MARKKINAT JA HYVINVOINTI
  MARKKINAT JA HYVINVOINTI
sininen.jpg (661 bytes) + VALTA JA UUSLIBERALISMI

Monikansallisten asema vahvistunut

Talouden kansainvälistyessä monikansallisten yritysten vaikutusmahdollisuudet ovat lisääntyneet. Ne painostavat hallituksia avaamaan tavara- ja pääomamarkkinoita sekä tukemaan yritysten omaa kansainvälistä kilpailukykyä. Samalla tavalla yritykset taivuttavat paikallishallintoja asettamaan pääoman edut etusijalle.

Viime vuosikymmeninä maailman kehityksen suuntaan on vaikuttanut voimakkaasti tärkeimpien valtakeskusten soveltama uusliberalismin oppi. Sen mukaan pääomapiirien vapauksien laajentaminen ja aseman vahvistaminen johtavat kaikkia hyödyttävään yhteiskunnalliseen kehitykseen.

Julkisen sektorin ammattiliittojen kansainvälinen järjestö PSI varoitti vuonna 1999 uusliberalismin vaarasta julkiselle sektorille näin: "Ylikansalliset yritykset puolustavat aktiivisesti poliittisia toimia, jotka edistävät niiden omia intressejä julkisten palvelujen ja niitä tuottavan henkilöstön kustannuksella".

PSI:n mukaan ylikansallisten yritysten tavoitteita ovat

  • alhainen verotus ja vähäinen julkinen kulutus,
  • julkisten palvelujen ja hyödykkeiden yksityistäminen
  • ja yksityisen omistusoikeuden lujittaminen sekä muutokset lainsäädännössä ja muissa säännöksissä julkisen osallistumisen rajoittamiseksi.

Markkinavetoisuuden korostaminen kaiken muun kustannuksella on lisännyt yhteiskunnallista eriarvoisuutta ja epävakautta.

Monikansallisilla on paljon valtaa, koska niiden investointipäätöksillä on sekä hyvässä että pahassa suuri merkitys kokonaisten alueiden ja valtioiden talouksille. Painostuskeinoina monikansalliset käyttävät ehdollisia investointilupauksia, uhkauksia siirtää tuotantoaan, lahjontaa, tiedotusvälineitä ja ääritapauksissa jopa väkivaltaa.

Monikansallisten valta on silti rajallista. Vaikka hallitukset kilpailevat niiden investoinneista, päättäjien ei ole pakko suostua mihin tahansa ehtoihin. Ay-liikkeen ja kansalaisjärjestöjen toiminta sekä kuluttajat asettavat ehtoja monikansallisten toiminnalle. Suuryhtiöiden valtaa suhteellistaa myös niiden keskinäinen kilpailu.

Valtionvarainministerit ja keskuspankkijohtajat

Valtaa keskittyy myös teollisuusmaiden talous- ja rahapolitiikan ytimessä toimiville päättäjille. "EU-maiden valtionvarainministerien ja keskuspankkijohtajien asema on korostunut, koska maailmanlaajuinen kilvoittelu valtioiden ja niiden yhteenliittymien välillä tapahtuu yhä selvemmin talouden alalla. Lisäksi muuttunut tiedotusilmapiiri takaa sen, että maailmanlaajuinen vertailu lisääntyy koko ajan, minkä johdosta kansalaiset vaativat poliittisilta johtajiltaan yhä uusia taloussaavutuksia", todettiin kesäkuussa 2000 Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa.

Maailmanpankki ja Valuuttarahasto

Kovia vallankäyttäjiä ovat viime vuosikymmeninä olleet Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF. Ne ovat pitkälle sanelleet kymmenien raskaasti velkaantuneiden kehitysmaiden talouspolitiikan peruslinjat. Ratkaisevassa asemassa Maailmanpankissa ja Valuuttarahastossa ovat johtavat teollisuusmaat, varsinkin Yhdysvallat.

OECD:ltä suosituksia

Teollisuusmaiden taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestöllä OECD:llä on Suomessa matala profiili, mutta korkeimmat päättäjät ja valtionvarainministeriön virkamiehet kuuntelevat tarkoin järjestön suosituksia. Eräät asiantuntijat kuitenkin korostavat, että OECD:n suositukset perustuvat olennaisesti Suomen valtionvarainministeriön esittämiin suuntaviivoihin. Erimielisyys ei ole merkittävä, koska molempien tahojen politiikka edistää Suomen yhdentymistä maailmantalouteen. 

Raha antaa valtaa ja mahdollisuuksia

Maailmassa valta ja suurimmat mahdollisuudet hyvinvointiin keskittyvät maihin, joiden bruttokansantulo henkeä kohti on suuri. Bruttokansantulot henkeä kohti vuonna 1998 Yhdysvaltojen dollareissa kertovat erojen suuruudesta.

