Jäsentiedote 2/2005
|
11.2.2005 |
Hyvät
kandisisaret ja –veljet
|
Juhlan
loistetta |
|
Yhdistyksemme 80. vuosikokous ja -juhla
vietettiin arvokkaissa puitteissa Ravintola Paasisalissa. Juhlaan
osallistui ennätykselliset 106 henkeä. Myös HKKK:n uusi kansleri
Matti Lehti vaimoineen kunnioitti läsnäolollaan. Erityisen
ilahtuneita olimme siitä, että usea pitkäaikainen jäsenemme oli
tullut kauempaakin mukaan juhlaan.
Tasavuosijuhlan ollessa kyseessä oli myös
ohjelma sen mukaista. Täydellisenä yllätysnumerona lahjoittivat
entiset puheenjohtajat yhdistykselle uuden, upean Caduceus-sauvan
entisen, jo 70-luvulla varastetun tilalle. Sauvan vastaanotti nykyinen
puheenjohtaja Leena Suviranta, joka heti otti sen aktiiviseen käyttöön
ohjaten illan juhlamenoja koputtamalla sauvalla lattiaan. Myöskään
juomalauluja ei illan aikana unohdettu: sanat löytyivät
Kauppakandien Arkkiveisuista.
Juhlapuheen piti yhdistyksemme uunituore jäsen
ministeri Pertti Salolainen aiheenaan ”Mihin EU:ta tarvitaan?”
Tervehdyspuheenvuoroja käyttivät HKKK:n kanslerin lisäksi, SEFE,
KY, Kauppatieteellinen yhdistys sekä sisarjärjestömme EKF.
Tanssia siivitti tällä kertaa Jaska Harjula
Swinging Ensemble solistinaan Rauni Pekkala. Mukana oli myös
toimittaja valokuvaajineen: juttu juhlista julkaistiin Kauppalehdessä
tiistaina 8.2. Lisätarinaa kuvineen löytyy aikanaan yhdistyksen
kotisivuilta.
|
Vuosikokouskuulumisia
|
|
Vuosikokouksen päätöksen mukaan yhdistyksen puheenjohtajaksi
valittiin edelleen Leena Suviranta ja varapuheenjohtajaksi Matti
Vanhanen. Sihteerinä jatkaa Kristiina Linnoinen. Erovuorossa olleet
hallituksen jäsenet Hannu Santti ja Esko Tikka valittiin uudestaan
hallitukseen. Muina jäseninä jatkavat edelleen Seija Etolin, Leea
Lehtinen, Elina Piki sekä Ilkka Tiainen. Varsinaisiksi
tilintarkastajiksi valittiin uudestaan Hannu Niilekselä KHT ja Tapio
Sipponen ja heidän varamiehikseen Jukka Aakula ja Liisa Mononen.
Kaikki kiittävät luottamuksesta.
Lisää hohtoa kokoukseen toi kolmen uuden kunniajäsenen
kutsuminen: kandiveljet Kalevi Tilli, Lauri Salminen ja Aunus Salmi
saivat kokouksen yksimielisellä päätöksellä kunniakandin arvon. Tämä
antoi oivan aiheen kajauttaa kandihuuto hieman modifioituna versiona:
CADUCEUS, HERMES, MERKURIUS, VENUS
-KALEVI, LASSE, AUNUS- HEI-HEI-HEI!. Heistä Lauri Salminen käytti
yhteisen kiitospuheenvuoron. Yhteislauluna kajautimme Gaudeamus igitur.
|
Jäsenmaksu 2005
|
|
Vuosikokous vahvisti jäsenmaksun suuruudeksi edelleen 12 euroa,
jonka pyydämme Sinua maksamaan 1.3.2005 mennessä. Muista käyttää
oheisen laskun viitenumeroa, niin vältyt turhilta
karhulaskuilta. Kunniajäsenyys vapauttaa jäsenmaksusta.
|
Samppanjatietouden syventävät opinnot 9.3.
|
|
Kevään ensimmäisessä ”kulttuuritilaisuudessamme” on
mahdollisuus syventää samppanjatietoutta viini- ja ruokatoimittaja
Jukka Sinivirran opastuksella keskiviikkona 9.3. klo 18.30
Winecellars Oy:n tiloissa, Kalevankatu 9, sisäpihalta portaat
alakertaan. Illan ohjelma koostuu Sinivirran asiantuntevan
puheenvuoron lisäksi iltapalasta (lohitartar, katkarapuja ja mätiä)
sekä samppanjamaistiaisista, joihin on valittu viiden erihintaisen
kuohuvan juoman valikoima. Osallistumismaksu 40 euroa kattaa
ruuan, juomat sekä luennon. Lisäksi on mahdollisuus ostaa
erikoishintaan Sinivirran signeerattu, vasta julkaistu samppanjakirja.
