Kauppatieteiden kandidaattiyhdistys ry

Vuosijuhlatunnelmia  4.2.2012
  Yhdistyksen 87. vuosijuhla vietettiin Ravintola Domuksella. Tämän loppuvuodesta 2008 täysin uudistettuna avatun ravintolan moni juhlija muisti opiskelijaravintola Alibina. Nykyisessä asussaan tilat olivat modernin tyylikkäät ja sopivat mainiosti yhdistyksen vuosikokouksen ja –juhlan moninaisiin tarpeisiin: Nuijabooli nautittiin ensin Olympia-kabinetissa, kokousta pidettiin tilavassa Mechelinia-salissa, illallinen nautittiin istuen kuuden hengen pyöreissä pöydissä ravintolasalissa ja illan loppupuolella päästiin pyörähtelemään Jaakko Harjulan Swinging Ensemblen tahdittamina taas Olympia-kabinettiin.  Se, että orkesteri soitti ravintolasalin viereisessä huoneessa –vain lasiseinän erottamana ja molemmat väliovet apposen auki – oli kaksipiippuinen juttu: toisaalta musiikki ja solistin laulu eivät kuuluneet saliin lainkaan eivätkä siis häirinneet keskustelua pöydissä -  mistä oltiin tyytyväisiä - mutta toisaalta tanssiparketilla olisi saattanut olla enemmän käyttöä, jos se olisi ollut salissa! Saattoi olla hetkiä, jolloin orkesteri viihdytti vain itseään…
Mutta joka tapauksessa tanssilattialla pyörähtelevät parit saivat taas nauttia viehättävän Erja Uiton laulusta tutun trion säestyksellä. Kiitos Jaska, Erja ja pojat – ensi vuonna tavataan!
  Juhlaan oli ilmoittautunut 105 henkeä, joista kolme valitettavasti kaatui sairaspetiin viime metreillä. Jäseniä oli yli puolet, yhteensä 63 henkeä. On todella mukavaa, että yhdistyksen vuosijuhlien osanottajamäärä on kivunnut toiselle sadalle myös silloin, kun ei juhlita pyöreitä vuosia! Myös esim. yhdistyksen  ”Turun osasto” oli hyvin edustettuna, mistä olimme oikein iloisia. Kymmenisen vuotta sitten juhlimme vuosijuhlia KY:n kerholla puolet pienemmällä porukalla. Kuka väittää, että Kandiyhdistys olisi kuolemassa!
  Vuosikokous nuijittiin Martti Helsilän ripeällä puheenjohdolla läpi melko tasan puolessa tunnissa. Kantakanditodistuksia ei tarvinnut jakaa, sillä kymmenen vuotta sitten ei yhdistykseen liittynyt yhtään uutta jäsentä. Sen sijaan uusia jäseniä vuosikokous pääsi hyväksymään kaikkiaan seitsemän henkeä, mikä on tietysti erittäin positiivista yhdistyksen tulevaisuutta ajatellen. Uusi liittymisbuumi – ja joidenkin osalta se tarkoittaa kerran katkenneen jäsenyyden uudelleen elvyttämistä – sattuu usein eläkkeelle jäämisen yhteyteen. Eikä se kaukana totuudesta olisikaan, jos yhdistystä luonnehtisi tällä hetkellä vireäksi eläkeläisyhdistykseksi!
  Tähän jokaisen kohdalla väistämättömään vanhenemisen teemaan on ottanut aktiivisesti kantaa myös kandiveli Esko Tikka, joka on perehtynyt senioriasuntojen rakentamiseen. Niinpä hän käytti vuosijuhlassa puheenvuoron, jolla pohjusti ajatusta mahdollisesta kandien yhteisestä senioritalohankkeesta. Tästä asiasta tehdään jäsenistölle kysely, jonka jälkeen katsotaan, antaako se aihetta enempään. Tarkoitus ei kuitenkaan ole, että yhdistys ryhtyisi senioritalohanketta viemään eteenpäin, vaan se jäisi kiinnostuneiden ja rakennusyhtiön projektiksi, mutta veli Esko on lupautunut joka tapauksessa hankkeen vetäjäksi.
