"Haaveet ja unelmat ovat loiskasveja."
Henkilöt
Fräulein Emma Eckstein, Siebenbrunnengasse 15.
Tohtori Sigmund Freudin ensimmäinen analyysipotilas, kuului sosialistiperheeseen ja toimi aktiivisesti Wienin naisliikkeessä. Nämä otteet ovat päiväkirjasta, jota hän ehkä piti.
Tohtori Sigmund Freud,
joka uskoi, että hyödytön ja vahingollinen rehottaa valveunissa ja että neuroosien perussyyt ovat fantasiaa eivätkä todellisuutta. "Neuroosien maailmassa sielullinen reaalisuus on korkeinta todellisuutta." Jeffrey Massonin mukaan heti kun Freud oli päätellyt, että Emma Ecksteinin verenvuodot johtuivat hysteriastä ja seksuaalifantasioista, hän luopui uskosta potilaidensa viettelykertomuksien todellisuuteen. Nämä kirjeet on osoitettu hänen kolleegalleen ja ystävälleen, tohtori Wilhelm Fliessille.
Tohtori Wilhelm Fliess,
joka uskoi, että masturbointi saa aikaan muutoksia vasemman nenäkuorikon etumaisessa keskikolmanneksessa. "Jos tämä--- kokonaan poistetaan - mikä on helposti tehty sopivilla luupihdeillä - vatsakivut voidaan parantaa pysyvästi."
Fliess loi myös teorian kriittisistä päivistä, jotka hänen mukaansa määräävät elämän ratkaisevista tapahtumista.
Wilhelm Fliess leikkasi Emma Ecksteinin alkuvuodesta 1895. Leikkauksessa hän poisti Emma Ecksteinilta nenän sisällä olevan luun, ns. nenäkuorikon. Hän unohti yli puoli metriä sideharsoa poiston jäljiltä jääneeseen onteloon.
(Sigmund Freudin kirjeet tohtori Wilhelm Fliessille on suomentanut Matti Kannosto. Ne sisältyvät Jeffrey Mouissaieff Massonin teokseen Freud ja totuus. Taistelu viettelyteoriasta. Kirjayhtymä 1985)
Ecksteinin tila yhä epätyydyttävä: itsepintaista turvotusta, joka vaeltaa ylös ja alas "kuin maanvyörymä"; kipua niin ettei hän tule toimeen ilman morfiinia; tuskaisia öitä. Märkäinen erite on vähentynyt eilisestä; toissapäivänä (lauantaina) hänellä oli paha verenvuoto, luultavasti seurauksena siitä, että nenästä tuli hellerin kokoinen luunsiru; märkää valui kaksi maljakollista. Tänään huuhtelua vaikeutti jokin este ja koska kipu ja näkyvä pöhö olivat lisääntyneet, annoin periksi ja kutsuin Gersunyn. (Hän sivumennen ihaili suuresti etsausta "Kuoleman saaresta".) Hän selitti, että aukko oli huomattavasti supistunut ja liian pieni, jotta märkä pääsisi purkautumaan; hän pani onteloon laskuputken ja uhkasi murtaa sen auki, jos putki ei pysyisi paikallaan. Hajusta päätellen hän oli varmaankin oikeassa. Ole hyvä ja lähetä minulle asiantuntijan sanasi. En mielelläni haluaisi tätä tyttöä leikattavan enää uudelleen.
Therese ja Käthe ovat tuoneet sisään freesioita. Nenäni ei voi siteiltään, turvotukseltaan eikä omalta hajultaan aistia niiden kevyttä tuoksua. Kunpa toiset tässä huoneessa tuntisivat ainoastaan sen. Käthe luki ääneen Tyhjäntoimittajan elämästä, josta pidimme kovasti lapsina. "Wem Gott will rechte Gunst erweisen, den schickt Er in die weite Welt..." He pääsivät takaisin avaraan maailmaan tästä sairashuoneesta. Sellaista Jumalan suosiota ei minulla ole.
Eilinen toimenpide oli hyvin piinallinen kuten toki osasin odottaakin. Gersuny ei näyttänyt ymmärtävän tai hyväksyvän leikkauksen perusteita, vaikka tohtori teki hänelle niistä tarkoin selkoa. En tosin pystynyt seuraamaan heidän koko sananvaihtoaan kipujen ja nousevan kuumeen takia. Tuntui siltä kuin Gersuny olisi epäillyt Fliessin teoriaa ja koko toimenpiteen välttämättömyyttä. Mutta hän on varovainen lääkäri ja sovinnainen ihminen, häneltä ei voikaan odottaa ymmärtämystä edelläkävijöille.
Tohtori vaikutti hermostuneelta; se ei ole hänelle luonteenomaista enkä pidä hänestä sellaisena.
Jumalani, haluaisin vain levätä, mutta koko kasvojeni keskiosa alkaa taas sykkiä korventavaa kipua ja hengitys viheltää leikellyssä nenässäni.
