Subject: Puhe: EU ja Venaja
From: Rauno Merisaari (raunom@kaapeli.fi)
Date: ti 16 joulu 1997 - 12:34:12 EET
Euroopan parlamentin jäsen Puherunko
Suomi-Venäjä- seuran valtuuston varapuheenjohtaja
OUTI OJALA
Suomi-Venäjä- seuran valtuusto
HELSINKI 13.12.1997
EUROOPAN UNIONIN JA VENÄJÄN VÄLISTEN SUHTEIDEN TULEVAISUUS
Pari viikkoa sitten, joulukuun alussa astui voimaan Euroopan unionin ja
Venäjän välinen sopimus kumppanuudesta ja yhteistyöstä eli ns. Korfun
sopimus. Vaikka voimaanastuminen jäikin julkisuudessa mm. EU:n rahaliiton
synnytystuskien ja EU:n itälaajenemisneuvottelujen varjoon ei sen
merkitystä pitkällä aikavälillä kannata vähätellä. Sopimus on merkki siitä,
että EU:n ja Venäjän väliset suhteet kehittyvät edelleen myönteisesti.
Sopimuksen tekeminen EU:n ja Venäjän välillä ei ollut helppoa. Neuvottelut
sopimuksesta aloitettiin jo vuonna 1992. Kesäkuussa 1994 EU:n uudet
jäsenmaat Itävalta, Ruotsi ja Suomi allekirjoittivat EU:n huippukokouksessa
Korfulla sopimuksen siitä, että ne tulevat sopimuksen osapuoliksi tietyn
siirtymäkauden jälkeen. Tästä kutsumanimi Korfun sopimus.
Erityisesti Tšetšenian sota viivästytti sopimuksen tekemistä. EU maat
halusivat ennen sopimuksen hyväksymistä varmistautua siitä, että
demokratia ja ihmisoikeudet voivat kehittyä Venäjällä. Sopimuksen
hyväksymismenettely EU:n eri jäsenmaissa vei vielä oman aikansa. Suomen
Eduskunnassa sopimus ratifioitiin syyskuun lopussa. Ja nyt siis sopimus on
voimassa
Korfun sopimus korvaa aiemmin voimassa olleen vuonna 1995 allekirjoitetun
ja helmikuussa 1996 voimaanastuneen ns. väliaikaisen sopimuksen, joka koski
kaupallisia järjestelyjä (kuten maksuehdot, määrällisten rajoitusten
vähentäminen) sekä kaupan reunaehtoja (kuten kaupan suojalausekkeet,
polkumyynnin estäminen). Uusi sopimus kattaa laajemmin kaupallisia ja
taloudellisia suhteita. Yhteistyöhön liittyy, että EU tukee Venäjän
osallistumista Maailman kauppajärjestön (WTO) toimintaan.
Nyt sopimukseen perustuvaa yhteistyötä edistetään ministeritason
Yhteistyöneuvostossa, korkean virkamiestason Yhteistyökomiteassa sekä
useissa työryhmissä. Nykyisen tiedon mukaan Yhteistyöneuvoston ensimmäinen
kokous on määrä pitää ensi vuoden alussa.
Sopimus on muutoinkin laajempi ja sen alaan kuuluvat myös poliittisten
suhteiden kehittäminen ja mm. kehitys demokratian ja ihmisoikeuksien
alueella. Viime mainittu on asia, jonka erityisesti EU-maat haluisivat
mukaan sopimukseen. Mainittakoon vielä, että Euroopan yhteisöllä oli
aiemmin omat sopimusjärjestelmänsä Neuvostoliiton kanssa.
On selvää, että sopimuksen toteutuksen tiellä on monia käytännön
vaikeuksia. Venäjän kannalta ongelmana on sen eräiden tuotteiden,
erityisesti tekstiilivalmisteiden sekä kemian alan tuotteiden pääsy EU:n
markkinoille. EU-maissa ollaan puolestaan halukkaita vaikuttamaan Venäjän
verotus- ja tullitariffikäytäntöihin sekä yritystoimintaa sääteleviin
säädöksiin niin, että läntiset yritykset voisivat toimia Venäjällä ja viedä
Venäjälle nykyistä turvallisemmin.
Suuri periaatteellinen ongelma on se, että sopimus ja ylipäätään EU:n ja
Venäjän väliset suhteet nähdään eri osapuolilla eri tavoin. Venäjällä
EU-suhteet ovat ennen kaikkea kaupallisia suhteita ja taloutta; EU:ssa taas
korostetaan poliittisia suhteita itään. Eron ymmärtää hyvin tarkastelemalla
taloudellisia suureita: EU on Venäjälle merkittävä taloudellisen avun
antaja: vuonna 1992 aloitettu teknisen avun ohjelma Tacis on merkinnyt
tähän mennessä noin 13 miljardin markan arvoisia yhteistyöohjelmia.
