Tuloerot ovat kasvaneet vuoden 1980 jälkeen myös useimmissa teollisuusmaissa. YK:n lastenrahasto Unicef arvioi, että rikkaissa maissa joka kahdeksas ihminen kärsii köyhyydestä, lapsista vielä suurempi osa.

Britanniassa pääministeri Margaret Thatcherin ajama uusliberalistinen politiikka kolminkertaisti köyhyydessä eläneiden lasten määrän 1980- ja 1990-luvuilla. Yhdysvalloissa lähes joka neljäs lapsi elää köyhyydessä.

Teollisuusmaiden taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD varoitti kesäkuussa 2000, että lasten henkinen kehitys ja terveys vaarantuvat, koska järjestön jäsenmaat käyttävät lasten hyväksi niin vähän kasvaneita aineellisia voimavarojaan.

Suomessa tuloerot alkoivat kasvaa 1990-luvulla. Köyhät eivät köyhtyneet, mutta matala- ja keskituloisten tulot kasvoivat vain niukasti. Suurituloisten reaaliansiot nousivat reilusti.

Alueet eriarvoistuvat

Euroopan Unioni rahoittaa mittavia ohjelmia, joilla pyritään tasoittamaan unionin eri alueiden kehityseroja ja varsinkin estämään erojen jyrkkeneminen. Muun muassa Irlannin ja Portugalin nousu kertoo työn tuloksekkuudesta. Kireä kansainvälinen kilpailu rajoittaa kuitenkin vakavasti aluepolitiikan mahdollisuuksia.   

Kehitysmaissa pahimmat tuloerot

Tulonjako on epätasaisinta kehitysmaissa. Maailmanpankin mukaan eniten ansaitseva viidennes kahmaisee yli puolet kaikista tuloista 11 maassa Afrikassa sekä 15 maassa Latinalaisessa Amerikassa ja Karibian alueella. Muissa maanosissa jyrkimmän tulokuilun maaryhmään sijoittuvat Venäjä, Ukraina, Jordania ja Papua-Uusi-Guinea.

Syvin tulokuilu vallitsee Etelä-Afrikassa, toiseksi syvin Brasiliassa.

Suomen tulonjako kuuluu maailman tasaisimpiin. Yhdysvallat sijoittuu ääripäiden väliin.

Voimakeinoilla jyrkkään tulonjakoon

Maapallon kohtuuttoman eriarvoinen tulonjako heijastaa sitä, että hyväpalkkaiset korkean osaamisen työpaikat keskittyvät maapallon pohjoiseen osaan, huonopalkkaiset matalan jalostusasteen työpaikat etelään. Tulonjako ei voi muuttua reilummaksi tasapuolistamatta tavalla tai toisella globaalia työnjakoa tai ilman ennenkokemattoman suuria sosiaalisia tulonsiirtoja rikkailta alueilta köyhille.

Eriarvoisuutta kärjistää se, että valtaosa maailman miljardista työttömästä ja alityöllistetystä on kehitysmaiden kansalaisia.

Epäoikeudenmukainen työn- ja tulonjako johtuu osaksi entisaikojen siirtomaavaltojen politiikasta. Britannia, Ranska ja muut siirtomaavallat rajasivat voimakeinoin alusmaidensa rooliksi emämaiden palvelemisen raaka-aineilla ja muilla matalan jalostusasteen tuotteilla.

Kehitysmaiden itsenäistyttyä maapallon vauras osa on suojannut etuoikeutettua asemaansa protektionismilla. Kehitysmaiden maatalouden ja nousevien teollisuudenalojen tuotteiden pääsyä teollisuusmaiden markkinoille on rajoitettu monin tavoin.

Raskas vastuu etelän kärkevistä ongelmista on myös niillä kehitysmaiden itsenäisyyden ajan hallitsijoilla ja eliiteillä, joita on ohjannut ennen muuta maanmiestensä kohtaloista vähät välittävä rahan- ja vallanhimo.