Kaksi päivää myöhemmin minut herätettiin aamulla - runsas verenvuoto oli alkanut uudelleen, kipua jne. Gersuny vastasi puhelimessa, ettei hän pääsisi ennen iltaa. Niinpä otin yhteyttä Rosanesiin ja me tapasimme puoleltapäivin. Nenästä ja suusta valui verta yhä kohtalaisesti; mädän haju oli hyvin tuntuva. Rosanes puhdisti aukon ympärystän, poisti muutaman kiinni tarttuneen verihyytymän ja sitten hän äkkiä veti ulos jotakin, joka näytti langalta, jatkoi vetämistä, ja ennen kuin kumpikaan meistä ehti oikein tajutakaan, ontelosta oli tullut ulos ainakin puoli metriä sideharsoa. Heti seuraavaksi pulpahti esiin verivirta. Potilas valahti aivan valkoiseksi, hänen silmänsä pullistuivat ja pulssi lakkasi tuntumasta. Rosanes pakkasi kuitenkin ontelon heti täyteen puhdasta jodoformiharsoa ja vuoto lakkasi. Sitä oli kestänyt puolisen minuuttia, mutta sekin oli riittänyt muuttamaan tyttöparan, joka nyt makasi oikoisenaan, aivan tuntemattoman näköiseksi. Samaan aikaan - tarkoitan heti heti tämän jälkeen - tapahtui muutakin. Kun sideharso alkoi tulla ulos ja koko juttu valkeni minulle ja kun sitten katselin siinä edessäni makaavaa potilasta, oloni alkoi tuntua huonolta. Pakenin viereiseen huoneeseen heti kun ontelo oli täytetty, join pullollisen vettä ja tunsin oloni viheliäiseksi. Urhea Frau Doktor toi sen jälkeen minulle lasillisen konjakkia, ja pääsin taas itseni herraksi.
Minut vietiin kiireimmän kautta Sanatorium Loewiin sen jälkeen kun Rosanes onnistui tukkimaan vuodon. Eilen, torstaina, Gersuny mursi nenäluun auki ja puhdisti huolellisesti ontelon. Silloin verta ei vuotanut paljoakaan. Tohtori sanoi, että vaara on nyt toistaiseksi ohi. Mutta nenä on kovin turvoksissa, se sykkii kuin minulla olisi kasvoissani toinen sydän. Kuulen vieläkin koko ruumiissani murtumisen kirskunnan.
Tohtori poistui huoneesta silloin kun olin vuotaa kuiviin. En menettänyt tajuntaani, tiesin kyllä kaiken mitä huoneessa tapahtui. Mutta odotin pian kuolevani. Kun hän palasi, sanoin: "Ja tuo on muka vahvempi sukupuoli."
Ennen kuin Fliess leikkasi minut, en tiennyt, että minussa oli osa, jota nimitetään nenäkuorikoksi. Nyt sitä ei enää ole, hän otti sen pois.
Mitä kaikkea ihmiseen kuuluu eikä hän itse tiedä siitä mitään. Mutta tämä kipu ei kuulu minuun, se on jotain täysin ylimääräistä. Mitä se oikeastaan on? Miksi minun on pakko ottaa se vastaan?
Tänään jaksan kuitenkin edes hiukan istua.
Oman kuolemani ajatus ei askarruta enää minua siinä määrin kuin ennen. Se johtuu siitä, että olin sitä niin lähellä, että se alkoi hävitä näköpiiristäni. Olin jo sen sisällä.
Mutta niin paljon elämää vielä oli jäljellä, että kuulin sen kohisevan ja pauhaavan korvissani, kun selälläni maaten, liian heikkona edes pelkäämään, tohtori Rosanesin käsi otsallani, katselin vaunun ikkunasta Volksgartenin ohirientävien puiden latvoja. Rosanesin takia häpesin, koska haisin pahalta. Oksat olivat vielä paljaat kaupungin taivaan keväistä autiutta vasten, niin paljaat, ettei uskoisi niiden koskaan puhkeavan lehtiin.
Niin autiota kaikkialla. Hän ei tullut mukaan ja miksi olisi tullutkaan. En osaa toivoa kuolemaani enkä kuitenkaan haluaisi palatakaan.
Siebenbrunnengassella ihmiset tulevat ja menevät, minä en voi tulla enkä mennä. Oli toinenkin aika, mutta siitä on jo kauan. Talouden hoitaminen on jo pitkään käynyt yli voimieni, jalkani pettävät minut yhä useammin, vatsassani kiertävät oudot kivut.
Mutta tohtori on vakuuttanut minulle, että koittaa vielä parempi aika. Minä tulen toipumaan. Fliessin leikkaus oli kuin olikin välttämätön ja minulle loppujen lopuksi onneksi.
Minun ei todella olisi pitänyt kiusata sinua hänen tapauksellaan---. Sideharson repeytyminen oli niitä tapauksia, joita sattuu kaikkein onnekkaimmille ja varovaisimmille kirurgeille---. Kukaan ei tietenkään syytä sinua, enkä ymmärrä miksi kenenkään edes pitäisi. ---
Sydämellisin terveisin sinun Sigmund
Yöt ovat olleet kuin likaisia reikiä, suppiloita, joihin elonvoimani syöksyy yhtenä hyökynä. Aamulla olen ihmeissäni, että siitä on enää pisaraakaan tallella. Jos nukahdan, olen herännyt omaan huutooni, mutta en tunne ääntäni, se on kumea, soinniton, kauhistuttava. Sen ontto kaiku säikyttää minua vielä enemmän kuin painajainen, joka huudon aiheutti. He ja heidän luupihtinsä ja kaikki ne muut instrumentit, joiden tarkoitusta en ymmärrä. Mitä he aikovat? Miksi he tulevat, kun he eivät tahdo parantaa?
Niin lapsellisia unia.
Voisi luulla, että kipuun tottuu, mutta en tiedä, onko se mahdollista. Nyt en tahdo sietää sitä enää ollenkaan.
