Ay-liikkeeltä aloite
työn globaalin uusjaon puolesta?
Ay-liike vaatii työelämän perusnormien toteuttamista maailmanlaajuisesti. Sillä estetään "kilpajuoksua kohti pohjaa" ja inhimillistetään työoloja. Kansainvälisen työnjaon vääristymää se ei oikaise.
Kuuluuko se edes ay-liikkeen tehtäviin? Ellei se kuulu kansainvälistä solidaarisuutta korostavalle ay-liikkeelle, niin kenelle?
Työnantajat eivät ole koskaan kaivanneet työn oikeudenmukaista jakoa. Kun yritykset operoivat maailmanlaajuisesti, oikeamielinen työnjako ja täystyöllisyys kiinnostavat niitä vielä vähemmän kuin ennen.
Entä rikkaiden maiden poliittiset päättäjät? Tai EU? Harva konkreettinen toimenpide viittaa siihen, että niistä olisi oma-aloitteisesti - ilman kovaa painostusta - kansainvälisen työnjaon rakenteellisen vääristymän oikaisijoiksi. Suomestakaan, joka luonnehtii virallista suhtautumistaan kehitysmaihin "valistuneen itsekkyyden" -politiikaksi, tuskin on vakavan aloitteen tekijäksi.
Kehitysmaat ovat tehneet lukuisia kansainvälisen työnjaon tasapuolistamiseen tähdänneitä aloitteita, mutta niiden takana ei ole ollut yhtenäisyyden voimaa. Kylmän sodan vuosikymmeninä kehitysmaat jakautuivat kilpailevien suurvaltojen leireihin, eikä kolmannen maailman yhtenäistä painostusrintamaa syntynyt 1990-luvullakaan.
Uuden vuosituhannen alussa kolmas maailma on yhä jakautunut monin tavoin. Kärkevimmin se ilmenee Afrikan aseellisissa konflikteissa.
Teollisuusmaissa oikeudenmukaisuutta kannattava kansalaismielipide hyväksyy kansainvälisen työnjaon muuttamisen nykyistä reilummaksi, kunhan se ei vaaranna pohjoisen työllisyyttä ja elintasoa.
Konkreettisesti tuki näkyy Reilun kaupan tuotteiden kasvavana suosiona Länsi-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.
Jarrutus näkyy selvimmin teollisuusmaiden hallitusten ja liike-elämän valikoivana suhtautumisena vapaakauppaan. Periaatejulistuksistaan piittaamatta ne ovat estäneet tuontisuojalla ja oman liike-elämän tukiaisilla työnjaon muuttumista kehitysmaiden hyväksi. Samoilla linjoilla ovat usein olleet teollisuusmaiden työvoimavaltaisten alojen - kuten tekstiili- ja vaatetusteollisuuden - ammattiliitot sekä maataloustuottajien järjestöt, jotka ovat painostaneet päättäjiä jatkamaan nykyistä työnjakoa varjelevaa tuontisuojaa.
Parasta kaikille ja reiluinta olisi laatia pohjoisen ja etelän ay-liikkeiden yhteistyöllä työn hallitun uusjaon ohjelma ja koota kamppailurintama sen puolesta. Mukaan tulisi suuri määrä sekä etelän että pohjoisen kansalaisjärjestöjä ja kymmenien kehitysmaiden hallitukset. Myös teollisuusmaiden johtopaikoilta alettiin 1990-luvun lopulla puhua tarpeesta tasapuolistaa maailmanlaajuista tulonjakoa. Puheenvuoroissa ei kuitenkaan yleensä käsitelty sen ehtona olevaa työnjaon muuttamista kehitysmaille suosiollisemmaksi.
Ajatus on helppo mieltää epärealistiseksi haaveeksi, koska vastaavaan ei ole pystytty edes paikallisella eikä kansallisella tasolla. Vaihtoehdot ovat kuitenkin pelottavat. Markkinavoimien johtamana kansainvälinen työnjako onnettomine sosiaalisine seurauksineen muuttuu yhä epäreilummaksi.
Ongelmien kärjistymistä ei voida estää pelkästään paikkailemalla markkinamekanismin kiihtyvällä tahdilla tuottamia epäsosiaalisia seurauksia. Myös syihin on puututtava. Syyt ovat kansainvälisen kaupan säännöissä ja työnjaon rakenteissa. Ne palvelevat vähemmistöjä ihmiskunnan suuren enemmistön kustannuksella.
Eturistiriidat avoimesti pöytään
Työvoiman tarjonta on maailmassa paljon suurempaa kuin sen kysyntä. Se on eri maiden työntekijöiden keskinäisten eturistiriitojen tärkein syy.