 

Juhlaillallisilla käytettiin myös ”virallisempia” tervehdyspuheenvuoroja: kunniajäsenemme Matti Lehti, joka kauppakorkeakoulun entisenä kanslerina on vielä mukana Aalto-yliopiston kuvioissa, toi oman tervehdyksensä. KY ry:n edustajana KY:n hallituksen puheenjohtaja Sauli Böhm toivoi puheessaan, että yhdistys pitäisi aktiivisempaa yhteyttä nykyisiin opiskelijoihin – tosin hän vielä untuvikkona sekoitti nykyiset alemman korkeakoulututkinnon suorittavat kandit meihin vanhoihin kandeihin.  Tästä asiasta sihteeri häntä hellästi oikaisi ja kehotti perehtymään tutkintojen historiaan. EKF:n uusi puheenjohtaja Anders Nordlund vakuutti omassa tervehdyksessään sisarjärjestön halukkuutta jatkaa yhteistyötä ja kutsui jäseniämme heidän tilaisuuksiinsa jatkossakin. Pitkäaikainen jäsenemme, kandiveli Antti Helenius puhui myös viimekeväisessä promootiossa riemumaistereiksi vihittyjen puolesta ja muisteli lämmöllä omia alkuvuosiaan yhdistyksen jäsenenä: nuori kandi oli imarreltu, kun vanhemmat vuorineuvokset hyväksyivät hänet tasavertaisena joukkoonsa. Lisäksi sihteeri välitti kandisisar Onerva Vartiaisen tervehdyksen juhlaväelle. Myös Onerva oli yksi riemumaistereista ja olisi ehdottomasti tullut mukaan vuosijuhlaan, ellei olisi ikävästi liukastunut vuodenvaihteessa ja katkaissut kättään.
  Illan juhlapuhujana oli Kauppakorkeakoulun rahoituksen professori KTT Vesa Puttonen, jonka verbaalinen ulosanti oli kunnioitettavan sujuvasanaista ja vauhdikasta. Vaikka puheen aihe – Ajankohtaista rahoitusmarkkinoilta - hänen itsensä mukaan olikin tylsä, saatiin siitä kuulla hänen suullaan teräviä ajatuksia, kuten joku juhlayleisöstä kommentoikin. Tässä yhteenvetona puheesta mieleen jääneet asiat:
  Rahamarkkinoita hallitsee tällä hetkellä suuri, maailmanlaajuinen epävarmuus. Maailma on globalisoitunut; niin tavaroiden tuottaminen ja kauppa kuin rahamarkkinatkin. Kansantaloudet ovat hyvin riippuvaisia toisistaan.
  Kansainväliset rahamarkkinat ja niiden lähes rajaton likviditeetti ovat kasvattaneet paitsi pankkeja myös tehneet julkisten talouksien ylivelkaantumisen mahdolliseksi. On luotettu kansantalouksien jatkuvaan kasvuun ja sen mahdollistamaan julkisen velan suhteettomaan kasvuun. Tämä on toiminut niin kauan, kun taloudet todella kasvavat ja optimismi on vallalla. Paitsi pankit ja suursijoittajat, myös poliittiset päättäjät eräissä maissa ovat uskoneet olevansa haavoittumattomia. On syntynyt ns. moraalikato ei ainoastaan pankkimaailmassa vaan myös julkisten päättäjien keskuudessa. "Too Big to Fail".
  Tämä ollut historian aikana aiemminkin mahdollista yksittäisissä kansantalouksissa. Nyt se on tapahtunut samanaikaisesti suuressa osassa teollistunutta maailmaa: USA:ssa Japanissa ja EU-maissa muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Samanaikaisesti ylivelkaantuneiden maiden väestö vanhenee; eräissä maissa myös pienenee ja työpaikat siirtyvät kehittyviin maihin. Talouksien kasvumahdollisuudet heikkenevät ja velanmaksu vaikeutuu.
  USA:n julkinen velka lähestyy 100 % BKT:sta ja on tällä hetkellä n. USD 49.900/asukas. Suurin yksittäinen velkoja on maan oma keskuspankki. Japanin julkinen velka on n. 200 % BKT:stä. Euroalueen maiden julkinen velka lähestyy 100 % BKT:sta. Etelä-Euroopan maissa se on oleellisesti korkeampi.
  Kreikka on ollut vaikeuksissa julkisen velkansa kanssa viimeisen 200 vuoden aikana puolet tästä ajasta. Tämän hetkinen tilanne ei ole historian näkökulmasta poikkeuksellinen. Yhteinen valuutta tekee tilanteesta kuitenkin erilaisen. Perinteiset keinot velkojen inflatointi ja oman valuutan devalvointi eivät toimi yhteisvaluutassa entiseen tapaan. Toisaalta velkaa lisäämällä ja ns. sisäisellä devalvaatiolla ratkaisut ovat tuskallisia ja vaativat vuosia. Siinä tuskin kansalaiset ovat valmiita tukemaan poliittisia päättäjiään. Ratkaisuna on velkojen leikkaus. Tämän tulevat todennäköisesti kohtaamaan myös Portugali, Italia, Espanja ja Irlanti. Ero Eurosta?
