näyttelyn traditiosta  
  näyttelykalenteri 66 kohteen esittelyt
  näyttelyjulkaisu, tilauslomake
english version    
 

[ Suomi rakentaa 9 on suomalaisen arkkitehtuurin ja rakentamisen valtakunnallinen näyttely, joka esittelee 66 rakennuskohteen avulla parasta suomalaista rakentamista vuosilta 1992-1997.

Vastaavia katselmuksia on järjestetty noin viiden vuoden välein 1950-luvulta alkaen. Kohteiden valinnan on tällä kertaa tehnyt kaksi ulkomaista asiantuntijaa, Jan Söndergaard Tanskasta ja Elia Zenghelis Kreikasta suomalaisten asiantuntijoitten avulla. Näyttelyssä on kustakin rakennuksesta tai suunnitelmasta esillä valokuvia, piirustuksia sekä useista myös pienoismalli. Kohteista on tehty myös multivisio-ohjelma.

Näyttelyn järjestäjinä ovat Suomen arkkitehtiliitto ja Suomen rakennustaiteen museo. Näyttely vierailee useilla paikkakunnilla Suomessa. Siihen liittyy yli 200-sivuinen kirja, jossa rakennukset esitellään piirustuksin, valokuvin ja tekstein suomeksi ja englanniksi. ]