KANSAINVÄLISTYMINEN

Valuuttakeinottelu lisääntynyt huimasti

Suuri osa ihmisten jokapäiväisestä elämästä on paikallista. Sen rinnalla on pitkään edennyt voimakas kansainvälistymisen tendenssi. Runsaassa kahdessa vuosikymmenessä 1970-luvun puolivälin jälkeen runsaassa kahdessa vuosikymmenessä

• tavaroiden ja palvelujen vienti kolminkertaistui,
• ulkomaankaupan osuus maailman bruttokansantulosta kasvoi 17 prosentista 21 prosenttiin (samanaikaisesti bruttokansantulo nousi keskimäärin noin kahden prosentin vuosivauhdilla),
• suorat ulkomaiset investoinnit seitsenkertaistuivat,
• kansainväliset valuutansiirrot laajenivat päivittäisestä 10-20 miljardin dollarin arvosta
  1 500 miljardiin dollariin eli noin satakertaisiksi
• ja kansainvälisten rahalaitosten lainananto kasvoi 16-kertaiseksi (vuosina 1975-1994).

Kansainvälinen turismi ja liikematkailu ovat moninkertaistuneet lyhyessä ajassa. Musiikkiäänitteiden ja tv-ohjelmien vienti sekä ulkomaanpuhelujen kesto ovat laajentuneet nopeasti. Viime vuosina internet on kansainvälistänyt radikaalisti tiedonvaihtoa.

Suorat ulkomaiset sijoitukset
ohittivat kehitysavun määrärahat

Vuonna 1999 kehitysmaat vastaanottivat suoria ulkomaisia sijoituksia yli
1 200 miljardin markan arvosta. Määrä ylitti lähes nelinkertaisesti teollisuusmaiden antaman kehitysavun arvon. Asetelma muuttui radikaalisti 1990-luvulla, koska kehitysyhteistyön määrärahat taantuivat ja suorien ulkomaisten sijoitusten arvo kasvoi räjähdysmäisesti. Vielä 1990-luvun alussa avun määrä ylitti selvästi suorien ulkomaisten sijoitusten arvon.

Vauras maailma on kuitenkin pysynyt suorien ulkomaisten sijoitusten suurimpana vastaanottajana. Teollisuusmaat saivat niitä 1990-luvulla runsaat kaksi kertaa enemmän kuin kehitysmaat, joissa asuu ihmiskunnan suuri enemmistö. Pitkälti yli 90 prosenttia suorista ulkomaisista sijoituksista tekivät teollisuusmaiden yritykset ja pääomapiirit.

Kiina vetovoimaisin

Kolmannen maailman maiden kesken kilpailu monikansallisten investoinneista oli epätasaista. Kymmenkunta maata sai 1990-luvulla noin 80 prosenttia kaikista kehitysmaihin kohdistetuista suorista ulkomaisista sijoituksista. Houkuttelevimpia kohdemaita olivat Kiina ja kaukoidän muut nopeasti teollistuneet kehitysmaat sekä Latinalaisessa Amerikassa Meksiko, Brasilia, Argentiina ja Chile.

Monikansallisten kiihkeätä ryntäystä Kiinaan ilmentää havainnollisesti se, että niillä on Kiinassa peräti 300 000 tytär- ja yhteisyritystä. Niistä noin 150 kuuluu Nokiaan ja muihin Suomessa päämajaansa pitäviin kansainvälisiin yrityksiin.

Köyhimmät maat eivät yltäneet 1990-luvulla edes yhteen prosenttiin kehitysmaihin tehdyistä suorista ulkomaisista sijoituksista.

Monikansalliset yhtiöt siirsivät merkittävän osan tekstiili-, vaatetus-, nahka- ja muun kevyen teollisuuden tuotannostaan kehitysmaihin jo 1970-luvulla. Suuntausta on voimistanut auto- ja kemianteollisuuden sekä elektroniikan kokoonpanolinjojen tuotannon sijoittaminen nouseviin kehitysmaihin.

