Helle Cannelinin päiväkirjasta 29.9.1910
Ah - nyt vasta voin hiukan aavistaa, mitä äidinrakkaus tosella on! Sitä ei voi ymmärtää, ennenkuin joko kadottaa äidin tai on mahdollisuutta kadottaa hänet. ja kuinka paljon kärsiikään äiti lastensa puolesta. Minä tiedän, etten voi milloinkaan antautua sellaisiin kärsimyksiin, olen liian itserakas. Siksi ihailen äitiäni kaksinverroin. Ja tuhannet äidit ovat sen tehneet - kuinka moni ymmärtää heidän rakkautensa suuruuden? Hän ei ole antanut mitään lupausta siitä, että on aina uskollinen, niinkuin muut ystävät. Nämä voivat pettää - mutta äiti on aina uskollinen.
Minä kunnioitan nyt äitiäni, niinkuin en ketään muuta kunnioita, rakastan, niinkuin en ketään muuta rakasta. Oi, jospa olisin sen ennen käsittänyt! Jospa voisin kaikille ilmoittaa tämän, etteivät sitä sitten vasta huomaisi, kun kaikki on liian myöhäistä. Mitä ovat maailman kunnioittamat ihmiset, suuret runoilijat ym. niihin sankareihin verraten, jotka syrjässä ovat ihmisten huomiosta. Oi äiti, äiti! Anna minulle kaikki syntini anteeksi - nyt niitä kovin kadun. Tiedänhän että annat .. voi äiti...
Takaisin edelliselle sivulle