Kysymyksiä ja vastauksia
Koululaiset, opiskelijat ja toimittajat ovat esittäneet minulle lukuisia hankalia kysymyksiä sähköpostitse. Tähän osastoon olen koonnut parin viime vuoden ajalta näitä kysymyksiä ja omat vastaukseni. Kirjeenvaihtoa ei ole kummemmin editoitu, mutta esim. kysyjien nimet olen poistanut. Olisin peräti tyytyväinen, jos esim. ne koululaiset, jotka tekevät kirjoistani esitelmiä äidinkielen tunneille, löytäisivät täältä jotain käyttökelpoista.
Leena Krohn
12.9.98
>1. Mikä "minä" on? Jos mieli on toisaalta yhteinen ja toisaalta
>erillinen, missä on yksilöllisen identiteetin pohja? Onko muilla
>eläimillä kuin ihmisellä identiteetti? Kieltä pidetään ihmisen
>erikoisuutena; missä määrin uskotte niin olevan?
Ilman sinää ei ole minääkään. Minä syntyy dialogissa, kun oma opitaan erottamaan toisesta. Ihmisen yksilöllinen identiteetti pohjautuu muistiin, kieleen ja nimeen, mutta myös jokaisen ruumiin ja kehonkaavan ainutkertaisuuteen.
On selvää, että muillakin lajeilla, jopa hyönteisillä, on kieli- ja merkkisysteemejä, vaikka niiden perusta on täysin erilainen kuin inhimillisen kielen. Nisäkkäiden yksilöllisyydestä ei ole epäilystäkään. Yhdyskuntaeläimillä kuten esim. muurahaisilla tuskin on yksilöllisyyttä; niiden henki on halpa ja ne ovat valmiit uhraamaan sen pesän puolesta.
Minuus on kenties vain illusorinen ominaisuus, mutta se kuuluu välttämättömiin illuusioihimme.
>2. Tuotannossanne näkyy minusta kahtalainen suhde psykoanalyysiin:
>otatte siihen kielteisen kannan mutta toisaalta motiivit monien
>kertomustenne taustalla tuntuvat psykoanalyysin läpäisemiltä -
>epäilemättä olisi ainakin mahdollista tulkita ne niin. Onko
>freudilaisen psykoanalyysin kritiikkinne ehkä vain samasta lähteestä
>tulevan inspiraation toinen puoli?
Ne tuskin voivat olla psykoanalyysin "läpäisemiä", sillä freudilaisen ihmiskäsityksen köyhyys (huolimatta sen paikoittaisesta syvyydestä) on aina ällistyttänyt minua. Mutta ehkäpä ällistys onkin erinomainen inspiraation lähde.
>3. Onko psykologian ihmiskuva ylipäänsä tosi? Miksi haluatte puhua
>psykoanalyysiä vastaan - onko sen suosio oire jostain? Eikö terapiaa
>kuitenkin tarvita - millaista sen tulisi olla?
Mikään ihmiskuva, jonka kykenemme muodostamaan, ei voi olla tosi. Se on aina fragmentaarinen, aina väistämättömän kapeasta näkökulmasta havaittu.
Ketä loppujen lopuksi terapialla pystytään auttamaan tai parantamaan? Ei ainakaan vaikeita psykooseja, ei sarjamurhaajia tai pedofiileja. Depressioista ja neurooseista toivutaan paremmin nykyisillä lääkkeillä kuin pelkällä terapialla. Vähäisemmät häiriöt väistyvät (tai vaihtuvat toisiin) ympäristön ja ihmissuhteiden vaihtuessa.
Viimeiseen(kään) tämän ryhmän kysymyksistä kompetenssini ei riitä vastaamaan.
>4. Käytätte joissakin teksteissänne (Umbra, Tribarin essee "Kuka minä
>en ole") psykiatrisista oireista kärsiviä ihmisiä ikään kuin
>kärjistettyinä kuvina terveistä. Missä on terveen ja sairaan raja?
>Mitä mieltä olette Freudin kuuluisasta määritelmästä "terve ihminen
>pystyy rakastamaan ja tekemään työtä"?
Freud itse määritteli hysteerisiksi ja neuroottisiksi ihmisiä (etenkin naisia), joita oli riistetty ja kohdeltu huonosti tai joilla oli jokin fyysinen sairaus, jota hän ei kyennyt diagnostisoimaan.
Yhteiskunta riistää sadoiltatuhansilta jälkimmäisen terveyden kriteerin.
>5. Kirjoititte HS:n yliössä heinäkuussa "synteettisestä
>evoluutiosta". Maallikolle ajatus ajattelevasta, saati
>persoonallisesta koneesta tuntuu vieraalta. Miten todellinen
>mahdollisuus synteettisen tajunnan syntyminen mielestänne on?
>Läpäistäänkö Turingin testi pian?
Se on todellinen. Ei pian, mutta ennen pitkää.
>6. Eikö voisi ajatella myös niin, että meidän tietoisuutemme on jo
>nyt synteettinen, rakennettu. Tarkoitan paitsi aivoleikkauksia ja
>psyykenlääkkeitä myös koulutusta, tietoa, ylenpalttista visuaalista ja
>auditiivista tarjontaa. Miten tällaista persoonallisuuteen kajoamista
>(erityisesti lääkkeet ja leikkaukset) tulisi arvottaa?
Ei ole mitään alkuperäistä, luonnollista, puhdasta ihmisyyttä, johon voisi palata. Ns. ihmisluontoa on rakennettava, muokattava, ohjattava, karsittava ja suitsittava. Estot (esim. toisen ihmisen tappamisen ja vahingoittamisen esto) ovat ehdottoman välttämättömiä. Mieluummin kompleksinen ihminen kuin lapsi, joka hirttelee välitunnilla luokkatovereitaan.
Jos ihminen vain Prozacin avulla pystyy tekemään työtä, nauramaan, nukkumaan ja olemaan toisillekin ihminen, niin nauttikoon Prozacinsa.
>7. Olette kirjoittaneet paljon fiktion ja todellisuuden välisestä
>erosta.
Niitä hämäriä rajoja etsitään ja määritellään myös kirjoittamalla. Mielikuvitus on kaiken rationaalisuuden perusta. Piste.
>8. Etiikan alkuperä lienee suurimpia kiinnostuksen kohteitanne.
>Eettiset teesinne ovat suoria ja jollain tapaa "varmoja" - mielestäni
>ilahduttavana vastakohtana tavalle, jolla etiikasta yleisesti
>puhutaan yliopistolla ja kulttuurilehdissä. Mutta mistä moinen
>suoruus? Onko etiikka näkemyksenne mukaan vain käytännöllinen asia,
>teoreettisesti ontto? Eettiset käsityksenne näyttäisivät pohjaavan
>fiktion ja todellisuuden erotteluun - eettisesti merkityksellisiä
>tekoja tapahtuu vain todellisuudessa - mutta mistä tieto
>todellisuudesta tulee, jos sitä luovat diskurssit ovat paljolti
>fiktiivisiä (talous, tavat, historia jne.)? Missä siis on etiikan
>"aritmeettinen piste"? (Anteeksi hieman jaaritteleva kysymys.)
Kärsimyksessä.
>9. Vastapainona etiikkanne selkeydelle hahmottelette esimerkiksi
>novellissa "Kuolemani valtias" kuvaa jonkinlaisesta neutraalista
>elämänvoimasta, joka ei kysy oikeaa ja väärää vaan yksinkertaisesti
>vain etenee. Miten tällaista voimaa, jos sellainen on, voitaisiin
>kuvata etiikan kannalta?
Miksi sitä pitäisi kuvata etiikan kannalta?
>Kenen toimintaan pitäisi puuttua, mitkä voimat vievät kehityksen
>väärille teille (oletan, että jotkut)? Millaisia vaikuttamisen tapoja
>suosittelette - mielipiteenne eläinoikeusliikkeen suorasta
>toiminnasta? (Ahkera lehtikirjoittelu on toki erityispiirteenne
>kirjailijana; tavoittelen tässä konkreettisia linjanvetoja.)
Globalisaatiossa (vaikka se yhdistää myös yhteiskunnan radikaaleja voimia) on suunnattomia riskejä: esim. MAI-sopimus on saatava torpedoiduksi.
Luin Stephen Hawkingin mielipiteen eläinoikeusaktivisteista ja ajattelin, että siinä meillä on ihailtu tiedemies ja loistava matemaatikko, jolta puuttuu tyystin eettinen intuitio.
