Syksyn 2005 kandiyhdistyksen viinimatka suuntautui Luxemburgiin

Viinimatkailu näyttää saavuttaneen jo häkellyttävät mittasuhteet ainakin pidemmälle taloustieteitä opiskelleiden keskuudessa. Vuoden 2004 sampanjamatkoja jouduttiin järjestämään peräti kaksi ja kuluneen vuoden Luxin matkalle osallistui ”ennätykselliset 41 kandia”.

 Matkalaisten nimet muuttuvat jonkin verran, mutta eivät suinkaan pelkästään naispuolisten kandien osalla. Silti joukkueen runko on verraten rutinoitunut. Samoin järjestelyvastuussa olevat kandisisaret ovat kokeneet lukuisat retket ja kommellukset. Eivät siis vähästä hätkähdä, mikä koituu tietenkin noviisimatkalaisten hyödyksi.

Brysselin lentoja ovat monet päässeet EU-aikana harjoittelemaan työnsä puolesta. Rutiinit siis lentomatkan ja lentoasemien osalta eivät muodostuneet kovin jännittäviksi. Tietenkin koneesta loppui ”tavanmukaisesti” sampanja.

Oman juttunsa muodosti ensimmäisen matkakohteen isännille Orvalin olutpanimon munkeille salakuljetetut lahjaoluet. Ne oli viisasta viedä käsimatkatavarana ja reput olivat pullollaan Lammin sahtia, terveysvaikutteista Laitilan olutta ja Koffin erikoista. Trappistiluostarin emäntä oli aidon hämmästynyt saamistaan runsaista lahjoista ja hädissään lupautui tarjoamaan koko porukalle läheisessä ravintolassa oluet. Alkossakin myynnissä oleva Orvalin vahva olut on upean väristä ja varsin maukasta. Ravintolassa tarjotut oluet tosin olivat etiketitöntä ja keskiolutta vastaavaa arkijuomaa.

Vierailulla kävi ilmi, että ammoisina aikoina (ennen kirjapainotaidon keksimistä) kirjalliset tuotteen kopioitiin käsin kirjoittamalla ja enimmäkseen luostareissa. Keski-Euroopassakin talvisaikaan oli kylmää ja lämmikkeeksi munkeille jaettiin viiniä tai olutta. Munkin päiväannos oli litra viiniä, mutta kirjurimunkki sai neljä litraa. Loppupäivän teksti oli havaintojen mukaan huomattavasti vaikeammin luettavaa kuin aamupäivällä syntynyt.

Illansuussa pääsimme majoittumaan Luxemburgiin ja kävelimme illalliselle lounassetelitasoiseen ravintolaan.

Matkapäivää seuraavana päivänä ohjelmaan oli merkitty vierailu EU:n tilintarkastustuomioistuimeen (Court of Auditors), mikä tietenkin sijaitsi Luxemburgissa. Kandiveli Aunus Salmi oli luvannut esitellä työpaikkansa retkeläisille. Aunus on ensimmäisiä johtavaan asemaan nimitettyjä suomalaisia EU-virkamiehiä. Hän jää virasta eläkkeelle vuoden 2006 alkupuolella, mutta tuskin vetäytyy työelämästä. Ranskassa sijaitsevan konjakkitilansakin kun on myynyt.

EU:n Luxemburgissa sijaitsevia rakennuksia on sen verran runsaasti, että vaaleanpunaisista ikkunanpuitteistaan tunnettu tuomioistuinrakennus ei ensimmäisellä kierroksella oppaalle löytynyt. Kännykät osoittautuivat siksi taas kerran tarpeellisiksi.

Court of Auditors ei ole mikään tuomioistuin. Se vastannee EU:n puitteissa tehtäviltään lähinnä meikäläistä Valtiontalouden tarkastusvirastoa lisättynä valtion tilintarkastajilla. Seikkaperäisen esittelyn ja vireän, ajanpuutteeseen lopetetun keskustelun perusteella uskotaan, että EU on taloudenpidoltaan mainettaan parempi. Aunus vaikutti suhteellisen tyytyväiseltä työrupeamaansa ja aikaansaannoksiinsa Luxemburgissa.

Kierros kaupunginmuseossa valotti merkittävällä tavalla Luxemburgin kaupungin kehittymistä asemaansa nyky-Euroopassa. Mainio opas osoittautui elämäntyölleen omistautuneeksi ja sai pienen valtion historian elämään vähemmän perehtyneemmällekin. Jotenkin tutunomaiselta tuntui Luxemburgin menneisyys suomalaiselle. Joen ja kahden tien risteyksessä sijaitsevana se on sattunut olemaan useinkin sotajoukkojen kohtauspaikkana. Pieni maa oli ollut milloin kenenkin hallinnon alla, jopa Itävalta-Unkarinkin mikä ei karttaa katsomalla heti tule mieleen. Tiedättekö muuten missä sijaitsee Schengen ja paljonko siellä on asukkaita?

Ja ei kun takaisin tilintarkastustuomioistuimeen. Nyt löytyi jo helposti. Aunuksen tarjoama lounas oli upea samoin kuin tuomioistuimen katolta avautuva maisema kaupunkiin. Raportoijaa ilahdutti erityisesti Revisörer XO-konjakki. Oli erityisen mureaa.

Villeroy & Boch tehtaan myymälässä kävi vierailijoille ilmeiseksi, miten siunauksellinen kahden teollisuussuvun kesken syntynyt naimakauppa on ollut liiketoiminnalle. Uskoakseni alkanut astiastojen täydennys tulee seuraavien kymmenien vuosien aikana lisäämään yhtymän liikevaihtoa ainakin saman verran kuin vähentämään Arabian myyntiä.