Länsi-Eurooppa, Japani, Yhdysvallat ja muut korkean tulotason maat

25 500

Latinalainen Amerikka ja Karibia

3 900

Itä-Eurooppa ja Keski-Aasia

2 200

Lähi-Itä ja Pohjois-Afrikka

2 100

Kaukoitä ja Tyynenmeren maat

1 800

Saharan eteläpuoleinen Afrikka

480

Etelä-Aasia

430


Vailla valtaa

Olematon valta on köyhillä, lukutaidottomilla ja nälkäisillä. He muodostavat merkittävän osan ihmiskunnasta. "Ilman köyhien järjestäytymistä ja poliittista valtaa avustusohjelmat eivät tavoita heitä, tai ainakaan he eivät kykene muuttamaan tilannetta pysyvästi. Apu kohdentuu oikein vasta, kun köyhien oma vaikutusvalta kasvaa", todetaan YK:n kehitysohjelman UNDP:n vuoden 2000 köyhyysraportissa.

Lisää demokratiaa

Valtamedia hämärtää monikansallisten vaikutusvaltaa käsitteellä "markkinavoimat", vaikka kysymyksessä on pieni joukko mahtavia pääomia liikuttelevia sijoittajia, jotka horjuttavat pahimmillaan koko maailman taloutta. Tulevaisuuden avainkysymys on vallan nykyistä tasaisempi jako, demokratisointi. Sen tarve koskee sekä valtioita ja liike-elämää että kansainvälisiä mahtijärjestöjä, kuten Maailmanpankkia ja Kansainvälistä valuuttarahastoa.

Kansalaisten valta kasvaa organisoitumalla ja toimimalla. Niistä riippuu demokratian kohtalo. Ellei demokratia lisäänny, maailman polttavimpia ongelmia ei voida ratkaista.

Kilpailu ylös- vai alaspäin?

Uusliberalismin paine tuntuu uuden vuosituhannen alussa vahvana myös työelämässä. Ellei ay-liike yhteistyökumppaneineen tarjoa sille tehokasta vastavoimaa, kaikkien alojen työntekijöiden asema ja julkiset palvelut uhkaavat heikentyä sekä teollisuus- että kehitysmaissa.

Tutkija Raija Julkunen hahmotteli helmikuussa 1998 Kunnallisalan kehittämissäätiön seminaarissa vaihtoehtoja, joista valtioiden on valittava, miten sopeutua kansainvälisen kilpailun uusiin ehtoihin.

". . . valtiot käyttävät erilaisia sopeutumistapoja, jotka nousevat myös niiden historiasta ja kansallisten instituutioiden luonteesta. Kysymys on myös siitä, missä määrin vahvan hyvinvointivaltion maat kykenevät 'kilpailemaan ylöspäin' ja missä määrin niiden oma dynamiikka johtaa 'kilpailemaan alaspäin'."

"Useissa maissa tavoitellaan 'kilpailua ylöspäin', korkeaan osaamiseen ja innovatiivisuuteen perustuvaa sopeutumistapaa. Tällaisessa mallissa hyvinvointivaltiolla ja sen tuottamalla taloudellisella, sosiaalisella ja poliittisella vakaudella sekä sosiaalisella ja inhimillisellä pääomalla on paikkansa. Mutta tämänkään strategian onnistuminen ei takaa solidaarista yhteiskuntapolitiikkaa, huolenpitoa myös niistä, joilla ei ole sijaa tässä osaamisen ja innovaatioiden maailmassa. Kuitenkin se tarjoaa paremman lähtökohdan kuin 'kilpailu alaspäin', tuotannon ja sijoitusten houkuttelu halvalla työvoimalla ja liberalisoiduilla työmarkkinoilla angloamerikkalaiseen malliin. Se tie johtaa väistämättä sosiaalisten erojen kasvuun."

"Globalisaation eri puolet vaikuttavat valtioon eri tavoin. Pääomien vapaa liikkuvuus kaventaa talous- ja rahapoliittista pelivaraa. Vapaakauppa ja kansainvälisen työnjaon muutokset taas vaativat jatkuvasti uutta innovaatiokykyä kansallisilta innovaatiojärjestelmiltä. Valtion tehtävissä on korostumassa kilpailuvaltio, joka asettaa itselleen strategisia päämääriä ja yrittää esittää itsensä houkuttelevana vapaasti liikkuvalle pääomalle."

Julkinen sektori palvelee yhteistä etua

Uusliberalismi vyöryttää julkista sektoria kaikkialla, mutta yhteinen etu ei voi toteutua ilman demokraattisesti toimivaa valtiovaltaa. Se turvaa peruspalvelut niille, jotka muutoin olisivat heikoilla, ja rajoittaa pääoman toimintatavan aiheuttamaa epävakautta ja eriarvoisuutta.

Julkisella sektorilla on suuri merkitys paitsi kansallisella myös paikallisella ja kansainvälisellä tasolla, jolla sitä edustavat YK, Maailmanpankki, Kansainvälinen valuuttarahasto IMF, Maailman kauppajärjestö WTO, Teollisuusmaiden taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD sekä Euroopan Unioni.

Liike-elämän kansainvälistyminen korostaa entisestään julkisen vallan harjoittaman sääntelyn tarvetta. Sitä tarvitaan yhä enemmän myös valtioiden yhteistyön tasolla, jotta "kilpajuoksu kohti pohjaa" -kierre ei pääse valloilleen. Julkisen sektorin puolustaminen ja kehittäminen vastaa kaikissa maissa kaikkien työtätekevien - ei ainoastaan valtion ja kuntien henkilökunnan - yhteistä etua.