Olen pyytänyt että tohtori suurentaisi morfiiniannostani. Ilman morfiinia alkaa puistattaa, kipu muuttuu kauhuksi joka tarrautuu sydämeen. En ymmärrä, miksi minun on elettävä näin. Mutta miksi sanon "minun"? En ymmärrä, miksi kenenkään on elettävä näin.
Kirurgisesti Eckstein on pian aivan kunnossa, mutta nyt ovat tulossa esiin tapahtuman hermostolliset seuraukset: yölliset hysteriakohtaukset ja muut vastaavat oireet, joita minun on alettava käsitellä.
Mamma on kertonut, että kun hän synnytti minua ja valitti poltoissaan, kätilö sanoi: "Ei teidän pidä toivoa polttojen lievenevän tai loppuvan. Teidän tulee toivoa, että ne tulevat yhä syvempinä, kipeämpinä, tiheämpinä. Silloin te tiedätte, että pian on käsillä synnyttämisen aika."
Ehkä minun tulisi sanoa sama kuolemalle, joka minua näin ahdistelee: tule lähemmäksi, käy kimppuuni, piinaa minua yhä ankarammin. Sillä ehkä se on ainoa tapa päästä vapaaksi ruumiista, joka ei enää minua elätä. Pusertua läpi omasta lihastaan, joka on enää vain sielun uloskäynti.
Mutta vielä minä en aio sanoa niin, en tahdo!
Aivan pian kukkivat taas kastanjapuut ja valkoiset syreenit Augartenissa, Esterhazyn varjoisassa puistossa, Liechtensteinissa, Tonavan viileillä rantakaduilla, Schönbrunnin nurmikentillä, kaikkialla.
Voisinko vielä kerran olla iloinen? Kun särky lakkaisi edes hetkeksi. Näin keväälläkin minä olen paljas ja kukaton.
Lise tuo minulle laskut ja neuvottelee kanssani kaikista hankinnoista ja ruokalistoista. Siunattu Lise! Kun minä katselen hänen laskujaan ja reseptejään ja ruokalistojaan, kun me laskemme yhdessä guldeneja, minä voin hetkeksi unohtaa särkyni ja kukattomuuteni.
Nyt kuulen hänen hyräilevän keittiön puolella hallelujaaveisujaan samalla kun hän pyörittelee mykyjä sukkelin sormin.
Eckstein-poloisen toipuminen sujuu huonommin. --- Kymmenen päivää toisen operaation jälkeen, kun kaikki oli ensin ollut aivan normaalia, hän sai äkkiä kipuja ja tuntemattomista syistä johtuvaa turvotusta. Seuraavana päivänä alkoi verenvuoto; haavaontelo täytettiin nopeasti. Kun täyte poistettiin puolenpäivän jälkeen ontelon tutkimiseksi, vuoto alkoi uudelleen niin että hän oli kuolla. Siitä pitäen hän on taas ollut makuulla ---. --- Olen mielessäni jo luopunut toivosta tyttöparan suhteen ja olen aivan lohduton, että kiedoin sinut mukaan tähän ja järjestin sinulle tällaisen surullisen jutun. Tunnen myös syvää sääliä häntä kohtaan; olin alkanut kovasti pitää hänestä.
Tänään on ollut hieman parempi päivä, mutta en ole uskaltanut vähentää morfiiniannosta, vaikka tohtori sitä toivookin. Olen vain maannut, muuhun en pysty, ja pelkään, etten pysty enää milloinkaan.
Kun Friedrich tuli hakemaan minua sanatoriosta, katsoin taas kaupunkia kuin olisin nähnyt sen ensi kerran. Nyt en jaksa edes istua ikkunasyvennyksessä, jonne minulle on tuotu mukava nojatuoli.
Ajomatkan aikana olin melkein onnellinen. En ollut saada kyllikseni kaupungin alkavasta illasta, vaikka näinkin sen vain ikkunan läpi. Juuri sitä hetkeä olen aina rakastanut: kun illan sinerrys sytyttää lamput ja ikkunat kortteli korttelilta. Vuokra-ajurien huudot, katujen perspektiivit, Klosterneuburgin totinen siluetti, katukivien kostea kimallus lyhtyjen alla .
Kahviloiden ikkunapöydissä näin ihmisten keskustellessaan kumartuvan toistensa puoleen. He siemailivat jääkahviaan tai mazagrania tai turkkilaista mokkaa tietämättä mitään minun katseestani, joka vaunujen vieriessä eteenpäin hipaisi heitä ja varasti hitusen heidän pienestä onnestaan.
Vaunut kulkivat Straussengassea, ohi sen makeiskaupan, josta lapsina ostimme suklaata ja englantilaisia toffeekaramelleja. Nyt siellä myydään herrain asusteita.
En kääntänyt päätäni pois, pakottauduin katsomaan kirkkaasti valaistua ikkunaa ja aistikkaasti järjesteltyjä silkkisolmioita, nahkahansikkaita, tärkättyjä smokkipaitoja, kunnes vaunut kääntyivät Mittersteigille.
Emmalla ei ole pelkoa mistään rumentavista muutoksista. Ontelossa pidetään edelleen täytettä; yritän vieroittaa hänet morfiinista.
Eckstein 26.3.
Läpikuultavia pisaroita värisee ikkunalasissa. Nyt minulla on aikaa katsella niitä kuten ennen koulusta tultuani. Ne riippuvat hetken ja sitten putoavat, kukin vuorollaan.