Turkistarhaus on kiellettävä lailla. Sellaisen lainmuutoksen hyväksi on työskenneltävä - ennen kaikkea verbaalisti, informaatioiskuin.
>11. Miksi kirjoitatte kirjallisuutta? Voisi kuvitella, että kirjoja
>kirjoitetaan joko itselle (vaikuttimina pakko, luomisen ilo,
>itsetehostus tms.) tai toisille (kutsumus, vakaumus, halua
>kommunikoida maailman kanssa). Miten on teidän tapauksessanne?
Tämä on ammatti siinä kuin puusepän tai kaupankassan. Saan kirjoittamisesta elantoni enkä osaa mitään muutakaan. Totta kai työni tuottaa minulle parhaimmillaan myös hupia ja olisi toki toivottavaa, että se olisi iloksi muutamalle muullekin.
Parasta kirjoittamisessa on yksinäisyys, jonka julkaiseminen tietysti aina osittain murtaa.
>12. Missä määrin kommunikoitte itse kirjallisuuden kanssa -
>viittaatte usein tiettyihin klassikoihin kuten Tsehoviin, Camusiin,
>Poeen - vai onko sekin enemmän keskustelua oman henkilöhistorianne
>kanssa? Entä kaunokirjallisuuden ulkopuoliset vaikuttajat, mikä on
>niiden osuus (tiede, populaarikulttuuri jne.)?
En viittaisi näihin klassikoihin ellei minulla olisi heihin henkilökohtaista suhdetta. Populaarikulttuurin suhteen (lukuunottamatta Aku Ankkaa, josta pidän paljon) olen melkein analfabeetti. Nuorisokulttuuria en harrastanut nuorenakaan. Minussa virtasi jo silloin mustetta veren tilalla.
>13. Millaiseksi koette asemanne ja tehtävänne yhteiskunnassa? Onko
>kirjallisuudella jokin tehtävä, vai toimiiko se joka tapauksessa
>satunnaisesti, erikseen ja erilailla kunkin lukijan kohdalla?
En tunne olevani hyödytön loiseläjä eikä minulla ole pienintäkään epäilystä siitä, etteikö kirjallisuutta tarvittaisi myös tulevaisuudessa. Jokainen kirjailija ottaa itse oman tehtävänsä. Minä kirjoitan arvoituksesta ja tietämättömyydestä.
>14. Umberto Eco kirjoitti kerran, että uusnatsien täytyy saada
>levittää tietoaan internetissä - jolloin meidän velvollisuutenamme on
>täyttää verkko natsismin vastaisella materiaalilla. Hyväksyttekö
>tällaisen suvaitsevaisuuden? Pitäisikö Hitlerin "Taisteluni" olla
>lainattavissa sivukirjastosta? Entä Ellisin "Amerikan psyko"?
Suhtaudun Econ näkemykseen varauksella. Propagandalla voi olla - ja on ollut niin hirvittäviä seuraamuksia - että kansankiihottajien sananvapautta on rajoitettava. Viimeksi murhattiin 800000 tutsia suureksi osaksi radiopropagandan seurauksena.
Toisaalta minulla on muistikuva, että itse olisin lukenut Hitlerin Taistelua lapsena. Olen lukenut myös Maon aforismeja ja Stalinin ajatuksia, mutta minusta ei tullut natsia, maolaista eikä stalinistia (ei edes uusstalinistia huolimatta siitä, että nuoruuteni osui tämän aatteen kukoistusajalle). Nuorena luin myös jonkin verran de Sadea ja se teki minut hyvin onnettomaksi.
Tällä hetkellä en lue sellaisia kirjoja kuin esim. American Psychoa. Ihmisellä on oikeus kieltäytyä näkemästä painajaisia ja olla turmelematta mielikuvitustaan.
Mitä enemmän ihminen lukee ja oppii, sitä immuunimmaksi hän tulee propagandalle ja fundamentalistisille aatesuunnille. Ymmärrys tulee tiedon ja rakkauden kautta, se on paras vastalääke idiotismille.
>16. Olen lukenut kirjan nimeltä "Miten jaksamme elää?", jossa
>tunnetut ajattelijat vastaavat otsikon kysymykseen. Pystyttekö
>antamaan lyhyesti oman vastauksenne?
Kävin sienimetsässä ja löysin mäntykukan. Elämä yllättää päivästä päivään. Pidän työstäni, on hienoa nähdä poikansa aikuistuvan, herätä aamulla puhumaan ystävänsä kanssa uusista unista, nähdä puutarhansa omenapuun kantavan keväällä kukkia ja syksyllä hedelmiä. Uskon myös, että kuolemasta löydämme sen, mitä täältä emme.
7. Olette kirjoittaneet paljon fiktion ja todellisuuden välisestä
erosta. Onko sitä olemassa - ja onko se vain sopimuksenvarainen?
Ajattelen tässä (esimerkiksi) Pentti Linkolaa, Euroopan Keskuspankin
johtajaa, lestadiolaissaarnaajaa ja kirjallisuuden nobelistia. Miksi
näistä vain pankinjohtajan katsotaan yleisesti puhuvan
todellisuudesta, "faktoista" tai "realiteeteista"? Miten erilaisia
puhumistapoja voisi vertailla?
Kirjoittaminen on minulle näiden rajojen hapuilua ja määrittelyä. Tribar on kuva inhimillisestä todellisuudesta, joka yhdistää loogisesti mahdottomaksi konstruktioksi toden ja epätoden, materian ja symbolit, rationaalisen ja irrationaalisen. Todellisuutemme on auttamattoman paradoksaalinen, ja mielikuvitus on kaiken rationaalisuuden perusta.
10. Puhutte paljon etiikasta ja pohditte
todellisuuden luonnetta, mutta millaisena näette vallitsevan
yhteiskunnallisen tilanteen Emuineen, työttömyyksineen ja euroineen?
Kenen toimintaan pitäisi puuttua, mitkä voimat vievät kehityksen
väärille teille (oletan, että jotkut)? Millaisia vaikuttamisen tapoja
suosittelette - mielipiteenne eläinoikeusliikkeen suorasta
toiminnasta? (Ahkera lehtikirjoittelu on toki erityispiirteenne
kirjailijana; tavoittelen tässä konkreettisia linjanvetoja.)
Se on hämmentävä ja pelottavan labiili. Uusi yhteiskuntakritiikki on nousemassa. Sitä hahmotellaan vielä marginaalisissa ryhmissä, jotka tulevat voimistumaan ja keskittymään. Eläinaktivistit kuuluvat näihin ryhmiin. Epäilemättä osa kritiikistä tulee ilmenemään myös väkivaltana ja terrorismina.
30.11.1998
Hyvä P.H.,
vastaan ohessa kolmeen kysymykseesi. Muita mietin vielä, ehkäpä vastaukset ehtivät vielä huomenna?
>- Mitä on tapahtunut nyt vuoden aikana siitä lukien, kun palautitte
>mitalit? Kirjoitit taannoin toivovasi, että tästä keskustelusta alkaisi
>suuri prosessi, joka johtaisi ihmisoikeuksien esille nousuun laajemmin.
>Onko tällaisesta merkkejä?
Suurin osa palautteesta on ollut myönteistä - viimeisimpänä esimerkkinä Vuoden Kiila. On toki ollut niitäkin, jotka ovat rinnastaneet tämän protestin tarhaiskuihin tai jopa isänmaanpetturuuteen.
Jo se, että keskustelua syntyi, oli sinänsä voitto. Sehän ei ollut keskustelua vain mitalien jaosta vaan Suomen koko ulkopoliittisesta linjasta. Yksityisten ihmisten ja tiedotusvälineiden reaktiot olivat merkkejä siitä, että mielipide- ja kulttuuri-ilmasto on suomalaisessa yhteiskunnassa perusteellisesti muuttumassa. Kansalaisaktivismia ei voi suitsea, viralliset auktoriteetit menettävät vaikutusvaltaansa. Etenkin koulutetut nuoret pohtivat eettisiä kysymyksiä. He eivät enää äänestä niitä, joiden juhlapuheet ja teot menevät liian ilmeisesti ristiin.
>- Mitä ajattelet itsenäisyyspäivän alla, kun mitaleja taas jaetaan?