Julkisen sektorin viholliset perustelevat linjaansa esimerkeillä huonosti toimivista valtiokoneistoista ja paikallishallinnoista. Ratkaisuna ei kuitenkaan ole julkisten palvelujen likvidointi vaan tehottomien ja epätarkoituksenmukaisten rakenteiden oikaiseminen. Heikkouksia on myös kansainvälisellä tasolla toimivissa julkisen vallan organisaatioissa. Usein niiden itsekritiikki on lempeätä verrattuna vaatimuksiin, joita ne asettavat kansallisille hallinnoille.

Julkisen sektorin tulevaisuus

Tutkija John Evans arvioi kesäkuussa 1998 teollisuusmaiden järjestön OECD:n neuvoa-antavassa ay-komiteassa julkisen sektorin tulevaisuutta. Hän muistutti, että teollisuusmaissa julkisen sektorin osuus bruttokansantulosta on pysynyt noin 40 prosentissa, vaikka yksityistäminen ja sääntelyn purkaminen ovat pitkään olleet vahvasti esillä. "Vastuu siitä, miten merkittävää osaa kansallisista tuloista hallitaan, pysyy valtiokoneiston eri tasoilla", hän ennusti.

Julkisalojen kansainvälinen liitto PSI arveli keväällä 2000, että sokeasti yksityistämiseen uskovien rivit ovat harvenemassa. "Maailmanpankki, Maailman kauppajärjestö WTO ja YK osoittavat oireita siitä, että niissä aletaan ymmärtää aiempaa paremmin julkisen sektrorin merkitys taloudelliselle ja sosiaaliselle kehitykselle."

"Markkinat ja yksityinen sektori ovat osoittautuneet tehokkaiksi eräiden julkisten palvelujen tarjoajina, mutta selväksi on käynyt myös se, että yksityistäminen ei ole oikea lääke kaikkiin sairauksiin", PSI muistutti.

Järjestö päätteli, että julkinen sektori on palannut varteenotettavana vaihtoehtona niidenkin ajatteluun, jotka yksityistämishuuman kovimmassa vaiheessa kuvittelivat viisaaksi viedä yksityistäminen vaikka kuinka pitkälle.


Kiristynyt kilpailu

Yritykset ja hallitukset

Liike-elämä lisää tehokkuuttaan kansainvälistymällä. Se laajentaa yritysten mahdollisuuksia ottaa organisaatioistaan kaikkialla "löysät pois" ja mennä vielä pidemmällekin. Seuraukset tuntuvat ankarina niin teollisuusmaiden kuin kehitysmaiden työpaikoilla.

Vuosituhannen alussa kilpailun lähtökohdat ovat epätasaiset. Maailmanlaajuisesti operoivat suuryhtiöt ovat monin tavoin etulyöntiasemassa.

Kilpailun ehtoihin vaikuttaa paljon myös johtavien talousmahtien - EU:n, Yhdysvaltojen ja Japanin - keskinäinen mittelö. Sitä käydään muun muassa Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa. Erilaiset tuontirajoitukset sekä maatalouden tukiaiset ovat pitkään kuuluneet keskeisiin kiistanaiheisiin.

"Investointi-ilmapiiri"

Vielä 1970-luvulla suuri joukko kehitysmaita suhtautui epäilevästi tai täysin torjuvasti ulkomaisiin sijoittajiin. Nyt niistä kilpailevat kaikki lukuun ottamatta harvoja poikkeuksia, kuten Pohjois-Korea ja Afganistan.

Kilpailun ratkaisevat kymmenet tekijät, joista työvoiman koulutus- ja kustannustaso kuuluvat merkittävimpiin, samoin etäisyys tärkeistä markkina-alueista sekä vakaus. Muita tekijöitä ovat

  • raaka-aineiden, alihankkijoiden ja työvoiman saatavuus,
  • teleyhteyksien ja kuljetussektorin kunto,
  • ympäristömääräykset,
  • tuonti- ja vientimääräykset,
  • voittojen kotiuttamista koskevat säännöt,
  • verotus ja investointituet,
  • virkakoneiston työskentelytapa,
  • imagoon liittyvät seikat,
  • korruptio ja muu rikollisuus,
  • oikeusjärjestelmän tila,
  • kilpailevien yritysten toiminta alueella
  • sekä ay-liikkeen vaikutus ja toimintatavat.

Kymmenien konkreettisten asioiden yhteisvaikutuksesta syntyy "investointi-ilmapiiri", jossa sijoittajat punnitsevat lyhyen ja keskipitkän aikavälin mahdollisia etuja ja riskejä.

Kansainvälinen ay-liike hyväksyy suorat ulkomaiset sijoitukset, kunhan sijoittajat kunnioittavat työelämän perusnormeja. Niistä keskeisiin kuuluu oikeus ammatilliseen järjestäytymiseen ja kollektiiviseen sopimustoimintaan.

Vähimmäisehtoja on pitkään loukattu karkeasti kymmenissä kehitysmaissa, mutta loukkaukset alkoivat askarruttaa monikansallisten yritysten johtajia vasta 1990-luvun lopulla. Kuitenkin monen suuryhtiön päättäjät yhä uskottelevat, että itsenäisen ay-toiminnan kieltäminen parantaa voitonteon mahdollisuuksia.

