuvat ihmiset todella spesialisoitua moraalia? Lain kouran ja sen sanktioiden pitäisi jo nykyisellään ulottua myös virtuaalitodellisuuteen sikäli kuin tietoverkon välityksellä harjoitetaan laittomuuksia. Totta kyllä, niin ei aina tapahdu, ja siihen on syynä mm. anonymiteetin mahdollisuus. On vaarallista, jos Internet tarjoaa kriminaaleille saalistajille katvetta, mutta on myös vaarallista, jos poliittiset tai taloudelliset voimat pääsevät patoamaan vapaan informaation virtaa omien etujensa mukaisesti.

Kukaan ei tiedä, miten käyttää Internetissä kuohuva energia hyviksi koettujen päämäärien palvelukseen, pitäisikö sitä valjastaa tai onko se ylimalkaan valjastettavissa.

4.

Miten ihmistä muuttaa se, että hän joutuu liikkumaan ympäristössä, joka on jatkuvassa käymistilassa ja läpikäy niin nopeita metamorfooseja kuin Internet? Se ei valmistu koskaan, joka päivä Internetissä samoilija törmää ilmoitukseen: "under the construction". Uusia linkkejä luodaan, vanhoja puretaan ja katkaistaan, monidimensionaalinen verkko haarautuu ja leviää yhtä aikaa lukemattomista kohdista. Mutta on huomautettu, ettei tietoverkon rakenne ole samalla tavoin hierarkinen kuin vaikkapa puun - Internetillä ei ole runkoa - , vaan kaikessa sosiaalisuudessaan sitä voidaan verrata matemaattiseen, heteroarkeaaliseen verkostoon. Se opettaa reaktionopeutta, kenties jopa uudenlaista havaitsemistapaa, ja on niitä, jotka epäilevät, että se saattaa vähentää kykyä pitkäjänteiseen keskittymiseen. Monet pelkäävät, että sen sijaan että Internet edesauttaisi seuraamaan omaa intentiota ja näkemystä, siivilöimään oleellisen epäoleellisesta, se houkuttelee ainoastaan tuhlaamaan aikaa joutavanpäiväiseen digitaaliseen sälään.

Niin kuin kirjallisuutta voidaan käyttää mitä erilaisimmin tavoin ja moninaisimpiin tarpeisiin, niin myös tietoverkkoa. Ehkä se pettää ne, jotka toivovat Internetin avaavan ihmiskunnalle riemuportin uuteen uljaaseen hengenelämään. Mutta ne, jotka ovat nähneet Internetissä vain teknouskovaisten pian nurkkaan joutavan lelun, ovat jo erehtyneet.

Se, onko jotakin todella radikaalia muutosta tapahtumassa inhimillisessä tietoisuudessa, jää nähtäväksi. Minun on vaikea uskoa sellaisiin newageistisiin näkemyksiin, joiden mukaan - aivan tietoverkoista riippumatta - on tapahtumassa maailmankuvan totaalinen murros niin että ihmiskunta astuu vuosituhannen vaihteessa ikään kuin uuteen tietoisuuteen tai "korkeammalle värähtelytasolle".

Se mitä näemme ympärillämme, ei tällaisia uskomuksia tue. Mutta on helppo ennustaa, että tietoverkkojen vauhdittamana koulutettujen ihmisten tietoisuus etääntyy yhä kauemmas kehnosti koulutetuista tai jopa lukutaidottomista massoista. Ei ole näköpiirissä, että "alemmat värähtelytasot" lähiaikoina hylättäisiin. Päinvastoin: erityyppiset fundamentalistiset ja väkivaltaiset liikkeet valtaavat yhä enemmän lebensraumia. Tietoverkkojen aikakaudellakin naisia on poltettu noitina ja satojatuhansia teurastettu viidakkoveitsin.

