Jäsentiedote 3/ 2012
|
29.8.2012 |
Hyvät
kandisisaret ja -veljet
|
|
Yhdistyksen hallitus
voi tyytyväisenä todeta, että jäsenten aktiivisuus tilaisuuksiin
osallistumisen suhteen vain paranee vuosi vuodelta! Viime toukokuussa
kevätretkelle osallistui niin paljon väkeä, että kaikki eivät mahtuneet
suurimpaan saatuun bussiin, vaan osa joutui tulemaan omilla autoilla
perässä. Viinimatkat myydään aina hetkessä täyteen ja teatteri- ja
konserttiliputkin ovat usein loppuneet kesken, vaikka määriä on koetettu
suurentaa kysynnän mukaan. Toivottavasti myös tämä syksyn ohjelma saa
aikaan innostuneen vastaanoton!
|
Viinimatka
Kroatiaan |
|
Syksyn toiminnan
aloittavat syys-lokakuun vaihteessa kaksi täyttä Kroatiaan suuntautuvaa
viinimatkaryhmää. Koska tällä kertaa liikutaan melko etelässä, on
matkalaisilla toivottavasti mahdollisuus nauttia vielä muutamasta
ylimääräisestä kesäisestä päivästä! |
Fanny Churbergin
taidetta Amos Andersonin museossa 15.10. klo 16 |
|
Suomen
merkittävimpiin naistaiteilijoihin lukeutuvan Fanny Churbergin
(1845-1892) taiteeseen pääsee tutustumaan oppaan johdolla Amos
Andersonin museossa, Yrjönkatu 27, maanantaina 15.10. klo 16, jonka
jälkeen yhdistys tarjoaa kahvit museon kahvilassa. Avecit
tervetulleita!
|
|
Sitova
ilmoittautuminen ja maksu 6 €/hlö yhdistyksen tilille viimeistään 3.10. |
Musikaali
Kristina från Duvemåla Ruotsalaisessa
teatterissa 25.10. |
|
Kaikki 50 lippua
Ruotsalaisen teatterin musikaaliin
torstaina 25.10. klo 18.30
tekivät jo keväällä kauppansa. Mikäli tulee viime hetken peruutuksia,
niistä ilmoitetaan sähköpostitse.
|
Nostalgia-hyväntekeväisyyskonsertti kauppakorkeakoululla 30.10. klo 17 |
|
Ekonomikurssi -55
järjestää jo kuudennen hyväntekeväisyyskonsertin Pelastusarmeijan lapsi-
ja nuorisotyön tukemiseksi kauppakorkeakoulun juhlasalissa tiistaina
30.10. klo 17. Puuhanaisena touhuaa edelleen ikinuori kandisisar
Onerva Vartiainen. Tällä kertaa esiintyjäkaartiin kuuluvat Mikko Alatalo
ja Parlamenttibändi, KY:n naiskuoro KYN, Psaldo-mieskuoro, Jaakko
Harjula Trio, Aimo Kokkola ja Kitaran laulu sekä Pelastusarmeijan
soittokunta. Väliajalla keräännymme yhdessä Raflaan nauttimaan
yhdistyksen tarjoamaa kahvia/teetä sekä piirakkaa. Avecit tervetulleita! |
|
Sitova
ilmoittautuminen sekä hyväntekeväisyys- eli pääsymaksu 20 €/hlö
yhdistyksen tilille viimeistään 23.10. |
Yritysvierailu
rakennusyhtiö SRV:n pääkonttoriin 15.11. klo 16 |
|
Alkuvuodesta
aloittamamme asumisen ja rakentamisen teema jatkuu. 15.11. klo 16.00
teemme yritysvierailun rakennusyhtiö SRV:n uuteen pääkonttoriin
Perkkaalle. Varatoimistusjohtaja, CFO Hannu Linnoinen esittelee
yrityksen toimintaa ja myyntijohtaja Marja Kuosma kertoo, mitä
asunnonostajat tänä päivänä haluavat asumiselta sekä esittelee yrityksen
mielenkiintoisimpia uudiskohteita pääkaupunkiseudulla. Iltapalatarjoilu. |
|
SRV Oyj, Derby
Business Park, Tarvonsalmenkatu 15, Perkkaa, Espoo.
Sitova
ilmoittautuminen viimeistään
9.11. |
Senioriasumiskyselyn tuloksia |
|
Viime keväänä
jäsentiedotteen mukana lähetetty kysely, jossa kartoitettiin jäsenistön
kiinnostusta senioritalohankkeeseen, keräsi vain 15 vastausta, eikä
niistä saatu palaute antanut aihetta jatkaa hanketta eteenpäin.
|
Kevätmatka
Puolaan 16. – 19.5. 2013 |
|
Ensi kevään
kevätretkenä tarjoamme mahdollisuutta lähteä yhdessä pitkän
viikonlopun mittaiselle matkalle Puolan Gdanskiin ja Sopotiin. Meno
Finnlinesin laivalla, lähtö
torstaina 16.5. klo 18.30 Vuosaaresta ja paluu lentäen sunnuntaina
19.5. Helsinkiin klo 23.25
Kööpenhaminan
kautta (suoria lentoja ei ole). Laivalla meille järjestyy omaa
”olohuonetilaa”, jossa erinomaisena puhujana tunnettu Stefan Widomski
on lupautunut toimimaan esitelmöitsijänä ja keskustelun alustajana.