Julkisen sektorin paluu

Maailmaa on muokattu kaksi vuosikymmentä yksityistämishuuman vallassa. Se on torpedoinut tehokkaasti pysähtyneisyyttä, mutta samalla kärjistänyt eriarvoisuutta. Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa pohdittiin huhtikuun lopulla 2000 julkisen sektorin merkitystä. Kirjoitus on oire yksityistämishuuman siirtymisestä krapulavaiheeseen.

"Maan suhteellisen kilpailukyvyn kannalta aivan ratkaisevaa ei sittenkään näytä olevan verotuksen, julkisten menojen ja muiden vastaavanlaisten tekijöiden osuus, vaan kyky sopeutua nopeasti 'uuden talouden' haasteisiin. Siinä julkisten panostusten suuri osuus voi olla merkittävä valtti etenkin pienissä maissa. Laajalla julkisella sektorilla on siis myös hyvät puolensa myös tässä katsannossa - puhumattakaan siitä, että korkean verotuksen ja suurten julkisten menojen avulla pystytään pitämään yllä ja edistämään väestön kaikinpuolista hyvinvointia."

Verosuitset ylikansallisille

Kansallisilla verojärjestelmillä on avoimessa taloudessa aiempaa suurempi merkitys. Vaarana on, että niin teollisuus- kuin kehitysmaat kiihdyttävät kilpailua monikansallisten sijoituksista muuttamalla verotusta yhä suosiollisemmaksi suurille yrityksille. Sitä on mahdollista torjua ennen muuta hallitusten välisin sopimuksin.

"Kansainvälisellä tasolla hallituksia on painostettava yhtenäistämään ylikansallisten verotusta", Julkisalojen kansainvälinen liitto PSI esitti vuonna 1999. Järjestö muistutti, että hallituksilla on oikeus puuttua siihen, millä ehdoilla yritykset siirtävät tuotantoaan maasta toiseen ja keinottelevat veroparatiiseilla. Tilanne huolestuttaa myös EU:n päättäjiä. Kesäkuussa 2000 EU:ssa käsiteltiin aloitetta veroparatiisien tarjoamien porsaanreikien tukkimiseksi.

EU:n maataloustuki myrkkyä kehitysmaille

Kehitysmaiden kohtalonkysymyksiin kuuluu se, jatkavatko teollisuusmaat maataloutensa massiivista tukemista. Tukiaiset yltävät vuosittain yli 2 000 miljardiin markkaan. Suuren osan tukiaisista maksavat EU ja sen jäsenvaltiot omille tuottajilleen.

Intiassa, jossa asuu kuudesosa maapallon väestöstä, maatalouden tukiaiset ovat vähäisiä. Ne ovat pienempiä kuin tuottajien maksamat verot. "Tämä ei ole kilpailua, vaan monopolien vaikutusta", tunnettu intialainen fyysikko ja kansalaisliikkeiden johtaja Vandana Shiva luonnehtii pohjoisen ja  etelän epätasaista kilpailuasetelmaa verkkojulkaisu Corporate Watchin haastattelussa.

Matalapalkkaiset osaajat
etelän uutena houkuttimena

Kehitysmaiden vahvin kilpailuetu perustuu mataliin palkkoihin. Alkaneella vuosikymmenellä suuri kysymys on, laajeneeko kilpailu tavaratuotannosta myös muille työvoimavaltaisille aloille.

Eräät kehitysmaat alkoivat 1990-luvulla kilpailla menestyksekkäästi paitsi vähäistä osaamista vaativalla työvoimavaltaisella tavaratuotannolla myös korkeamman osaamisen aloilla. "Alhaisten palkkojen ja korkean osaamisen yhdistelmä ei ole vain teoreettinen, vaan se näyttää jo toteutuvan tietokoneohjelmistojen valmistamisen siirtyessä Intiaan, Malesiaan ja Meksikoon", professori Raimo Väyrynen totesi vuonna 1998 ilmestyneessä kirjassaan "Globalisaatio, uhka vai mahdollisuus?".

Samantapaisia merkkejä on viime vuosina näkynyt terveydenhuollon alalla. Yhä useampi palveluja tarvitseva teollisuusmaiden kansalainen on ostanut niitä matalapalkkamaista. Moni suomalainen on jo turvautunut palveluihin Virossa. Huippukalliiden palvelujen Yhdysvalloista matkustetaan yhä useammin Meksikoon lääkärin vastaanotolle.

Alentaakseen työvoimakustannuksiaan teollisuusmaiden yritykset alkoivat 1990-luvulla siirtää myös rutiinimaisia toimistotehtäviä kehitysmaihin. Suuntauksen aloittivat pohjoisamerikkalaiset ja länsieurooppalaiset lentoyhtiöt, matkatoimistot, pankit ja vakuutusalan yritykset. Töitä on siirretty Intiaan ja Karibian alueelle. Lienee vain ajan kysymys, milloin konttoritöitä aletaan siirtää myös Suomesta Viroon. Tehtävien joustavan siirron mahdollistavat kehittynyt tietoliikennetekniikka sekä virolaisten suomenkielen osaaminen ja hyvä koulutus.