Käytännön työelämässä kysytään, meneekö laivatilaus kaikkine työllisyysvaikutuksineen eteläkorealaiselle, saksalaiselle vai suomalaiselle telakalle. Toisella tavalla polttava kysymys on, mikä liikennöitsijä voittaa Helsingin tai Tampereen bussilinjojen seuraavan tarjouskilpailun. Hävinneen osapuolen työntekijöitä uhkaa kovalla kamppailulla hankittujen etujen pieneneminen, mutta itse työ kuitenkin jää Suomeen.
Ristiriitoja eri maiden työntekijöiden välillä aiheuttavat myös kauppapolitiikan välineinä käytetyt tukiaiset, tullit ja tuontikiintiöt. Ne heijastavat kansallisia yrityksiä menestyä kansainvälisessä kilpailussa. Toisille työntekijäryhmille niiden käyttö turvaa työpaikat, toisille ne merkitsevät työttömyyttä.
Kaikkien maiden työntekijöiden pitkän aikavälin etujen mukaista on, että keskinäisiä ristiriitoja aiheuttavia kilpailukeinoja käsitellään ay-liikkeessä avoimesti. Tavoitteena on oltava ristiriitojen sovittelu yhteisten etujen lähtökohdasta. Helppoa se ei ole, mutta muut vaihtoehdot ovat vielä huonompia: pahimmillaan "kilpajuoksua kohti pohjaa".
KAUPPA
Ristiriitoja kerrakseen:
EU:n maatalous-, kauppa ja kehityspolitiikka
EU:n maatalous-, kauppa- ja kehityspolitiikka muodostavat kehitysmaiden tarpeiden näkökulmasta ristiriitaisen kokonaisuuden. EU-maiden maataloustuottajat saavat vuosittain pääosan teollisuusmaiden yli 2 000 miljardin markan maataloustukiaisista. Ne tukevat tuottajaperheiden toimeentuloa, pönkittävät välillisesti maatalousalan ja elintarviketeollisuuden yrityksiä sekä auttavat ylijäämän viennissä. Lisäksi EU rajoittaa tehokkaasti kehitysmaiden ja muiden kilpailijoidensa maataloustuotteiden tuontia tullein ja kiintiöin.
Häviäjiä ovat kymmenet kehitysmaat. Niiden vienti ei kasva ja kaiken kukkuraksi EU:n - kuten myös Yhdysvaltojen - tukiaisvetoiset tuotteet lyövät kehitysmaiden tuottajia ulos heidän omilta kotimarkkinoiltaan.
Kymmenillä kehitysmailla ei ole juuri muuta tarjota maailmanmarkkinoille kuin maataloustuotteita. Kolmannessa maailmassa perheiden valtaosa saa toimeentulonsa maataloudesta.
Unionin maatalous- ja kauppapolitiikka on ristiriitaista myös EU-maiden kansalaisille. Kilpailun rajoitukset korottavat hintoja ja tukiaiset ylläpitävät osaltaan korkeata veroastetta.
Harjoitetun politiikan etuihin kuuluu se, että EU:n korkea omavaraisuus elintarvikkeissa pitää osaltaan yllä vahvaa kriisivalmiutta.
Nykylinjaa voidaan perustella toisellakin tavalla, kysymällä, mitä mieltä olisi ostaa muista maanosista tuotteita, joita kyetään itsekin tuottamaan. Omavaraisuutta korostavilta voidaan kuitenkin johdonmukaisuuden nimissä vaatia, että he esittävät saman kysymyksen silloin, kun EU:n, Yhdysvaltojen ja Japanin korkean jalostusasteen tuotteille ollaan valtaamassa muiden maiden ja maanosien markkinoita.
"Ei ole reilua, jos ..."
"Ei ole reilua kehitysyhteistyöpolitiikkaa, jos maatalous-, kauppa-, ympäristö- tai jollakin muulla sektorilla harjoitetaan politiikkaa, joka on ristiriidassa kehitysyhteistyöpolitiikan tavotteiden kanssa. Tässä suhteessa EU:ssa on vielä paljon tekemätöntä työtä." - kehitysyhteistyöministeri Satu Hassi 24.8.2000
Vahinkoa etelän maanviljelijöille
Julkisalojen kansainvälinen liitto PSI otti vuonna 1999 kantaa maatalouden tukiaisten ja tuontisuojan aiheuttamiin ongelmiin. "Euroopan unioni ei salli maataloutensa joutuvan kilpailutilanteeseen muiden alueiden tuottajien kanssa. Maataloutta suojellaan tarkasti ja sille myönnetään valtion tukea. Ylijäämät aika ajoin polkumyydään maailmanmarkkinoilla, mikä aiheuttaa merkittävää vahinkoa kolmannen maailman maanviljelijöille", järjestö arvosteli.
