Erään kirjailijan Tapanilasta


Se Tapanila, Mosa, jonne muutin 29 vuotta sitten, kun poikani Elias oli puolivuotias, oli monin tavoin erilainen kylä kuin tämä nykyinen. Se oli vielä villiä pohjolaa, jonne uskalsivat muuttaa lähinnä vain epämääräiset luovan luokan edustajat, joita ennen kutsuttiin taiteilijoiksi, mutta nykyään sisällöntuottajiksi (tai jopa tajuntateollisuustyöläisiksi), sekä tietysti arkkitehdit. Hehän tunnetusti haluavat asua taloissa, joiden kaltaisia itse eivät mistään hinnasta suunnittele.

Kunnallistekniikkaa ei Mosassa silloin vielä ollut, mutta liike-elämä kukoisti. Täällä oli kenkäkauppa ja paperikauppa ja kellosepänliike ja valokuvaamo ja legendaarinen Tapanin Lihatasku ja suutari, joka oli filosofi kuten suutarin kuuluu ollakin. Täällä oli lahonneita säleaitoja ja puoliksi romahtaneita rakennuksia kuten Tipula, jossa tapettitehtaan tytöt aikoinaan asuivat, ja Lutikkalinna, jonka Hannu Korhonen sittemmin remontoi unelmakämpäksi. Täällä oli puoli tusinaa pankkeja, mutta ei yhtään pankkiautomaattia. Pimeää viinaa sen sijaan sai vuorokauden ympäri, jos osasi koputtaa oikeisiin ikkunoihin, ja oikeita ikkunoita oli monessakin talossa. Kansallispukuisia seurueita liikkui vilkkaasti kylämme kujanteilla. Kirjasto toimi vielä kansakoulun vintillä ja punamullattu asemarakennus seisoi entisellään siinä missä nyt pönöttää ankea kaakeliseinäinen Dogtori.

Kuulijantiellä, vanharouva Suvaksen alakerrassa, Raija ja Gisbert Jänicken ennen meitä vuokraamassa asunnossa, vauvan kylpyvesi lämmitettiin isossa emaljikattilassa ja juomavesi raahattiin ämpäreillä vesipostista. Mutta Hiidenkiventien tupasen pihalla oli – ja on yhäkin - oma kaivo ja pihan perällä puusee. Kesäiltaisin Unto Vaisto soitteli harmonikkaa tien toisella puolella isänsä rakennuttaman talon tanhualla, nuorten tammentaimien keskellä. Syksyisin Veljestenpihan puolelta alkoivat kantautua alakoululaisten leikkien äänet. Nyt nekin ovat vaienneet.

Ennen aikaan Hiidenkiventiekin oli hiekkatie, jonka Erän hallitus tai johtokunta päätti äkkiä asfaltoida, jotta urheilulliset henkilöt voisivat sujuvammin autoilla urheilemaan. Ei auttanut, vaikka Harri Schulman, Pekka Karhunen, koko Ormioiden perhekunta ja kalastaja Pentti Linkola pysäköivät omat ajoneuvonsa, lastenrattaansa ja kalankuljetuskotteronsa asfalttikoneen tielle. Poliisi ilmestyi paikalle ja käski Linkolaa hirmuisten sakkojen ja korvausvaateiden uhalla toimittamaan kärrynsä pikimmiten pois edistyksen alta.

Hiekkatiet olivat tämän puu- ja puutarhakaupunginosan luonnolliset, esteettiset ja ekologiset kulkuväylät. Mutta nyt olemme saaneet tänne paitsi asfaltin myös eriskummalliset graniittireunukset, jotka ovat paitsi tarpeettomat ja tolkuttoman kalliit myös haitalliset, epäesteettiset ja ympäristöönsä täysin sopimattomat. Äkäiset terveiseni kaupunginsuunnitteluvirastoon!

Vähän asfaltointijupakan jälkeen Riitta Korhonen hilasi Urheilutalon lipputankoon yöpaidan tai kenties ne olivat yläliivit. Tästä huliganismista Erän edesmennyt johtaja kuuleman mukaan epäili minua.

Eräänä kauniina keväänä lähistöllä majailevilta Helvetin enkeleiltä tiedusteltiin, josko hekin haluaisivat osallistua vuotuiseen Mosa herää-tapahtumaan. Helvetin enkelit kieltäytyivät kohteliaasti, mutta lupasivat tulla myöhemmin, sitten kun Mosa nukkuu…

Seutu, missä asumme, paikan henki, vaikuttaa kaikkeen olemiseen, ihmissuhteisiin, ajatteluun, terveydentilaan, eikä vähiten mielenterveyteen. On selvää, että se vaikuttaa myös kirjailijan kirjoittamiseen, monellakin tavalla. Työskentelyolosuhteet täällä ovat olleet ihanteelliset. Kirjailjalle on suuri etu ja onni saada asua tien varrella, joka johtaa kirjastoon. Jokainen kirjailija - tai siis sisällöntuottaja - tarvitsisi myös vähintään yhden karviaismarjapensaan (muistaakseni Tsehov kirjoitti karviaismarjapensaasta yhtenä maallisen onnen edellytyksenä) sekä pari vanhaa omenapuuta, joiden väliin voi kiinnittää riippumaton. Sen hienompaa maisemakonttoria ei ole Nokiallakaan tai Hesarin toimituksella. Sääli vain, ettei se ole ympärivuotinen.

Ympäröivä maisema tai ainakin eräät sen yksityiskohdat siirtyvät kuin huomaamatta kirjaan, jota kirjoittaa. Minä olen useammassakin kirjassa hyödyntänyt Mosan näkymiä. Esimerkkeinä mainittakoon, että Matemaattisissa olioissa, novellissa Lucilia illustris, olen sijoittanut murhan uhrin VR:n entiselle romualueelle Rajatien varrelle. Esseekokoelmassa Rapina esseessä Haluatteko jatkaa uudella tapahtumalla? kirjoitan Tipulan asukkaista ja Mosan satakielestä. Novellin Akvaarion valo henkilöt keskustelevat talossa, joka muistuttaa kovasti muuatta mökkiä Hiidenkiventien varrella.









Stone Design's Create®
2006-09-18 14:07:37 +0300