Naisten tehtävää (koska muuten keksitään kaikille miehille yhteinen "tehtävä"?) tuumiskeltaessa lyödään hyvin usein vastakohtina esille käsitteet rakkaus ja työ sekä pohditaan sitten, kumpiko näistä tekee naisen onnellisemmaksi, kumpiko on arvokkaampi elämänsisällys ja muuta sellaista. Mutta eiväthän nämä käsitteet ole vastakohtia, vaan ne edustavat eri puolia ihmiselämästä, joista toinen ei suorastaan voi toista koskaan korvata, olkoompa kumpikin itsessään kuinka suuriarvoinen tahansa. On siis loogillisesti väärin kysyä esim.: "ettekö te, konttorinaiset, olisi onnellisempia, jos teillä olisi rakastava ja rakastettu mies sekä omia lapsia sen sijaan että täällä kirjoittelette ikäviä numeroita?", vaan kysymyksen takana oleva ajatus olisi puettava esim. muotoihin: "eikö teistä olisi onnellisempaa rakastaa ja omistaa lapsia kuin elää ilman rakkautta ja lapsia?", "olisiko teistä ruoanlaitto, siivous ja lastenhoito hauskempaa työtä kuin konttorityö?" tai "olisiko teistä hauskempi olla ilman omaa ansiotyötä sukulaisten elätettävänä kuin itsenäisessä konttorityössä siinä tapauksessa ettette työskentele perheen piirissä?" Rakkautta voi rinnastaa vain rakkaudettomuuteen, työtä työttömyyteen tai toisenlaiseen työhön. Ei rakkaus - eipä edes avioliittokaan - ole työalaksi valittavissa ja otettavissa niinkuin esim. konttorityö, eikä meidän aikanamme ole minkäänlaista oikeutta suhtautua siihen kuin elatuskeinoon.
Itsessään on historialliselta kannalta kyllä ymmärrettävää, että naisista puhuen käsitteet työ ja rakkaus sekaantuvat toisiinsa, sillä onhan pitkien aikojen kuluessa avioliitto määrännyt naisten työn laadun. Mutta on huomattava sanonta työn laadun, sillä vain harvoissa tapauksissa avioliitto on merkinnyt "vapautumista työstä" sillä tavoin, että hän sen jälkeen vain "rakastaisi". Kotitaloutta ja lapsiakin hoitavalla naisella on työ erikseen ja rakkaus erikseen, puhumattakaan karjanhoito- ja maataloustyötä tekevistä maalaisemännistä tai suorastaan ulkopuolella. Se vastakohta, jota oikeastaan tarkoitetaan, ei siis ainakaan käytännössä ole työn ja rakkauden, eikä vastakohdiksi sovi edes rakkaus ja itsenäinen ansiotyö, vaan kotitaloustyö tai itsenäinen ansiotyö kodin ulkopuolella (...) Voi kotitalouden alalla työskennellä rakastamatta ja avioliitossa olematta, kuten myös voi tehdä mitä muuta työtä tahansa ja kuitenkin elää onnellisessa avioliitossa.
Hjalmar Söderbergin näytelmässä Gertrud on lause "Miehen työ ja naisen rakkaus ovat viholliset aikojen alusta asti". Joissakin tapauksissa voi niinkin olla, että nainen on miehen työlle häiriöksi. Mutta miten on naisen työn ja miehen rakkauden? Onko meidän uskottava, että ne ovat viholliset aikojen loppuun saakka? Täytyykö todellakin rakkauden ja kotionnen aina sitoa naista niin määrättyyn työlajiin, että häneltä silloin menee vapaan kansalaisen oikeus itse valita työalansa? Ja tullaanko naisista puhuttaessa aina niin kytkemään toisiinsa käsitteet työ ja rakkaus, että monen monet rakkautta vailla olevat, mutta sitä kaipaavat naiset ajattelemattomuudessaan alkavat vihata ansiotyötään luullen juuri sitä kotionnensa riistäjäksi? Emme voi sitä uskoa, käsitteiden täytyy yleisestikin vähitellen selventyä. (...)
Luultavasti ainakin sangen monien ihmisten suurin mahdollinen maallinen onni on vain silloin löydettävissä kun mieluinen työ ja onnellinen perhe-elämä yhtyvät, perustana vielä sopusointuinen ylöspäin suuntautunut elämänkatsomus. Mutta tämä koskee niin miehiä kuin naisiakin ja sen saavuttaminen on kohtalon varassa, ei sitä ihmisten opetuksilla voida järjestää. (...)
(Helle Cannelinin kirjoituksesta Naisten äänessä 14/1929)