Avecit ovat myös tervetulleita. Mukaan mahtuu 50 henkeä Ilmoittautumiset
ja maksu 40 euroa yhdistyksen tilille viimeistään 1.3.
Vinkki: Sampanjanäyttelyyn Suomen
Lasimuseossa Riihimäellä 11.2.-8.5.2005 voivat kaikki asiasta
kiinnostuneet käydä tutustumassa ominpäin. Näyttelyssä on esillä
sampanjaan liittyvää esineistöä.
|
KOM Teatteri: Suomen hevonen 7.4.
|
|
Ellet ole vielä ennättänyt näkemään KOM
Tetterin suurta suosiota saanutta Suomen hevosta, tule nyt
kanssamme, sillä esitys on lähdössä pian kiertueelle. Olemme
varanneet 30 lippua näytökseen torstaina 7.4. klo 19.
Kyseessä on riemukkaan kitkerä karikatyyri EU-Suomen maaseudusta,
traaginen komedia, jonka loppu hiljentää. Lippu sekä väliaikatarjoiluna
lasi viiniä yhteensä 22 €. Paikalle kannattaa tulla ajoissa, sillä
teatterissa on numeroimattomat paikat. KOM Teatteri, Kapteeninkatu 26.
Sitovat
ilmoittautumiset sekä maksu 22 euroa yhdistyksen tilille viimeistään
27.2
|
Tutustuminen Suomen Pankin Rahamuseoon 28.4.
|
|
Elokuussa 2003 avattu Suomen Pankin Rahamuseo esittelee nimestä
huolimatta erityisesti rahatalouden nykyhetkeä. Museon sydän on
rahapolitiikkaa, keskuspankin toimintaa ja rahatalouden ilmiöitä
esittelevä keskusaukio. Osio on Juha Tarkan käsialaa. Hän on myös
kehittänyt Taito-rahapolitiikkapelin, jossa museovieraat voivat
kokeilla kykyjään keskuspankin pääjohtajana. Johtokunnan
neuvonantaja, VTT Juha Tarkka toimiikin isäntänämme, kun torstaina
28.4. klo 17 tutustumme Rahamuseoon. Hän on myös valmisteilla
olevan Suomen Pankin historian toinen kirjoittaja ja alustaa
asiantuntevasti iltamme aiheesta ”Suomen Pankki ennen ja nykyään”.
Vierailun aluksi nautimme ensin tomaatti-mozzarellapiirakkaa ja
kahvia/teetä museon aulassa olevassa kahvilassa. Suomen Pankin
Rahamuseo, Snellmaninkatu 2.
Ilmoittautumiset
viimeistään 22.4.
|
Kesäretki Vihtiin 8.6.
|
|
Keskiviikkona 8.6. lähdemme kesäretkelle
Vihtiin, jonne myös avecit ovat tervetulleita. Kandiveli Matti
Martela on kutsunut meidät tutustumaan konttorikalusteita valmistavan
Martela Oyj:n Nummelan tehtaaseen. Aloitamme vierailumme päiväkahvilla,
jonka aikana kuulemme yleistietoa tehtaasta ja sen jälkeen teemme
tehdaskierroksen. Jatkamme matkaa läheiseen Olkkalan kartanoon,
joka nykyään on entisöijä Jorma Pullan omistuksessa. Kartanon ja
sen historian esittelyn ohessa Jorma Pulla kertoo vanhan kartanon
valtavasta entistämisurakasta. Nautimme kartanossa tapas-pöydän
antimista kootun päivällisen. Tutustumme myös viljamakasiinissa
sijaitsevan taidegallerian näyttelyyn sekä kävelemme kartanon lähipiirissä.
Lisätietoja kartanosta löydät osoitteesta www.olkkalankartano.fi
Retkelle lähdemme Åbergin Linjan bussilla Mikonkadun
tilausajolaiturista Fennian edestä klo 12.00 ja sinne myös
palaamme illalla. Mukaan mahtuu 34 henkeä.
Retken hinta on 47 euroa/hlö. Sitova
ilmoittautuminen sekä maksu yhdistyksen tilille viimeistään
31.5.
|
Viinimatka Luxemburgiin 29.9. – 2.10.2005
|
|
Viime syksyn matkalla
kandiveli Aunus Salmi esitti kutsun saapua tutustumaan Luxemburgin
viininviljelyyn. Otimme kutsun vastaan ja niinpä suuntaamme matkamme
tällä kertaa Mosel-joen Luxemburgin alueella oleville
viinitarhoille. Lähtö to 29.9. klo 07.35 Helsingistä Brysseliin,
josta jatkamme bussilla Luxemburgiin. Paluu su 2.10 Helsinkiin klo
22.40.
