Hyödyllistä ja hyödytöntä väkivaltaa

Väkivaltatutkimuksia tekevä professori Leo Nyqvist Turun yliopistosta lakkauttaisi julkisen tuen joukolta itsetarkoituksellisesti väkivaltaisia urheilulajeja kuten nyrkkeily.  Ehdotus on varteenotettava.

Tänä syksynä väitelleen taiteilija Teemu Mäen lehdistötiedotteen mukaan
taiteilija on löytänyt "nietzscheläis-bataillelaisen perspektiivin", jossa "kiinnostavammaksi aiheeksi löydetään itsetarkoituksellinen, hyödytön väkivalta, se väkivalta, joka joskus saattaa olla eloisuuden voimistamista elämää tuhlaamalla".

Mitä mieltä professori lienee siitä valtion tuesta, jonka Kuvataideakatemia saa taiteilija Mäen väitöskirjasta… Näin siis ammoinen eläinrääkkäyskin (jota taiteilija nimittää sievistellen kissan lopettamiseksi) pyritään perustelemaan paitsi taiteellisin myös akateemisin perustein.

Helsingin Sanomien uutisen mukaan taiteilija Mäen väitöstilaisuutta valvoi vartiointiliikkeen miehiä ja poliisiauto partioi ulkopuolella.

Miksi taiteilija kavahti sitä peräti kiinnostavaa mahdollisuutta, että väitöstilaisuuden eloisuus mahdollisesti hiukan voimistuisi? Vai olisivatko taiteilijaan itseensä kohdistuneet loukkaukset olleetkin hyödyllistä väkivaltaa, jota siis nietzscheläis-bataillelaisesta perspektiivistä ei voisikaan puolustaa?

Väitöstilaisuudessa esiteltiin valokuvaa irtihakatusta kissanpäästä. Näin on siis edetty taas uudelle tasolle erään rikoksen hyödyntämisessä: kvasitaiteellisesta kvasitieteelliselle. Eikö taiteilija Mäen kannattaisi vielä julkaista kriminaalia uraa suunnitteleville opasta siitä, miten rikoksesta - hänen tapauksessaan kahdestakin: "yksin teoin tehdyt eläinrääkkäys ja kavallus" - revitään kaikki hyöty irti suomalaista korkeakulttuuria edustavien henkilöiden ja instituuttien avulla.

Lokakuisessa televisio-ohjelmassa (Kult-TV) taiteilija jälleen kertoi, miksei kadu tekoaan ja miksi se oli tarpeellinen. Hän halusi sillä havahduttaa ihmisiä näkemään oman väkivaltaisuutensa. Eläinrääkkäys ei siis ilmeisesti ollut hyödytöntä vaan kerrassaan hyödyllistä väkivaltaa? Mutta silloin joutuu taas kysymään, tarvitseeko sitä perustella nietzscheläis-bataillelaisella perspektiivillä…

    
Mutta koska taiteilija ja tohtori Teemu Mäki ei näy voivan olla palaamatta yhä uudelleen taannoiseen rikokseensa ja hyödyntämättä sitä vuosikymmenestä toiseen, areenoilta toisille, milloin “taiteellisiin” milloin “tieteellisiin” tarkoituksiin, kerrataanpa nyt sitten tässäkin, mitä taiteilija itse aikoinaan kertoi kuulustelupöytäkirjassa:

“Mäki kiisti syytteet ja on kertonut ottaneensa kissan alun perin lemmikiksi ja lopettaneensa sen, koska oli tullut sellaisiin ajatuksiin, että lemmikkien pitäminen on typerää ja järjetöntä. Lisäksi hän on kertonut, että kissan lopettaminen oli hänelle tärkeätä, jotta hän voisi rituaalinomaisesti puhdistautua lemmikin pitämiseen liittyvästä itsepetoksesta.”
(http://www.hesy.fi/info/tiedote210504.htm)
    
Rääkkäyksen perustelut ovat siis kerrassaan muuttuneet ja laventuneet. Sen voi havaita myös Mäen esseekokoelmaan Näkyvä pimeys (nimi, jota Mäkeä ennen ovat käyttäneet teoksistaan sekä William Styron että William Golding) sisältyvästä onttouttaan ja mahtipontisuuttaan kumisevasta Kissa-esseestä.
    