Kasvava pääomavirta kehitysmaasta toiseen

Suorien ulkomaisten sijoitusten kasvu sisältää myös pääomasiirtoja kehitysmaasta toiseen. Syytkin ovat samat kuin teollisuusmaista kolmanteen maailmaan tehtävissä sijoituksissa. Työvoimavaltaisten alojen yritykset hakeutuvat matalimpien työvoimakustannusten maihin, kunhan ne täyttävät kannattavan tuotannon muut ehdot. Ne koskevat työvoiman laatua, kuljetusyhteyksiä ja useita muita tekijöitä.

Urheilujalkineiden maailmanmerkki Nike tarjoaa tyypillisen esimerkin. Niken eteläkorealaiset ja taiwanilaiset alihankkijat laajensivat 1990-luvun lopulla tuotantoaan Vietnamissa, koska siellä tuotantokustannukset ovat matalammat kuin kaukoidän useimmissa muissa maissa.

Entisten kehitysmaiden - Singaporen, Hongkongin, Taiwanin ja Etelä-Korean - yritykset tekevät nykyään huomattavia tuotannollisia investointeja kaukoitään ja Latinalaiseen Amerikkaan.

Käänne epätodennäköinen

Talouden ja monen muun alan kansainvälistyminen todennäköisesti jatkuu. Käänteen voisivat aiheuttaa Yhdysvaltojen, EU:n ja Japanin kauppasota tai viimeaikaisia aseellisia konflikteja paljon laajempi yhteenotto. Myös epätavallisen mittava ympäristökatastrofi saattaisi horjuttaa kansainvälistymistendenssiä.

Suomen rajat madaltuneet

Suomessa kansainvälistyminen eteni vauhdikkaasti 1990-luvulla, varsinkin sen jälkipuoliskolla. Tavaroiden ja palvelujen viennin osuus bruttokansantulosta kasvoi merkittävästi. Ulkomaiset sijoittajat nousivat pääosaan Helsingin pörssissä. Yhä useampi suomalainen työskentelee ulkomailla päämajaansa pitävissä yhtiöissä. Vuoden 1998 lopulla ulkomaisten suorien sijoitusten kanta Suomessa oli 84 miljardia markkaa. Suomalaisyritykset kiihdyttivät investointejaan ulkomaille. Maahanmuuttajien ja ulkomaisten turistien määrä lisääntyivät. Suomesta lähdettiin ulkomaille työasioissa ja lomalle entistä suuremmin joukoin.

Ulkomaiset yritykset kisaan
Suomen  julkisista palveluista

Uutta 1990-luvun Suomessa oli myös se, että ulkomaiset yhtiöt alkoivat osallistua julkisten palvelujen tarjouskilpailuihin ja voittaa niitä. Se hankaloitti julkisen sektorin työntekijöiden asemaa ja johti useisiin työtaisteluihin linja-autoliikenteessä ja jätehuollossa. Jo aikaisemmin moni kunta oli avannut kilpailun julkisista hankinnoista ulkomaisille yrityksille.

Ulkomaisten yhtiöiden osallistuminen julkisrahoitteisten palvelujen tarjouskilpailuihin lisäsi julkisen sektorin organisaatioiden toimia kilpailukykynsä parantamiseksi sekä synnytti keskustelua julkisten palvelujen laatunormeista.

Ulkomainen raha hallitsee Helsingin pörssiä

Huhtikuun lopulla 2000 ulkomaiset sijoittajat omistivat 88 prosenttia Nokian osakkeiden arvosta, 60 prosenttia Stora Ensosta ja 57 prosenttia UPM-Kymmenestä.

Helsingin pörssin kaikkien osakkeiden 2 500 miljardin markan arvosta 70,5 prosenttia oli ulkomaisessa omistuksessa.

Ulkomaisten yritysten palveluksessa

Vuonna 1998 Suomessa toimineiden ulkomaisten tytäryritysten ja sivuliikkeiden palveluksessa oli Suomen Pankin selvityksen mukaan 182 000 työntekijää. Määrä kolminkertaistui puolessa vuosikymmenessä. Suurimpia ulkomaisia työllistäjiä olivat Ruotsissa ja Yhdysvalloissa päämajaansa pitäneet yritykset.

