Kauppatieteiden kandidaattiyhdistys ry

Matkaraportit 2011
  Kauppatieteiden Kandidaattiyhdistyksen viinimatka 2011 Saksan Moselin viinialueille järjestettiin kahdessa ryhmässä: I ryhmä, jossa oli 28 henkeä, 29.9. - 2.10.2011  ja II ryhmä, jossa oli 34 henkeä, 6. – 9.10.2011. Matkasta raportointi tapahtui  siten, että ensimmäisen ja kolmannen matkapäivän tunnelmista kirjoitti ykkösryhmästä arvotut raportoijat,  kun taas toisen ja neljännen matkapäivän edesottamuksia kirjasivat kakkosryhmäläiset. Näin saatiin kokoon alla oleva Moselin viinimatkan raportti, jossa matkaa katsellaan useamman osallistujan silmin nähtynä.

Torstai, ensimmäinen matkapäivä
  Kirjureina Sirpa ja Stefan Widomski
  Frankfurt tervehti iloisesti hälisevää seuruettamme kauniilla auringonpaisteella. Lento sujui täysin aikataulussa, oppaamme rouva Gunilla Remy odotti meitä kentällä ja johdatti meidät lähellä odottavaan bussiin. Oppaamme kertoi olevansa suomenruotsalainen koneinsinööri, joka aikoinaan tapasi komean ja charmantin saksalaisen,  avioitui ja jäi sitten Saksaan. Hän pahoitteli turhaan suomen kieltään ja esitteli samalla meille tapaansa opastaa. Ei liikoja vuosilukuja eikä liikoja detaljeja, mieluummin suuria linjoja ja tärkeimpiä tapahtumia. Tilaa jää näin myös elämyksille ja itsekoetuille ja havaituille asioille.
  Katselimme kauniita maisemia, ylitimme Rheinin ja saavuimme Rheinland-Pfalzin osavaltion pääkaupunkiin Mainziin, jossa asuu nykyään lähes kaksisataatuhatta asukasta. Mainzilla on pitkä historia takanaan. Roomalaiset perustivat jo ennen Kristuksen syntymää paikalle tukikohdan, jolla oli sotilaallista merkitystä koko Rooman valtakunnan ajan. Alueella taistelivat monet heimot eri vuosisatojen aikana ja ruotsalaiset sotajoukotkin  pitivät siellä muutaman vuoden aikana päämajaansa 30–vuotisessa sodassa. Toisen maailmansodan aikana kaupununki tuhoutui pahoin pommituksissa, mutta useimmat historialliset rakennukset on rakennettu uudelleen.
  Mainz sijaitsee keskellä Saksan huomattavinta viinialuetta ja siellä pidettävät viinimarkkinat ovat yksi Saksan suurimmista ja tunnetuimmista. Alue on tunnettu erityisesti riesling-viineistä.
  Mainzilla on ollut  merkittävä asema myös katolisen kirkon piirissä. Rooman lisäksi Mainz on ainoa hiippakunta, jota kutsuttiin  Pyhäksi istuimeksi ja Mainzin arkkipiispa oli perinteisesti paavin sijainen Alppien pohjoispuolella.
  Kaupunki on tunnettu mm. romaanisesta tuomiokirkosta, vanhasta yliopistosta, Gutenbergin syntymäpaikasta ja se on myös reiniläisten laskiaisperinteiden emokaupunki. Katselimme kaupungin keskustan toria, jossa kirjapainon isän Gutenbergin patsas seisoi ylväänä. Ihmettelimme vanhaa kaivoa ja aistimme saksalaista myöhäissyksyn tunnelmaa. Syksystä ei ryhmämme kohdalla voi oikeastaan lainkaan puhua, sillä aurinkoa ja lämmintä riitti hellelukemiin saakka koko matkan ajan. (Kakkosryhmällä ei ollut ihan yhtä hyvä tuuri, mutta kelvollinen syyssää kuitenkin!)