>Todennäköisesti uutinen indonesialaisten palkitsemisesta nostatti
>sinussa aikoinaan suuttumuksen. Tunnetko sen vielä, onko se laantunut?
Ajattelen, että mitalien jakelu ei ole vain harmiton juhlarituaali, vaan että symbolisilla eleillä on mahtava painoarvo. Osoitti säädyllisyyden tajun puutetta osoittaa erityiskunnoitusta ministerille, joka kuuluu erääseen maailman korruptoituneimmista hallituksista, ja suunnattoman rikkaalle pohatalle, jonka suuryhtiö on syyllistynyt paikallisten asukkaiden oikeuksien riistoon.
Ylioppilaslehden mukaan ulkoministeri Tarja Halosen mielestä jupakka Indonesian valtiojohdolle myönnetyistä suomalaisista ritarikuntamerkeistä on tyypillinen esimerkki tiedotusvälineiden pinnallisesta tavasta käsitellä ihmisoikeusasioita: "vain normaalista toiminnasta poikkeavat tapahtumat huomataan".
Mitalien myöntäminen Indonesiaan oli sen sijaan aivan normaalia toimintaa, kuten tasavallan presidentti aivan oikein korosti. Protestimme ei kohdistunut vain yksittäiseen eleeseen vaan siihen tylsämieliseen, hidasveriseen, pelkurimaiseen "normaalisuuteen", jota Suomen ulkopolitiikassa on pidetty ohjenuorana vuosikymmeniä.
Todella pinnallista - tai suorastaan olematonta - oli ulkopoliittisen johdon analyysi tällaisen palkitsemisen mahdollisista seuraamuksista. Sille oli ilmeinen yllätys, että mitään reaktioita ylimalkaan ilmeni.
>Minkä arvelet olevan seuraava testi, iso keskustelunaihe, jonka
>yhteydessä käytännöllisesti katsoen kaikki joutuvat ottamaan kantaa
>ihmisoikeuksiin?
Erilaiset fundamentalistiset, äärinationalistiset ja antisemitistiset liikkeet tulevat olemaan ihmisoikeuksille voimistuva uhka. Geeniteknologiaan, tekoälyyn ja synteettisen evoluutioon liittyvät kysymykset käyvät yhä polttavammiksi.
Hei,
>Kysyn vielä, haluatko sanoa jotain lisää kysymyksestä
>johon jo asiasisällöltään vastasit, eli millaiset fiilikset on
>nyt itsenäisyyspäivän alla. Haluaisin aloittaa juttuni kertomalla
>jostain emotionaalisesta reaktiosta ihmisoikeusloukkaukseen
>tai ihmisoikeusasiaan. Siksi ajattelin kysyä tuosta tunnetko
>vielä sen suuttumuksen (jos sitä syntyi) joka sai sinut palauttamaan
>mitalin? Syttyykö se yhä uudelleen, vai onko tunne muuttunut?
>Oliko se suuttumusta, raivoa, ärtymystä, turhautumista - mitä?
Päätös protestista ja sen tavasta syntyi kymmenessä sekunnissa, jo lukiessani uutista, joka kertoi Indonesian metsäministerille myönnetystä mitalista. Tietoisuus siitä, että vientiyritykset ja elinkeinoelämä ovat liian kauan sanelleet Suomen suhtautumista ihmisoikeus- ja ympäristökysymyksiin, leimahti silloin suuttumukseksi. Tunnen edelleenkin tyydytystä siitä, että minulla oli niin otollinen tilaisuus ilmaista tuota indignaatiota, jonka moni on epäilemättä jakanut kanssani. Olisi ollut synti jättää tilaisuus käyttämättä.
Silloinen suuttumus synnytti energiaa, joka käytettiin protestiin ja joka on jo suureksi osaksi kulutettu. Uskon sillä olleen tietyn merkityksen, ja tällä hetkellä elättelen myös hieman toiveikkuutta. Erityisen ilahtunut olen MAI-sopimuksen kaatumisesta, jota edesauttoi kansalaisaktivistien painostus.
>- Mitä ajattelet ihmisoikeustilanteesta Suomessa nyt? Suomi on
>jonkin verran aktivoitunut tällä vuosikymmenellä ottamaan kantaa
>muiden maiden ongelmiin - entä tilanne kotimaassa, maan sisäisissä
>asioissa? Voiko sitä kuvata aidosti hyväksi tai huonoksi?
Vaikka yleistilanne voi näyttää valoisalta, on syytä pelätä, että eräiden kansalaisryhmien asema on kurjistunut 90-luvulla erityisesti kustannussäästöjen vuoksi.Potilaiden - etenkin vanhusten, vammaisten ja mielenterveyspotilaiden - oikeudet eivät suinkaan aina ole itsestäänselviä. Alueelliset erot jyrkentyvät näissäkin suhteissa. Ikärasismi kohdistuu työnhakijoihin ja etenkin naisiin. Pelottavaa on sekin, että suuri osa kansalaisista ei voi edes ryhtyä käymään oikeutta pilviin kohonneiden asianajajapalkkioiden vuoksi. Pitkäaikaistyöttömyys vaikuttaa epäilemättä myös siten, että omien oikeuksien puolesta ei voida eikä jakseta taistella. Köyhyys merkitsee myös oikeuksien murenemista.
Vaikka en olisi - kuten tällä hetkellä satun olemaan - siviilipalvelusmiehen äiti, pitäisin joka tapauksessa kohtuuttomana sitä, että siviilipalvelusaika on yli puolet pitempi kuin asepalvelus.
>- Suomalaiset ovat viime vuosikymmeninä laajimmin pohtineet
>ihmisoikeusasioita ehkä kahden asian yhteydessä, naisten
>oikeuksien ja ulkomaalaisten aseman. Vaikka keskustelu niistä ei ole
>tapahtunut missään yksittäisessä ajankohdassa, niitä voisi kai kutsua
>eräänlaisiksi testeiksi suomalaisten kunnioitukselle ihmisoikeuksia
>kohtaan. Miten näistä testeistä on selvitty?
Suomessa ja yleensä pohjoismaissa naisten asema on epäilemättä parempi kuin suurimmassa osassa maailmaa, mutta täälläkin riittää epäkohtia. Tyypilliset naisten työt kuten hoitotyö tai kirjastoala ovat yhä kehnosti palkattuja. Eräistä naisiin kohdistuneista rikoksista kuten raiskauksista on tuomittu suhteettoman lievästi. Täällä on myös katseltu läpi sormien joidenkin maahanmuuttajaryhmien tapaa silpoa tyttäriensä sukupuolielimet. Seksiorjuus on nykyään arkipäivää jopa keskellä Eurooppaa, ja on turha kuvitella etteikö sitä esiintyisi myös Suomessa.
On selvää, että esim. työnsaanti on ulkomaalaisille vielä vaikeampaa kuin suomalaisille. Niin voimakkaita kiihkonationalistisia tai antisemitistisiä liikkeitä kuin esim. Venäjällä, Saksassa tai Ranskassa täällä ei toistaiseksi ole. Mutta luultavasti on vain ajan kysymys, milloin äärioikeistolaisuus saa täälläkin tukevasti jalansijaa.
5.11.98
>Sinä olet syntynyt Helsingissä ja asunut täällä koko elämäsi. Mitä Helsinki
>sinulle kirjailijana merkitsee?
Isäni puolelta olen neljännen polven helsinkiläinen, äidinisäni puolelta viidennen polven. Paikka muovaa ihmistä voimakkaammin kuin hän itsekään voi ymmärtää. Kaikki merkittävä, mitä minulle on tapahtunut, on tapahtunut täällä. Muistoni ankkuroituvat tänne. Kirjailija joutuu kirjoittamaan omien elämänkokemustensa kautta, vaikka ne eivät suoraan olisikaan luettavissa hänen kirjoistaan.
>Mitkä paikat pääkaupungissa ovat kirjailijana sinulle tärkeitä?
Huoneeni, keittiöni, kuistini. Ne kaupunginosat, missä olen elänyt: lapsuuteni Katajanokka, kouluaikani Herttoniemi, nuoruuteni Kruunuhaka, Tapanila, jossa olen asunut jo parikymmentä vuotta, sen kujat ja puutarhat. Pöytä ja penkki piharakennuksen seinustalla. Espa ja Aleksi. Vene. Ranta ja lähisaaret, Suomenlinna, Pihlajasaari, Korkeasaari, Tähtitorninmäki, Kauppatori, monet puistot ja kahvilat, yliopisto, kirjakauppa, ystävieni ja sukulaisteni asunnot. Lallukka, jossa mummoni, tätini ja serkkuni asuivat. Rautatieasema. Marian sairaala, jossa vanhempani kuolivat. Kätilöopisto, jossa poikani syntyi. Vanha hautausmaa.
