Viinimatka
Elsassiin
Ranskaan
|
|
II ryhmä: 1.-4.10.2009
|
Lauantai 3.10.2009/ Marjatta Mäkinen ja Marja –Liisa
Stigell-Strebel
|
|
Lauantai alkoi Colmarissa kauniissa auringonpaisteessa, Vogeesien
vuoristo oli selvästi nähtävissä eikä aamusumusta ollut jälkeäkään
kuten tavallisesti tähän
vuodenaikaan. Kaupunki oli aamulla joutunut atomivoimaa
vastustavien mielenosoittajien valtaan, poliisi oli piirittänyt
koko rautatieaseman ympäristön Bristol-hotellimme mukaan lukien
ja sulkenut pääsyn keskikaupungille. Me olimme tämän
saartorenkaan keskellä. Mikä neuvoksi. Ei hätää!
Raija-oppaamme neuvotteli hurmaava hymynsä aseenaan
TV-teknikoiden ja poliisien kanssa linja-autollemme pääsyn aivan
hotellin etuovelle, ja me nousimme helpottuneina bussiin ja uusi
kiinnostava retkipäivä alkoi.
|
|
Tiemme kulki Münsterin (ranskaksi: Munster) laaksoa pitkin. Nimi
on peräisin luostaria tarkoittavasta ranskankielisestä sanasta monastère (kreikaksi monastir). Münsterin ja Colmarin
kaupungit kuuluivat
vuosina 1354-1679 kymmenen elsassilaiskaupungin muodostamaan
kauppakaupunkiliittoon, joka tunnettiin nimellä Decapolis. Muut
kahdeksan olivat: Haguenau, Wissembourg, Turckheim, Obernai,
Kaysersberg, Rosheim, Selestat ja Mulhouse.
|
|
Ihailimme auton ikkunasta Vogeeseja, ensimmäisiä ruskan merkkejä
ja etsimme vuorten huipuilta ritarilinnoja. Mutta odottamatta
bussimme pysähtyi, epäilimme moottorivikaa tai tieltä eksymistä,
kun kuskimme Christian hyppäsi autosta ulos ilmeisen kiireellistä
asiaa toimittamaan. Teknisestä viasta tai eksymisestä ei
kuitenkaan ollut kyse, vaan loistava kuskimme menikin vain leipäkauppaan
ostamaan patonkia. Meidät oli hänen mielestään
ehdottomasti varjeltava siltä sopimattomalta kohtalolta, että
olisimme joutuneet edellisen ryhmän tavoin maistelemaan Münster-juustoja
paljaaltaan, ilman leipää! Christian on muuten saksalaisen
sotavangin ja elsassilaisen naisen lapsi, joka tiesi
perinpohjaisesti leivän merkityksen eri olosuhteissa. Oppaamme
kertoi Christianin isän sotavankina ollessaan kiintyneen seutuun,
koska paikalliset kohtelivat häntä hyvin. Vangille tarjottu
kupillinen lämmintä maitokahvia oli saanut hänet haluamaan jäädä
maahan, etenkin kun asiat omalla kotiseudulla itäisessä Saksassa
olivat onnettomalla mallilla.
|
|
Haikarat ovat elsassilaisille rakkaita lintuja ja olimme toivoneet
niitä näkevämme, mutta toistaiseksi nämä upeat suuret linnut
olivat pysyneet poissa. Münsterissä näimme vihdoin peräti
kuusi haikaranpesää haikaroineen. Saimmekin tietää, että
vuosi 2009 on merkittävä aikakirjoihin paitsi hyvänä
viinivuotena myös hyvänä haikaravuotena. Elsassilaiset ovat nähneet
paljon vaivaa saadakseen jo huolestuttavasti pienentyneen
haikarakannan asettautumaan uudelleen entisille asuinsijoilleen ja
nyt he voivat olla ylpeitä, koska peräti 460 haikarapariskuntaa
pesii tänä vuonna Elsassissa. Katoille on rakennettu pesiä niitä
varten, niille on perustettu tarhoja ja niitä ruokitaan talven
yli. Meille kerrottiin, että haikaranpesä voi painaa jopa
500 kiloa. Asia oli todennettu punnitsemalla vahingossa
savupiipusta alas pudonnut pesä.
|
|
Maistelimme Heinrichin perhetilalla neljää münsterjuustolajia Christianin
ostaman patongin kera . Matkalla oli ollut epäselvyyttä
munsterin oikeasta ranskankielisestä ääntämyksestä, koska
Raija-oppaamme ‘mänsteer’ ei saanut yksimielistä kannatusta.
