Kandiyhdistys oli ylittänyt 70 vuoden iän, kun se valitsi
minut puheenjohtajakseen mielenkiintoiseksi kaksivuotiskaudeksi. Jarmo Leppiniemi oli
juuri päättänyt kautensa viimeisenä ponnistuksenaan sääntöjemme uusiminen.
Vastaisuudessa hallituksen on mahdollista esittää yhdistyksen kokoukselle jäseneksi
hyväksyttäväksi myös "ylemmän kauppatieteellisen korkeakoulututkinnon"
suorittaneita henkilöitä. Syynä oli jälleen kerran tapahtunut tutkintonimikkeiden
muutos.
Toimintaan oli tullut erityisesti vuosikymmenen alusta alkaen kaksi voimistuvaa
piirrettä: tutustuminen liike-elämään yritysvierailujen kautta ja tutustuminen
"EU-maiden elintarviketeollisuuteen".
Yritysvierailuja oli normaaliin tapaan myös yhdessä veljesjärjestömme EKF:n kanssa,
mutta valitettavasti vain yksi EU-matka toteutui kiitos Espanjan kuninkaallisten häiden
aiheuttaman Barcelonan hotellikuormituksen vuoksi. Keski-Moselin pienyritystoiminta
Saksassa 1996 tuli kuitenkin tutuksi Saksassa eikä Rheingau-alueen viinejäkään sovi
moittia. Laivamatka hymyilevällä Rheinillä ohi Lorelein kallioiden ja tutustuminen
Gutenberg-museoon Mainzissa toi matkaan kulttuurisilauksen.
Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunta vietti 85 vuotisjuhlansa 22.2.1996. KY oli
viettänyt vuosijuhlapäiväänsä 1924-43 24.2., koska se oli "Anders
Chydeniuksen" eli suomalaisen taloustieteen isän syntymäpäivä. Vuodesta 1944
juhla siirrettiin 26.2., koska se oli Chydeniuksen syntymäpäivä. Tämä juhla oli
22.2., koska kyseinen päivä oli??? Ainakaan opiskelijapolvet eivät kangistu
kaavoihin. Kandiyhdistys lahjoitti juhlivalle ylioppilaskunnalle kandiboolipikarin nro
122, joka oli ollut aikoinaan varsinaisen radikaalin, Arvo Puukarin nimikkopikari.
Toukokuun 24. päivä 1996 oli Kauppakorkeakoulun (nykyisin Helsingin
Kauppakorkeakoulu) 50-vuotisjuhlapromootio. Järjestysnumero oli 11. Yhdistyksen jäsenet
osallistuivat tähän akateemiseen juhlaan vakiintunein tavoin ja suuressa iltajuhlassa
Marina Congress Centerissä oli jäsenkunnan edustajilla oma kandipöytä.
Jäsenkunta toimi aktiivisesti ja asiantuntevasti kuten aina. Hallitus valmisteli
ohjelmaa ja varsinaisen työn jäsenten eteen teki vakiintuneen tavan mukaan yhdistyksen
sihteeri. Tuo vastuullinen tehtävä ei pystynyt kuitenkaan puristamaan ainakaan Orvokki
Willbergistä kaikkia mehuja, koska saimme hänet 75-vuotisjuhlissamme ensimmäiseksi
2000- luvun puheenjohtajaksi. Näin saimme taas onneksi katkeamaan muutaman vuoden
miespuheenjohtajien sarjan.
Mielestäni kauppatieteen kandidaatit ovat yhteiskunnan ja talouselämän tehtävien
ohella myös sopivia yhdistyksemme puheenjohtajiksi iästä ja sukupuolesta riippumatta.
Siksi onkin oikein, että valitut henkilöt vaihtelevat iän ja sukupuolen mukaan
sopivassa suhteessa, jolloin voimme myös yhdistyksemme kautta heijastaa jäsenkuntamme
erinomaista pätevyyttä.
Minulle jäi näistä kahdesta vain mieluisia muistoja. Oltuani jäsenenä
yhdistyksessämme jo pian kolme vuosikymmentä uskallan sanoa: miellyttävä yhdessäolo
sivistyneessä seurassa avartaa ja rikastuttaa meidän kaikkien elämää. Siihen
kandiyhdistys tarjoaa ainutlaatuiset puitteet.
|