Erilaisia mielipiteitä kirjastojen päätehtävästä

• Ensinnäkin voidaan pitää kirjastojen tehtävänä niiden kirjojen pitämistä yleisön saatavana, joita se kysyy ja haluaa. Silloin tulee helposti ajanvietekirjallisuus etualalle, sillä monet eivät huomaa kirjoilla paljon muuta tarkoitusta olevankaan. Tämäntapaista ajatussuuntaa ei tavattane yleisillä varoilla ylläpidettjen kirjastojemme johdon taholla ainakaan näin selvässä muodossa. Sanomattakin on selvää, että tällainen periaate on jokseenkin samaa kuin periaatteettomuus.
• Toinen suunta on kirjaston kirjojen tuottaman käytännöllisen hyödyn pitäminen päätarkoituksena. Tämä ajatuskanta näyttää, ymmärrettävää kylläkin, olevan perustana Amerikan erinomaisen pitkälle kehittyneelle kirjastotoiminnalle. Sen mukaan pidetään tietokirjallisuuden käyttöä verrattomasti korkeammassa arvossa kuin kaunokirjallisuuden, ja toisaalta koetetaan järjestää kirjasto sellaiseksi, että siitä kaikille, lapsista alkaen, on jotakin hyötyä ja iloa. Kirjaston tärkein osasto on tietotoimiston tapaiseksi järjestetty käsikirjasto, ja suurtöisiä asiahakemistoja apuna käyttäen koetetaan kirjoista löytää vastaukset mikäli mahdollista kaikkiin kirjastonkäyttäjien tiedusteluihin ja kysymyksiin.
• Vaikka edelläoleva suunta tuntuukin esikuvalliselta, on kuitenkin olemassa toinen, joka sitä arvostelee, antaen suhteellisesti vähemmän arvoa aineellisluontoiselle hyötytavoittelulle sivistyksen palveluksessa. Tämä ajatuskanta on tunnusmerkillinen Saksan kirjastotoimelle, vaikka siellä kannan eri jyrkkyyden mukaan onkin muodostunut useampia suuntia tällä alalla. Vastakohdaksi amerikkalaiselle, kieltämättä pinta puoliselle iskulauseelle "Tieto on valtaa" asetetaan siellä toinen "Sivistys on onnea". Tämän suunnan mukaan eivät suinkaan hyöty, tiedot, monipuolisuus ja suuret lainausnumerot ole kirjastotyössä paras saavutus, vaan se, että kirjasto kykenee nostamaan kansaa henkisesti, kehittämään sivistystä tämän sanan parhaimmassa mielessä. Täten voidaan syvällistä kaunokirjallista teosta pitää arvokkaampana kuin jotakin maailmankatsomukseltaan pintapuolista tietoteosta.

Kirjaston täytyy meillä pysyä valppaana ja puolueettomana. Jos yleisö huomaa, että sitä liian paljon holhotaan, ei parhainkaan tarkoituksin johdettu yleisillä varoilla hoidettu kirjasto voi menestyä. Mutta jokaisella kirjastolla täytyy kuitenkin olla vankka periaatteellinen pohja ja perustana edesvastuu siitä, mikä on sen todellinen vaikutus käyttäjiinsä. Siksi on kirjavalintaan pantava mitä suurinta huomiota, ja kaikkia käyttäjien vapaaehtoisuuteen perustuvia mahdollisuuksia syventää kirjallisuudentajua on koetettava käyttää avuksi, ennen muuta opintokerhoja ja luentoja. Kirjallisellakin alalla alkaa meilläkin jo kehittyä arveluttavaa "amerikkalaisuutta" räikeine reklaamitapoineen ja muotikirjavirtauksineen. Vaikka kirjastotoimella on amerikasta paljon oppimista, on sillä syytä aikanaan varoa sikäläisen sivistystoiminnan heikkoja puolia.

Kuten usein on todettu, näyttää meillä Suomessa yleisesti katsoen tietosivistys olevan kehittyneempää kuin sydämensivistys. Kirjastotyön täytyy kohdistua näihin molempiin. On hauskaa, kun kirjastossa voi asetuskokoelmasta ilmoittaa tietoa tarvitsevalle, paljonko hänen tulee saamastaan perinnöstä maksaa valtiolle veroa. Mutta totisesti on ainakin yhtä suuri aihe iloon, kun huomaa, että kirjojen ja ohjauksen vaikutuksesta joku sen lukijoista on alkanut etsiä iäisiä totuuksia. Kirjojen ja kirjastojen mahdollisuudet ovat joka suuntaan suuret, ja meidän velvollisuutemme on vakavasti harkita, miten ne parhaiten käyttäisim me.

(Helsingin Sanomat 12.10.1927)