Asian selvittämiseksi Raija pyysi tilan juustomestaria, joka oli
suorittanut juustomestarin tutkinnon Besaçon’issa, lausumaan
nimen oikein ranskalaisittain. Sen jälkeen saksapohjaisen ääntämyksen
suosijoiden oli tunnustettava tappionsa. Tutustuimme
juustomestarin johdolla tilan juustomeijeriin, jolle maidon
antavat 150–200 lehmää. Lehmät laiduntavat kesäisin läheisillä
vuorilla, talvisin laaksossa ja sitten navetoissa. Vuorilla
laiduntaminen oli päättynyt juuri vierailuamme edeltävänä päivänä
ja lehmät oli tuotu alas vuorilta. Lypsy tapahtuu kaksi kertaa päivässä
ja joka kerta saadaan 600 litraa maitoa. Juusto tehdään pastöroimattomasta
maidosta, joka lämmitetään 32- tai 40-asteiseksi
valmistettavasta juustotyypistä riippuen. Lämmitettyyn maitoon
lisätään laktoosibakteerit ja näin saatu massa juoksutetaan
reiällisissä muoteissa, jolloin hera valuu pois. Tilan
parikymmentä sikaa saavat herkutella sivutuotteena saadulla
heralla.
|
|
Runsaiden juusto-ostosten jälkeen jatkoimme matkaa kauniiseen
Eguisheimin selvitettyämme toistamiseen
ydinvoimamielenosoittajien varalta rakennetut poliisien tiesulut.
Eguisheimin tunnetuin henkilö on 500-luvun lopussa hallinnut
paavi Leo IX, joka
ranskankielisissä teksteissä mainitaan ainoaksi ranskalaiseksi
paaviksi ja saksankielisissä ainoaksi saksalaiseksi paaviksi, kun
jätetään nykyinen paavi Benedikt
XVI pois laskuista.
|
|
Kohteemme Eguisheimissa oli Zinckin viinitila, jonka omistaja
antoi meidän maistella neljää viinilajia humorististen
kertomusten sävyttämänä. Opimme viinien tervehdyttävästä ja
onnellistavasta vaikutuksesta: kukat kukoistavat, samoin miehet
saatuaan Pinot Blanc’ia! Riesling kannattaa ottaa vuoteeseen,
kun aikoo sängyssä tehdä muutakin kuin nukkua. Pinot Gris’llä
taas voi varmistaa, että syntyvän lapsen sukupuoli on se, mitä
on toivottukin. Todisteena tästä hän mainitsi poikansa ja tyttärensä,
jotka sivumennen sanoen ovat mukana viinibisneksessä. Poika
hoitaa vientiä, Suomeenkin, ja tytär ravintolaa, jossa nautimme
herkullisen aterian (Amuse bouches-Tartare au thon rouge-Filet de
rascasse aux pistils de safran-Tiramisu aux fruits de saison).
Suomi ja suomalaiset ovat tälle viinitilalle asiakkaina tuttuja
ja Altia ostaa Pinot Blanc’ia ja Rieslingiä, mutta kalliimpia
lajeja ei Suomesta saa.
|
|
Poistuessamme ravintolasta tapasimme ryhmän suomalaisia,
jotka olivat olleet viininkorjuussa. Työ ei ollut ollut liian
raskasta, ilmat olivat suosineet ja he olivat kaikin puolin
tyytyväisiä matkaansa. Epäilemättä hohdokkaampaa työtä
kuin marjanpoiminta suomalaismetsissä!
|
|
Kun palasimme Colmariin, havaitsimme mielenosoituksen jatkuvan ja
poliisien edelleenkin piirittävän keskikaupunkia. Iltapäivä
oli vapaa ja vietimme sen kaupungilla kierrellen. Colmarin
kaupunkia halkoo Ill-joki, sama kuin Strasbourgissakin, ja sen
varrella on idyllisiä keskiaikaisia taloja ja viehättäviä
ravintoloita. Yksi kaupunginosa on saanut nimekseen “La petite
Venice” (Pikku Venetsia). Illallinen nautittiin vanhan
kaupungin kuuluisassa Bartoldin ravintolassa pääruokana kalaa ja
juomana Pinot Blanc’ia, joka ei kuitenkaan ollut elsassilaista.
Kuvanveistäjä Bartoldi on Colmarin kuuluisin henkilö. Hänen kättensä
töitä on muun muassa ranskalaisten USA:lle lahjoittama Vapauden
patsas, jonka kopio koristaa liikenneympyrää kaupungin sisääntulotiellä.
|
|
|
|
|