On paras kerta kaikkiaan päättää, että syyllisyyskysymys jätetään syrjään. Yhteiskunnallisislla oloilla on niin monimutkaiset syyt, ettei niitä yksinkertaisesti voi kenenkään erityisen aiheuttamiksi todistaa. Missään tapauksessa eivät syyllisiä voi olla yleensä "miehet" tai yleensä "naiset" (...). Tällä tavoin syyllisyyttä selviteltäessä olisi ainakin puhuttava tarkoin määrättynä aikana johtoasemassa olevasta henkilöryhmästä. Mutta harvoin yhteiskunnalliset epäkohdat syntyvät erityisillä päätöksillä tietoisten toimenpiteiden seurauksena. Tavallisesti ne kehittyvät vähitellen erilaisten olosuhteiden toinen toisiinsa vaikutatessa. Kun puhutaan siitä, kenen syy jokin asia on, sisällytetään sanontaan tavallisesti syyttävä sävy ja ajatellaan, että ne ja ne tahallaan itsekkäistä syistä järjestivät asian toisille vahingoksi. (...)
Ei ole mitään aihetta syyttää yleensä miehiä siitä tai tästä epäkohdasta. Ei se esim. ole miesten syy, että naisten palkat ovat pienet sekä absoluuttisesti että miesten palkkoihin verrattuina. Kun naiset ensin tulivat palkattuun työhön, he olivat tottumattomia sekä työhön että palkkavaatimusten esittämiseen, tyytyivät vähään. Miehet ovat työnantajina maksaneet naisille niin pienet palkat kuin mahdollista, mutta naisetkin ovat antaessaan toisille naisille työtä menetelleet samoin. Miehet työtovereina ovat pitäneet luonnollisena sitä, että naiset saavat pienemmän palkan samastakin työstä, ja suuri osa naisia pitää tätä myös päivänselvänä. Mutta yhtä väärin kuin on syyttää "miehiä" tästä, yhtä väärin on siitä syyttää "naisia" sanoen: se on naisten oma syy, miksi naiset tyyttyvät niin vähään ja epälojaalisesti tarjoamalla työtään halvemmalla ja halvemmalla alentavat sekä miesten palkkoja että myös toistensa. Eivät naiset yksin ole tätä tieten tahtoen järjestäneet ja naisten on saadakseen lainkaan työtä ollut useimmissa tapauksissa suorastaan pakko mukautua yleiseen palkkatasoon, tyytyä vähään. (...) .
Uskaltanee väittää, että naiset, etenkin aktiivisesti naisliikkeessä mukana olevat naiset, itse asiassa harvoin takertuvat syyllisyyskysymykseen pyrkiessään saamaan aikaan uudistuksia naisten asemassa. Aniharvoin kuulee ainakaan julkisuudessa puhuttavan siitä, että miehet ovat "sortaneet" naisia, että on "miesten syy" esim., että on niin vähän naisia eduskunnassa tai naisten palkat ovat pienet. Sen sijaan miehet jatkuvasti näyttävät epäilevän sitä, että naiset heitä syyttävät. Alituiseen miehet vakavasti tai leikillisesti esim. naisten kokouksista tai järjestöistä puheen ollen kyselevät, "mistä siellä taas miehiä moitittiin", "joko te suunnittelette suurta hyökkäystä miehiä vastaan". Emme tahdo epäillä, että tämän kaiken pohjalla olisi jotakin sisäistä syyllisyydentunnetta, vaan uskomme mieluummin, että se on keveä ilmaus ennakkoluulojen voimasta ja asiantuntemattomuudesta. Pahinta on, että miehet usein kuittaavat naisia koskevat tärkeätkin asiat toteamuksella "ei se ole meidän syymme", ikäänkuin heillä kansalaisina ei olisi mitään tekemistä koko asiassa.
Riippumatta siitä, mikä milloinkin näyttää oleen syynä johonkin epäkohtaan, on siis voimat keskitettävä epäkohtien poistamiseen, olojen uudistamiseen. rohkenemme toivoa, että naistenkin asemaa koskevia uudistuskysymyksiä sekä naiset itse että, mikä hyvin tärkeää, myös miehet alkavat yhä useammin pohtia täysin asiallisesti, kuluttamatta aikaa ja tarmoa turhiin väittelyihin siitä, kuka on mihinkin syypää.
(Helle Kannilan kirjoituksesta Naisten Äänessä 6/1939)