Ehdoksi työelämän perusnormit
Kansainvälinen ay-liike vaatii ulkomaankaupan ehdollistamista työelämän perusnormeilla. Asia on ollut käsittelyssä Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa, mutta muun muassa Intian, Pakistanin, Egyptin ja Meksikon vastustus on estänyt vaatimuksen toteutumisen. Etenemistä on kuitenkin tapahtunut. Ay-liike on saanut EU:n, Yhdysvallat ja Japanin ajamaa asiaa WTO:ssa.
"Ay-liikkeen on jatkossa aktivoitava kuluttajat, eettiset investoijat ja suuryritykset. Jos nämä alkavat toimia aktiivisesti eettisten periaatteiden mukaisesti, paineita kehitysmaiden suuntaan voidaan kasvattaa", totesi SAK:n ekonomisti Peter J.Boldt talvella 2000. Hän arvioi, että kehitysmaiden on vaikeata jatkaa työntekijöiden oikeuksien polkemista, koska teollisuusmaissa kuluttajat ovat aiempaa kiinnostuneempia tavaroiden tuotanto-olosuhteista. "Lapsityövoiman käyttö yhdelläkin toimialalla saattaa haitata koko maan vientiä sekä vähentää sijoittajien kiinnostusta toimia maassa", Boldt otaksui.
Lännen tuontisuoja armoton kehitysmaille
YK:n kehitysohjelma UNDP on julkaissut laskelman, jonka mukaan teollisuusmaiden ylläpitämät kaupan esteet aiheuttavat kehitysmaille vuosittain 600 miljardin dollarin tappion. Se on yli kymmenen kertaa enemmän kuin vauraan maailman kehitysapu vuodessa.
Reilu peli
Mistä tuottaja tietää, että kaupan hyllyllä tarjottavan tuotteen valmistusprosessissa ei ole saastutettu ympäristöä, poljettu palkkoja eikä käytetty lapsityövoimaa?
Sitä varten on olemassa Reilun kaupan kansainvälinen verkosto. Suomessa sen tunnuksena toimii kauppatavaraa kuljettava norsu. Keväällä 2000 Suomessa myytiin Reilun kaupan vaatimukset täyttävää kahvia ja teetä. Sen jälkeen tuotevalikoimaa on laajennettu kaakaolla, sokerilla, banaaneilla, suklaalla ja hunajalla. Kesällä 2000 eri maiden Reilun kaupan merkkijärjestöt valmistelivat riisiä, appelsiinimehua ja tekstiilejä koskevia vaatimuksia.
Teollisuusmaissa Reilun kaupan tuotteiden menekki alkoi kasvaa nopeasti 1990-luvun jälkipuoliskolla. Vuonna 1997 niitä ostettiin Eurooppaan 1,2 miljardin markan arvosta. Suuri osa kuluttajista on valmiita maksamaan hieman totuttua enemmän tuotteista, joiden valmistusprosessin ihmiset tietävät vastaavan heidän käsityksiään oikeudenmukaisuudesta ja ympäristön suojelusta.
Reilun kaupan tuotantoon osallistuvilla työntekijöillä on oikeus järjestäytyä etujensa puolustamiseksi. Tuotteita valmistavat pienviljelijät saavat työstään kohtuullisen korvauksen, eikä se heilahtele maailmanmarkkinoiden suhdanteiden mukana. Päämääränä on tuottajaperheiden sosiaalisen aseman kohentaminen.
Taala vai kahdeksan?
"Pienten tuottajien asema markkinoilla on vaikea, sillä maailmanmarkkinahinnat voivat laskea alle tuotantokustannusten. Esimerkiksi Ecuadorissa banaanilaatikon hinta on pudonnut neljästä dollarista yhteen. Samaan aikaan Reilun kaupan takuuhinta on 7,75 dollaria laatikolta. Maailman banaanimarkkinoista yli 80 prosenttia on viiden suuryrityksen hallussa." - Suomen Reilun kaupan tiedote 7.3.2000
Tulleitta ja tukiaisitta
"Totta kai kehitysmaiden pitää saada tuoda tänne maatalous- ja muita tuotteitaan ilman tulleja ja rajoituksia. Eivät ne muuten nouse taloudellisesti. Hintojen pitää kuitenkin vastata todellisia kustannuksia niin, etteivät erilaiset tukiaiset vääristä kilpailua", sanoo KTV:n hallituksen jäsen, pääluottamusmies Irma Rajantie Kotkasta. "On oltava valmis ostamaan kehitysmaista, koska mekin myymme niiden markkinoille."