Ensi vuosituhannen alussa euro tulee olemaan Venäjän ulkomaankaupan tärkein
tilivaluutta. EU:n osuus Venäjän ulkomaankaupasta on 40 prosenttia (Venäjän
viennin arvo EU:hun 27 mrd. USD v.1996) kun taas Venäjän osuus EU-maiden
ulkomaankaupasta on vain noin 3 prosenttia (EU-maiden viennin arvo
Venäjälle 17 mrd. USD v. 1996). Suomi on EU-maana poikkeus: vain meille
taloussuhteilla on nykyisellään suurta merkitystä koko kansantaloudelle.
Hyvät ystävät,
Sillä uhallakin, että joku ilkeämielinen iltapäivälehtijournalisti saattaa
syyttää minua ns. pysähtyneisyyden ajan ajattelusta, uskallan väittää, että
Suomi-Venäjä- seura on merkittävä kansalaisjärjestö. Kauppa varmaan
pyörisi ja ministerit matkustelisivat, vaikkei tätä seuraa olisikaan. Mutta
ennen kaikkea tulevaisuuden kannalta, uusien ideoiden ja ennakkoluulottoman
uuteen ryhtymisen kannalta tällä kansalaisjärjestötoiminnalla on merkitystä.
Ja on tärkeää huomata, että laajojen kansalaisjärjestöyhteyksien
olemassaolo Suomen ja Venäjän välillä on etuoikeutemme, jollaista ei muilla
EU-mailla nykyisellään ole. Siksi ei ole liioittelua väittää, että voimme
osaltamme vaikuttaa myös koko EU:n Venäjä-politiikkaan.
Tästä syystä aion puhua nimenomaan Venäjän ja EU:n välisten suhteiden
tulevaisuudesta. Mitä me niiltä haluamme ? Miten pitkälle yhteistyö voi
kehittyä ? Haluammeko, että Venäjästä tulee EU:n jäsen ? Mitä me
erityisesti täällä Suomessa voimme tehdä ?
Tulevaisuuden visioiden taustaksi kuitenkin lyhyt katsaus menneeseen. Miksi
Venäjällä suhtaudutaan myönteisesti Euroopan unioniin ja EU:n laajenemiseen
vaikka esimerkiksi suhtautuminen Naton laajenemiseen on kielteinen ?
Kylmän sodan aikana Euroopan yhteisöt nähtiin Venäjällä lähinnä suurpääoman
liittoumana sekä vähän eriytyneemmässä ajattelussa Naton taloudellisena
perustana. Suhtautuminen muuttui dramaattisesti perestroikan aikana: niin
EY kuin Natokin nähtiin nyt pikemminkin liittolaisina. Kansallisen
itsetietoisuuden kasvu Venäjällä vuosina 1992-93 nosti esiin kielteisen
suhtautumisen Natoon, muttei EU:ksi muuttuneeseen liittoumaan. Miksi ?
Eräs selitys voisi olla, että vuonna 1992 olivat jo käynnistyneet EU:n ja
Venäjän väliset neuvottelut yhteistyösopimuksesta eikä niitä haluttu
vaarantaa. Toisen selitys on, että EU:n poliittisen yhteistyön
tiivistymisestä huolimatta unioni nähdään Venäjällä edelleen ennen kaikkea
taloudellisena järjestönä. Ja venäläisessä ajattelussa taloudellinen
yhteistyö on jo sinällään myönteinen asia. Presidentti Jeltsinin
useampaankin otteeseen julkilausuma tavoite, että Venäjä pyrkii EU:n
jäseneksi ei ole vain hetken idea. Pääministeri Tsernomyrdin on toistanut
tavoitteen Brysselin vierailullaan ja tavoite löytyy myös maan
ulkoasianhallinnon dokumenteista.
Kolmas edelliseen liittyvä seikka on se, että ajatukseen ylikansallisista
järjestöistä itsenäisinä poliittisina toimijoina, ja tätä kautta
esimerkiksi uhkatekijänä, ei oikein uskota. Venäjälle Nato on yhtä kuin
Yhdysvallat. EU, jolla ei ole esimerkiksi omaa ulkoministeriä, rakentuu
puolestaan sen jäseninä olevien suurien valtioiden Saksan, Ranskan ja
Britannian keskinäisille suhteille ja kilpailulle. Kuvaava esimerkki on,
että Venäjällä julkaistuissa fiktiivisissä, mutta presidentin hyväksynnän
läpikäyneissä ns. Jeltsinin päiväkirjoissa EU:ta ei edes mainita.