Ainoastaan tohtorille olen kertonut, mitä Straussengassen myymälässä tapahtui kerran, ei, vaan kahdesti. Silloin siellä myytiin vielä makeisia ja minä olin kahdeksan vanha. Myymälässä ei ollut muita asiakkaita. Kauppias tuli tiskinsä takaa ja katsoi minua posket lommollaan ja suu törössä aivan kuin hänellä olisi ollut toffeeta suussa. Hän sanoi: "Pikkuisella on tänään sievä kolttu."
Se on totta, kaunis se olikin, helmassa oli lemmikinkukkia ja minulla oli uusi pitsikoristeinen esiliina. Ja sitten hän nosti hamettani. Silti menin sinne vielä uudestaan - ja yksin. Miksi sen tein?
Täyte joka pantiin 6 päivää sitten on yhä paikallaan; toivomme ettei uusia yllätyksiä enää satu.
Miksei ihminen voisi kärsiäkin, jos hän vain tietäisi, että kärsimyksellä on jokin tarkoitus. Kuinka minä jaksan kantaa tiedon siitä, että olen jollain lailla elinkelvoton? Ettei minulla koskaan tule olemaan sellaista elämää kuin Kätchenillä ja Theresellä. Että minun elämäni tulee vuotamaan maahan kuin vesi, joka ei virvoita ketään?
Mutta ehkä kaikki todellinen kärsimys onkin arvottomuudessa, siinä, ettei ole tarkoitusta tai ettei ainakaan sitä näe. Ehkä juuri se on kärsimyksen sisin olemus.
Jos minulle vielä joskus voisi valjeta, miksi minulta vaaditaan tätä kärsimystä, minä ehkä heti lakkaisinkin kärsimästä.
Hän on tietenkin jo alkanut tuottaa tältä kuluneelta kaudelta uusia hysteerisiä oireita, jotka minä sitten häivytän.
Siteet on poistettu. Tänään Friedrich astui yllättäen sisään, juuri kun tarkastelin leikkauksen jälkiä käsipeilistä. Panin heti peilin pois kuin hän olisi yllättänyt minut jostain tuhmasta.
Hän ei voinut estää ilmeensä järkkymistä; hänhän ei ole nähnyt minua leikkauksen jälkeen. Mutta hän sai taas pian itsensä hallituksi ja jopa lausui: "Eihän se niin pahalta näytä, Emma."
Sanoin hänelle: "Friedi, sinä valehtelet. Minulla on peilini ja omat silmäni."
Enkä voinut olla nyyhkäisemättä. Hän vaikeni ja huomasin, että hänen oli vaikea katsoa minuun suoraan. Myöhemmin hän mainitsi valmistelevansa toista artikkelia psykoanalyysista. "Haluaisin mielelläni lukea sen", sanoin ollakseni ystävällinen. Mutta oikeastaan se ei tällä hetkellä jaksa yhtään kiinnostaa minua.
"Näytän sen vasta, kun se on aivan valmis", hän vastasi. Hän meni sanskriitintunnilleen ja jätti minut yksin uusien kasvojeni kanssa. Tulenko koskaan tottumaan niihin? Vaikka en enää koskaan vilkaisisi peiliin, toisten kasvot heijastavat rumuuteni.
Tietysti turvotus tulee joskus laskemaan ja mustelmat vaalenemaan. Mutta luuta on jyystetty pois ja nenän toinen puoli on painunut sisään. Voisiko sille tehdä vielä jotain? Kasvoni ovat tällaisina epäsuhtaiset ja omituiset. Ne eivät ole enää minun näköiseni. Sillä minähän olen kaunis! Minä olen nuori vielä.
Tai sanotaan: minä luulin kauneuden ja terveyden ja nuoruuden kuuluvan minulle, olevan minua itseäni. Ne eivät olleet. Ne ovat vain ominaisuuksia, jotka kuuluvat hetken kenelle hyvänsä ja sitten ne taas riisutaan pois. Mutta samoinhan on kaikkien muidenkin ominaisuuksien laita, myös tämän sairauteni.
Kerran sekin riisutaan pois.
Minä itse en ole kaunis enkä nuori enkä terve, mutta en myöskään ruma enkä sairas enkä vanhakaan. Mutta jos minulla ei ole ominaisuuksia ollenkaan, kuka minä olen? Enkö minä silloin ole pelkkää tyhjyyttä vain?
Olen kuullut tohtorin puhuvan usein siitä, miten valveunissa rehottaa kaikki hyödytön ja vahingollinen. Onko niin väärin toivoa onnea, täyttymystä, syleilyjä? Onko väärin uneksia niistä? Eikö saisi olla edes haaveita, kun ei kerran ole todellisuutta?
Synkkää aikaa, uskomattoman synkkää. Pahinta tämä Ecksteinin juttu, joka on hyvää vauhtia kehittymässä kohti onnetonta päätöstä. 8 päivää sitten hän alkoi vuotaa vaikka täyte oli paikallaan, mitä ei ollut ennen tapahtunut. Täyte uusittiin oitis, vuoto oli vähäistä. Kaksi päivää sitten vuoto uusiutui, taaskin täytteen alta, ja nyt verta valui virtanaan. Uusi täyte, uusi kummastus.--- Heti kun täyte oli osaksi poistettu, alkoi uusi hengenvaarallinen vuoto, jota sain olla todistamassa. Se ei ruiskunnut vaan pulppusi. Hiukan niin kuin erittäin nopeasti kohoava nestepinta, joka peittää kaiken alleen. Sen täytyi olla suoni, mutta mikä, missä?
