Kuitenkin väitän, että tavallisten kansalaisten vaikuttamisen mahdollisuudet ovat jopa kasvaneet. Miksi? Arvio perustuu ennen muuta siihen, että useimpien ihmisten ulottuvilla on tänään ennenkokemattoman paljon tietoa maailman asioista. Mitä suuremmat ihmisryhmät vetävät niistä samansuuntaisia johtopäätöksiä ja toimivat yhdessä päätelmiensä pohjalta, sitä enemmän se antaa voimaa vaikuttaa kehityksen suuntaan.

Optimismia ruokkii myös se, että mahtavimmatkaan monikansalliset yritykset ja muut kansainvälisen pääoman osat eivät ole immuuneja painostukselle. Ihmiset ympäri maailmaa voivat vaikuttaa niihin monessa roolissa: työntekijöinä, kuluttajina ja kansalaisaktiiveina.

Mahdollisuuksia luoda eri asioissa mailmanlaajuisia painostusliikkeitä parantaa se, että teollisuusmaiden ja kehitysmaiden ihmisten tulevaisuus on kietoutunut yhä tiivimmin yhteen. Mitä pidemmällä aikavälillä asioita tarkastellaan, sitä enemmän pohjoisen ja etelän ihmisillä on yhteisiä etuja. Se luo perustan yhteiselle toiminnalle.

Taloudellisesti kehittymättömien alueiden tukeminen ei ole enää pelkkää solidaarisuustoimintaa. Auttaessaan kehitysmaita vauraiden maiden ihmiset auttavat myös itseään. Se johtuu maapallon eri osien sekä myönteisen että kielteisen vuorovaikutuksen tiivistymisestä.

Johdonmukainen toimija joutuu nykyään ottamaan huomioon paljon enemmän tekijöitä kuin aiemmin. Myös työehtoja koskevalla edunvalvonnalla on paikallisten ja kansallisten tekijöiden ohella vahva kansainvälinen ulottuvuus.

Viime vuosikymmeninä maailman taloudellisen kehityksen valtavirta on noudattanut uusliberalismin oppia. Se uskottelee, että pääoman liikkumavapauden lisääminen ja rikkaiden rikastuminen tarjoavat tehokkaimman tavan edistää vähäosaisten nousua. Käytäntöön vietynä oppi ei kuitenkaan johda yleiseen hyvinvointiin, vaan kärjistää eri kansalaisryhmien ja kansojen välejä lisäten heikompiosaisten tuskaa ja yleistä levottomuutta.

Työväestön asemaa heikentävän "kilpajuoksun kohti pohjaa" sijaan vaadimme kehitystä kohti tasa-arvoa.