Suurvaltojen rinnalle ainoana merkittävänä kansainvälisenä toimijana on
päässyt vain G7-ryhmä.
Siksi voi olla liioiteltua ajatella, että Venäjä suhtautuisi myönteisesti
EU:hun mutta kielteisesti Natoon halutakseen hajottaa länttä tai
edesauttaakseen tilannetta, jossa Yhdysvalloille syntyisi vastavoima, joka
voisi vaikuttaa USA:n asemaan tämän hetken maailmanpolitiikan ehdottomana
ykkösvaikuttajana.
Kun Venäjällä halutaan tarkastella EU:ta lähinnä vain taloudellisena ja
kaupallisena järjestelynä, katsoo EU Venäjää poliittisten silmälasien läpi.
Venäjän poliittinen tulevaisuus on asia, joka kiinnostaa EU-maiden johtoa.
Venäjälle annettava apu on sidottu demokratian, ihmisoikeuksien ja
markkinatalouden kehitykseen. Esimerkkinä mainittakoon, että Venäjän uuden
uskonnonvapauslain valmistumista ja toteuttamista on seurattu EU:ssa hyvin
tarkkaan.
EU-maissa käytiin 1990-luvun alussa keskustelu siitä voiko Venäjästä tulla
unionin jäsen ja loppupäätelmä keskustelusta oli, ettei jäsenyys näytä
mahdolliselta. On totta, että nykyisten poliittisten, taloudellisten ja
maantieteellisten mittarien valossa jäsenyyden mahdollisuus on kaukainen asia.
Olennaisempaa onkin nyt kysyä: kohteleeko EU Venäjää samoilla periaatteilla
ja samalla tavoin kuin muitakin Euroopan maita ? Riittääkö Venäjän
EU-jäsenyyteen esimerkiksi samojen poliittisten ja taloudellisten ehtojen
täyttäminen kuin on vaikkapa Baltian maiden laita. Eli onko Euroopan
unionin tavoitteena Venäjän mukaan vetäminen vai poissulkeminen
integraatiokehityksestä. Vai pyritäänkö itse asiassa samalla kertaa
kumpaankin. Ensi vuonna käynnistyvän Yhteistyöneuvoston toiminnan
onnistuminen antaa kysymykseen täsmällisemmän vastauksen.
On selvää, että suhteiden kehittymisen eräs ehto on, että Venäjä kokee,
että siihen suhtaudutaan tasavertaisesti. Siksi poissulkemisen viestiä ei
pidä antaa, vaikka ajatus jäsenyydestä tuntuukin kaukaiselta tai ajatus
Suomen ja Venäjän rajan häviämisestä Venäjän jäsenyyden myötä ehkä vähän
pelottavaltakin. Tärkeintä on kuitenkin se, että EU-maiden ja Venäjän
suhteiden kehittyessä rauhantila vakiintuu ja samalla edellytykset
hyvinvoinnin lisäämiseen niin idässä kuin lännessäkin kasvavat. Siksi EU:n
laajenemisneuvotteluja itäisen Keski-Euroopan maihin sekä
yhteistyöneuvotteluja Venäjän kanssa tulee käydä rinta rinnan.
Haluan kiinnittää huomion myös yhteistyön tavoitteiden inhimilliseen
puoleen. Vaikka taloudellisen kasvun ennusteet Venäjällä toteutuisivatkin,
ei idän ja lännen välisen elintasokuilun poistuminen onnistu pelkästään
kasvun ja markkinoiden ehdoilla. Tarvitaan myös poliittista yhteistyötä,
jolla toimitaan humanitaarisen avun puolesta sekä ympäristön ja palkkojen
ja sosiaalisten oikeuksien polkumyyntiä vastaan. Eurooppalainen
hyvinvointimalli on aivan yhtä tärkeä periaate yhteistyössä kuin
poliittinen demokratia tai toimiva markkinatalouskin.
Hyvät kuulijat,
Mikä on Suomen rooli EU:n ja Venäjän suhteiden kehittämisessä ? Ensinnäkin
pitää todeta, että vaikka Suomen ja Venäjän välisten erityissuhteiden aika
on paljolti ohi, on meillä vahvuuksia, joita tulee käyttää hyväksi.
