Syksyn
2005 kandiyhdistyksen viinimatka suuntautui Luxemburgiin
Viinimatkailu näyttää saavuttaneen jo häkellyttävät
mittasuhteet ainakin pidemmälle taloustieteitä opiskelleiden keskuudessa.
Vuoden 2004 sampanjamatkoja jouduttiin järjestämään peräti kaksi ja
kuluneen vuoden Luxin matkalle osallistui ”ennätykselliset 41 kandia”.
Matkalaisten
nimet muuttuvat jonkin verran, mutta eivät suinkaan pelkästään
naispuolisten kandien osalla. Silti joukkueen runko on verraten
rutinoitunut. Samoin järjestelyvastuussa olevat kandisisaret ovat kokeneet
lukuisat retket ja kommellukset. Eivät siis vähästä hätkähdä, mikä
koituu tietenkin noviisimatkalaisten hyödyksi.
Brysselin lentoja ovat monet päässeet
EU-aikana harjoittelemaan työnsä puolesta. Rutiinit siis lentomatkan ja
lentoasemien osalta eivät muodostuneet kovin jännittäviksi. Tietenkin
koneesta loppui ”tavanmukaisesti” sampanja.
Oman juttunsa muodosti ensimmäisen
matkakohteen isännille Orvalin olutpanimon munkeille salakuljetetut
lahjaoluet. Ne oli viisasta viedä käsimatkatavarana ja reput olivat
pullollaan Lammin sahtia, terveysvaikutteista Laitilan olutta ja Koffin
erikoista. Trappistiluostarin emäntä oli aidon hämmästynyt saamistaan
runsaista lahjoista ja hädissään lupautui tarjoamaan koko porukalle läheisessä
ravintolassa oluet. Alkossakin myynnissä oleva Orvalin vahva olut on upean
väristä ja varsin maukasta. Ravintolassa tarjotut oluet tosin olivat
etiketitöntä ja keskiolutta vastaavaa arkijuomaa.
Vierailulla kävi ilmi, että ammoisina
aikoina (ennen kirjapainotaidon keksimistä) kirjalliset tuotteen kopioitiin
käsin kirjoittamalla ja enimmäkseen luostareissa. Keski-Euroopassakin
talvisaikaan oli kylmää ja lämmikkeeksi munkeille jaettiin viiniä tai
olutta. Munkin päiväannos oli litra viiniä, mutta kirjurimunkki sai neljä
litraa. Loppupäivän teksti oli havaintojen mukaan huomattavasti vaikeammin
luettavaa kuin aamupäivällä syntynyt.
Illansuussa pääsimme majoittumaan
Luxemburgiin ja kävelimme illalliselle lounassetelitasoiseen ravintolaan.
Matkapäivää seuraavana päivänä
ohjelmaan oli merkitty vierailu EU:n tilintarkastustuomioistuimeen (Court of
Auditors), mikä tietenkin sijaitsi Luxemburgissa. Kandiveli Aunus Salmi oli
luvannut esitellä työpaikkansa retkeläisille. Aunus on ensimmäisiä
johtavaan asemaan nimitettyjä suomalaisia EU-virkamiehiä. Hän jää
virasta eläkkeelle vuoden 2006 alkupuolella, mutta tuskin vetäytyy työelämästä.
Ranskassa sijaitsevan konjakkitilansakin kun on myynyt.
EU:n Luxemburgissa sijaitsevia rakennuksia
on sen verran runsaasti, että vaaleanpunaisista ikkunanpuitteistaan
tunnettu tuomioistuinrakennus ei ensimmäisellä kierroksella oppaalle löytynyt.
Kännykät osoittautuivat siksi taas kerran tarpeellisiksi.
Court of Auditors ei ole mikään
tuomioistuin. Se vastannee EU:n puitteissa tehtäviltään lähinnä meikäläistä
Valtiontalouden tarkastusvirastoa lisättynä valtion tilintarkastajilla.
Seikkaperäisen esittelyn ja vireän, ajanpuutteeseen lopetetun keskustelun
perusteella uskotaan, että EU on taloudenpidoltaan mainettaan parempi.
Aunus vaikutti suhteellisen tyytyväiseltä työrupeamaansa ja
aikaansaannoksiinsa Luxemburgissa.
Kierros kaupunginmuseossa valotti merkittävällä
tavalla Luxemburgin kaupungin kehittymistä asemaansa nyky-Euroopassa.
Mainio opas osoittautui elämäntyölleen omistautuneeksi ja sai pienen
valtion historian elämään vähemmän perehtyneemmällekin. Jotenkin
tutunomaiselta tuntui Luxemburgin menneisyys suomalaiselle. Joen ja kahden
tien risteyksessä sijaitsevana se on sattunut olemaan useinkin
sotajoukkojen kohtauspaikkana. Pieni maa oli ollut milloin kenenkin
hallinnon alla, jopa Itävalta-Unkarinkin mikä ei karttaa katsomalla heti
tule mieleen. Tiedättekö muuten missä sijaitsee Schengen ja paljonko
siellä on asukkaita?
Ja ei kun takaisin
tilintarkastustuomioistuimeen. Nyt löytyi jo helposti. Aunuksen tarjoama
lounas oli upea samoin kuin tuomioistuimen katolta avautuva maisema
kaupunkiin. Raportoijaa ilahdutti erityisesti Revisörer XO-konjakki. Oli
erityisen mureaa.
Villeroy & Boch tehtaan myymälässä
kävi vierailijoille ilmeiseksi, miten siunauksellinen kahden
teollisuussuvun kesken syntynyt naimakauppa on ollut liiketoiminnalle.
Uskoakseni alkanut astiastojen täydennys tulee seuraavien kymmenien vuosien
aikana lisäämään yhtymän liikevaihtoa ainakin saman verran kuin vähentämään
Arabian myyntiä.