Illallinen oli varattu Michelin tähditettyyn Ravintola Lea Linsteriin. Suosittelijan arvoisa lukija varmaankin arvaa. Yhdeksän ruokalajia. Jaa että oliko sen arvoinen? Tunnelma oli loistava, koimme tosiaankin olevamme vieraana. Emäntä oli valloittavimmillaan ja moiskautti varmaankin kaikille tarkoitetun pusun Aunuksen alkavaan kaljuun.

Lauantai valkeni sateisena, joskaan ei ankeana. Historiallinen Echternachin kaupunki, luostari ja basilica olivat tutustumisen arvoisia. Sateessa tuntui kuitenkin, että ehkä liiankin perusteellisesti syvennyimme asiaan.

Ja vihdoinkin pääsimme maistamaan viinejä. Matkaohjelmankin mukaan Bech-Kleinmacher-Remic ovat Mosel-joen valkoviinialueen helmi. Saksalaiset luonnehtivat Moselin viinejä verrattoman hienostuneiksi, voimakkaan tuoksuisiksi ja hapokkaiksi ja niissä sanotaan tuntuvan mineraalinen vivahde. Viinit ovat usein viehättäviä, hyvin kevyitä ja aistikkaita. Niiden väri on vaalea ja happoisuus raikas. Saksan rajalla virtaava joki näyttää esitteiden mukaan tarjoavan ainakin keskemmällä kesää runsaasti myös vesileikkejä.

Bernar-Massard –viinitilalla yritettiin kokeneille viiniretkeläisille opettaa, kuinka kuohuviiniä valmistetaan. Lopulta joku sai emännän uskomaan, että Champagnen maakunnassa se syntyy samalla tavalla.

Lounas nautittiin Hotel Vignesissä, jonka terassilta avautui upea maisema Mosellen laaksoon. Aurinko olisi kruunannut näkymän, mutta ei nyt katsonut aiheelliseksi ilmestyä Saksan puolelta näkyviin. Kodikas ravintola, jota voi sinne suuntaaville suositella.

Wallesteinin viinikellarissa kokeneetkin viinimatkalaiset ihastelivat rivakkaa viininmaistajaisten sujumista. Se näytti tuotavan hyvän tuloksen myös myymälän puolella. Cremand-kuohuviinin menekki näytti olevan melkoinen. Jonkun kandiveljen muistettiin täyttävän tasaisia vuosikymmeniä syksyn aikana. 

Illallinen lauantaina nautittiin Am Tiirmshen-ravintolassa, joka todella oli suosittu myös paikallisten keskuudessa. Maittavan illallisen yhteydessä nautimme myös tämän syksyn satoa olevaa viiniä, minkä havaittiin merkittävästi vilkastavan myös matkalla hidastunutta ruoansulatusta.

Lähtöpäivä oli aamusta merkittävästi edellistä kirkkaampi ja aamiaisen jälkeen suuntasimme Viandenin kaupunkiin Koillis-Luxemburgissa lähellä Saksan rajaa. Miksikö? Meidänhän tulisi illansuussa olla Brysselin lentokentällä juuri päinvastaisessa suunnassa. No siellä sattui juuri tuona päivänä olemaan pähkinämarkkinat, ”Marche aux noix”!!

Meitä ajelutti läpi metsien ja vuorten kuljettajamme, joka ei totisesti ollut riisitaudin runtelema. Hyväntuulinen ja auttavainen. Raportoijaa yllätti Luxemburgin vihreä ja vaihteleva luonto. Ei tietoakaan saastuttavasta teollisuudesta Euroopan ytimessä. Syvää metsää ja kirkkaita vuoristopuroja, joissa kylien kohdalla näkyi taimenia (tosin vain pieniä). Schwarzwaldin vuoristo oli tosi upeata. Jopa sateisena lauantaina näimme reppuselkäisiä ja nilkkoihin ulottuviin sadeviittoihin pukeutuneita ilmeisesti menossa vaelluspoluilleen. Oppaamme kertoi luxemburgilaisten elävän viikonvaihteet mökeillään vuoristossa.

Kohteenamme oleva markkinakaupunki oli pienehkön jokilaakson kahta puolta kohoava kylä, jonka maisemaa hallitsi vuoren huipulla oleva linna. ”Deliporo”-Vanhanen väitti käyneensä välittömästi linnan portin ulkopuolella. Kuskimme parkkeerasi bussin kylän keskustorille, pääsimme sinne koska olimme niin aikaisessa. Entä kuinka pääsisimme pois kun 20.000 markkinavierasta olisi saapunut?

Markkinat oli viehättävä tapahtuma. Makkaraa oli myytävänä kojuissa yhtä tiheästi kuin Juvan maatalousnäyttelyssä, mutta millaista! Täyttä lihaa ja pähkinöitä. Pähkinäviinaa oli myytävänä kaiken kokoisissa pulloissa. Torvisoittokunta veteli laardimusiikkia ja WC-vaunu oli parkkeerattu soittokunnan yläpuolelle. Mikä meteli olisi käynyt, jos vaunun jarru olisi pettänyt.

Bussi saatiin onnellisesti pois kaupungista ja mussuttelimme onnellisina pähkinäleipiä matkalla Belgiaan lentokoneelle. Matkalla syötiin villisikaa ja juotiin punaviiniä. Aikaa oli hyvin ja koneesta loppui taas sampanja.

Schengen muuten sijaitsee Luxemburgin kaakkoiskulmassa ja siellä on 400 asukasta, yksi heistä on Luxemburgin kaupunginmuseon opas ja johtaja.