Sen täytyy olla suoni, tohtori arveli. Mutta missä se on? Luulin tukehtuvani omaan vereeni.
He vaihtavat keskenään nopeita ja paljonpuhuvia katseita. Luulevat, etten minä niitä näe veren ja kivun läpi. Mutta kyllä minä näen.
Nuo verivirrat, jotka syöksyivät minusta, tuntuivat tempaisseen mukanaan elinvoimani viimeisetkin rippeet. Olin hukkumaisillani omaan vereeni. Miten minussa voi olla niin paljon punaista verta - yhä vielä? Ja mitä sen olemassaolo hyödyttää?
Minä koen elämäni kuivuvan ja käpertyvän kokoon samalla kun sisareni elävät uutta, täyttä elämää kaukana kapealta Siebenbrunnengasselta.
Pyysin Liseä lukemaan minulle hiukan Poea. Hän luki kertomuksen Tohtori Tarrin ja professori Fetherin menetelmästä, ja olisin melkein nauranut, ellei nauraminen näillä kasvoilla olisi niin tuskallista.
"Lise", minä sanoin, "älä ota oppia heidän menustaan. Älä koskaan valmista kaniinia au-chat, siitä mamma ei pitäisi."
Oli tietenkin mahdoton nähdä mitään, ja olin hyvilläni, kun täyte saatiin taas paikalleen. Kun lisäät tähän kivut, morfiinin, lääkärien ilmeisestä avuttomuudesta johtuvan masennuksen ja vaaran häivähdyksen, niin saat kuvan siitä, millaisessa tilassa se onneton oli. Me emme tiedä, mitä tehdä.
Kätche on ensi kertaa raskaana, hänen kasvonsa ovat niin pehmeät ja puhtaat. Häntä arastuttaa se, mitä hänessä tapahtuu, mutta samalla se suo hänelle syvää tyydytystä. En saisi kadehtia. Hän on onnellinen siitäkin, ettei ole minä ja ymmärrän häntä.
Ja on mahdollista, että Therese pääsee parlamenttiin - ensimmäisenä naisena! Hän tapaa vielä silloin tällöin toisia tyttöjä, Amelieta, Elisabethia, Friedaa. Minä en ole nähnyt heitä aikoihin, ja parempi niin. Eivätkä he ole tietenkään tyttöjä enää. Kerran me taistelimme yhdessä. Oli liike, tahtoa, toivoa.
Nyt minulla on vain tämä sohvani. Onhan se pehmeä. Toisinaan minusta tuntuu, että vähä vähältä muutun osaksi sitä. Se olisi helpotus, sillä eihän sohva osaa kärsiä.
Minulla on sohvani, kirjani, uneni. Luin uudelleen Chamisson Varjoa vailla. Yöllä olin istuvinani palmuhuoneessa. Ernst, jota en ole nähnyt vuosiin, tuli sinne tapaamaan minua kuten ennenkin. Therese kertoi, että hänellä on ensi kuussa häät.
Mutta siinä hän oli jälleen, niin hilpeänä ja terveenä. "Emma, tämä on sinulle", hän sanoi. Hän avasi kämmenensä, mutta oli niin hämärää, etten heti voinut nähdä mitä siinä oli. Kumarruin yhä lähemmäksi hänen avointa kämmentään, ja siinä oli lammikollinen mustaa verta.
Rosanes vastustaa päävaltimon sitomista, jota on ehdotettu. kuumeen vaara ei myöskään ole kaukana. Minua tosiaankin järkyttää ajatella, että vaarattomana pidetystä leikkauksesta saattoi koitua tällaista harmia.
Tahtoa ja toivoa! Yhäkin niitä riittää, kuinka se on mahdollista?
Tohtori kuuntelee minua niin kärsivällisesti, mutta pitää ajatuksensa omina tietonaan. Tuo vaikeneminen kuuluu hoitoon, tiedän sen, mutta silti se haavoittaa minua. Emmekö me ole myös ystäviä?
Yritän arvailla, mitä hän oikeastaan päättelee, ja se aiheuttaa minulle raskaan olon. Hän ei näy uskovan kaikkea mitä sanon; epäilen, että hän pitää monia muistojani fantasiana. Hän käyttää ilmausta "tuottaa muistikuvia" ikään kuin ne olisivat peräisin vain minusta. Vihaan häntä silloin. Kuin hän tahtoisi varastaa minulta oman menneisyyteni. Eniten minua pelottaa, että hän vielä onnistuu siinä. Kuinka voisin vakuuttaa hänet muistojeni todellisuudesta?
Itse erotan ne vielä toisistaan, muistikuvat, unikuvat, toiveeni. Mutta yhä enemmän ne alkavat liukua sisäkkäin. Elää muistoissaan tai toiveissaan - mitä muuta elämää minulla voisi ollakaan - tällä sohvalla!
Minulla on ikävä maailmaa. Haluaisin matkustaa kauas tästä kaupungista, tavata uusia ihmisiä, unohtaa tohtorin, oman tohtorini.
Ruumiini petti minut. Vai kenties se ei ollut ruumis - ehkä se olin minä itse. Vai enkö minä ole koskaan mitään muuta ollutkaan?