>Voisiko kotikaupunkisi olla mikä tahansa muu kaupunki maailmassa?
Silloin olisin toinen henkilö.
>Kuinka merkittävä paikka on ylipäätään kirjailijan työssä?
Yhtä merkittävä kuin aika ja kieli. Se on muistin ja identiteetin perusta.
17.12.98
Hyvät R., T., N. ja M.,
kiitoksia viestistänne ja mielenkiinnostanne Donna Quijotea kohtaan. Tässä eräitä kysymystenne herättämiä ajatuksia:
>-Mistä saitte idean kirjoittaa novellin Toinen ja yö sekä Lasin
>kirkkaus?
Novellin Toinen ja yö pohjalla on oma voimakas kokemukseni. Lasin kirkkaus on, kuten tiedätte, kirjoitettu aikana, jolloin GSM-puhelimia ei vielä tunnettu ja jolloin puhelinkopeilla oli korostuneempi merkitys kuin nykyään. En enää tarkoin muista sen alkuhetkeä, mutta varmaankin odotin puhelinkopin vapautumista ja mietin sitä, mitä telekommunikaatiossa oikeastaan tapahtuu - ei teknisessä vaan henkisessä mielessä.
>-Saatteko inspiraation novelleihinne omasta elämästänne?
Kuten edellisestä vastauksestakin huomaatte, niin usein käy, joskaan en tiedä, onko inspiraatio oikea sana. Ei pidä mennä kirjoittamaan asioista, joihin ei ole mitään henkilökohtaista kosketusta - mutta henkilökohtaista tarkoitan hyvin avarassa merkityksessä: ei kaiken tarvitse olla kantapään kautta koettua. Mutta kirjoittaminen merkitsee tästä intiimisyydestä huolimatta oman itsensä unohtamista - se onkin kirjoittamisen vapauttavia puolia.
>-Mitä ajettelitte kirjoittaessanne novellin Lasin kirkkaus?
Edellä sanotun lisäksi läsnäolon ja poissaolon problematiikkaa, julkisuutta ja yksityisyyttä, sitä miten vuorovaikutus on ihmisen ominta todellisuuta.
>-Mitä pidätte parhaana novellinasi, ja miksi?
En osaa valita yhtä ainoaa kertomusta, mutta tietysti minulla on suosikkeja: Donna Quijotesta esim. Mozart on pettänyt meidät, Kulkue ja toki Lasin kirkkauskin, Matemaattisista olioista Lucilia illustris ja Kuolemani valtias, Tainaronista sellaiset luvut kuin Heidän äitinsä kyyneleet, Niin kuin turkkilot ja Outojen holhooja, Salaisuuksista Uusi Opabinia ja Näkymätön tähti, Pereat munduksesta Mustiin pukeutunut sydän ja Kevyt kuin kivi.
>-Kertoisitteko jonkun kirjoittamiseen liittyvän "salaisuuden", joka ei
>ole yleisessä tiedossa?
Donna Quijoteen liittyy kyllä pari seikkaa, jota kaikki eivät suinkaan tunne. Nimihenkilön esikuva on runoilija Mirkka Rekola, johon olin tutustunut paria vuotta aikaisemmin ja jonka kanssa kävin tuolloin pitkiä keskusteluja. Olen ottanut hänen aforisminsa kirjan motoksi. Mirkka Rekola luki myös Donna Quijoten käsikirjoituksena.
Kokoelman Peilien poika on oma poikani Elias, joka nyt opiskelee käytännöllistä filosofiaa Helsingin yliopistossa.
Akvaarion valossa kuvaan omaa kotitaloani.
Mitään yleistä, kirjoittamiseen liittyvää suurta salaisuutta en tunne. Sen vain tiedän, ettei minusta olisi tullut kirjailijaa, ellen olisi lukenut lapsena ja nuorena loputtomasti ja intohimoisesti, ellei runous olisi merkinnyt minulle niin suurta lohtua ja niin syvää iloa. Samaa merkitsee nyt myös kirjoittaminen - parhaimmillaan.
18.12.98
Hyvä E.M.,
olen saanut tällä viikolla erilaisia sähköpostikyselyjä, joten vastaukseni on viivästynyt, etenkin kun kysymyksenne ovat varsin laajoja ja vaativat paneutumista. Tässä vastaukseni.
>1) 1990-lukua on luonnehdittu pluralismin eli moniarvoisuuden ajaksi.
>Päteekö se mielestänne myös kirjallisuuteen?
Kaunokirjallisuuden painoarvo on selvästi vähentynyt, ja se johtuu osaksi ajankäyttötapojen moninaistumisesta. Kirjallisuus tulee olemaan yhä harvemmille ja kirjoittaminen vieläkin harvemmille. Lukijakunnat pirstoutuvat ja erikoistuvat, eikä se minusta ole onnettomuus. Erikoistuminen ei välttämättä tapahdu vanhojen kriteerien kuten sukupuolen ja iän mukaan. Koko kansan kirjailijat tulevat olemaan yhä harvinaisempia.
Kirjallisuus on sisällöllisesti aina ollut äärimmäisen pluralistinen taiteenlaji. Kirjailijoiden lähtökohdat, työtavat, tavoitteet ja maailmankatsomukset eroavat toisistaan tuhansin eri tavoin.
>2) Millaisena näette kirjallisuuden tulevaisuuden, lähinnä 2000-luvun
>alkupuolella?
Onni, ettette vaadi minua ennustamaan 2000-luvun lopun kirjallisuutta. Ks. edellistä ja seuraavia vastauksia.
>3) Miten internet ja muut teknologiset keksinnöt muuttavat
>kirjallisuuden sisältöä ja sen asemaa yhteiskunnassa?
Tietoverkko ei merkitse kirjoituskulttuurin perikatoa, päinvastoin, sillä tietoverkko on myös kirjoitusta ja erinomainen tapa levittää kirjallisuutta. Siellä liikkuminen on ennen kaikkea lukemista. Tietoverkko tuo ilmi sen tosiasian, että kirjallisuus ei ole kirjoja eikä ole koskaan ollutkaan.
Teknologian tavoin myös kirjallisuus on aina uudistanut todellisuuskäsityksiä. Teknologian ja taiteen, teknologian ja kirjallisuuden rajat hämärtyvät. Tietoverkot ja kirjallisuus opettavat monimaailmaisuutta, eri olemassaolon tapojen konkretiaa. Aika, paikka ja fyysinen ruumis menettävät absoluuttisuuttaan sekä tietoverkoissa että kirjallisuudessa.
Uusia lajityyppejä tulee syntymään ja on syntynytkin (esim. graafiset novellit). Teokset ovat usein monien tekijöiden työtä ja eri taiteenlajien ristisiitoksia. Työprosessi muistuttaa elokuvakäsikirjoitusten tai roolipelien valmistamista. Yksi teos voi myös sisältää monta vaihtoehtoista teosta. Mutta klassiset lajit eivät katoa minnekään. Jopa sellaiset vanhat traditiot kuin esim. oraalinen kirjallisuus näyttävät yllättävästi elpymisen oireita.
Ennen pitkää digitaalinen taskukirja tulee mullistamaan kirjanjakeluverkoston ja kirjastolaitoksen perinteiset roolit. Verkkojulkaisemisen vaikutukset ulottuvat jo nyt kaikkialle vakiintuneeseen kirjalliseen instituutioon.
>4) Millaisia vaikutuksia verkottumisen ja globalisoitumisen jatkuvalla
>kasvulla on kirjailijoihin?
Kirjailijan on keskityttävä työhönsä ja sen avaamaan maailmaan, huolimatta ympärillä tapahtuvista mullistuksista, muuten hän lakkaa olemasta kirjailija. On myös kysyttävä, mitä vaikutuksia kirjallisuudella on tietoverkkoihin ja kuinka kirjailijat voisivat käyttää globalisoitumisen siunauksellisia puolia. Niitäkin on: kansalaisyhteiskunnan vaikutus hallituksiin ja byrokratioihin on yhä vahvistumassa nimenomaan tietoverkon ansiosta.