  Torin laidalla oleva ravintola Haus des Deutschen Weines tarjosi maukkaan lounaan. Ruokalistaa tutkimme yhdessä ja arvelimme syövämme siikaa, kuhaa tai siikakuhaa. Myöhemmin siikakuha muuttui  ”sikakuhaksi”,   josta tuli menuiden yhteinen määritelmä. Termi syntyi paikallisen murteen, väsyneiden aivojen ja huumorin yhdistelmänä eli ei ollenkaan viitannut aterioiden makuun. Odottamaamme possua saimme nauttia vasta matkan loppupuolella. Saimme heti ensilounaalla  ennakkoaavistuksen  siitä, että emme tule kärsimään nälkää matkan aikana.
  Lounaan jälkeen tutustuimme läheiseen roomalaiskatoliseen Mainz Cathedraliin eli St Martin Cathedraaliin, joka vihittiin käyttöön vuonna 911. Katedraali on tyyliltään romaaninen, mutta peruskirkkoa on täydennetty ja suurennettu myöhemmin useaan otteeseeeri eri vuosisatojen aikana, joten muitakin tyylisuuntia kuten gotiikkaa ja barokkia on tullut mukaan. Kirkko on palanut useita kertoja, kerran juuri ennen suurta kirkon remontin jälkeistä vihkiäisjuhlaa. Juhlavan kirkkosalin päälaiva on todella pitkä ja alttarin yläpuolella kohoaa korkeuteen vaikuttava lasimaalausikkuna. Ihailimme kirkon monia yksityiskohtia, patsaita, hautamuistomerkkejä, koristerakennelmia ja mietimme, miten näin mahtavia monumentteja on aikanaan pystytty suunnittelemaan ja rakentamaan.
  Eberbachin luostarin viinitila Eltvillessa oli seuraava kohteemme. Kuvankauniissa laaksossa sijaitsevalla ikivanhalla  luostarilla ovat moninaiset ja pitkät historiat takanaan. Sisteriläismunkkikunta 1100-luvulla sai luostarialueen kukoistamaan. He olivat erinomaisia insinöörejä ja rakensivat hyvin toimivan vesi- ja viemärijärjestelmän luostariin. He noudattivat askeettista päiväjärjestystä: vain muutaman tunnin yöuni lämmittämättömässä nukkumasalissa, sitten rukouksia ja työtä. Vaikeneminen oli kultaa, puhuminen sallittu ainoastaan poikkeustilanteissa. Burgundin alueilta muuttaneina he toivat maanviljeys- ja viininviljelyosaamista mukanaan ja saivat luostarin kukoistamaan. Ulkopuolista tukea ei tarvittu, oma työ toi leivän.  Luostarin lähiseutu hyötyi luonnollisesti munkkien taidoista. Maallikkoveljiäkin  työskenteli ja asui luostarissa. Vähitellen askeettinen elämäntapa inhimillistyi,  ulkopuolista rahaa saatiin luostariin, mutta uskonnollinen sisältö säilyi munkkien elämässä.
  Tutustuimme luostarin eri osiin ja rakennuksiin ja maistelimme samalla kuutta erilaista riesling-viiniä. Viinien maistajaiset kattoivat melko laajan skaalan eri tyyppisiä ja eri makuisia viinejä. Edustettuina olivat kuivat, puolikuivat, puolimakeat ja viimeisenä erinomaisen makea auslese. Näitä viinejä maistelimme luostarin eri saleissa, vanhojen tynnyreiden, kynttilöiden ja vuosisatojen patinoimien seinien luodessa tunnelmaa. Kulkiessamme ihmettelimme antiikkista viininpuristinta, valtavia viinitynnyreitä, munkkien nukkumasalia. Kuulimme miten ruotsalais-suomalaiset joukot tyhjensivät valtavat viinivarastot vieraillessaan luostarissa 30-vuotisen sodan aikana. Ruotsalaiset (menköön kunnia naapurimaalle) veivät myös luostarin kirjastosta suuren määrän teoksia, joita sitten myöhemmin käytettiin vankkureiden pyörien tukena syksyisessä savimaastossa.  Luostarin kohtalona olivat Euroopassa jatkuneet lukuisat sodat ja kurittomat sotajoukot.