Lähietäisyydeltä monet asiat näyttävät toisenlaisilta, esimerkiksi nämä verenvuodot; voin vahvistaa, että niiden yhteydessä ei voinut olla puhettakaan odottamisesta ja katsomisesta. Vuoto oli kuin päävaltimosta peräisin; hän olisi valunut kuiviin puolessa minuutissa.
Muistelen kuin unta niitä päiviä Berggassella, jolloin sain käyttää tohtorin kirjastoa. Kai hän kuitenkin sanoisi, että minä itse en suinkaan "tuottanut" niitä päiviä?
Ikkuna oli auki ja kirjoituspulpetin ääreen kuulin Tuomiokirkon ja uuden Votiivikirkon kellojen kumahtelevan ihmeellisessä sopusoinnussa ja niiden takaa hänen syvän äänensä vastaanottohuoneesta. Olin onnellinen silloin, hyvää vauhtia tervehtymässä. Tohtori uskoi parantaneensa minut ja niin uskoin minäkin. Uskoin sielunrauhaan, työhöni, jopa rakkauteen, joka odotti palmuhuoneen vihreässä varjossa.
Miten uurastinkaan artikkelini vuoksi. Ja miten merkityksettömältä se nyt minusta näyttää.
Voi nenääni, miten se on taas turvoksissa. Mutta en saisi olla tyytymätön. Tohtori Fliess on sanonut, että kun vasemman nenäkuorikon etumainen keskikolmannes - niinhän se oli? - on poistettu, voin odottaa kuntoni tuota pikaa kohenevan ja vatsavaivojen katoavan. Näitä komplikaatioita ei kukaan osannut odottaa.
--- myös hän, meidän kumpaisenkin piinaaja, näyttää olevan toipumassa.
Tänään kivut alkoivat uudelleen, hän tuli katsomaan. Mutta miten hän oli kaukainen ja vieras. Hän on jo puolittain kääntynyt poispäin., hän katsoo ohitseni. Ihme, että hän kutsuu minua Emmaksi eikä fräulein Ecksteiniksi.
Tiedän hyvin, että hän palaa Siebenbrunnengasselle vain vastentahtoisesti. Hän on kyllästynyt minuun ja minun loputtomiin vaivoihini. Minä olen pettänyt hänet, koska en ole parantunut. Ja niin paljon vaivaa kuin hän on nähnyt minun tapaukseni vuoksi! Niin monta analyysivuotta! Enkä vain ole suostunut toipumaan.
Hän ottaa minuun etäisyyttä ikään kuin olisin jo menetetty. Juuri sillä tavalla tehdään kuoleville. He eivät enää kuulu ihmisten yhteyteen. Ei kuoleva enää ole "sinä" vaan pelkkä kolmas persoona, josta puhutaan muiden kanssa.
Ja minähän olenkin menetetty. Hän on jo aikaa lakannut ymmärtämästä minua, kun taas minä, joka olen vain potilas, ymmärrän häntä nytkin. Miten hänellä onkaan kiire ja vaiva, miten häntä ahdistaa potilaidensa, perheensä, keskiviikkoseuransa, Breuerin ja Fliessin takia, minunkin takiani.
Näen sen enkä voisi moittia häntä, omaa tohtoriraukkaani. Ja minäkin alan katsella itseäni kuin kaukaa. Siinä hän makailee sohvallaan, Fräulein Emma Eckstein, Siebenbrunnengasse 15, tohtorin ensimmäinen analyysipotilas, hyvän perheen onneton, hysteerinen tytär, jonka tapaus on pian loppuunkäsitelty, suljettu, unohdettu, pantu pois.
Minäkö se tosiaan olin?
Ecksteinilla taas kipuja; onkohan seuraavana verenvuodon vuoro?
Olen jo parina päivänä ollut jonkin aikaa jalkeilla, vaikka minua pyörryttääkin. Lise tuo minulle laskuja ja kauppalistoja tarkastettaviksi. En ymmärrä, kuinka saan talousrahat riittämään. Talossa pitäisi aina olla tuoretta voita, viiniä, riistaa, säkeittäin hedelmiä struudeleita varten.
Sunnuntaina tänne tulee mamman vieraita ja Lisen on mentävä ostamaan hummereita.
Emma E. on viimeinkin alkanut toipua oikein mainiosti, ja olen taas kerran onnistunut helpottamaan sitä heikkoudentunnetta, joka häntä vaivaa hänen kävellessään; sekin näet alkoi uudelleen.
Tohtori toisti jälleen, että minä sairastan neurasteniaa ja että vatsakipuni ovat hermostoperäisiä.
"Ja mitä ajattelet neurastenian syistä?" minä kysyin. "Emma", hän sanoi. "Sinä olet älykäs nainen. Sinä tiedät yhtä hyvin kuin minä ja Fliesskin, että neurastenian syy löytyy aina seksuaalitoimintojen väärinkäytöstä. Niiden syynä taas ovat vahingolliset fantasiat."
Olen keksinyt aivan yllättävän selityksen Ecksteinin verenvuodoille - selityksen, joka varmasti tuottaa sinulle paljon mielihyvää. Olen jo selvitellyt ajatuksissani koko jutun ---.
Huomenna täällä on päivälliset kahdeksalle, Gustavin työtovereita enimmäkseen. Olen käskenyt Lisen mennä kysymään fasaania halleilta. Hän saa kypsyttää sitä lihaliemessä ja täyttää sitten viinirypäleillä.