Kaupunkikulttuurit samanlaistuvat kaikkialla maailmassa ja urbanisaatio tulee yhä leviämään. Se heijastuu tietysti heti kaunokirjallisuuteen. Mutta riemastuttavaa on, että esim. murteet ovat taas nousemassa arvoon arvaamattomaan jopa kirjoitetussa sanassa.
>5) Mitkä ovat ne (suomalaisen) kirjallisuuden erityispiirteet, jotka
>auttavat sitä säilymään myös tulevaisuudessa vahvana taiteenlajina?
Minä ajattelen maailmankirjallisuutta kokonaisuutena, jaettuna ja jakamattomana. Jaettuna siinä mielessä, että kaikki kirjallisuus on jakamista ja vuorovaikutusta, lahjan antamista ja saamista. Jakamattomana ensiksikin siksi, että itsenäiset ja erilliset teokset, ovatpa ne kirjoitettu millä kielellä ja missä maassa tahansa, rakentavat yhtä ja samaa arkkitehtuuria Toiseksi siksi, että kirjallisuus on intellektuaalista omaisuutta, joka ei kulu eikä vähene jakamalla. Ilman intellektuaalisen omaisuuden kartuttamista ja jakamista ihmiskunta on tuhoon tuomittu.
Jotta kirjallisuus säilyisi vahvana taiteenlajina, on kirjoitettava mahdollisimman hyvin. Se on jokaisen kirjailijan ensisijainen velvollisuus. Hyvin ei voi kirjoittaa, ellei kirjoita intohimosta ja välttämättömyydestä. Kansalliset erityispiirteet ja kulttuuri suodattuvat joka tapauksessa kielen kautta ja antavat teokselle sen omimman luonteen. Mutta on selvää, että nuo erityispiirteetkin muuttuvat yhä nopeammin. Suomalaisesta kirjallisuudesta on esim. katoamassa vielä 60-luvulla keskeinen maaseutupainotteinen ja maskuliininen realismi.
>6) Papeilla, sotilailla ja taiteilijoilla sanotaan olevan yksi yhteinen
>piirre: he ovat kukin omalla alallaan itsenäisiä ja riippumattomia
>taloudellisista ja poliittisista intresseistä - tai heidän pitäisi olla
>- tehtäväänsä toteuttaessaan. Millaisena näet taiteilijan ts.
>kirjailijan tehtävän tulevaisuudessa? Onko kirjailijalla moraalisia
>velvollisuuksia?
Minua on pitkään kiinnostanut taiteen ja ns. moraalin suhde. Olen kirjoittanut aiheesta mm. Tribarissa ja Kynässä ja koneessa. Katson, että sekä moraali että rationaalinen ajattelu alkavat mielikuvituksesta. Ihminen ei voi toimia rationaalisesti eikä tehdä tietoisia valintoja, ellei hänellä ole mielikuvitusta.
Kaunokirjallisuutta ei ole ilman mielikuvitusta tai rationaalista ajattelua. Siksi kirjallisuutta ei voi eristää moraalisista valinnoista.
En valitettavasti enää usko, että taide ja kirjallisuus palvelisivat aina vain ihmiskunnan yhteistä hyvää ja pyrkisivät oikeudenmukaisemman maailman toteuttamiseen. Päinvastaisia esimerkkejä on paljon. Kirjallisuutta voidaan käyttää myös tyrannian pyhittämiseksi, rasismin, vainojen ja sodan lietsomiseksi, historian tosiasioiden vääristelemiseksi.
Taiteilijankin on katsottava eteensä ja valittava puolensa.
5.2.99
>- Mikä on teidän koko Bibliografianne ?
Minulla ei ole valitettavasti valmista luetteloa kaikista teoksistani. Omalla kotisivullani www.kaapeli.fi/krohn on mainittu joitakin tärkeimmistä teoksistani ja WSOY:n nettisivuilla www.wsoy.fi lisää. Kotisivuiltani löydät myös runsaasti tekstejä, joita ei ole muualta luettavissa, mm. kuunnelman Emma Ecksteinin piina ja kuvakirjan Sfinksi vai robotti.
- Mikä merkitys teillä on Suomen kirjallisuuteen ?
Tämä on kysymys, johon itse olen oikeastaan jäävi vastaamaan. Arvelen kuitenkin tuoneeni eräitä uusia ja omaperäisiä piirteitä kotimaiseen proosaan. Yhdistän fantasiaa ja faktaa lyyriseen ilmaisuun, mutta pyrin samalla selkeyteen ja täsmällisyyteen. Moraalifilosofia ja metafysiikka ovat aina kiinnostaneet minua, vaikka nyky-Suomessa ne eivät ole kovin populaareja aiheita. Minua onkin joskus moitittu moralistiksi, viimeksi Pereat munduksen yhteydessä, vaikka mielestäni se ei ole julistava eikä opettavainen kirja. Toivon, että jos luet sen, huomaat sen myös hauskaksi, vaikka aihe onkin synkkä.
>-onko teillä mitään mistä te saatte inspiraatioita taikka ideoita
>kirjoihinne ?
Ideat eivät synny tyhjästä eivätkä vain omasta päästä vaan vuorovaikutuksesta muun maailman kanssa, sekä ihmisten että kirjoitetun sanan. Jokainen kirjailija käyttää pääasiallisena lähteenään omaa elämäänsä ja kokemuksiaan. Voin myös tunnustaa, ettei minusta olisi tullut kirjailijaa, ellen olisi lapsena ja nuorena lukenut lakkaamatta ja ellei kirjallisuus olisi merkinnyt minulle todella suurta ilon ja voiman lähdettä. Viime vuosina olen käyttänyt myös paljon Internetiä lähdeaineistona, esim. Pereat munduksessa tai esseekokoelmassa Kynä ja kone.
>- oletteko suunnanneet teoksenne erityisesti jollein ikäryhmälle ?
Olen päinvastoin yrittänyt välttää kaikenlaista ikäluokittelua. Luin lapsena myös aikuisten kirjoja ja aikuisena olen lukenut lasten kirjoja; hyvä kirjallisuus (jota itsekin yritän kirjoittaa) on kaikille lukutaitoisille.
>-onko teillä mitään erityistä mitä haluaisitte sanoa 9:ksäs
>luokkalaisille kirjallisuudesta kiinnostuneille oppilaille ?
Kaunokirjallisuus on nyt vielä vähemmän kuin ennen suurten joukkojen asia. Ne jotka lukevat saavat kuitenkin voittamattomia etuja: paitsi että he oppivat ymmärtämään ihmisluontoa ja sosiaalisia suhteita he harjoittavat samalla monipuolisesti intellektuaalisia ja emotionaalisia kykyjään. Intensiivinen lukeminen on myös paras kirjoittamiskurssi. Siis lukekaa, ystävät!
11.2.99
>1. Mikä Sinua kiinnostaa digitaalisessa muodossa julkaistussa
>kirjallisuudessa ? Miksi päätit julkaista eräitä teoksiasi ainoastaan
>netissä ?
Vuonna 1994, jolloin aloin julkaista tekstejäni verkossa, kotisivun rakentaminen oli vielä melkoinen tekninen suoritus. Myös tämä puoli kiinnosti silloin minua. Palvelimeni on Kaapelisolmu, joka on nimenomaan tarkoitettu julkaisevia ihmisiä varten. Sieltä sain alkuun hyviä neuvoja.
Digitaalinen julkaiseminen merkitsee kirjoittajille riippumattomuutta ja vapautta. Siellä ei tarvita kustantajia, painotaloja, kirjakauppoja eikä juuri rahaakaan sen jälkeen kun perustyökalut on hankittu. Jo julkaisseille kirjailijoille se on uusi tapa testata kirjoituksiaan lukijoiden silmien alla.
Sfinksi vai robotti kirjoitettiin aikoinaan juuri verkkoa varten. Digitaalinen kuvitus on jo toistakymmentä vuotta kiinnostanut minua, ja senhän luontainen paikka on nykyään juuri WWW. Viime syksynä Sfinksi ilmestyi myös painettuna kirjana.
Kaikki muutkin tekstini ovat olemassa painettuina, eräät hieman varioidussa muodossa, joko omissa esseekokokoelmissani, antologioissa tai lehdissä.
>2. Millaisia vaikutuksia näet kirjallisuuden lineaarisuuden pakkopaidasta
>vapautuneella digitaalisen kirjallisuuden interaktiivisella muodolla olevan
>ihmisten maailmankuvaan ?