Liiton toinen kotkalainen pääluottamusmies Jukka Virtanen muistuttaa, että elintarvikkeiden laatua ja puhtautta on valvottava. "Myös työehtojen on oltava kunnossa. Työläisillä täytyy olla oikeus ammatilliseen järjestäytymiseen ja tes-toimintaan", hän korostaa.
KEHITYSYHTEISTYÖ
"Rauhanosinkoa" kertyy
mutta kehitysapua vähennetään
Teollisuusmaat vaurastuivat 1990-luvulla selvästi. Yhtä selvästi niiden antama kehitysapu laski. Vuonna 1993 julkisen kehitysavun osuus 21 johtavan teollisuusmaan bruttokansantulosta oli 0,30 prosenttia. Vuonna 1998 se oli enää 0,23 prosenttia.
Yli puolet kehitysavusta on peräisin Euroopan Unionilta ja sen jäsenvaltioilta. Yksittäisistä maista Japani antaa eniten. Yhdysvallat sijoittuu kehitysavun bruttokansantulo-osuudellaan teollisuusmaiden häntäpäähän.
Suomi edustaa 1990-luvun alun jyrkän pudotuksensa jälkeen EU-maiden keskitasoa. Uuden vuosituhannen alussa Suomi käytti kehitysapuun 0,32 prosenttia bruttokansantulostaan. Osa rahasta meni suomalaisten asiantuntijoiden palkkoihin ja kuluihin sekä hankintoihin suomalaisilta yrityksiltä.
Kansainvälisen valuuttarahaston pääjohtaja Michael Camdessus toteaa, että "apuväsymys" lähenee suoranaista kyynisyyttä.
Kehitysyhteistyömäärärahat alenivat, vaikka kylmän sodan päättymisen jälkeen asevarustelun väheneminen on johtanut yli 1 200 miljardin markan vuosittaiseen säästöön, "rauhanosinkoon". Yksin se on neljä kertaa enemmän kuin rikkaiden maiden vuosittain kehitysapuun käyttämä rahamäärä. Kylmän sodan vuosina kehitysmaiden tukijat kampanjoivat aseistariisunnan puolesta vaatien, että säästyneet määrärahat ohjataan kehitysyhteistyöhön.
Kansalaiset tukevat kehitysavun lisäämistä
Suomalaisista 45 prosenttia kannattaa Suomen kehitysyhteistyömäärärahojen lisäämistä. Vähentämistä ehdottaa neljä prosenttia. Tiedot ilmenevät ulkoasiainministeriön huhtikuussa 2000 teettämästä mielipidetutkimuksesta. Vuotta aiemmin lisäystä toivoi 30 prosenttia ja supistusta kuusi prosenttia.
Vastanneista 70 prosenttia piti Afrikkaa ensisijaisena kohdealueena. Avun tärkeimmiksi aloiksi vastaajat nimesivät terveydenhuollon, väestökysymykset ja opetuksen. Niiden jälkeen suosituimpia aloja olivat ihmisoikeudet, demokratia, tasa-arvo ja hyvä hallinto sekä vesihuolto ja viemäröinti. Ympäristönsuojelun suosio oli niitä vähäisempi.
Tobinin vero riittäisi
lopettamaan pahimman köyhyyden
YK:n laskelman mukaan kehitysmaiden koulutuksen, terveydenhuollon, ruoan ja puhtaan veden pahimpien puutteiden korjaaminen vaatii vuosittain 250 miljardia markkaa nykyisten määrärahojen lisäksi. Tuplaamalla summa 500 miljardiin markkaan äärimmäinen köyhyys voidaan lopettaa kokonaan.
Onko summa suuri? Jos sitä vertaa kansainvälisten valuutansiirtojen arvoon, se on ällistyttävän mitätön: alle 0,02 prosenttia maailmalla vuosittain vaihdettavan valuutan määrästä. Tobinin vero riittäisi lopettamaan pahimman köyhyyden.
Suomen linja terävämmäksi
Suomi alkoi 1990-luvulla painottaa ihmisoikeuksia, demokratiaa ja hyvää hallintoa oman kehitysapunsa ehtoina. Keväällä 1999 kehitysyhteistyöministerinä aloittanut Satu Hassi on ajanut ehtojen entistä tiukempaa soveltamista käytäntöön.
Vielä 1980-luvun lopulla virallinen Suomi piti kehitysmaiden eliittien mädännäisyyttä yksinomaan "kehitysmaiden sisäisenä asiana", eikä Suomi karsinut avunsaajamaidensa joukosta rankankaan korruption maita.