Paljon muuttuu, paljon pysyy samana. Edes Marx ei voi muuttaa menneisyyttä toiseksi, edes Nietzsche ei halpaa rikosta ihailtavaksi sankarityöksi.

Kerrataanpa myös, mitä todellisuudessa, ihan ilman “taiteellisia” ja “tieteellisiä” kuorrutuksia oli se, mitä taiteilija ei kadu, se minkä hän on ilmoittanut voivansa tehdä uudelleenkin, se mistä hän on niin ylpeä. Mitä se oli, jota kuvallisen viestinnän professori Anita Seppä (hän joka myös tarkasti väitöskirjan ja antoi siitä kiittävän arvosanan) kutsui eläinrääkkäyksen vastustamiseksi
(
http://piccolo.kaapeli.fi/krohn/blog/lehtileikkeita/AnitaSeppa):

T. Hämmäinen, 1. kaupungin eläinlääkäri, poliisin tutkintatoimistolle:

"Videofilmin perusteella voidaan todeta, että kissan lopetus on suoritettu kirveellä lyömällä teräpuolella kissan niskaan ja kaulaan ainakin 6 - 7 lyöntiä. Kirves on ollut pienikokoinen veistokirves ja lyönnit ovat olleet sen verran heikkoja, että kissa ei ole taintunut ja kuollut välittömästi. Ensimmäinen isku on vaurioittanut selkäydintä ja selkärankaa sen verran, että kissa on kaatunut kyljelleen kykenemättä liikkumaan, mutta eläin ei ole menettänyt tajuntaansa koska päähän ei ole kohdistunut iskua. Myöhempien lyöntien vaikutuksesta pää lopulta irtosi ja lopulta kaulan verisuonetkin katkesivat, verenkierto aivoihin estyi ja eläin pian sen jälkeen menetti tajuntansa. Toimenpiteiden aikana kissa on ilmeisesti kokenut voimakasta kipua ja tuskaa."

Häpeällinen teko pysyy häpeällisenä tekona silloinkin kun se upotetaan teokseen, silloinkin, kun teos ostetaan taidemuseoon sen johdon (Tuula Arkio) päätöksellä, silloinkin kun kulttuurin tutkimuksen professori sitä ylistää, silloinkin kun Ilta-Sanomien kolumnisti (Aleksi Bardy), historian professori (Jukka Relander), kirjailijat (Anja Snellman, Arto Virtanen) ja Suomen Taiteilijaseuran johto (Elena Näsänen, Piia Rantala) antavat sille tukea ja ymmärrystä, silloinkin kun Helsingin Sanomien taidekriitikko (Tiina Nyrhinen) sille aplodeeraa, silloinkin kun se glorifioidaan väitöskirjalla ja tohtorinhatulla.
    
Kaiken kaikkiaan voi todeta, että taiteilijan aikoinaan suorittama itsetarkoituksellinen väkivalta on ollut hänelle itselleen tavattoman hyödyllistä. Suomen taide- ja nyt valitettavasti myös tiedeyhteisölle, sen uskottavuudelle ja arvostukselle, Mäen teko sen sijaan on ollut ja on tavattoman vahingollinen.

Mäki ylpeilköön edelleenkin perverssiydestä, jota hän osoitti rääkätessään jo ennestään kovia kokenutta elävää olentoa, ja masturboidessaan sen raadon päälle. Useimmat muut suomalaiset taiteilijat ymmärtävät hävetä hänenkin puolestaan.