Jäsentiedote 3/ 2015
|
14.9.2015 |
Hyvät
kandisisaret ja –veljet
|
|
Yhdistyksen hallitus piti syksyn ensimmäisen
kokouksensa –leppoisasti aurinkoisella pihalla istuen – ja suunnitteli
syksyn pimeiden iltojen iloksi jäsenilleen ohjelmaa. Toivottavasti
tästä löytyy kiinnostavia tilaisuuksia useimmille! |
|
Hallitus haluaa myös kiittää jäsenten
osallistumisaktiivisuutta. Muun muassa erittäin mukavalla
kevätretkellä toukokuussa Lopella oli mukana 46 henkeä. Vaikka
yhdistyksen jäsenmäärä jatkuvasti pienenee, näyttää aktiivisten
jäsenten innokkuus edelleen säilyvän kiitettävänä! |
Viini- ja kulttuurimatkat Italian Piemonteen
|
|
Perinteisesti syksyn ohjelman aloittavat kahden
ryhmän (27 + 25 henkeä) matkat tutustumaan EU:n maataloustuotantoon ja
kulttuuriin - tällä kertaa siis Italian Piemonteen - syyskuun lopussa
ja lokakuun alussa. Toivotaan heille aurinkoista matkaa! |
Jäsenmaksu 2015 ja sähköpostiosoitteet
|
|
Jäsenmaksulasku lähetettiin helmikuussa ensimmäistä
kertaa sähköisesti. Suurin osa jäsenistä onkin maksanut laskunsa
asiallisesti – kiitos siitä! Liekö sähköinen laskulomake ollut
kuitenkin epäselvä, kun monesta maksusta puuttui viitenumero, jolloin
sekä maksaja että saaja joutuivat maksamaan transaktiosta pankille
kalliit toimituskulut. Viitenumero löytyy myös sähköisestä
laskusta, eikä se ole koskaan sama kuin jäsennumero.
Maksamattomista laskuista lähetetään muistutukset. |
|
Sekä jäsenmaksujen laskutuksen että ylipäätään
yhdistyksen tiedotuksen kannalta on erittäin tärkeää, että pidät
sähköpostiosoitteesi ajan tasalla jäsenrekisterissä! Usein mm.
eläkkeelle jäävillä se näyttää unohtuvan helposti ja yhdistyksen
tiedotteet jäävät kyberavaruuteen työsähköpostin lakattua toimimasta. |
Kevätkaudella Oopperan kummitus
–musikaali 3.3.2016 klo 19
|
|
Yhdistys on saanut varattua keväälle
huippusuosittuun Oopperan kummitus –musikaaliin 80 lippua
ensimmäiseltä parvelta. Teos tuskin kaipaa suurempaa esittelyä! Liput
täytyy lunastaa jo lokakuun puolivälissä, joten sitovat
ilmoittautumiset tarvitaan pian. Avecit tervetulleita. Väliajalla
yhdistys tarjoaa tunnelmaan hyvin sopivat kuohuviinilasilliset. |
|
Oopperan kummitus -musikaali, Kansallisooppera,
torstaina 3.3.2016 klo 19. |
|
Sitovat ilmoittautumiset sekä lipun hinta á 83 €
yhdistyksen tilille viimeistään jo 13.10.2015. |
Sibelius-ilta 19.10. klo 19
|
|
Kandiyhdistykselle tarjoutui tilaisuus järjestää
Sibeliuksen juhlavuoden kunniaksi oma yksityinen Sibelius-ilta, jossa
Sibeliuksen syntymäkaupunki-säätiön johtaja, pianisti Erkki Korhonen
soittaa ja tarinoi otsikolla ”Sibeliuksesta ja Sibeliuksen
elämäntyöstä sanoin ja sävelin”. Avecit tervetulleita. Ohjelmaosuuden
lopuksi nautimme yhdistyksen tarjoamana viinilasilliset, ja silloin on
mahdollista myös jatkaa keskustelua aiheesta Erkki Korhosen kanssa. |
|
Sibelius-ilta, maanantaina 19.10. klo 19, Lauttasaaren musiikkiopisto,
Myllykalliontie 3, 00200 Hki. |
