Isänmaanrakkaudesta sananen

Onko isänmaanrakkaus luonnostaan lankeava, oikeutettu, jopa velvollinen, jalo tunne? Useimmiten vastataan kysymykseen empimättä myöntävästi. mutta ajatellen syvemmin asiaa, pilkistää sieltä täältä pari muttaa. sattuma määrää paikan, mihin yksilö syntyy, itse hän ei sitä valitse. Ehkä hän huomaa, ettei hänellä ja noilla muilla, jotka kuuluvat samaan kansanheimoon tai sattuvat asumaan saman maan rajojen sisäpuolella, ole mitään sympatiaa: hän ei ymmärrä niitä, ne eivät häntä. Ehkä hän mielistyy paremmin johonkin muuhun kansaan, on sen kohtalolle myötätuntoisempi, sen kanssa hengenheimolainen, vaikka ei ole samassa maassa syntynyt. Onko tämä sitten hänen isänmaansa vai tuo toinen?

Jaloutta sanotaan isänmaanrakkaudessa viljalti olevan. Jos sitä on, niin syvällä se piilee. Itserakkautta, itsekkyyttä, suvatsemattomuutta, julmuutta, kostonhimoa, puolueellisuutta, vihaa siinä hyvin paljon on. (...) Miksi muuksi kuin itserakkaudeksi voi kutsua omat ylistävät arvostelut itsestään, jotka esim. täällä Suomessa ovat kovin yleisiä. Tämä kansa on sivistynyttä, jaloa, rohkeata, totuutta ja puhtautta rakastavaa, ym., ym.. Huonoja puolia kosketelaan vain ohimennen (...). Sitten lyödään rintoihin kuin farisealaiset ja sanotaan: näin meillä, vaikka kansa on niin pieni ja nuori (...), mutta katsohan esim. itäistä naapurimaatamme! Siellä ovat olot sillä ja sillä huonolla kannalla mutta me, me olemme sivistynyt edeltäjäkansa. Mitä tämä muuta on kuin itserakkautta?

Ja miksi muuksi kuin suvaitsemattomuudeksi, puolueellisuudeksi ja julmuudeksi voi kutsua jaloa isänmaanrakkautta, esim. kansojen menettelyä sodassa toista kansaa vastaan. Sodan puolustajat puolustavat usein sotaa sillä, että se herättää isänmaanrakkautta, rohkeutta ja kuntoa. Julmuutta se herättää, puolueellisuutta ja kostonhimoa se synnyttää.(...)

Verinen ironia on vielä, että kun kristityt kansat sotivat keskenään, he molemmat rukoilevat Korkeimmalta, rauhan ja rakkauden Jumalalta apua, omalle puolelleen kallistumista ja kostoa tuolle toiselle, joka on julennut esim. riidellä tämän kanssa jostain pienestä maakaistaleesta. - Eivät kristityt suinkaan tällä menettelyllä osoita, että seuraavat sen oppia, joka sanoi: Rakastakaat vihollisianne. (...)

Ehkä ovat sanani epäoikeutettuja, ehkä olen joutunut vääriin tuloksiin. (...) Ajattelemalla tullaan myös tulokseen, että isänmaanrakkaus on paikallaan. (...) Ihmisiä on siroteltu yltympäri maapallolle. Kunkin täytyy saada maasta elatuksensa ja maata hän parantaa jälkipolville ja muutenkin. Silloinhan on yksinkertaisinta, että kukin omistaa huolensa siihen maahan, jossa on syntynyt ja kasvanut. Näin tulee maa tasaisesti viljellyksi ja parannetuksi, ei synny sekaannusta. ja luonnollisinta on myös, että on kiintynyt kansaan ja maahan, jossa koti on, jossa on syntynyt ja kasvanut. Ja silloinhan se kylläkin on kaunis tunne. (...)

(Helle Cannelinin kirjoituksesta toverikunnan lehteen 16.9.1911)

Takaisin edelliselle sivulle