Byrokraattista
"EU:n kehitysyhteistyöpolitiikkaa on tunnetusti - ja aiheellisesti - syytetty hitaudesta, kankeudesta ja byrokraattisuudesta. Asiaan on paneuduttava Brysselissä ja EU-pääkaupungeissa." - kehitysyhteistyöministeri Satu Hassi 24.8.2000
Kehitysapu isossa roolissa
Antajamaille kehitysapu merkitsee bruttokansantulojensa tuhannesosien ohjaamista yhteisen hyvän edistämiseen. Sitä paitsi noin puolet määrärahoista palautuu suoraan antajamaille laitehankintoina ja asiantuntijoiden palkkioina. Moni vastaanottajamaa sen sijaan on suuresti riippuvainen kehitysavusta. Unicefin mukaan 1990-luvun lopulla kehitysavun osuus bruttokansantulosta oli seitsemässätoista maassa yli 20 prosenttia.
- Sao Tome ja Principe 104
- Guinea-Bissau 67
- Mosambik 63
- Nicaragua 56
- Ruanda 53
- Mikronesia 50
- Eritrea 46
- Cape Verde 31
- Tshad 29
- Malawi 27
- Surinam 26
- Guayana 25
- Kongo 24
- Mongolia 23
- Bhutan 22
- Mali 21
- Sierra Leone 21
Sosiaaliset tulonsiirrot
ensisijaisesti "omille" köyhille
Kaikki teollisuusmaat käyttävät sosiaalisia tulonsiirtoja köyhyyden torjumiseen rajojensa sisällä. Myös EU:ssa - Välimeren rannoilta Pohjolan perille - alueellisia kehitys- ja tuloeroja tasataan merkittävillä rahamäärillä. Hyöty näkyy etenkin Irlannin ja Portugalin taloudellisessa ja sosiaalisessa nousussa. Sosiaaliset tulonsiirrot rajoittavat teollisuusmaissa merkittävästi köyhien määrää.
Kolmannen maailman hyväksi annettu kehitysapu - sosiaalisista tulonsiirroista puhumattakaan - on mitätöntä verrattuna vauraan maailman sisäisiin sosiaalisiin tulonsiirtoihin.
Pääosa kehitysyhteistyömäärärahoista kanavoidaan kehitysmaihin hanketoiminnalla, jonka on määrä edistää kehitystä. Osa avusta annetaan luonnononnettomuuksien ja selkkausten uhreille hätäapuna. Se edustaa rikkaiden maiden tärkeintä sosiaalista tulonsiirtoa kolmanteen maailmaan, ja lievittää usein merkittävästi hädänalaisten tilannetta.
Onki ja kala
"Parempi antaa onki kuin kala", kuvaa osuvasti kehitysavun lähtökohtaa. Vallitsevan ajattelun mukaan "kaloja" annetaan vain teollisuusmaiden vähäosaisille, vaikka armottomasta päivittäisestä puutteesta kärsitään ylivoimaisesti eniten Afrikassa, Etelä-Aasiassa ja muualla maailman köyhimmillä alueilla.
Sille, että teollisuusmaat tekevät sosiaalisia tulonsiirtoja lähes yksinomaan omien kansalaistensa hyväksi, ei liene muuta vakavaa perustelua kuin aikoinaan hyvinkin edistyksellinen kansallismielisyys. Maapallon eri osien keskinäisen riippuvuuden tiivistyttyä se on kuitenkin muuttunut kapeakatseisuudeksi, joka ei ota huomioon tarvetta lisätä maailmanlaajuista tasa-arvoa tai vähintään hillitä eriarvoisuuden kärjistymistä.
Tutkimusten mukaan kansalaismielipide tuomitsee nykyisen eriarvoisuuden eettisesti vääränä. Siitä on kuitenkin pitkä matka merkittäviin sosiaalisiin tulonsiirtoihin pohjoisesta etelään, koska vaikutusvaltaiset, uusliberalismin oppia soveltavat poliitikot kyseenalaistavat köyhimpien ryhmien sosiaaliedut teollisuusmaiden sisälläkin.
AY-LIIKKEEN KEHITYSHANKKEET
Suomen ay-liikkeellä
yli 50 kehityshanketta
Kehitysyhteistyö on tärkeä osa Suomen ay-liikkeen kansainvälistä edunvalvontaa. KTV toteuttaa sitä yhteistyössä muiden ay-järjestöjen ja Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksen SASK:n kanssa. Työmuotona ovat pääasiallisesti kehityshankkeet. Niiden hallinnointi on keskitetty SASK:iin.
Vuonna 2000 SASK:n ohjelmassa oli yli 50 kehityshanketta Aasiassa, Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa sekä Balkanilla, Venäjällä ja Baltiassa. Työtä tehdään kymmenissä maissa.