  Arvopapereiden kaupankäyntiäkin puheessa käsiteltiin: Osakekaupan robotointi aiheutti viime keväänä joidenkin osakkeiden romahduksia. Arvonalennukset olivat jopa 90 %:n luokkaa. Tätä on yritetty selvittää, mutta vielä ei ole löydetty luotettavaa syytä siihen. Tässä on arvopaperikaupan uusi riskitekijä. Samalla kävi ilmi, että nämä robottikoneet ovat sitä tehokkaampia, mitä lähempänä pörssiä ne ovat. Muutamat metritkin ovat tärkeitä.
  Ravintola hoiti tarjoilun ammattitaitoisesti ja luotettavasti. Ruoka oli maukasta, vaikka pääruuan ulkonäkö hieman herättikin huvittuneita kommentteja: lautasella oleva siivu prässättyä häränrintaa nimittäin muistutti erehdyttävästi opiskeluaikojen nötköttiä! Tosin siihen aikaan tätä suoraan purkista annosteltua ”herkkua” ei tullut syötyä Calvados-kastikkeen kera, kuten se nyt juhlaillallisella tarjoiltiin… Mutta eikös tämäkin menuvalinta sopinut oikein hyvin entisen opiskelijaravintolan puitteisiin!
  Illallispöydissä kävi kova puheensorina koko illan. Ravintolasalin pyöreät, pääosiltaan kuuden hengen pöydät olivat keskustelun kannalta mitä parhaimmat: kaikkien pöytäseurueen jäsenten kanssa pystyi puhumaan huutamatta. Ja koska aktiiviset yhdistyksen jäsenet tuntevat toisensa jo hyvin, oli jokaisella pöydässään tuttuja, vaikkei olisikaan esittänyt etukäteen toiveita plaseerauksesta.
  Kun juhlat sitten loppuivat puolelta öin Ravintola Domuksessa, siirtyi vielä melkoinen joukko juhlijoita jatkoille Mechelininkadun toiselle puolelle kandiveli Jarmo Leppiniemen vieraanvaraiseen kotiin. Eläkeikäisiä tai ei, niin tällä porukalla ei juhlakunto kesken lopu!
  Seuraavana päivänä sihteerin sähköpostiin tuli useita kiitosviestejä mukavista juhlista. On tietysti hienoa, että vieraat viihtyvät! Palautteiden mukana oli myös seuraava viesti pyyntöineen: ” Ja kiitos hienosta illasta, jonka ainoaksi miinuspuoleksi jäivät vaihtuneet kalossit. Valinnan varaa ei enää ollut, kun sain viimeiset. Onneksi sentään pysyivät jalassa, vaikka hieman väljät ovatkin. Omani ovat selvästi tunnistettavat, kun niissä etuosaa kiertää hieman koholla oleva koristereunus, ovat myös selvästi napakammat. Mielelläni ottaisin omani takaisin, jos ei kovin vaikeaksi mene.” Viestin oli lähettänyt riemumaisteri-veli Olli Nuotio, joka oli yksi viimeisimpiä kotiin lähteneitä. Niinpä sihteeri lähetti kaikille juhlassa mukana olleille sähköpostia ja kuulutti vaihtuneita kalosseja. Toistaiseksi (15.2. mennessä) tietooni ei ole tullut, löytyivätkö vaihdokkaat.
  Mutta sihteerin muistissa on samanlainen episodi noin kymmenen vuoden takaa, kun KY:n kerholla vuosijuhlia vietettäessä kalossit sekosivat. Sitä muisteli myös kandiveli Martti Helsilä vastausviestissään näin: ” Muistikuvasi on oikea. Martelan Matti otti vahingossa yhden oman kalossinsa ja yhden minun. Vaihto saatiin aikaan, mutta Matin kengännumero on niin iso, että saatuani oikean parin, se meni pikaisesti roskikseen. Niinpä sain nokialaisten 60-luvun kalossien tilalle lontoolaiset 2000-luvun kalossit (Tingsley). Ja Lasse Salmista lainaten: viimeinkin netti osoitti käyttökelpoisuutensa. - Muuten ilmainen neuvo Ollille: tuon kerran jälkeen olen aina antanut kalossit narikkaan muovikassissa.”
  Näin siis on vuosijuhla taas juhlittu perinteisin menoin ja jälkiepisodikin kirjattu muistiin historiankirjoitusta varten.  Smokit on harjattu ja vanhat henkilövaalilaput toivottavasti poistettu taskuista sekä iltapuvut tuuletettu ja pussitettu odottamaan seuraavaa vuosijuhlaa 2.2.2013!
  Tunnelmia kirjasi sihteeri Kristiina Linnoinen paitsi juhlapuheen osalta, jossa muistiinpanoja tekivät hallituksen pojat Kari Janhunen ja Harri Keinonen.