Ensinnäkin Eckstein. Pystyn todistamaan sinulle, että olit oikeassa, että hänen verenvuotokohtauksensa olivat hysteerisiä, ja että ne luultavasti sattuivat seksuaalisessa mielessä juuri oikeina päivinä (hänen vastarintansa on toistaiseksi estänyt häntä tekemästä minulle selkoa päivämääristä).
Therese menee illalla konserttiin. Siellä esitetään Schubertin liedejä. Voi, miten olisinkaan halunnut taas kuulla Auf dem Wasser zu singen.
Kun olimme lapsina täysihoitolassa järven rannalla, jonka nimeä en enää muista, naapurihuoneistossa asui laulajatar, joka joskus iltaisin lauloi sitä pianon säestyksellä. Miten ihailinkaan sitä rouvaa ja hänen kultaista tukkaansa. Hiivin kuuntelemaan häntä aivan pianon viereen. Hän hymyili minulle juoksuttaessaan sormiaan koskettimilla. Ajattelin häntä aina, kun meille käytiin antamassa pianotunteja. Iltarusko värjäsi veden ja kaukaisen saaren heijastukset, kun hän lauloi:
Ach, entschwindet mit tauigem Flügel
Mir auf den wiegenden Wellen die Zeit.
Morgen entschwinde mit schimmerndem Flügel
Wieder wie gestern und heute die Zeit,
Bis ich auf höherem, strahlendem Flügel
Selber entschwinde der wechselnden Zeit!
Selber entschwinde der wechselnden Zeit!Minussa oli hillitöntä, loistavaa iloa. Minä uskoin siipieni kantavan pitkälle. Oliko minulla niitä milloinkaan?Therese pyysi minua mukaan konserttiin. Mutta nenä tämän näköisenä, kasvot tällä tavoin muuttuneina minä en tahdo, en voi mennä kaupungille. Ja minusta tuntuu kuin Theresekin olisi ollut mielissään päätöksestäni.Jääväthän minulle kirjani ja reseptini ja uneni.Nenä ei ole palautunut ennalleen, mutta jumalan kiitos siitä ei enää vuoda verta. Mutta tohtori puhuu yhä vaan noista vuodoista ikään kuin juuri niihin kätkeytyisi salainen merkitys. Hän näyttää ajattelevan, että minä itse sain ne jollain tavoin aikaan.
Mitä Ecksteiniin tulee --- niin tähän mennessä tiedän vain, että hän vuoti verta kaipauksen takia.Hän on aina ollut herkkä vuotamaan, esimerkiksi saadessaan haavan sormeensa ja muissa vastaavissa tilanteissa.--- Huomatessaan vahvan reaktioni siihen hänen ensimmäiseen vuotoonsa, kun hän oli Rosanesin käsissä, hän tunsi erään vanhan toiveensa täyttyneen, nimittäin toiveen, että häntä rakastettaisiin hänen sairastaessaan, ja seuraavien tuntien aikana hän oli tilanteen vaarallisuudesta huolimatta onnellisempi kuin milloinkaan aikaisemmin. Sitten sairaskodissa hän tuli yöllä rauhattomaksi, koska hän toivoi piilotajuisesti, että saisi yöllä houkutelluksi minut luokseen, mutta kun en tullutkaan heti sinä yönä, hän pani veren uudelleen vuotamaan, olihan se pettämätön keino saada kiinnostuksentunteeni taas viriämään. Verenvuoto alkoi omasta aloitteestaan kolmesti, ja joka kerta sitä kesti neljä päivää, millä täytyy olla jotakin merkitystä. Hän ei vieläkään ole tehnyt selkoa tarkoista yksityiskohdista eikä päivämääristä.
Tohtori tiukkaa minulta yhä yksityiskohtia leikkauksen jälkeisistä verenvuodoista. Hän katsoo, että eräässä mielessä ne olivat "sijaisvuotoja". Hän sanoo, että vastahakoisuuteni muistaa päivämäärät on ymmärrettävä, mutta että minun täytyisi voittaa se oman parantumiseni vuoksi.
"Mutta miksi päivämäärät olisivat niin tärkeitä?" minä kysyin. Silloin hän selitti minulle, mitä merkitsee "termiini". Se on Fliessin termi; hän on kehittänyt teorian kriittisten päivien vaikutuksesta ihmiselämään. Naiskierto on tietysti 28 päivää, mieskierto 23 , mutta myös niiden erotus 5 on merkitsevä. Fliess sanoo näiden termiineiden kautta keksineensä erään luonnon perussalaisuuden.
Tohtori luki minulle Fliessin artikkelista tämän lauseen, jonka merkitsin muistiin: "Samainen järjestys määrää päivän tarkkuudella kokonaisten sukupolvien eliniät, ja sen kautta lastenlasten syntymä on riippuvainen heidän isoäitinsä kuolinpäivästä."
Minun vain on vaikea ymmärtää, kuinka Freudin ja Fliessin teoriat ovat sovitettavissa yksiin.Sisareni pojat kävivät tapaamassa minua. He tulivat sohvani ääreen suoraan Eläintarhasta ja Albertilla oli kimppu kevätesikkoja. Katsoin hänen raikkaita poskiaan ja mieleni teki suudella niitä, mutta en tohtinut. Hän vierastaa kasvojani.Mitä merkitsee yhden ihmisen häviö?