Syksyn 2000 alussa SASK:n muodostivat SAK ja sen jäsenliitot sekä kolme STTK:hon kuuluvaa liittoa. Myös STTK ja Akava osallistuvat SASK:n hallinnoimaan konkreettiseen hanketoimintaan.
Kehityshankkeilla vahvistetaan kohdemaiden ay-liikkeitä. Keskeinen toimintamuoto on koulutus. Naisten osallistumiseen kiinnitetään erityistä huomiota.
Työn tuloksia arvioidaan säännöllisesti ja varojen käyttöä valvotaan tarkasti. Toimintaolosuhteet ovat vaikeat, minkä vuoksi olennaisia muutoksia on odotettavissa vasta pitkällä aikavälillä. Lähes kaikki hankkeet kestävät useita vuosia.
Vuonna 2000 SASK käyttää hankkeisiin yli 10 miljoonaa markkaa. Keskuksen tuloista kolmannes tulee jäsenjärjestöiltä ja lähes kaksi kolmasosaa Suomen valtion kehitysyhteistyövaroista. EU alkoi osallistua SASK:n hankkeiden rahoitukseen vuonna 1997. Vuodelle 2000 keskus budjetoi runsaat 300 000 markkaa EU:n tukea.
SASK:n toiminta on vähitellen laajentunut. Vuoden 2000 budjetin toteutuminen merkitsee yli 50 prosentin kasvua vuodesta 1995. Lisärahoitus perustuu oman jäsenpohjan laajenemiseen, liittojen hankemäärärahojen kasvuun ja valtionavun lisäykseen.
Solidaarinen KTV
Solidaarisuustoiminnalla ja kehitysyhteistyöllä on KTV:ssä pitkät perinteet. Ajatus syntyi jo liiton perustamisvaiheessa 1930-luvulla, jolloin kunta-alan pohjoismaiset veljesliitot tukivat vahvasti KTV:tä. Apu oli taloudellista, toiminnallista ja henkistä.
KTV loi perustan omalle pitkäjänteiselle solidaarisuustoiminnalleen ja kehitysyhteistyölleen 1980-luvun liittokokouksissa, joissa hyväksyttiin työn periaatteet ja toiminnalliset suuntaviivat. Liitto varaa vuosittain kehitysyhteistyö- ja lähialuehankkeisiin määrärahan. Se vakiintui 1990-luvulla noin puoleen miljoonaan markkaan.
KTV on tukenut pääasiassa julkisen alan ammattiliittoja ja aktiiveja. Yhteistyö Etelä-Afrikan kunnantyöntekijäin liiton Samwun kanssa alkoi vuonna 1987, jolloin järjestö perustettiin apartheidin tukalissa olosuhteissa. Pari vuotta aiemmin KTV tarttui toimeen Zimbabwessa. Suomen kunta-alan työntekijät kuuluvat Julkisalojen kansainvälisessä liitossa PSI:ssä hanketoiminnan uranuurtajiin.
Baltiassa KTV aloitti solidaarisuustyönsä 1992 koulutushankkeilla. Bosnia-Hertsegovina tuli vuoroon 1997 samaten koulutusyhteistyöllä. Syksyn alussa 2000 KTV:ssä valmisteltiin koulutusohjelmaa Ukrainan kunta-alan ja paikallisteollisuuden ammattiliiton tukemiseksi. Ukrainassakin liitto kuuluu nopeasti reagoineisiin auttajiin.
Koulutushankkeissa KTV:n omilla kouluttajilla on tärkeä rooli.
Jäsenyhdistykset
KTV:n jäsenyhdistykset osallistuvat aktiivisesti kehitysyhteistyöhön. Niillä on omia projektejaan ja yhdistysten panos kansallisissa ja kansainvälisissä kampanjoissa ja keräyksissä on merkittävä. 1980-luvulla jäsenet toimittivat vaatteita Nicaraguan lapsille. 1990-luvun naapuritalkookeräyksellä tuettiin Viron ay-liikettä. Tuorein esimerkki kunta-alan työntekijöiden auttamishalusta on lastenkodin kunnostus Pietarissa.
Eräät KTV:n jäsenyhdistykset ovat liittyneet Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksen SASK:n kannatusjäseniksi. Jäsenyys avaa mahdollisuuden osallistua yhteishankkeisiin. Vuosina 1999-2000 kannatusjäsenten nimikkohankkeena on toteuttu Pakistanin lapsityökampanjaa. Myös yksityishenkilöt voivat ryhtyä SASK:n kannatusjäseniksi.