Eurooppalaiset ovat saaneet luopua monista illuusioista. Kaikkialla länsimaissa eletään lainarahalla ja laina-ajalla. Monissa kehitysmaissa nekin ovat aikaa loppuneet. Se mitä eurooppalaiset toivoivat tämän vuosikymmenen alussa, jäi tapahtumatta. Kommunismin konkurssi, Berliinin muurin särkeminen, palvelujen, tavaran ja ihmisten entistä vapaampi liikkuminen eivät ole toistaiseksi osoittautuneet onnen aamunkoiton airueiksi. Itäisessä naapurimaassa, jossa haaskauksen ja välinpitämättömyyden jäljet alkavat paljastua jopa ihmisten geneettisessä perimässä, puolueterrori on vaihtunut mafian terroriksi. Sodat ja joukkosurmat kajoavat jälleen myös sivistyneisiin eurooppalaisiin. Lamakaudet seuraavat toisiaan pelottavan syvinä, massatyöttömyys surkastuttaa miljoonien elämän. Köyhyys ei vähene vaan väestönkasvu levittää sitä uusille alueille samalla kiihdyttäen eroosiota, aavikoitumista ja tulvia, kasvi- ja eläinlajien sammumisvauhtia sekä sotien uhkaa.

Cyberkansakunta kasvaa ja kukoistaa, mutta sen tällä puolen taistelevat lukemattomat epävirtuaaliset kansakunnat oikeuksistaan ja riippumattomuudestaan maailmassa, jossa itsenäisyys merkitsee yhä enemmän eristyneisyyttä ja jälkeenjääneisyyttä. Ja kansakuntien sisällä heimot ja klaanit murhaavat toisiaan. Kehitysapu, jolla länsimaat lääkitsevät omantunnonpistoksiaan niin siirtomaaherruudestaan kuin siitä, että ne kuluttavat maailman raaka-aineista valtaosan, ei lisää niitä vähemmän onnekkaissa maissa vaurautta vaan ylläpitää kurjuutta. Niin on käynyt Ruandassa, jonne viety ruoka-apu lamauttaa maan oman elintarviketuotantoa ja hyödyttää eniten pakolaisten leireillä isännöiviä tappajia ja näiden päämääriä.

Mutta ilman toivoa ei jaksa elää, ja senpä tähden suuntaamme katseemme tunnetun maailman viheliäisyyksien tuolle puolen, digitaaliseen ihmemaahan, joka viettelee uteliaita syöttinään vapauden hunaja. Paha kyllä, sekään ei ole aivan turvallinen, sillä se mitä tapahtuu offline, heijastuu välittömästi myös online. Ja jos pahimmat vaihtoehdot toteutuvat, Netropoliksestakin tulee nekropolis.

Mutta vaalikaamme nuoria virkeitä unelmia: Unelmaa yhteisestä maailmankylästä ja tiedon valtaraitista, joka on pian kaikkien vapaasti tallattavissa. Unelmaa universaalikirjastosta, jonka kasvulle varat ja arkkitehtuuri eivät aseta mitään esteitä, jonka kaikki teokset ja dokumentit ovat kenen tahansa, milloin tahansa ja missä tahansa luettavissa, josta tieto virtaa kahlehtimattomana kyminä kaikkien purjehtia. Unelmaa aidon demokraattisesta cybertasavallasta, jossa vain ajatus ja sen ilmaisu ovat oleellisia, eivät ihmisen sosiaalinen status, kansalaisuus, rotu, ulkonäkö, ikä tai varallisuus. Unelmaa avoimesta yliopistosta, maailman kaikkien intellektuellien kohtaamispaikasta ja todellisesta sanan- ja julkaisuvapaudesta. Unelmaa uusista taidelajeista. Unelmaa verkkorahasta, verkkokaupoista ja verkkopörssistä. Unelmaa siitä, että myös periferiassa elävät eivät enää olisi mistään syrjässä. Unelmaa siitä, että kansalaiset voivat suoraan ja välittömästi vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon ja että he voisivat löytää online ratkaisuja kipeisiin ongelmiin, jotka ovat syntyneet mitä epävirtuaalisimmassa maailmassa.

Toisenlainen on Internetin todellisuus. Sen väestöjakautuma on hämmästyttävän homogeeninen: Internetin kansalaiset ovat valtaosaltaan OECD-maiden akateemisesti koulutettuja mieshenkilöitä. Mitä mahtavammaksi Internet paisuu, sitä suuremman osuuden siitä valtaavat disinformaatio, pseudotieteet, puhdas palturi ja loputon jaarittelu. Vaikka arkistojen, kirjastojen ja eri tieteenaloja edustavien instituutioiden verkkoon lataaman tiedon määrä on toki päätähuimaava, toivorikas opiskelija tai tutkija, joka Internetiin astuessaan luulottelee heti pääsevänsä puhtaan informaation viljalaareille, saakin opetella nokkimaan tiedon jyväsensä hyödyttömän datatulvan ja pian myös mainosten ruumenvuorien alta.