Ulkomaiset yritykset vastaavat jo noin kuudesosasta kaikkien Suomessa toimivien yritysten liikevaihdosta.

Suomalaiset sijoittavat ulkomaille:
Panokset kaksinkertaistuivat vuonna 1999

Suomalaiset eivät ole sijoittaneet ulkomaisiin osakkeisiin ja arvopapereihin läheskään yhtä innokkaasti kuin ulkomaiset tahot Helsingin Pörssiin. Suomen Pankin mukaan suomalaisten tahojen hallussa oli vuoden 1999 lopussa ulkomaisia arvopapereita 182 miljardin markan arvosta. Siitä oli kiinni joukkolainoissa 99, osakkeissa 75 ja rahamarkkinapapereissa 8 miljardia markkaa.

Sijoituskantaa hallitsivat 74 prosentin osuudella EU-maissa sijaitsevat kohteet. Yhdysvaltojen osuus oli 13, EU:n ulkopuolisten Euroopan maiden runsaat 5 ja Aasian vajaat 5 prosenttia. Saksa, Ruotsi ja Yhdysvallat muodostivat kohdemaiden kärkikolmikon.

Työeläkelaitosten hallussa oli 36 prosenttia ulkomaille tehdyistä arvopaperisijoituksista, pankkien 17 prosenttia ja muiden rahoituslaitosten - kuten vakuutusyhtiöiden ja sijoitusrahastojen - 42 prosenttia.

Pääosa Kuntien eläkevakuutuksen varoista ulkomaisissa osakkeissa ja korkosijoituksissa

Kesäkuun lopussa 2000 Kuntien eläkevakuutuksen rahastojen kirjanpitoarvo oli 63,6 miljardia markkaa. Se moninkertaistui 1990-luvulla. Vuoteen 1997 asti laitoksen sijoitukset kohdistuivat pääosin kotimaahan, mutta sen jälkeen ulkomaille sijoitetun pääoman osuus kasvoi nopeasti. Kesäkuun lopussa 2000 varoista oli sijoitettu ulkomaisiin osakkeisiin 20,8 miljardia markkaa. Yhtä paljon oli kiinni ulkomaisissa korkosijoituksissa. Kotimaisia osinko-, korko- ja kiinteistösijoituksia Kuntien eläkevakuutuksella oli kirjanpitoarvoltaan 22,0 miljardia markkaa.

"Sijoitusten hajauttaminen kansainvälisesti vähentää riskiä tuotto-odotuksesta tinkimättä", Kuntien eläkevakuutuksen suunnittelujohtaja Jari Sokka perustelee. "Maailman osakeindeksi liikkuu ylös ja alas maltillisemmin kuin Suomen pienet ja keskittyneet sijoitusmarkkinat."

Yli puolet Kuntien eläkevakuutuksen sijoituksista ulkomaille kohdistuu euroalueelle. Osansa ovat saaneet myös Britannian, Sveitsin, muiden Pohjoismaiden, Yhdysvaltojen ja Japanin sijoituskohteet.

KASVAVA RIIPPUVUUS

Epäreilu työnjako jarruttaa
maailman talouden kehitystä

Etelän ja pohjoisen jyrkkä työnjako on moraalisesti kestämätöntä, mutta se ei ole asetelman ainoa ongelma. Miljardien ihmisten asuttaman alueen alikehitys jarruttaa koko maailmantalouden kehitystä. Noustessaan taloudellisesti etelä ei ole teollisuusmaille pelkästään uhka, vaan se tarjoaa myös uusia mahdollisuuksia.

Se näkyy havainnollisesti Suomen ulkomaankaupassa. Kaukoidän nopeasti vaurastuneista kehitysmaista on tullut Suomelle sekä tärkeitä vientikohteita että tavarantoimittajia.

