Edellisellä kerralla mainitsivat yllättävän monet kirjaston ilman joko paheksuvassa tai hyväksyvässä mielessä. Tälläkin kertaa hajuaistilla on osuutensa vaikutelmissa. Muuan oppikoululainen kirjoittaa kaupunkinsa kirjastosta: "Astuessani suureen kirjastosaliin tuli vastaani hiukan ummehtunut, kirjastolle ominainen ilma", ja toinen: "Vastaani lehahtaa ällöttävä vastatervatun lattian haju". Muuan sateella suuren kirjaston sivuosastoon tullut oppikoululainen kertoo, että hän mielellään olisi oven avattuaan kääntynyt sen tien takaisin, "mutta vielä liian tuoreet muistot ulkona vallitsevasta myrskystä saivat minut rynnistyshaluisena hankkimaan jalansijaa täpötäydessä huoneessa, missä vallitsi hyvin epämiellyttävä ja ummehtunut ilma märkien vaatteiden ja ihmispaljouden tähden. Ouh. Oli tämäkin onnettomuus, kun satuin näin tukalaan paikkaan."
Kirjastonhoitajista annetaan toisissa kuvauksissa hyvä, toisissa vähemmän edullinen kuva. Se ei ehkä ole sitä tai tätä, kun kerrotaan: "Pöydän takana istui rillipäinen ja hirveän tärkeän näköinen rouva."
Ettei kirjastonhoitajan aina ole helppo mukauttaa ääntäänkään mieluiseksi, sitä osoittaa erään tytön maininta kertoessaan kirjastonhoitajasta riippumattomista syistä epäonnistuneesta kirjastokäynnistään: "Kiitin ja sanoin hyvästi aika äkäisessä äänilajissa ja sain vastaukseksi kiusallisen kohteliaan ja makean hyvästin. Voi, voi miten vihainen olin."
(Kansanvalistus ja kirjastolehti 1943:2, 33-37)