Hänen tarinansa alkaa käydä yhä ilmeisemmäksi; verenvuodot johtuvat aivan epäilemättä toiveista; hänelle on lapsenakin sattunut samanlaista useita kertoja, ja silloin oli ajoittain kyse suoranaisesta teeskentelystä. Hän sivumennen toipuu loistavasti.
Tohtori sanoo, että fantasiat ja unelmat ovat loiskasveja ja että niistä tulisi kaikin voimin pyrkiä eroon. Hän toisti, että juuri niissä on neuroosien perussyy.Minun on vaikea mennä yksin edes kauppaliikkeisiin. Tuntuu, että ihmiset nauravat minulle. Myönnän, että minulla on mitä merkillisimpiä unia, myös päiväunia.Mutta mikä olisi se keino, jolla ne tuhottaisiin, kun se mitä kutsutaan todellisuudeksi, käsittää vain kelvottoman ruumiin ja sohvan ja taloushuolia?
Emmalla on mielikuva, jossa Diabolus työntää neuloja hänen sormiinsa ja panee karamellinpaloja kullekin veritipalle. --- Mitä siihen vereen tulee, niin sinä olet täysin syytön. --- Ymmärrän, miksi noitatuomareiden terapia oli niin kovaotteista.
Olen kirjoittanut Die Neue Zeitiin pienen artikkelin E. Stiehlen kirjasta Äidin tehtävä. Lisä seksuaalipedagogiikkaan. Tohtori Huber on kiittänyt artikkeliani.Kenties minä vielä kirjoitan.
Parahin Emma:
ei sinua hyödytä mitään, vaikka riistätkin minulta tittelini. Ei se muuta oikeastaan mitään meidän välillämme, ja minun on aivan yhtä vaikea muuttaa tunteitani kuin mielipiteitänikin. Salli minun siis toistaa, että johtuu vain ikävästä sattumasta, etten voi jatkaa hoitoasi. ---
Se että saatoit ymmärtää kaiken niin väärin, käsittää niin nurinkurisesti vapauden sanoa hoidossa avoimesti mitä tahansa ja väittää minun aikovan loukata sinua, kun todellisuudessa luotin järkähtämättä ystävyyteesi ja totuudenrakkauteesi paljastaessani sinulle omat herkät mutta siltin täysin tavanmukaiset ja asiaankuuluvat transferenssitunteeni - se ei tosin muuttanut käsitystäni sinusta, mutta se pani minut taas kunnioittamaan sitä ikuista naisellisuutta, jonka kanssa joudun alituiseen kamppailemaan. ---
Saanen lopuksi kiinnittää huomiosi erääseen vähäiseen ristiriitaisuuteen, joka on tosiasiassa perimmäisenä syynä suuttumukseesi. Jossain vaiheessa minä kuulemma olen loukannut sinua väittämällä, että sinusta puuttuvat miehiä kiinnostavat ominaisuudet; jossain toisessa vaiheessa minä taas ilmeisesti olen loukannut sinua selittämällä, mistä johtui se, ettei suhteemme muuttunutkaan rakkaudeksi. Voiko nämä molemmat loukkaukset todella ymmärtää samalta pohjalta? Toivon että pian vastaat minulle: Ei (sana jota muutenkin mielelläsi käytät), ja siksi olenkin edelleen sydämellisesti
sinuntri Freud
Sen jälkeen kun märkäpesäke löytyi vatsastani ja hoidettiin pois, tohtori ei ole halunnut jatkaa analyysia. Hän piti Telekyn diagnoosia huijauksena ja on antanut ymmärtää, että analyysini on sen jälkeen käynyt mahdottomaksi. Olen kuullut, että hän sanoi Hirstille: "Se on Emman loppu. Nyt hän ei enää ikinä parane."Epäilemättä kirjoitin hänelle eräitä harkitsemattomia lauseita. Minulla oli joitakin parempia viikkoja märkäpesäkkeen tyhjentämisen jälkeen, mutta nyt kaikki on taas vanhalla tolallaan. Tohtori on varmasti oikeassa. Tämä on minun loppuni. Tässä nyt taas olen sohvallani. Pyörrytys ja pahoinvointi estävät kaiken toiminnan.Talossa puuhataan jo jouluvalmisteluja. Kätchen pojat koristelevat kuusen. Miten Albert onkaan kasvanut. Hän on koulussa niin etevä.Mitä on sairaus ja mitä terveys? Mikä on normaalia ja mikä epänormaalia? Tohtori näytti sen tietävän. Ja minä uskoin, että totuus parantaa ja että se voidaan löytää puhumalla.En katso enää mielelläni sisään päin. En ajattele menneisyyttä. Kaikki ne lauseet mitä vaihdoimme noiden vuosien aikana, loputtomassa analyysissa, varisevat pois kuin kuolleet lehdet. Ymmärsinkö yhtään mitään?
Taas on alkanut uusi vuosi. Luin juuri uudestaan Christian Hoffman von Hoffmannswaldenin säkeet: "Tämä ja enemmänkin tulee viimein olemaan ohi. / Vain sydämeni säilyy aikain halki. / Sillä Luonto teki siitä timantin."
"Tämä ja enemmänkin!"
Schubert, Auf dem Wasser zu singen:
Ach, entschwindet mit tauigem Flügel
Mir auf den wiegenden Wellen die Zeit.
Morgen entschwinde mit schimmerndem Flügel
Wieder wie gestern und heute die Zeit,
Bis ich auf höherem, strahlendem Flügel
Selber entschwinde der wechselnden Zeit!