Hyväksi suomalaisille:
Kehitysmaiden nousu

Kaukoidän yhdeksän nopeasti teollistuneen kehitysmaan osuus Suomen viennistä oli 2,2 prosenttia vuonna 1986, 4,8 prosenttia vuonna 1991 ja 8,0 prosenttia vuonna 1995. Vastaavasti Suomen tuonti niistä kasvoi ripeästi. Suomi toi etupäässä työvoimavaltaisen teollisuuden tuotteita ja vei korkean jalostusasteen tuotteita.

Molemmat osapuolet hyötyivät, ja prosessi jatkuu yhä samansuuntaisena. Suomessa se osaltaan ylläpitää vientiteollisuuden työllisyyttä ja kuluttajat hyötyvät edullisten kulutustarvikkeiden tarjonnasta.

Kauppa muiden kolmannen maailman alueiden kanssa ei tarjoa samalla tavalla myönteistä esimerkkiä kasvavasta, molemminpuolisesta hyödystä. Suomen tuonti Latinalaisesta Amerikasta, Etelä-Aasiasta ja Afrikasta on rajoittunut vuodesta toiseen raakakahviin, hedelmiin ja muihin matalan jalostusasteen tuotteisiin. Tuonnin pysähtyneisyys heijastaa kolmannen maailman laajan osan talouskehityksen vakavia ongelmia. Suomen vienti talousongelmista kärsiville alueille on kehittynyt hitaasti.

Ylijäämäistä

Suomen vienti kehitysmaihin oli 1990-luvulla selvästi suurempaa kuin tuonti kehitysmaista. Eniten ylijäämää tuotti kauppa kaukoidän nopeasti kehittyneiden maiden kanssa, vaikka vuosikymmenen lopulla niiden talouskriisi kavensi ylijäämää tuntuvasti. Suomen tuonti niistä jatkoi kasvuaan, mutta Suomen vienti laski.

Suomen vienti kaukoidän nopeasti
teollistuneisiin kehitysmaihin (mmk)

Kaukoidän talouskriisistä
haittaa Suomen taloudelle

Huimaa vauhtia kasvanut kaukoidän talous ajautui kriisiin 1990-luvun loppuvuosina. Kasvu kääntyi hetkellisesti jyrkkään laskuun. Alueella kymmenen miljoonaa ihmistä menetti työpaikkansa. Kymmenet miljoonat vajosivat uudestaan alle köyhyysrajan.

Kriisi jarrutti Suomenkin taloudellista kasvua. Vientiteollisuuden tilaukset kaukoidästä vähenivät. Haittaa lisäsi se, että kaukoidän pudotus haavoitti vakavasti Venäjän muutoinkin huonokuntoista taloutta.

Työpaikkoja uhkaava kilpailu

Työvoimavaltaisilla aloilla, kuten maataloudessa sekä vaatetus-, tekstiili- ja nahkateollisuudessa, kehitysmaiden kilpailu uhkaa teollisuusmaiden yrityksiä ja työpaikkoja. Pohjoisen kevyessä teollisuudessa uhka on toteutunut ja johtanut miljoonien työpaikkojen menetyksiin, vaikka toimialoja on puolustettu kaupan esteillä, protektionismilla.

Työpaikkojen menetykset eivät ole kuitenkaan merkinneet länsimaille pelkästään tappiota, koska kuluttajina vauraiden maiden kansalaiset ovat hyötyneet matalapalkkamaiden tuotteiden halpuudesta.

Etelän tappiot

Kehitysmaille kansainvälisen kaupan vapautuminen on ollut ristiriitaista. Työvoimavaltaiset vientialat ovat nousseet, mutta markkinoiden avaaminen monikansallisten yritysten tuotteille ja tuotannolle on johtanut lukemattomien kotimaisten yritysten kaatumiseen ja miljoonien työpaikkojen lopettamiseen. Myös kehitysmaiden yritysten keskinäinen kilpailu on aiheuttanut samanlaisia ongelmia. Kuvaava esimerkki on Afrikan tekstiili- ja vaatetusteollisuuden tyly kohtalo Aasiasta vyöryneen tuonnin puristuksessa.