Ei kirjallisuus, tehtiinpä sitä missä muodossa tahansa, voi kokonaan vapautua lineaarisuuden pakkopaidasta, ellei ihmisen koko keskushermosto muutu. Tai jopa: ellei koko meidän maailmamme fysiikka, sen aika-avaruus, muutu. Syy tulee yhä ennen seurausta. Me näemme unemmekin kertomusten muodossa, draamoina.
>3. Miten interaktiivinen kirjallisuuden muoto ja mahdollisuus julkaista
>teoksia netissä vaikuttaa kirjailijan työhön ?
Minun tekstini eivät ole webissä interaktiivisessa muodossa. Ne eivät ole edes hypertekstejä vaan olen ainoastaan käyttänyt netiä julkaisupaikkana. Näistä asioista sinun täytyy kysyä esim. Markku Eskeliseltä. Digitaalinen kuvitus on minun kohdallani ainoa hieman epätraditionaalisempi ominaisuus, sekin vain Sfinksissä käytetty. En ole koskaan edes kokeillut interaktiivista kirjallisuuden muotoa, ja tuskin tulen kokeilemaankaan. Haluan vain sanoa joitakin tärkeiksi kokemiani niin hyvin ja selkeästi kuin osaan. Sitä paitsi se vähä, mitä olen tältä saralta nähnyt, ei ole toistaiseksi lainkaan vakuuttanut minua. Mutta en ole nähnyt kaikkea, joka päivä tarjonta lisääntyy, ja ennen pitkää ilmaantuu tälläkin alueella todellisia taiteilijoita.
Mutta netissä julkaistut tekstit saavuttavat ilmeisesti sellaisiakin lukijoita, jotka muuten eivät tarttuisi kirjoihin. Niin minunkin kohdallani. Olen myös saanut lukijoilta enemmän ja välittömämpää palautetta kuin aikaisemmin.
>4. Jos digitaalinen, netissä julkaistava kirjallisuus yleistyisi, olisiko
>kirjailijoiden enää ylipäätään mahdollista elää kirjallisuudella ?
Eivät he elä nykyäänkään, eivät ainakaan tekijänpalkkioilla. Useimmat elävät toisesta ammatista saadulla palkalla, taiteilija-apurahalla tai kirjastokorvausapurahalla (niitä ei voi saada samanaikaisesti), sekalaisten sivuansioiden tai puolison tulojen turvin. Montakaan kirjaa julkaisseiden kirjailijoiden tekijänpalkkiot eivät välttämättä vastaa vuodessa edes yhtä keskimääräistä kuukausipalkkaa. Kahta tai kolmea vuotta vanhempia kirjoja ei näet juuri enää myydä, ne on jo makuloitu. Jos jostain teoksesta otetaan uusintapainos, siitä tehdään pokkari, josta kirjailija saa kolme kertaa vähemmän kuin normaalipainoksesta.
Netissä voidaan myös laskuttaa, ja laskutetaankin, tulevaisuudessa vielä paljon kerkeämmin kuin nykyään.
(Sivumennen sanoen ja kaikella kohteliaisuudella: minulta menee nykyään monta tuntia viikossa toimittajien kekseliäiden kysymyksien pohtimiseen. Jos laskuttaisin näistä vastauksista per tunti, olisin paljon varakkaampi.)
>5. Miksi ihminen haluaa olla oma kirjailijansa tai interaktiivisen teoksen
>"toinen kertoja" ? Tarvitaanko silloin enää kirjailijoita ?
Moni haluaa olla oma kertojansa, mutta harva "toinen kertoja". Suomessa on runsaasti intohimoisia harrastajakirjoittajia, mutta se ei merkitse, että he haluaisivat omat puumerkkinsä joka tekstiin. He haluavat kirjoittaa itse omat romaaninsa (ja vielä useammin elämäkertansa) eivätkä jatkaa jonkun muun kirjoittajan skenaarioita. Eivätkä he vallankaan halua maksaa siitä ilosta.
Ihmisellä on tarve uppoutua kokonaan vieraan tekstin todellisuuteen, totaaliseen maailmaan, jossa hän saa olla näkijä ja sitä kautta osallistuja. Juuri toisen kokemusmaailman vieraus ja yllätyksellisyys on kirjallisuuden suurenmoisimpia lahjoja.
Kirjailijaa tarvitaan, mutta hänen täytyy perehtyä entistä paremmin maailmantilaan, sekä poliittiseen että sosiaaliseen todellisuuteen, mutta myös luonnontieteiden kehitykseen. Fiktiivinen ja dokumentaarinen tulevat yhä enemmän sekoittumaan. Ketä kiinnostaa pelkkä itseilmaisu (ellei ole kysymys vähintäänkin Augustinuksen tasoisesta tunnustajasta)? Verkossa on miljoonia sivuja narsistista itseilmaisua.
>7. Onko interaktiivinen kirjallisuus mielestäsi lukijan tyranniaa vai
>lisääkö se demokratiaa ?
Ei kumpaakaan. Demokratia koetellaan aivan muilla areenoilla.
>9. Ovatko tulevaisuuden kirjat kollektiivisesti tuotettuja teoksia, joilla
>ei ole yhtä varsinaista tekijää (tässähän tavallaan palattaisiin taiteen
>alkujuurille) ja jotka elävät ja kehittyvät, muuttavat muotoaan koko ajan ?
>Millaisena näet kirjallisuuden vuonna 2100 ?
Lajit lisääntyvät ja taiteiden rajat sekoittuvat. Pelit, grafiikka ja animaatio tunkeutuvat tekstiin. Toisaalta anonymiteetti voi lisääntyä, mutta nerokultti saattaa sekin vielä palata, vähän toisissa muodoissa kuin ennen. Mutta todella toivon, että kaikki teokset eivät jatkuvasti muuta muotoaan. Se olisi tolkuttomuutta. Kun kerran menneisyydessä on saatu aikaan mestariteoksia, joista ei ole syytä vaihtaa kirjaintakaan, miksi ei myös tulevaisuudessa?
Kirjailija ei ole profeetta eikä sosiologikaan, luojan kiitos. Sen voi sanoa, että myös vuonna 2100 kirjailijan täytyy myös hallita kielen keinot, hänen on rakastettava instrumenttiaan ja hänessä on oltava pisara shamaania.
Nyt en enää jaksa sanaakaan.
5.9.99
Hyvä H-a,
tässä sinulle joitakin vastauksia kysymyksiisi, lyhyesti.
Olen opiskellut Helsingin yliopistossa pääaineenani teoreettinen filosofia. Luin myös yleistä psykologiaa, käytännöllistä filosofiaa, kotimaista kirjallisuutta ja jonkin verran taidehistoriaa. Suoritin aikoinani hum.kand.-tutkinnon (ehkä 1976), mutta gradua en koskaan tehnyt. Aloin julkaista kirjoja ja sain lapsen. Työskentelin myös kirjastoamanuenssina Kotimaisen kirjallisuuden laitoksella.
Mitä tulee lapsuuteeni, siitä olen kirjoittanut jonkin verran Ritva Haavikon toimittamassa opuksessa Miten kirjani ovat syntyneet. Esseekokoelmassani Rapina on teksti kouluajoistani Helsingin tyttökoulussa, esseet sedästäni ja kadonneesta enostani sekä Lentonuoli-niminen essee eräästä varhaisemman lapsuuteni tapauksesta. Nämä kirjat saat varmasti kirjastosta.
>Ja vielä lopuksi: mitä uutta olet omasta mielestäsi tuonut Suomen kirjallisuuteen?
Enpä juuri tällaisia asioita mieti. Se on kriitikoiden ja kirjallisuudentutkijoiden tehtävä. Jokainen kirjailija siirtää teksteissään lukijalle osan omaa ainutlaatuista elämäänsä, aikaansa ja paikkaansa. Jos hän tekee sen hyvin, se riittää.
>Tämä saattaa olla hieman omituinen kysymys, mutta
>mieliämme on pitkään askarruttanut ovatko Aarni, Minerva, Irina ja Inari
>Krohn sinulle jotain sukua? Jos ovat, niin olisi mukava tietää, miten.
Aarni Krohn on serkkuni, isäni Alf Krohnin vanhimman veljen Eino Krohnin poika. Minerva ja Irina Krohn ovat serkkuni Kai Krohnin tyttäriä ja setäni Sven Krohnin pojantyttäriä. Inari Krohn taas on sisareni.