Suomi luottaa osaamiseen

Globalisaatio kaventaa
kansallista liikkumavaraa

Suomi on 2000-luvun alussa olennaisesti toisenlaisessa asemassa kuin vielä 1980-luvulla.

  • Liittyminen Euroopan unioniin siirsi osan lainsäädäntövallasta EU:n elimille. Se kavensi Suomen itsenäistä päätösvaltaa, mutta EU:n jäsenvaltiona Suomi voi aiempaa suoremmin vaikuttaa koko EU-aluetta, Eurooppaa ja maailmaa koskeviin ratkaisuihin.
  • Jäsenyys Euroopan talous- ja rahaliitossa EMU:ssa vei rahapoliittisen päätösvallan Suomen Pankilta ja keskitti sen Euroopan keskuspankkiin. Yhteisvaluutta euro korvaa Suomen markan, eivätkä suomalaiset päättäjät voi enää vahvistaa Suomen vientiteollisuuden kilpailukykyä devalvaatiolla.
  • Pääomien, tavaroiden ja työvoiman aiempaa vapaampi liikkuminen vaatii päätöksentekijöitä ottamaan uudella tavalla huomioon asioiden monitahoiset maailmanlaajuiset kytkökset.

Ratkaisuja tehdessään päätöksentekijöiden on ennen muuta oltava selvillä, miten ratkaisut vaikuttavat Suomen asemaan maailmantaloudessa. Virheitä ei saa anteeksi. Ne tulevat kalliiksi.

Syvenevä integraatio on kaventanut päätösten kansallista liikkumavaraa. Niin on käynyt kaikille, myös maailman johtaville talousmahdeille.

Maailmantalouteen sopeutumisen ehdot ovat monin tavoin ristiriitaiset. Avainkysymyksiä ovat, haluavatko ja pystyvätkö päättäjät pitämään yllä yritystoiminnalle ja sijoittajille otollisia olosuhteita mutta suosimatta niitä tasapainottomasti yhteiskunnan muiden osien ja pitkän aikavälin kehitysvaatimusten kustannuksella.

Valtaa käyttäviltä vaaditaan jatkuvaa tasapainoilua palkkoja, veroja, sosiaalietuja, työllisyyttä, koulutusta, tutkimusta, yritystukea, ympäristönsuojelua, asumista ja montaa muuta asiaa koskevissa ratkaisuissa.

Vahvuudet ja heikkoudet

Suomella on hyvät lähtökohdat menestyä maailmanlaajuisessa taloudellisessa kilpailussa. Suomen strategiana on "kilpailu ylöspäin". Uuden vuosituhannen alkaessa Suomen vahvuuksia olivat

  • teollisuuden hyvä kansainvälinen kilpailukyky,
  • korkea koulutustaso ja osaava työvoima,
  • toimiva sosiaaliturvajärjestelmä,
  • nykyaikaiset perusrakenteet (kuljetus, tietoliikenne),
  • kansainvälisessä vertailussa tasainen tulonjako,
  • yhteiskunnallinen vakaus
  • ja kansainvälisesti myönteinen imago

Suomen näköaloja varjostivat

  • julkisen sektorin noin 400 miljardin markan velka,
  • nousukaudesta huolimatta jatkunut korkea työttömyysaste,
  • väestön nopea vanheneminen,
  • rahan ja yksilön menestyksen korostuminen yhteisen hyvän kustannuksella,
  • 1990-luvulla alkanut tuloerojen kasvu
  • sekä maan eri osien ja kuntien paheneva eriarvoistuminen.

Yhteisymmärrys hyvä lähtökohta

Avoimessa taloudessa mikään ei ole pysyvää. Kilpailu synnyttää jatkuvasti uusia kysymyksiä ja vaatii löytämään tulevaisuutta pätevästi rakentavia vastauksia. Kaikilla tasoilla päättäjät ja eri tahojen edustajat ovat kovilla. Millä ratkaisuilla edetään viisaimmin huomiseen?

Arvaamattoman suuri merkitys on yhteiskunnallisella vakaudella. Parhaan perustan sille luo laajojen kansalaispiirien ja päättäjien yhteisymmärrys yhteiskunnan kehittämistarpeista ja oikeudenmukaisuudesta.

Työmarkkinaosapuolten ja hallitusten läheinen yhteistyö 1960-luvun jälkipuoliskolta lähtien on tarjonnut Suomelle kilpailuedun. Se kuuluu Suomen menestyksen avaimiin. Eri intressipiirit ovat koettaneet muovata ristiriitaisista vaatimuksistaan kestäviä kompromisseja.

Yhteisvastuun tunne

Suomen tulevaisuuteen vaikuttaa myös se, minkälainen on päättäjien ja kansalaisten kansallinen ja maailmanlaajuinen yhteisvastuun tunne. 1990-luvulla ne kehittyivät ristiriitaisesti.

Vuosikymmenen alun vaikea lama keskitti huomion suomalaisten omiin välittömiin ongelmiin, mikä näkyi ikävästi ennen muuta sosiaaliohjelmien ja kehitysyhteistyön määrärahojen rankkana supistamisena.