Illallinen oli varattu Michelin tähditettyyn
Ravintola Lea Linsteriin. Suosittelijan arvoisa lukija varmaankin arvaa.
Yhdeksän ruokalajia. Jaa että oliko sen arvoinen? Tunnelma oli loistava,
koimme tosiaankin olevamme vieraana. Emäntä oli valloittavimmillaan ja
moiskautti varmaankin kaikille tarkoitetun pusun Aunuksen alkavaan kaljuun.
Lauantai valkeni sateisena, joskaan ei
ankeana. Historiallinen Echternachin kaupunki, luostari ja basilica olivat
tutustumisen arvoisia. Sateessa tuntui kuitenkin, että ehkä liiankin
perusteellisesti syvennyimme asiaan.
Ja vihdoinkin pääsimme maistamaan viinejä.
Matkaohjelmankin mukaan Bech-Kleinmacher-Remic ovat Mosel-joen
valkoviinialueen helmi. Saksalaiset luonnehtivat Moselin viinejä
verrattoman hienostuneiksi, voimakkaan tuoksuisiksi ja hapokkaiksi ja niissä
sanotaan tuntuvan mineraalinen vivahde. Viinit ovat usein viehättäviä,
hyvin kevyitä ja aistikkaita. Niiden väri on vaalea ja happoisuus raikas.
Saksan rajalla virtaava joki näyttää esitteiden mukaan tarjoavan ainakin
keskemmällä kesää runsaasti myös vesileikkejä.
Bernar-Massard –viinitilalla yritettiin
kokeneille viiniretkeläisille opettaa, kuinka kuohuviiniä valmistetaan.
Lopulta joku sai emännän uskomaan, että Champagnen maakunnassa se syntyy
samalla tavalla.
Lounas nautittiin Hotel Vignesissä, jonka
terassilta avautui upea maisema Mosellen laaksoon. Aurinko olisi kruunannut
näkymän, mutta ei nyt katsonut aiheelliseksi ilmestyä Saksan puolelta näkyviin.
Kodikas ravintola, jota voi sinne suuntaaville suositella.
Wallesteinin viinikellarissa kokeneetkin
viinimatkalaiset ihastelivat rivakkaa viininmaistajaisten sujumista. Se näytti
tuotavan hyvän tuloksen myös myymälän puolella. Cremand-kuohuviinin
menekki näytti olevan melkoinen. Jonkun kandiveljen muistettiin täyttävän
tasaisia vuosikymmeniä syksyn aikana.
Illallinen lauantaina nautittiin Am
Tiirmshen-ravintolassa, joka todella oli suosittu myös paikallisten
keskuudessa. Maittavan illallisen yhteydessä nautimme myös tämän syksyn
satoa olevaa viiniä, minkä havaittiin merkittävästi vilkastavan myös
matkalla hidastunutta ruoansulatusta.
Lähtöpäivä oli aamusta merkittävästi
edellistä kirkkaampi ja aamiaisen jälkeen suuntasimme Viandenin kaupunkiin
Koillis-Luxemburgissa lähellä Saksan rajaa. Miksikö? Meidänhän tulisi
illansuussa olla Brysselin lentokentällä juuri päinvastaisessa suunnassa.
No siellä sattui juuri tuona päivänä olemaan pähkinämarkkinat,
”Marche aux noix”!!
Meitä ajelutti läpi metsien ja vuorten
kuljettajamme, joka ei totisesti ollut riisitaudin runtelema. Hyväntuulinen
ja auttavainen. Raportoijaa yllätti Luxemburgin vihreä ja vaihteleva
luonto. Ei tietoakaan saastuttavasta teollisuudesta Euroopan ytimessä. Syvää
metsää ja kirkkaita vuoristopuroja, joissa kylien kohdalla näkyi taimenia
(tosin vain pieniä). Schwarzwaldin vuoristo oli tosi upeata. Jopa sateisena
lauantaina näimme reppuselkäisiä ja nilkkoihin ulottuviin sadeviittoihin
pukeutuneita ilmeisesti menossa vaelluspoluilleen. Oppaamme kertoi
luxemburgilaisten elävän viikonvaihteet mökeillään vuoristossa.
Kohteenamme oleva markkinakaupunki oli
pienehkön jokilaakson kahta puolta kohoava kylä, jonka maisemaa hallitsi
vuoren huipulla oleva linna. ”Deliporo”-Vanhanen väitti käyneensä välittömästi
linnan portin ulkopuolella. Kuskimme parkkeerasi bussin kylän
keskustorille, pääsimme sinne koska olimme niin aikaisessa. Entä kuinka pääsisimme
pois kun 20.000 markkinavierasta olisi saapunut?
Markkinat oli viehättävä tapahtuma.
Makkaraa oli myytävänä kojuissa yhtä tiheästi kuin Juvan maatalousnäyttelyssä,
mutta millaista! Täyttä lihaa ja pähkinöitä. Pähkinäviinaa oli myytävänä
kaiken kokoisissa pulloissa. Torvisoittokunta veteli laardimusiikkia ja
WC-vaunu oli parkkeerattu soittokunnan yläpuolelle. Mikä meteli olisi käynyt,
jos vaunun jarru olisi pettänyt.
Bussi saatiin onnellisesti pois
kaupungista ja mussuttelimme onnellisina pähkinäleipiä matkalla Belgiaan
lentokoneelle. Matkalla syötiin villisikaa ja juotiin punaviiniä. Aikaa
oli hyvin ja koneesta loppui taas sampanja.
Schengen muuten sijaitsee Luxemburgin
kaakkoiskulmassa ja siellä on 400 asukasta, yksi heistä on Luxemburgin
kaupunginmuseon opas ja johtaja.
|