17.2.99
>Miten sinusta tuli kirjailija?
Siten, että ensin - viisivuotiaasta lähtien luin lukemistani. Päätin jo kouluaikana, että kirjoittaminen on tuleva ammattini. Se että aloitin lastenkirjailijana, oli sen sijaan sattumaa. Tein tekstit sisareni Inarin kuviin - niin syntyi Vihreä vallankumous.
>Mikä omista teoksistasi on sinulle mieluisin? Miksi?
Kenties Tainaron. Se on ehyin, tosin ja intensiivisin, lähimpänä runoutta.
>Ketkä kirjailijat ovat lähellä sydäntäsi ja miten he ovat vaikuttaneet sinuun?
Sellaisia kirjailijoita on leegio. Lapsena, paljon alle 10-vuotiaana, luin paljon lyriikkaa, etenkin Eino Leinoa ja Uuno Kailasta, Saima Harmajaa ja P. Mustapäätä, murrosiän lähetessä Helvi Juvosta, Edith Södergrania, Viljo Kajavaa, Otto Mannista. Topelius ja Andersen joita luin myös yhä uudelleen, ovat jatkuvasti tärkeitä. Sitten olivat nämä suuret venäläiset: Tolstoi, Dostojevski, Tshehov, Gogol...
Nuoruuteni tärkeitä yksittäisiä kirjoja olivat mm. Giuseppe Tomasi di Lampedusan Tiikerikissa ja Salvatore Quasimodon Ja äkkiä on ilta. Kukin teos vaikuttaa omalla energiallaan ja elämänuskollaan. Hämmästyttävää oli - ja on - kokemus siitä, kuinka erilaisia kokemusmaailmoja, rajattomasti, on olemassa.
>Minkälainen suhde sinulla on suomalaiseen kirjallisuuteen ja kansalliseen
>traditioon? Onko suomen kieli sinulle se ainoa oikea?
Ks. edellistä vastausta. Lapsena minä ja nuorempi serkkuni kuuntelimme, kun sisareni luki meille ääneen Seitsemää veljestä. Vänrikin tarinoita luin myös huvikseni yhä uudelleen. Minulle suomi on ainoa mahdollinen kieli ilmaista mitään täsmällistä.
>Olet joskus sanonut että on väärin väittää sinun kirjoittavan fiktiota.
>Pidätkö kaikkia kirjojasi ei-fiktiivisinä? Mikä tekee teoksesta fiktiota?
Se oli tietysti hiukan kärjistetysti sanottu, mutta hyvin vähän olen itse keksinyt. Tainaroninkin outojen hahmojen elintavat ovat peräisin enimmäkseen reaalimaailmasta. Mutta fiktiota on faktojen uudelleen kombinointi. Mielikuvitus on kuitenkin minusta sekä moraalin että rationaalisuuden perusta.
>Viimeisimmissä teoksissasi käsittelet koneen ja ihmisen yhteensulautumista.
>Esität mahdollisuuden siitä että evoluution myötä ihmiset kuolevat
>sukupuuttoon ja koneista tulee hallitseva oliolaji. Mitä korvaamattoman
>arvokasta kuolisi ihmissuvun mukana? Mikä ihmisyydessä on korkeinta ja
>kauneinta?
Kauneuden kaipuu, totuuden jano, muisti ja toivo. Mutta en tiedä, kuuluvatko ne yksin ihmiselle.
>Pereat Munduksen motto kuuluu "Maailmassa on vain yksi ihminen ja hänen
>nimensä on Kaikki ihmiset". Mitä haluat sanoa tällä ihmisyydestä?
Että olemme kaikki samaa eläintä.
>Ovatko Pereat Munduksen tarinat uhkakuvia tulevaisuudesta vai naamioituja
>kuvauksia meidän ajastamme?
Minusta eivät edes "naamioituja".
>Pereat Munduksessa yksi keskeinen hahmo on tohtori Keinolempi. Myös Umbran
>päähenkilö on lääkäri. Mikä tällaisessa hahmossa kiehtoo?
Lääkäri, kuten kirjailijakin, tutkii ihmistä ja ihmisen patologiaa.
>Kotisivuillasi voi lukea painamatonta teostasi Sfinksi vai robotti. Oletko
>saanut siitä palautetta netin kautta? Lisääkö netti vuorovaikutusta tässä
>suhteessa? Onko palaute erilaista kuin se, mitä olet saanut painettuihin
>kirjoihisi?
Sain Sfinksin ilmestyttyä siitä runsaastikin palautetta netin kautta, enimmäkseen kiitosta mutta myös kritiikkiä lähinnä teknisestä toteutuksesta. Mailit olivat useimmiten lyhyitä ja ytimekkäitä. Jos joku lukija vaivautuu kirjoittamaan "oikean" kirjeen - se tapahtuu harvoin - hän saattaa kirjoittaa hieman seikkaperäisemmin kuin sähköpostia käyttävät.
Verkossa julkaisemani esseiden ja esim. Pereat munduksen katkelmien vuoksi olen myös saanut sähköpostia. On sellaisiakin verkon käyttäjiä, jotka kirjoittavat toistuvasti lukukokemuksistaan.
>Uskotko että hyperkirjallisuudesta tulee elävä kirjallinen laji?
Siitä ei ole toistaiseksi vakuuttavaa näyttöä. Todelliset verkkokirjailijat antavat vielä odottaa itseään.
>Tulevatko lukijan ja kirjoittajan roolit todella sekoittumaan tulevaisuudessa?
Toistaiseksi tällaiset teokset ovat jääneet lievästi huvittavien kokeiden asteelle. Se, että vain YKSI ihminen on vastuussa teoksesta, antaa sen lukijalle useimmiten väkevämmän todellisuuskokemuksen.
>Mitkä asiat elämässä tuottavat sinulle iloa?
Vuorovaikutus muun ihmiskunnan kanssa (myös taiteen kautta), äitiys, rakkaus, vuodenajat, päivänpaiste ja yön pimeys, luonto ja eläimet, oma työ.
16.10.00
Hyvä E.L.,
kiitos viestistäsi. Kysymyksesi ovat varsin laajoja, enkä millään ehdi - en edes osaa - vastata niihin kaikkiin. Vastaan siis vain joihinkin - ja lyhyesti.
Käypä kotisivullani www.kaapeli.fi/krohn. Sieltä voisit löytää materiaalia tehtäväänne varten.
1.Mikä on ollut elämäntyösi ennen ja nyt?
Olen opiskellut kirjallisuutta, filosofiaa ja psykologiaa Helsingin Yliopistossa. Joitakin vuosia toimin siellä amanuenssina kotimaisen kirjallisuuden laitoksella. Vapaa kirjailija olen ollut jo parikymmentä vuotta.
2.Oletko kirjoittanut muuta kuin novelleja ja satuja?
Olen kirjoittanut myös romaaneita, esseitä, lyriikkaa ja kuunnelmia.
3. Mikä sai innostamaan satujen, novellien ym. kirjoittamisen?
Se että lapsena ja nuorena kirjallisuus antoi minulle niin paljon iloa ja ymmärrystäkin. Se ei ollut minulle mikään harrastus, vaan itse elämää.
4. Minkä tyylisiä tuotoksesi (novellisi, satusi...) ovat? Kuvaile.
En kuvaile. Se ei ole kirjailijan tehtävä. Niitä saavat kuvailla lukijat, kriitikot ja kirjallisuudentutkijat.
5. Minkä tyylinen on Teidän "Akvaarion valo" -novellinne? Vertailisitteko sitä muihin novelleihin ja kirjoituksiin. Minkälaisia eroja löydät?
Mahdoton tehtävä! Olen kirjoittanut yli kaksikymmentä teosta enkä ryhdy vertailemaan tätä yhtä novellia muuhun tuotantooni. Sen verran ehkä voi sanoa, että Donna Quijote kokonaisuudessaan sisältää lyyristä, filosofista ja myös tavallaan musiikillista proosaa.
7. Voisitteko vielä kertoa tuotostenne työstämisestä ja elämästänne pääpiirteittäin jonkin verran?
Tässä on jo kaksi suurta kysymystä. Ensimmäiseen vastaan, että kirjoitan yleensä tekstini useampaan kertaan. Jälkimmäisestä sen verran, että asun osan viikkoa Pernajassa, osan Helsingissä, elän avoliitossa ja minulla on filosofiaa opiskeleva poika.