Vuosikymmenen jälkipuoliskon komean taloudellisen nousun vuosina kehitysyhteistyön määrärahojen osuutta bruttokansantulosta ei palautettu takaisin Suomen kansainvälisen sitoumuksen mukaiseen 0,7 prosenttiin, vaan osuus jäädytettiin lamavuosien tasolle, selvästi alle 0,4 prosenttiin. Myöskään sosiaaliturvaa ei palautettu entiselle tasolleen.

Kehitysavun ja sosiaaliohjelmien kohtalot ilmentävät osuvasti sitä, kuinka yritys sopeutua maailmantalouden kilpailun ehtoihin luo painetta asettaa etusijalle pääomapiirien lyhyen aikavälin tarpeet.

Oire yhteisvastuullisuuden rakoilusta on myös optiomiljoonia hankkineiden yritysjohtajien välinpitämättömyys kasvavia tuloeroja kohtaan.

Suvaitsevaisuus

Talouden globalisoituessa yhteisöjen hyvinvointiin vaikuttaa paljon se, miten niissä suvaitaan etnistä ja muuta erilaisuutta. Suomessa suvaitsevaisuus lisääntyi 1900-luvun viimeisillä vuosikymmenillä, mutta myös vastakkaisia tendenssejä tuli esiin.

Maahanmuuttajien määrän nopea lisääntyminen paljasti vaarallista ahdaskatseisuutta ja rotuennakkoluuloja. Vuoden 2000 alun Suomessa eli 90 000 maahanmuuttajaa. Seuraavina vuosikymmeninä määrä todennäköisesti kasvaa tuntuvasti. Suvaitsevaisuuden lisääminen on tärkeä haaste kaikille.

Viron strategiana kilpailu alaspäin

EU:n jäsenyyttä tavoitteleva Viro on valinnut kehitysstrategiakseen kilpailun matalilla työvoimakustannuksilla. Työvoimavaltaisilla aloilla Viro onkin onnistunut houkuttelemaan merkittävän määrän suomalaisia ja muita ulkomaisia sijoittajia.

Talouden kasvaessa strategia kiristää jännitettä vallitsevan todellisuuden ja kansalaisten toiveiden välillä. Vaarana on työvoiman osaavimman osan joukkomittainen lähtö ulkomaille ja maan kehitysvauhdin hidastuminen.


Julkiset palvelut uhattuina

Merkittävä työllistäjä

Julkisten palvelujen yksityistäminen ja kilpailuttaminen kouraisee syvältä työmarkkinoita. Vuonna 1998 joka neljäs työtätekevä työskenteli julkisella sektorilla.

Yrittäjät ja
yksityissektorin
työntekijät

1 677 000

Kuntien ja
kuntainliittojen
työntekijät

416 000

Valtiona
työntekijät

129 000


Monta vihollista

KTV:n puheenjohtajan Jouni Riskilän mielestä hyvinvointiyhteiskunnalla on tämän päivän Suomessa monta vihollista, myös sellaisia, jotka sanovat puolustavansa sitä.

"Esimerkiksi ne, jotka esittävät rajuja veronalennuksia hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämisen nimissä, haluavat todellisuudessa supistaa julkisia palveluja ja siirtää ne yksityisten yritysten tuotettaviksi. Käytännössä tämä merkitsee palvelujen kallistumista ja sitä, että palvelut ovat yhä harvempien ulottuvilla", Riskilä totesi huhtikuussa 2000.

Kaksi ehtoa

Tutkija Raija Julkunen käsitteli helmikuussa 1998 Kunnallisalan kehittämissäätiön seminaarissa hyvinvointivaltion säilymisen ehtoja.

"Kansallisten hyvinvointivaltioiden säilymiselle on karkeasti kaksi ehtoa: ensinnä valtion kyky koota julkisia resursseja, verottaa taloudellista toimintaa ja toiseksi riittävän vahva, hyvinvointivaltioon sitoutunut kansalaisyhteiskunta. Globalisaatio horjuttaa kumpaakin. Se jättää kansallisesti päätettäväksi lähinnä työhön liittyvän verotuksen, ja korkea verokiila pyrkii johtamaan kasvun ja työllisyyden heikentymiseen. Mutta verotulojen ongelmaan voidaan etsiä kansainvälisiä ratkaisuja, ja niiden löytäminen on nimenomaan EU:n tehtävä."

"Laman" varjolla supistuksia

"Heikennykset tuntuvat eniten naisvaltaisella julkisella sektorilla, jossa 'laman' varjolla on vähennetty jatkuvasti väkeä ja sälytetty uusia velvollisuuksia entisten päälle. Kun työtä ei saa ylimääräisilläkään ponnistuksilla hallintaan, tekijä menettää aloitekykynsä, uupuu ja sairastuu. Löysien poistot heikentävät loppujen lopuksi tuottavuutta ja kuluttavat 'tuotantoresursseja' peruuttamattomasti loppuun. - professori Juha Siltala, Helsingin Sanomat 18.6.2000

Kilpailua terveydenhoitoon?

Kesäkuussa 2000 järjestetyssä Terveysforumissa kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkö Erkki Virtanen ja sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Kimmo Leppo väittelivät siitä, miten kilpailu sopii terveydenhuoltoon.