Entä keskustelu uutisryhmissä, ihmisten kohtaaminen? Liian usein vain aikaansa tappavien ihmisten latteuksia, isottelua ja pikkunokkeluuksia, häijyyksiä ja tahallista häiriköintiä, toisin sanoen sitä yhtä ja samaa, mitä itsekukin joutuu kestämään päivästä toiseen työpaikoilla, toreilla ja turuilla.

Mutta ei ainoastaan sitä, vaan sen rinnalla myös oleellisia kysymyksiä, pyyteetöntä apua, altista tiedonjakoa ja syvällistä asiantuntemusta.

Internet on energiaa suitseva, hahmoton, mutta tavattoman sensitiivinen mutanttieliö, jonka kokonaisuutta saati tulevaisuutta kukaan ei tunne.

5.

Ne jotka uskovat vieraiden sivilisaatioiden edustajien vierailevan tuhkatiheään tällä planeetalla, mielellään esittelevät heidät paitsi teknisesti Homo sapiensia paljon edistyneempinä myös eettisesti ja henkisesti meitä korkeampitasoisina olentoina. Nämä alienit ovat huolestuneita ihmiskunnan ja koko biosfäärin tulevasta kohtalosta ja jakavat kontaktihenkilöittensä kautta, von oben, milloin apokalyptisia profetioita milloin hyväätarkoittavia neuvoja. Tosin neuvot ovat samoja, vain paljon epäkonkreettisempia, kuinTelluksen asukkaiden jo aikoja sitten omilta tiedemiehiltään kuulemat opastukset.

Miksi oletettu tekninen etevämmyys merkitsisi myös eettistä kehittyneisyyttä? On kyllä ilmeistä, että katkera köyhyys, joka ennen pitkää tuhoaa yhteiskuntamoraalin ja johtaa sotiin ja selkkauksiin, ennustaa vuorenvarmasti myös tieteen ja kulttuurin rakenteiden nopeaa perikatoa. Valtakunnassa, jossa tappamisen tabu on niin tyystin rauennut, että sadattuhannet kansalaiset, jopa naiset ja lapset surmaavat omia maanmiehiään, tuskin tehdään lähiaikoina teknisiä innovaatioita.

Valitettavasti ei ole mahdollista päätellä, että teknologian kehittyneisyys (joka sitä paitsi perustuu pitkälti sotateknisiin keksintöihin) välttämättä takaisi hyvän tahdon, oikeamielisyyden ja suvaitsevaisuuden kasvua. Tekninen ja eettinen evoluutio voivat kulkea aivan eri jalkaa, kännyköitä, videokameroita ja tietoverkkoja voidaan käyttää yhtä epäeettisiin tarkoituksiin kuin luolamiehen nuijaa.

Teknologian eräs päämäärä: ruumiin rajoituksista irrottautuminen on tähän mennessä parhaiten toteutunut maailmanverkon kautta. Merkitseekö se missään mielessä "henkistymistä"? Ei, sitä se ei merkitse. Voisiko sellaista prosessia mikään teknologia suoranaisesti edistää? (Entä sitten taide?) Mutta välillisesti, innovaatioin, joilla on mahdollista lievittää kurjuutta, teknologia voi lisätä ihmisten valinnanvaraa oman elämänsä ratkaisuissa ja sitä kautta myös ympäristön ja toisten tajuntojen kunnioittamista.

Ei ole mahdollista antaa vastausta kysymykseen, mitä ja kenen päämääriä Internet palvelee. Internet ei ole kenenkään verkko, eivätkä ne tavoitteet, joita Internetin käyttäjillä on, ole yhteismitallisia eivätkä yhteen sovitettavissa. Kuinka Netropolis voisi olla kyyhkyslakka, kun se kerran on ihmisten kaupunki?

Mutta tämä koneiden yhteenliittymä vahvistaa paradoksaalisesti ihmistajunnan ja tietoisten valintojen merkitystä. Sanojen, kuvien ja äänten vuo, jonka se ahmaisee syövereihinsä, ylösnousee taas ihmisten tajuntoihin. Siellä informaatio muuttuu merkityksiksi, siellä se siittää uusia ajatuksia, ymmärrystä ja parhaimmillaan myös hyvää tahtoa.


krohn@kaapeli.fi