  Viinitila nyt, kaksisataa hehtaaria, on Saksan suurin ja sen omistaa Hessenin osavaltio. Nykypäivänä Eberbachin luostarin tehtävänä on vaalia kulttuuriperintöä ja viestittää rikasta historiaa tämänpäivän ihmisille. Osa luostarin tiloista on avoinna kulttuuritapahtumille, konserteille, seminaareille jne. Tämä toiminta muistuttaa osallistujaa siitä tietotaidon ja sivistyksen vaihdannasta, johon luostariveljet omana aikanaan osallistuivat. Keväisin ja syksyisin pidettävät viinihuutokaupat taas muistuttavat mieliin sisteriläismunkkien lähes 700-vuotta vanhat viininviljelyn taidot ja perinteet.
  Valokuvat antavat käsityksen luostarin arkkitehtuurista ja ympäröivän luonnon kauneudesta.
  Sanoimme näkemiin oppaalleemme rouva Gunillalle ja tervehdimme uutta opastamme Frau Wrebsteriä, jonka persoonalliseen englannin kieleen tottuminen kesti hetken.  Bussi vei meidät Trieriin ja NH hotelliin, joka toimi hyvin ja jossa peruspalvelut olivat hyvää tasoa. Iltaisin hävisimme kyllä laulunvolyymissä saksalaisryhmille, joiden ilakointitason desibeleille emme mitenkään voineet pärjätä. Ensimmäisen  illan illallinen nautittiin lähiravintolassa. Käännöskukkaset, omamme, kukkivat jälleen ja menusta löytyi monta hyvää yllätystä. Aterian jälkeen seikkailimme kävellen pimeässä illassa Mosel-joen rannalla kohti hotellia. Summa summarum: hyvä päivä, paljon nähtiin, paljon koettiin, iloisella mielellä menimme nukkumaan.
  Muutama kommentti kakkosryhmän ensimmäisestä matkapäivästä (Kristiina Linnoinen):
  Kakkosryhmän matka alkoi jo Helsingin lentokentältä yllätysten merkeissä. Check in – virkailija onnistui säheltämään ja sotkemaan Linnoisten ja Linnainmaiden paikat niin perusteellisesti, että lopulta heille ei löytynyt enää muita paikkoja koneesta kuin businesspuolelta! Pientä kateutta oli havaittavissa muissa ryhmäläisissä, kun he nauttivat ilmaista samppanja-aamiaista leveillä penkeillään muiden istuessa täpötäydessä koneessa… Tuskaa lisäsi myös se, että koneemme ei saanut lähtölupaa Helsingistä Frankfurtin sääolosuhteiden vuoksi – mitä asiaa kapteenikin kuulutuksessaan ihmetteli. Kun saavuimme vihdoin noin tunnin aikataulusta myöhässä perille Saksaan, ei huonosta säästä ollut tietoakaan. Mutta kun olimme taittaneet bussimatkaa jo hyvän tovin kohti Meinzia, kuulimme bussin radion säätiedotuksesta, että Frankfurtin kenttä ja osa sieltä tulevasta moottoritiestä oli suljettu takanamme HIEKKAMYRSKYN vuoksi! Selvisimme tästä seikkailusta säikähdyksellä.
  Koska jouduimme ottamaan menetettyä aikaa takaisin ehtiäksemme Eberbachin luostariin sovittuna aikana, jäi ykkösryhmältä valitettavasti  Meinzin katedraali ja kaupunki näkemättä. Loppupäivä sujuikin sitten suunnitelmien mukaan ja saavuimme Trieriin illansuussa ja majoittauduimme Arcadia-hotelliin, joka osoittautui erittäin hyväksi hotelliksi niin sijaintinsa kuin palveluidensa – ja varsinkin aamiaisensa – suhteen.