Virtasen mukaan "normaali kilpailu parantaa tuotteen laatua". Hän perusteli käsitystään vetoamalla katsastusasemien yksityistämisestä saatuihin tuloksiin. Leppo vastasi, että se mikä toimii yhdellä alalla, ei toimi toisella. Hän muistutti terveydenhuollon markkinakokeilujen epäonnistumisesta muualla maailmassa. Markkinavetoisessa terveydenhuollossa "pienet ryhmät, joilla on suuret tarpeet mutta vähän ääntä, tallataan jalkoihin", Leppo varoitti.

Virtanen määritteli terveydenhuollon kilpailuttamisen vakavimmaksi esteeksi kuntien pienen koon.

EU aikoo suosia yksityisiä yrityksiä

Suomen julkisen alan ammattiliitot epäilevät Euroopan unionin komissiota siitä, että se aikoo suosia politiikassaan yksityisiä yrityksiä julkisen sektorin kustannuksella. Liittojen mielestä se olisi ristiriidassa yhdenvertaisen kohtelun periaatteen kanssa.

"Julkisia hankintoja koskevissa EU:n säädöksissä halvin hinta saa liikaa painoa. Sen sijaan EU ei tunnu välittävän yksityisten yritysten mukanaan tuomista todellisista ongelmista, kuten markkinoiden valtaamisesta dumppaushinnoin, vastuuvelvollisuuden ja demokraattisen valvonnan puutteesta ja huonosta laadusta. Nämä ongelmat ovat tulleet esiin muutamien monikansallisten yritysten kohdalla, jotka hoitavat muun muassa kaupunkiliikennettä, jätehuoltoa, vesihuoltoa, siivousta ja ruokapalveluja", liitot toteavat yhteisessä kannanotossaan.

Julkisilla hankinnoilla on suuri merkitys EU-alueen taloudessa. 1990-luvun lopulla yli kymmenesosa jäsenmaiden bruttokansantulosta kertyi julkisista hankinnoista.

Kerman kuorintaa

"Palvelujen tuottamisvastuun on oltava kunnilla. Muuten ei voida taata kattavaa järjestelmää koko väestölle. Varsinkin kaupalliset palvelut ovat aina luonteeltaan varakkaampien palveluja tai sitten kerman kuorintaa," - valiokuntaneuvos Pentti Arajärvi totesi KTV:n seminaarissa toukokuussa 2000

Yhteisten varojen käytöstä
päätettävä demokraattisesti

KTV:n II puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori korosti toukokuussa 2000, että kuntalaisen oikeusturva ja kunnan valvontamahdollisuudet ovat heikoilla silloin, kun kunnallinen palvelutuotanto on annettu yksityisen tai kolmannen sektorin hoidettavaksi.

"Kuntien järjestämisvastuulla olevat palvelut rahoitetaan verovaroin. Siksi palvelujen tuotannosta on päätettävä ja sitä on valvottava demokraattisesti. Samalla on pohdittava keinoja, miten myös kunnan omassa työssä palveluita rahoittavien ja käyttävien kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksia palveluiden laatuun ja saatavuuteen voidaan parantaa."

Vesihuolto ei sovi yksityistettäväksi

Suomessa perusrakenteiden yksityistäminen on edennyt näkyvästi sähköhuollossa. Merkittävä osa kunnista luopui 1990-luvun jälkipuoliskolla sähkölaitoksistaan saatuaan houkuttelevia ostotarjouksia.

Uudella vuosikymmenellä liike-elämä on aktivoitumassa muidenkin perusrakenteiden yksityistämiseen. Muun muassa investointipankki Icecapital Securities on valmistautunut siihen, että seuraavaksi yksityistämisvuoroon tulevat vesilaitokset.

KTV:n mielestä se on vaarallinen ajatus. Järjestö esitti maaliskuussa 2000, että Suomen vesihuolto on säilytettävä julkisena palveluna. "... vesihuollon on turvattava juomaveden saanti ja asianmukainen viemäröinti riippumatta siitä, tuottaako toiminta liiketaloudellista voittoa vai ei. Koska puhdas juomavesi on yksi ihmisen perustarpeista, siitä ei saa tehdä kauppatavaraa."

"... vesihuollon yksityistämistä perustellaan sillä, että kilpailu alentaa hintoja ja parantaa laatua. Ranskassa on kuitenkin tapahtunut niin, että vesihuolto on karannut lähes täysin demokraattisen kontrollin ulkopuolelle. Pienet piirit tekevät yhtiöiden kanssa kymmenien vuosien vesihuoltosopimuksia, jolloin kilpailu on käytännössä olematonta, eikä hintaa määrittele käytännössä muu kuin yhtiön sanelupolitiikka", KTV muistutti.

Kymmenen seuraavan vuoden aikana vesipula koettelee kaikkia maita lukuunottamatta Kanadaa ja Pohjoismaita. Kansainväliset kehityspankit ja rahoituslaitokset tarjoavat ratkaisuksi yksityisen pääoman käyttöä vesi- ja viemärihuollossa. Julkisalojen kansainvälinen liitto PSI ja eurooppalainen ay-järjestö EPSU kampanjoivat sitä vastaan.