Näistä tärkein on pohjoisten, arktisten alueiden osaaminen. Se koskee yhtä
hyvin pohjoisen havumetsävyöhykkeen tieto-taitoa kuin pohjoisten, kylmien
olosuhteiden teknologista osaamista. Tässä osaamisessa on kyse nimenomaan
tulevaisuudesta. Venäjän energialähteiden järkevä hyödyntäminen sekä
Venäjän ja Länsi-Euroopan välinen energiaverkko on paitsi merkittävä
taloudellinen kysymys myös osa idän ja lännen keskinäistä riippuvuutta sekä
rauhantilaa vakiinnuttava side. Venäjän poliittisen suuntautumisen sekä
sisäisen kehityksen kannalta on hyvin merkittävää rakennetaanko
tulevaisuuden kaasu- ja öljyputket pohjoista reittiä vain suuntautuen
etelään, nyt levottomuuksien kourissa olevien alueiden halki. Siksi Suomen
tulee toimia EU:n sisällä aktiivisesti Venäjän ja Länsi-Euroopan välisten
pohjoisten maakaasu- ja energiaverkkojen rakentamiseksi.
Toiseksi meillä suomalaisilla on realistisemmat käsitykset Venäjästä ja
venäläisistä kuin muualla Länsi-Euroopassa. Suomessa harrastettava
Venäjä-tutkimus ansaitsee tukea. Niin Ulkopoliittisessa instituutissa,
Aleksanteri-instituutissa kuin Suomen pankissakin tehdään ja suunnitellaan
tehtäväksi mielenkiintoisia tutkimushankkeita siitä, millainen on Jeltsinin
jälkeinen Venäjä. Myös Suomen tavoite EU:n ns. Pohjoisen ulottuvuuden
kehittämiseksi tarvitsee tuekseen ajanmukaista Venäjä-tutkimusta.
Tutkimuksen vahvistaminen vahvistaa myös Suomen asemaa Euroopan unionin
sisällä.
Kolmas etumme on jo aiemmin mainittu ruohonjuuritason yhteistyö Suomen ja
Venäjän välillä. Meidän tulisi miettiä, miten Suomi-Venäjä-seura voisi
välittää myönteisiä kokemuksia tästä yhteistyötä myös muiden EU-maiden
kansalaisjärjestötoiminnan tueksi. Esitän harkittavaksi, että vuoden 1999
syksyllä Suomen toimiessa EU:n puheenjohtajamaana Suomessa voitaisiin
järjestää venäläisten ja EU-maissa toimivien kansalaisjärjestöjen kokous,
jossa pohdittaisiin ruohonjuuritason yhteyksien lisäämistä. Se edistäisi
demokratiaa ja olojen vakautta sekä sosiaalista ja ympäristönäkökulmaa EU:n
ja Venäjän välisessä yhteistyössä. Uskoakseni tällaiselle hankkeelle olisi
myös saatavissa EU-rahoitusta.
Neljänneksi Lappeelta kotoisin olevana "Karjalan tyttönä" haluan mainita
vielä sen tietyn henkisen samankaltaisuuden, joka suomalaisten ja
venäläisten välillä vallitsee. Me olemme ne ainoat kaksi kansaa, jotka
ymmärtävät hyvän sauna ja hyvän vodkan päälle. Ja kuten tiedämme hyvillä
henkilötason suhteilla on suuri merkitys niin Venäjän kaupan kuin
poliittistenkin suhteiden alueella.
Suomen mahdollisuus toimia EU:n Venäjä-suhteiden kehittämiseksi voi avautua
neuvotteluissa EU:n ja Venäjän välisestä vapaakauppa-alueesta. Kumppanuus-
ja yhteistyösopimukseen sisältyi ajatus, että ensi vuonna aloitetaan
neuvottelut siitä, miten ja milloin vapaakauppaa-luesta tullaan
neuvottelemaan. Venäjä haluaa vapaa-kauppa-alueen, mutta EU:n sisällä on
erimielisyyksiä tavoitteesta. Kompromissina on nyt siis todettu, että
neuvottelut neuvottelujen aloittamista aloitetaan vuoden 1998 aikana.
Käytännössä neuvottelut voivat lähteä liikkeelle vasta kun Venäjä on
hyväksytty WTO:n jäseneksi, jonka arvellaan toteutuvan vielä ensi vuoden
aikana.
On selvää, etteivät nämä neuvottelut onnistu kovin helpolla. Onkin
mahdollista, että vuonna 1999, jolloin kaksi Venäjä-yhteistyötä ajavaa
maata Saksa ja Suomi toimivat EU-puheenjohtajamaina sekä EU:n ulkosuhteita
hoitavassa ns. troikassa, voi asiassa tapahtua etenemistä.
Siksi onkin tärkeää, että kun Suomi EU-puheenjohtajamaan vuonna 1999 tulee
pitämään esillä Pohjoisen ulottuvuuden vahvistamista unionin toiminnassa on
sen olennainen osa EU:n ja Venäjän välisten suhteiden vieminen eteenpäin
niin talouden, kulttuurin kuin poliittistenkin suhteiden alueella.
This archive was generated by hypermail 2a24 : ma 29 huhti 2024 - 01:20:18 EEST