8. Miten voisitte tulkita "Akvaarion valo" novelliasi?
Kertoisitteko siitä omia näkökulmia, ajatuksia, pohdintoja. Mitä olette halunneet tällä novellillanne viestittää lukijoille? Sanoma?
Hyvät tytöt, teidänhän sitä pitää analysoida. Minulla on hyvin vähän halua palata vuosikymmenien takaiseen novelliin. Kirjailija haluaa miettiä tulevia eikä vanhoja tekstejään. Hän ei ole journalisti. Hänellä on aniharvoin mielessään yksi tai kaksi tiettyä asiaa, jotka hän haluaisi "viestittää" lukijoilleen. Koko teksti, kertomus, sen kieli ja kuvat, ovat sanoma.
9. Oletteko saaneet minkäänlaisia palautteita, kommentteja (tms.) novelleistanne ja saduistanne?
Mitä olet tykännyt niistä?
Olen tietysti lukenut päivälehtikritiikkejä, joita teoksistani on kirjoitettu. Voittopuolisesti ne ovat olleet positiivisia. Usein saa silti hämmästellä, miten epäolennaisiin seikkoihin kriitikot saattavat keskittyä. Lukijoilta olen myös saanut jonkin verran suoraa palautetta, viime vuosina myös sähköpostitse. Kotisivullani vierailevat silloin tällöin myös sellaiset ihmiset, jotka harvoin tarttuvat kirjoihin. Se on ilahduttavaa.
25.10.00
Hei Mi.,
kiitos ilahduttavasta viestistä ja mielenkiinnosta kirjojani kohtaan. Vastailen parhaan kykyni mukaan.
1.Teoksessanne esiintyi mielenkiintoistakin mielenkiintoisempi Håkan. Onko hänellä tosi maailmassa vastinetta, onko hän siis tosi elämän henkilö?
Håkan on ryhmä fiktiivisiä henkilöitä. Mutta kuten fiktiossa aina on väistämätöntä, heihin on tarttunut joitakin piirteitä todellisista ihmisistä ja kirjoittajasta itsestäänkin.
2. Eräänä teoksen lähtökohdista on ollut C. Sandburgin säe : "Maailmassa on vain yksi ihminen ja hänen nimensä on Kaikki Ihmiset."Onko tämä yksi ihminen Håkan ? Vai onko säkeellä jokin muu merkitys ?
Tässä Håkan edustaa koko ihmiskuntaa, jokamiestä. Luin Carl Sandburgin säkeen luin ensi kerran 13- tai 14-vuotiaana Edward Steichenin valokuvanäyttelyn The Family of Man luettelosta. Minua kiinnostavat enemmän ihmisten yhtäläisyydet kuin eroavuudet, ja katson, että ihmiskunnalla - kuten muurahaispesällä - on eräänlainen yhteistajunta.
3. Teos on monipuolinen , hauskakin, onko tällä kirjalla opetus tahi sanoma lukijoilleen?
Pereat mundus on satiiri ja eräänlainen dystopia, siis utopian vastakohta. Se sisältää lukuisia vaihtoehtoisia tulevaisuusskenaarioita, joista voi uuttaa kaiketi halutessaan opetuksia ja varoituksiakin. Uhkia on paljon, mutta sen toki tiedämme ilman Pereat mundustakin. Teos on itsessään oma sanomansa, jota ei voi sen lyhyemmin esittää.
4. Kirjan esittely tekstissä kirjoitettiin"Pereat mundus vie lukijansa ajattelun rajamaille "josta olen erittäin samaa mieltä , pitäisikö nuorille suositelle enemmän kirjoja jotka"pakottavat"lukijan ajattelemaan ja tulkitsemaan tekstiä.
Eipä siitä ainakaan haittaa olisi. Minulla on se käsitys, että monet nuoret ihmiset nyt kuten omassa nuoruudessanikin janoavat ajatusta, julistusta ja - Eino Kailan ivattua termiä ihan vakavassa mielessä käyttääkseni - myös "syvähenkisyyttä". Olen ilahtunut, jos edes osa tuotannostani lasketaan sellaiseen kirjallisuuteen kuuluvaksi.
5.Viime aikoina on puhuttu suomen kielen aseman heikkoudesta. Esimerkiksi : pääkirjoitus Iltasanomissa 3.10.200 :
"Ylioppilaskirjoitusten äidinkielen kokeen tulokset ovaat heikentyneet takavuosina .Nykyään törmää yhtenään siihen, etteivät asiantuntijat osaa informoida ymmärrettävästi maallikoita, esimerkkeinä tietotekniikka oppaat tai lääkärien tekstit. Opetusviranomaiset ajavatkin tärkeimmän mittarin särkemistä ehdottamalla otsikkoaineen poistamista ylioppilaskirjoituksista. Tyrkyttämällä suunnitelmaa härkäpäisesti vuodesta toiseen fanaattinen virkamies saattaa hyvinkin saada sen lopulta läpi, vaikkei kukaan muu asiasta innostuisikan. Tämä on estettävä."
Mitä mieltä olette kirjailijana, onko suomenkielen osaaminen heikkenemässä ja pitäisikö tosiaan otsikkoaine poistaa äidinkielenkirjoituksista, ja lisätä sen paikalle estetiikan koe ?
Vaikuttaa siltä, että äidinkielen hallitsemisen yleistaso todella laskee. Heikot ovat myös yhä heikompia. Mutta toisaalta osa nuorisosta lukee erittäin paljon ja käyttää äidinkieltään rikkaasti ja taitavasti. Tasoerot siis kasvavat (samoin kuin tuloerot tässä maassa).
Vastustan ehdottomasti otsikkoaineen poistamista ylioppilastutkinnosta. Kyllä ihmisen on osattava kirjoittaa omaa äidinkieltään. Sitä taitoa tarvitsee jokainen kansalainen. (Onneksi nykyinen presidenttimme osaa itse kirjoittaa puheensa!)
5. Saanen viimeiseksi udella, onko teillä tulossa uutta teosta ?
Pieni kertomuskokoelma Mitä puut tekevät elokuussa ilmestynee ennen joulua. Se sisältää seitsemän kertomusta keskenkasvuisille. Olen itse kuvittanut kirjan.
3.11.00
Minkälainen lapsuus sinulla oli? Miten sinusta tuli kirjailia? Mistä saat teoksesi aiheet?
Minkälainen perhe sinulla on vai onko? Kuin monta kirjaa olet kirjoittanut?
Minkälainen elämäsi on nyt? Mitä mieltä olet kirjastasi kertomuksia?
Olen helsinkiläinen ja lapsuuteni oli materiaalisesti köyhänpuoleinen, mutta henkisesti rikas. Synnyin ns. kulttuurisukuun. Lähisuvussani on paljon taiteilijoita ja tiedemiehiä. Perheessäni luettiin aina, ja äitini kirjoitti runoja ja kuunnelmia. Minulla on yksi sisar, joka on taidegraafikko. Isäni oli varhaisessa lapsuudessani Taide-lehden päätoimittaja, myöhemmin kirjastomies. Hän oli saanut sodassa vakavan sairauden, johon kuoli, kun olin 12-vuotias.
Kirjailija minusta tuli ennen kaikkea siksi, että lukeminen toi elämääni niin paljon iloa ja merkitystä. Teosten aiheita tulvii monesta eri lähteestä, muistoista, unista. keskusteluista, matkoilta, uutisista, internetistä... Niistä ei ole koskaan pulaa.
Elän avoliitossa, minulla on filosofiaa opiskeleva poika ja 17-vuotias kissa. Puolisollani on lisäksi edellisestä liitostaan kolme lasta.
Asun osaksi Helsingissä, osaksi maaseudulla, Pernajassa. Voin omistautua kirjoittamiselle, koska minulla on taiteilijaprofessorin virka. Silloin tällöin pidän luentoja ja esitelmiä yliopistoissa ja kirjastoissa. Puutarha ja vuodenaikojen vaihtelut tarjoavat loputonta iloa.
Olen kirjoittanut yli kaksikymmentä kirjaa, sen tarkempaa lukua en nyt muista.
Kertomuksia oli ensimmäinen novellikokoelmani. Siinä on idulla monia sellaisia teemoja, joista olen kirjoittanut myöhemminkin, esim. eettistä vastuuta pohdiskeleva Puhdas omatunto.