KTV ja Suomi auttavat
Pietarin vesilaitoksella

Suomi, Ruotsi ja Britannia osallistuvat Pietarin kaupungin vesilaitoksen Vodo Kanalin kehittämiseen rahoittajina. Käytännön työssä ovat mukana Helsingin Vesi, Tukholman Vesi ja yksityinen brittiläinen Severn Trent.

Ay-liikkeen näkökulmaa hankkeessa vahvistaa KTV. Työntekijöistä 90 prosenttia on ammatillisesti järjestäytyneitä, mutta ammattiosaston ja työnantajan yhteistyö on ollut vähäistä. KTV auttaa osapuolten lähenemisessä. Keskeisenä keinona on koulutus. Ay-aktiiveja ja työnantajan edustajia valmennetaan työympäristön ja työorganisaation päteviksi kehittäjiksi.

Päämääränä on yhteisymmärrys laitoksen kehittämisestä niin, että muutokset ottavat huomioon henkilökunnan tarpeet. Tehtävä on vaativa, koska työntekijöiden määrä pudotetaan 9 000:sta vuonna 1998 noin 5 000:een.

Suuren enemmistön mielipide:
Kilpailuttaminen viety liian pitkälle

Julkisten palvelujen kilpailuttaminen arveluttaa suomalaisia yhä enemmän. Suomalaisista 84 prosenttia uskoo, että julkisten palvelujen kilpailuttamisessa on menty liian pitkälle, jos se merkitsee heikennyksiä työntekijöiden palkkatasoon tai työsuhdeturvaan. Yli kolmannes ei pidä kilpailuttamista lainkaan välttämättömänä.

Käsitykset ilmenevät SAK:n Suomen Gallupilla helmi-maaliskuussa 2000 teettämistä haastatteluista. Toimihenkilöistä 92 prosenttia on huolissaan kilpailuttamisesta, työntekijöistä 88 prosenttia.

Lähes joka toisen mielestä se, että yritykset ulkoistavat entistä enemmän töitään, on väärä kehityssuunta. Runsas kolmannes pitää suuntaa oikeana. Niukka enemmistö uskoo, että ulkoistaminen hyödyttää yritysten kannattavuutta, mutta kaksi kolmannesta haastatelluista pelkää, että ulkoistaminen heikentää työntekijöiden asemaa.

+ sininen.jpg (661 bytes) +  

 

"Elämme paraikaa luultavasti suuremman murroksen aikaa kuin ehkä tajuammekaan. Globalisaatio, nopeasti kasvavat varallisuuserot ja yhteiskunnallisten voimavarojen niukkuus pakottavat pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan muuttumaan. Muutos saattaa olla hidas, mutta se on väistämätön, ja kun muutama vuosi on kulunut, huomaamme, että muutos on ollut suuri." - toimittaja Antti Blåfield, Helsingin Sanomat 5.5.2000

 

"Lähestyessämme uuden vuosisadan alkua, kuinka parhaiten tiivistää kuva maailmasta, jossa elämme? Yhdysvallat hallitsee nyt maailmaa niin, ettei yksikään maa ole aiemmin ollut samassa asemassa. Sillä on ylivalta vallan viidellä ydinalueella: poliittisella, taloudellisella, teknologisella, kulttuurisella ja sotilaallisella." - Ignacio Ramonet, Le Monde Diplomatiquen pääkirjoitus, tammikuu 1999

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

"Ajatus valtiosta menestyksekkäänä teollisuuden omistajana ei ole lainkaan hassu. On ihan järkevää, että globalisoituvassa maailmassa on olemassa vakaa omistaja, jolla on velvoitteita yhteiskuntaa kohtaan ja joka ei lopeta tuotantoaan heti, kun ilmaantuu mahdollisuus tuottaa halvemmalla jossakin muualla." - professori Johan Willner, Palkkatyöläinen 4-2000

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

"Myös aivan pienet yritykset joutuvat kilpailemaan töistä ulkomaisten yritysten kanssa. Kilpailu ei rajoitu enää tavaranvalmistukseen, vaan ulottuu palveluihin. Kansainväliseltä kilpailulta suojattua alaa ei juuri enää ole." - Elcoteq Networkin hallituksen puheenjohtaja Antti Piippo, Helsingin Sanomat 21.02.2000

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

"Minun mielestäni meidän hyvinvointimallimme on hyvä kilpailukeino sen vuoksi, että eihän viiden miljoonan kansakunta voi kuvitella, että se tuottaa niin paljon, että se sillä rikastuisi, vaan sen on tietysti pakko lähteä siitä, että se pyrkii mahdollisimman hyvin saamaan laatua, koska siitä laadusta maksetaan." - tasavallan presidentti Tarja Halonen Kelan seminaarissa 23.5.2000 (HS 24.5.2000)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

"Yksityisen sektorin kasvusta huolimatta julkisella sektorilla on luvassa vain lisää tehostamista. Jatkuvia leikkauksia on jaksettu näinkin pitkään, kun on kuviteltu kaiken olevan vain poikkeusta. Nyt alkaa selvitä, että krooninen kriisi on hyvinvointivaltion pysyvä olotila globaalin markkinatalouden maailmassa." - professori Juha Siltala, Vihreä Lanka 28.4.2000

 

 

 

+ sininen.jpg (661 bytes)