SASK, PSI ja veljesliitot
Hankkeiden käytännön toteutuksessa liitolla on monta yhteistyökumppania. Hankkeita toimeenpaneva verkosto koostuu Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksesta SASK:sta, Julkisalojen kansainvälisestä liitosta PSI:stä sekä Suomen muista julkisen alan ammattiliitoista. Suomen ulkoasiainministeriö osallistuu lähes kaikkien KTV:n hankkeiden rahoitukseen.
Tärkeällä sijalla KTV:n solidaarisuustoiminnassa on myös yhteistyö muiden Pohjoismaiden ja Hollannin julkisen alan ammattiliittojen kanssa.
Kepa ja Amnesty
KTV on Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen Kepan jäsen. Se laajentaa liiton yhteyksiä ja hedelmällistä vuorovaikutusta muiden kehitysyhteistyötä harjoittavien kansalaisjärjestöjen kanssa. Kepaan on liittynyt yli 200 yhteisöä. Maailmanlaajuisesti toimivan Amnesty Internationalin Suomen osasto on KTV:n yhteistyökumppani kamppailussa ihmisoikeuksien puolesta.
Ay-liikkeen apuna
Bosnia-Hertsegovinassa
Bosnia-Hertsegovina tuhoutui raskaasti vuosien 1992-1995 sodassa. Sodan osapuolet romahduttivat myös yhteiskunnan palvelut ja kansalaisyhteiskunnan rakenteet. Sodan jälkeen ay-liike kuului kansalaisyhteiskunnan niihin rippeisiin, joita oli mahdollista alkaa kohentaa nopeasti.
KTV on tukenut vuodesta 1997 Bosnia-Hertsegovinassa hanketta, joka on tähdännyt toimivien suhteiden palauttamiseen järjestöjen ja väestöryhmien välille. Tavoitteena on myös ollut luoda perusta työmarkkinasuhteille ja ammattiliittojen kansainvälisille yhteyksille. Jäseniä on valmennettu ammatillisissa kysymyksissä.
Hankeen toimintaympäristö on ollut poikkeuksellisen vaativa, koska sota katkaisi väestöryhmien normaalin kanssakäymisen. Sodassa eri leireihin kuuluneet järjestöaktiivit - entisaikojen ystävät - kohtasivat toisensa ensimmäistä kertaa moneen vuoteen hankkeen alkutapaamisissa. Erityisoloissa suomalaisilta on vaadittu tavallista tiiviimpää läsnäoloa. Tukihenkilö, KTV:n opiston opettaja Pertti Vainio on osallistunut hankkeeseen paikan päällä.
Projekti on auttanut liittoja aloittamaan uudelleen toimintansa ja saattanut eri osapuolet yhteen konkreettisessa työssä. Maan talouden hidas elpyminen ja Kosovon sota vaaransivat välillä koko hankkeen jatkumisen, mutta yhteistyöhalu on voittanut esteet. Vuonna 2000 tärkeimmät tavoitteet saavutetaan, ja KTV jatkaa yhteistyötään Bosnia-Hertsegovinan kunta-alan järjestöjen kanssa uusissa muodoissa.
Keski-Amerikassa ja Karibialla
KTV on tukenut vuodesta 1994 Keski-Amerikan neljässä maassa sekä Karibialla Dominikaanisessa tasavallassa hanketta, jossa on koulutettu julkisen sektorin ay-järjestöille pienryhmäohjaajia ja luottamusmiehiä. Työllä on vahvistettu työpaikkatason ay-toimintaa.
Ay-järjestöissä ja työpaikoilla jäseniä on koulutettu opintopiireissä. Hankkeeseen on sisältynyt myös kampanjoita järjestäytymisasteen nostamiseksi. Liittojen johtajia on valmennettu strategisessa suunnittelussa ja päätöksenteon hajauttamisessa.
Alueen naisten verkostoitumista edistettiin kansainvälisellä seminaarilla.
Tukea liettualaisille
Liettuassa KTV on tukenut vuodesta 1998 työtä, jolla vahvistetaan ay-liikettä julkisen sektorin työmarkkinaosapuolena. Lisäksi päämääränä on selkiyttää liettualaisten käsityksiä ay-liikkeen roolista. Nelivuotisessa hankkeessa on mukana kolme liettualaista liittoa. Niiden yhteistyötä tiivistetään. Jäseniä koulutetaan ja järjestöjen tiedotustoimintaa kehitetään.
Alueellinen hanke
eteläisessä Afrikassa
Eteläisessä Afrikassa toteutetaan hanketta, jolla vahvistetaan seitsemän maan julkisen sektorin liittoja ja parannetaan niiden yhteistyötä. Mukana on neljätoista afrikkalaista järjestöä.