Aiheet rönsyilevät Puolan historiasta tähän päivään. |
|
Yöpyminen kolmen
tähden Novotel Centrum Gdansk
Hotel,
joka sijaitsee keskustassa lähellä vanhaa kaupunkia ja on uusittu
vuonna 2009. Kaikki mukavuudet huoneissa. |
|
Lisätietoja:
http://www.accorhotels.com/gb/hotel-0523-novotel-gdansk-centrum/index.shtml
|
Alustava
matkaohjelma:
|
|
Perjantaina
opas ja bussi tulevat vastaan laivalle. Kiertoajelu Gdyniassa, jonka
jälkeen kuljetus hotelliin. Illallinen paikallisessa ravintolassa. |
|
Lauantaina
aamupäivällä tutustumme kävellen 1000 vuotta vanhaan Gdanskiin, jolla
on rikas ja runsas Hansakaupungin historia: Vanhan kaupungin kujat,
kuuluisa vankilatorni, pitkätori historiallisine rakennuksineen,
Marina kirkko sekä satama-alue, jossa on kuuluisa keskiaikaisen
Euroopan suurin puinen nostokurki nimeltään Gdansk Crane. Lounaan
jälkeen iltapäivällä on vapaata aikaa, jolloin voi käydä tutustumassa
Solidaarisuus-museoon tai meripihkamuseoon. Illallinen nautitaan
yhdessä Goldwasser-ravintolassa. |
|
Sunnuntaina
bussi ja opas noutavat meidät Sopotiin, joka on ollut Puolan
kesänviettopaikka 1500-luvulta alkaen. Se on edelleen suosittu
kylpyläkeskus, jossa on Euroopan pisin puusta rakennettu kävelylaituri
sekä upeita hiekkarantoja, lukuisia oluttupia sekä kaunista
jugend-arkkitehtuuria. Kuuluisin moderni rakennus on Krzywy Domek eli
vino talo. Lounas nautitaan Smak Morza-ravintolassa. Iltapäivällä
kuljetus Gdanskin lentokentälle, josta paluulento lähtee klo 18.35. |
|
Matkan arvioitu hinta
edellyttää vähintään 25 matkustajaa.
Mikäli
osanottajia on vain 20, nousevat kustannukset noin 40 €/hlö.
Pienemmällä ryhmällä ei matka toteudu. |
|
a)
774 €/hlö, mikäli jaettu kahden hengen majoitus hotellissa ja laivalla
A4-hytissä =
ikkunahytti,
parivuode. |
|
b) 762 €/hlö, mikäli jaettu
kahden hengen majoitus hotellissa ja laivalla A2-hytissä =
ikkunahytti, 2
erillistä alavuodetta. |
|
Lisähinta yhden hengen
majoituksesta hotellissa 80 €/hlö /2 vrk sekä yhden hengen
A2-hyttipaikasta 81 €/hlö, yhteensä 161€.
|
|
Arvioitu
hinta sisältää kaikki ateriat laivalla ja maissa
ilman ruokajuomia,
ohjelman ja oppaan, hotellimajoituksen ja laivamatkan sekä lennot.
|
|
Sitovat
ilmoittautumiset
matkalle viimeistään 10.10.
Ennakkomaksut
kerätään vasta ilmoittautumisajan jälkeen, kun matkan toteutuminen
varmistuu. |
Jäsenmaksu 2012 |
|
Mikäli tiedotteesi mukana tuli
jäsenmaksulasku, on jäsenmaksusi yhdistyksen reskontran mukaan
tältä vuodelta vielä maksamatta. Pyydämme maksamaan laskun
mahdollisimman pian. Muista käyttää oheisen laskun viitenumeroa
(ei ole sama kuin jäsennumero!). |
|
Jos jäsenmaksu jää
maksamatta kahtena peräkkäisenä vuonna, hallitus katsoo, että henkilön
kiinnostus yhdistyksen toimintaan on lopahtanut ja hänet poistetaan
jäsenrekisteristä. |
Sisaryhdistyksemme tilaisuudet |
|
Sisaryhdistyksemme EKF:n kotisivuilta
(www.ekonkand.fi)
löytyvät tiedot heidän tulevista tapahtumistaan sekä
ilmoittautumisohjeet. Myös Kandiyhdistyksen kotisivuilta on sinne
linkki. Molempien yhdistysten jäsenet ovat tervetulleita toistensa
tilaisuuksiin. EKF:n tilaisuuksista on tiedossa ainakin yrityskäynti
UPM:n pääkonttoriin, Eteläesplanadi 2, 1.11.2012 klo 17-19. |
|
|
Hallitus |
Ilmoittautumiset yhdistyksen
tilaisuuksiin, osoitteenmuutokset
sekä
muu
palaute mieluiten kotisivujen kautta tai sihteerille puhelimitse
050-526 1946.
Pelkkä maksu ei koskaan riitä ilmoittautumiseksi. |
Pankkiyhteys: Nordea
FI48 1572 30000 27359 |