|
Sitovat ilmoitukset viimeistään 7.10. Musiikkiopiston salissa on noin
40 paikkaa ja toivomme, että ne kaikki tulevat täyteen. |
Yritysvierailu Tekesiin ja yhdistyksen kokous 5.11. klo 16
|
|
Tekes on innovaatiokentän pelinrakentaja, jonka
strategiana on luoda Suomeen elinvoimaista liiketoimintaa ja maailman
paras innovaatioympäristö. Tekes sparraa osaamisellaan ja
näkemyksellään yrityksiä ja tutkimusorganisaatioita, tarjoaa
innovaatiorahoitusta ja osana Team Finlandia tukee asiakkaiden menoa
kansainvälisille markkinoille. Johtaja Ulla Hiekkanen-Mäkelä kertoo
enemmän Tekesin toiminnasta ja innovatiivista yritys- ja
tutkimusprojekteista. |
|
Aloitamme tilaisuuden kuitenkin omalla lyhyellä
yhdistyksen kokouksella, joka tässä kutsuna ilmoitetaan. Kokouksen
asialistalla on ehdotus uuden kunniajäsenen kutsumisesta. Ehdotuksen
toinen käsittely tapahtuu vuosikokouksessa. Yhdistyksen sääntöissä
asiasta sanotaan näin:
Kunniajäseniksi voidaan yhdistykseen kutsua henkilöitä, jotka ovat
huomattavasti edistäneet kauppatieteitä, erikoisesti ansioituneet
maamme talouselämän palveluksessa tai osoittaneet suurta harrastusta
yhdistyksen toiminnan edistämiseksi. Kunniajäseneksi kutsumisesta
päättää yhdistys hallituksen esityksestä kahdessa eri kokouksessa ja
tulee ehdotuksen molemmissa kokouksissa saada vähintään kolme
neljäsosaa annetuista äänistä. |
|
Innovaatiorahoituskeskus Tekes, torstaina 5.11.
klo 16, Kyllikinportti 2, Länsi-Pasila, 00240 Hki. Sitova
ilmoittautuminen viimeistään 29.10. |
Uudistunut Helsingin taidemuseo HAM
24.11. klo 17
|
|
Helsingin taidemuseo – Helsinki Art Museum HAM –
avaa uudistuneet tilansa Tennispalatsissa syyskuussa. Avajaisnäyttely
koostuu merkittävästä kokonaisuudesta, jonka muodostavat
maailmankuulun kiinalaistaiteilijan
Ai Weiwei @ Helsinki,
Suomen vanhimman
edelleen toimivan gallerian merkkivuotta juhlistava
Taidesalonki 100 vuotta
sekä
Suomea parhaillaan
Venetsian Biennaalissa menestyksekkäästi edustavan taiteilijaduo
IC-98:n Jälkinäytös.
Lisätietoja näyttelystä löytyy osoitteesta http://hamhelsinki.fi/
Yhdistys tarjoaa näyttelyn opastuksen. Avecit tervetulleita.
|
|
Helsingin taidemuseo HAM, tiistaina 24.11. klo
17, Tennispalatsi. |
|
Sitovat ilmoittautumiset sekä pääsymaksu á 8 €
yhdistyksen tilille viimeistään jo 9.11. |
Sisaryhdistyksemme tilaisuudet
|
|
Sisaryhdistyksemme EKF:n seuraava
yritysvierailu on suunnitteilla Taloustutkimus Oy:öön ja
tarkemmat tiedot aikanaan sekä ilmoittautumisohjeet löytyvät heidän
kotisivuiltaan
www.ekonkand.fi.
Myös Kandiyhdistyksen kotisivuilta on sinne linkki. Molempien
yhdistysten jäsenet ovat tervetulleita toistensa tilaisuuksiin. |
Hallitus |
Tiedote pdf-tiedostona |
Ilmoittautumiset yhdistyksen
tilaisuuksiin, osoitteenmuutokset
sekä
muu
palaute mieluiten kotisivujen kautta tai sihteerille puhelimitse
050-526 1946.
|
Yhdistyksen pankkitili Nordeassa FI48 1572 3000 0273 59 |