Ohjelma koostuu alueellisista ja alakohtaisista kampanjoista, tapaamisista ja tutkimuksista. Talouden rakennesopeutusohjelmia toimeenpanevissa maissa työntekijöiden oikeuksien ja työsuhdeturvan puolustaminen on kova haaste. Tehtävä vaatii myös kykyä vaikuttaa alueellisen yhteistyön järjestöön SADC:hen.
Hanketta koordinoivat Julkisalojen kansainvälinen liitto PSI ja sen eteläisen Afrikan toimisto. KTV osallistuu rahoitukseen. Hanke aloitettiin vuonna 1995. Vuonna 2000 sen painopiste on taloudellisesta ja poliittisesta kriisistä kärsivässä Zimbabwessa.
Arvot ja asenteet
ohjelmassa Filippiineillä
Filippiineillä hanketoiminnalla vaikutetaan työntekijöiden yhteistyötä haittaviin arvoihin ja asenteisiin. Koulutus keskittyy keskinäiseen solidaarisuuteen, demokratiaan ja sukupuolten väliseen tasa-arvoon.
Kohteena ovat kunta-alan, sementti- ja metalliteollisuuden sekä Nestlén ja Coca-Colan ay-järjestöt ja -aktiivit. Myös filippiiniläinen naisjärjestö osallistuu. Paikallisena yhteistyökumppanina toimii koulutus- ja tutkimuskeskus Learn.
KTV:n lisäksi vuoden kestävää hanketta rahoittavat Työväen Sivistysliitto TSL ja Metalliliitto.
Aasian naisten järjestäytyminen
Vuosina 1999-2002 ympäri Aasiaa ja Oseaaniaa tehdään työtä, jolla aktivoidaan naisia julkisen sektorin ay-toimintaan. Rahoittajina toimivat KTV ja Hollannin suurin ammatillinen keskusjärjestö FNV, koordinoijana Julkisalojen kansainvälinen liitto PSI.
Onnistuessaan koulutus, kampanjointi ja strateginen suunnittelu vahvistavat naisten roolia ay-organisaation kaikilla tasoilla.
Pohjoismainen solidaarisuusrahasto
Kunnantyöntekijöiden pohjoismainen yhteistyöjärjestö KPY ylläpitää solidaarisuusrahastoa. Se jakaa rahoitusapua KTV:n jäsenyhdistysten ay-toimintaa ja tasa-arvoa edistäville hankkeille kehitysmaissa ja Suomen lähialueilla.
Kummilapsia ja talkoomatkoja
KTV selvitti vuoden 2000 alussa kyselykaavakkeella jäsenyhdistystensä kansainvälistä toimintaa. Runsaat puolet jäsenyhdistyksistä vastasi kyselyyn.
Liiton yli 600 jäsenyhdistyksestä 140 ilmoitti harjoittavansa kansainvälistä toimintaa. Tavallisimmiksi tuen antamisen muodoiksi osoittautuivat kummilapsitoiminta ja satunnainen osallistuminen avustustoimintaan. Jäsenten talkoomatkat ovat suuntautuneet pääosin Nicaraguaan, Venäjälle ja Baltiaan.
Harva yhdistys järjestää itse kansainvälisten asioiden koulutusta, mutta moni on hyödyntänyt muiden tarjoamia kursseja. Eniten vastaajat toivoivat tietoa EU:sta, kansainvälisestä ay-liikkeestä ja julkisten palvelujen asemasta talouden globalisoituessa. Vastanneista kahdeksasosa toivoi lisäkoulutusta ja -tiedotusta kehitysmaiden asioista.
"Globalisaatio on tähän asti ollut jotakuinkin valikoivaa liberalisoinnissa. Maita on painostettu vapauttamaan kauppaa, investointeja ja pääomavirtoja. Liberalisointi-into on kuitenkin laimentunut, kun on ollut kysymys kehitysmaille tärkeistä tuotteista, työvoiman liikkuvuudesta, maahanmuutosta ja mahdollisuudesta saada tietoa." - YK:n kauppa- ja kehitysjärjestön Unctadin pääjohtaja Rubens Ricupero helmikuussa 2000
"Kenestäkään ei olisi mielekästä tai reilua odottaa, että ekaluokkalainen voisi kilpailla menestyksekkäästi Harvardin tai Sorbonnen yliopistoista valmistuneiden kanssa, mutta maailmankaupassa juuri sitä odotetaan monelta kehitysmaalta." - YK:n kauppa- ja kehitysjärjestön Unctadin pääjohtaja Rubens Ricupero helmikuussa 2000
Ei ole mahdotonta, että globalisaation temmellyksessä syntyisi maailmanlaajuisen sosiaalipolitiikan versoja." - tutkijat Pekka Kosonen ja Jorma Simpura kirjassa Sosiaalipolitiikka globalisoituvassa maailmassa, 1999