Majoitumme neljän tähden
Hotel Parc Plazassa Luxemburgin kaupungissa keskeisellä paikalla.
Alustavan ohjelman
mukaan.29.9. pysähdymme matkalla kentältä hotelliin Belgian
puolella Orvalissa, jossa tutustumiskierros trappistiluostarin
olutpanimossa sekä lounas lähistöllä. Iltapäivällä
majoittumisen jälkeen aikaa omatoimiseen kävelyyn ja illalla
yhteinen ruokailu.
30.9. lähdemme
aikaisin aamulla tutustumaan tilintarkastustuomioistuimeen, jossa isäntänämme
on kandiveli Aunus. Sen jälkeen opimme kaupunginmuseon opastetulla
kierroksella Luxemburgin historiaa. Palaamme takaisin
tilintarkastustuomioistuimeen, jossa Aunus ystävällisesti tarjoaa
meille lounaan. Iltapäivällä jatkamme matkaa Villeroy & Bochin
posliinitehtaille, jossa videoesityksen avulla tutustumme tehtaan
toimintaan ja lopuksi voimme tehdä (toivottavasti edullisia!)
ostoksia tehtaanmyymälässä. Yhteinen illallinen päivän päätteeksi.
1.10. Päivän retki
historialliseen Echternachin kaupunkiin, jonka luostari ja basilika
ovat tutustumisen arvoisia. Matka jatkuu vehreiden maisemien keskellä
Bech – Kleinmacher – Remich, joka on Moselle- viininviljelyalueen
helmi. Vierailu Bernard-Massard viinitilalla viinimaistiaisineen.
Tilalla valmistetaan myös Cuvee de L’ecussion –kuohuviiniä.
Lounaan jälkeen matka jatkuu Mosellen laaksossa. Vierailemme
Wellenstein-viinikellareissa, jossa maistiaisten lisäksi mahdollisuus
ostoksiin. Yhteinen illallinen palattuamme Luxemburgiin.
2.10. Paluumatkalla
poikkeamme Pohjois-Luxemburgissa sijaitsevassa Vianden kaupungissa,
jossa vuorenhuipulla komea keskiaikainen linna. Siellä on silloin myös
jokavuotiset pähkinämarkkinat. Reittimme Brysselin lentokentälle
kulkee komeiden ardennilaismaisemien kautta. Lounas matkalla.
Matkan alustava hinta on 1250 EUR/hlö jaetussa kahden hengen
huoneessa, yhden hengen huoneesta lisämaksu 238 EUR.. Hinta sisältää
reittilennon turistiluokassa lentokenttäveroineen, lentokenttäkuljetukset
Brysselistä Luxemburgiin, majoituksen aamiaisineen sekä yllämainitut
retket sisäänpääsymaksuineen, oppaan ja bussin koko ajaksi käyttöömme
sekä kolme lounasta ja päivällistä. Tänä vuonna järjestämme
vain yhden matkan, jonka ryhmäkoko on max 35 henkeä.
Ilmoittautumiset
mieluiten kotisivujen kautta sekä ennakkomaksu 300 EUR/hlö
yhdistyksen tilille viimeistään 15.3.2004. Paikat jaetaan
ilmoittautumisjärjestyksessä. Myös ennakkovarauksen tehneiden täytyy
vahvistaa varauksensa.
|
EKF:n vuosikokous 9.3.
|
|
Sisarjärjestömme EKF toivottaa jäsenemme tervetulleeksi yrityskäynnille
Ameriin 9.3. klo 17.00. Samassa yhteydessä pidetään ensin
EKF:n vuosikokous. Yritysvierailun isäntänä toimii toimitusjohtaja
Pekka Paalanne, joka esitelmöi suomeksi. Ilmoittautumiset viimeistään
4.3. suoraan EKF:n puheenjohtajalle Ensio Erä-Eskolle, puh. 68 69
8515 tai sähköpostilla dg.finanzverwaltung@evl.fi
|
|
|
|
Hallitus
|
Ilmoittautumiset yhdistyksen
tilaisuuksiin, osoitteenmuutokset sekä
muu
palaute mieluiten kotisivujen kautta tai sihteerille puhelimitse
050-526 1946. |
Yhdistyksen pankkitili: Nordea 157230-27359 |
|
|
|
|
|